"Samu"
En ole koskaan katunut. Vaikka onkin ollut ns. ongelmaeläimiä. Käytöshäiriöisiä tai jatkuvalla lääkityksellä. Rahaa on palanut, mutta se on ollut sen arvoista. Ikävä puoli on se, että joskus täytyy viedä piikille. Armosta. Itken joka kerta.
Kolmen sohvan jälkeen
Olen itse ottanut kissan sillä mielellä, että huolehdin siitä. Kissa on tähänastisen elämänsä aikana pissinyt pilalle kolme sohvaa, muutaman laukun ja joitakin muita tavaroita. Maukuva pissijä kuuluu perheeseemme, mutta kieltämättä joskus on käynyt mielessä, ettei olisi pitänyt ottaa kattia ollenkaan. Kun kissasta aika jättää, jään sitä kuitenkin kaipaamaan.
viera.s
Tavallaan kaduin, että entisen avomiehen kanssa otettiin kissa. Se oli enemmänkin miehen toive ja kun erosimme, kissa jäi hänelle (minulle taas koira). Harmillinen asia on siksi, että avomies antoi kissan kuitenkin puolen vuoden päästä uuteen kotiin, koska hänen uusi tyttöystävänsä oli kissoille allerginen. Ei tuntunut hyvältä minunkaan sitä ottaa, sisäkissaksi 20 neliön yksiöön koiran kanssa.
Lapsuudessani meillä oli myös kissa, sen ottamisesta en voine olla vastuussa vaikka toki toiveeni hankintaan vaikutti. Pissaili herkästi sänkyyn ja lattialle jääneisiin vaatteisiin, joten oli siinä mielessä melko harmillinen otus. Se oli meillä 8 vuotta, mutta kun vanhempani erosivat kumpikaan ei sitä suostunut ottamaan, vaan se annettiin uuteen kotiin.
Kissaa en enää aio ottaa, koirat ovat minulle sopivampia lemmikeitä.
Lapsuudessani meillä oli myös kissa, sen ottamisesta en voine olla vastuussa vaikka toki toiveeni hankintaan vaikutti. Pissaili herkästi sänkyyn ja lattialle jääneisiin vaatteisiin, joten oli siinä mielessä melko harmillinen otus. Se oli meillä 8 vuotta, mutta kun vanhempani erosivat kumpikaan ei sitä suostunut ottamaan, vaan se annettiin uuteen kotiin.
Kissaa en enää aio ottaa, koirat ovat minulle sopivampia lemmikeitä.
"hmm"
en ikinä, vaikka toisella on hirveä tarve pissiä heti vaatteille jos ne jäävät lattialle ja toisen pitkiin perskarvoihin jää välillä vähän trimmauksesta huolimatta paskaa ja sitten sitä on hinkattu pitkin lattioita ja mattoja. rakkaimpia olentoja elämässäni.
"yyhoo"
En ole. Kaikki karvakorvat ovat tulleet ihan "toivottuina" ja tietoisesti otettuna tietäen myös sen, että niistä pitää huolehtia mahd. seuraavat 20 vuotta tai enemmän, kaikkine mahdollisine vaivoineen. Kuoleman kohdalla sitä toki miettii, että mitä ihmeen järkeä sitä on järjestää itselleen näin kamala suru, mutta on ne eläessään kuitenkin niin iloa (ja myös hyötyä) tuovia otuksia olleet, että pois en olis antanut yhtäkään, vaikka joskus on sattunut joku mielenosoituspissakin tulemaan väärään paikkaan. Tai meille on ainakin aina sattunut niitä mukavaluonteisia tapauksia.
"xyz"
Olen katunut. Vaikkei meidän katti ongelmainen olekaan, niin silti vannon kunhan tuosta joskus eroon pääsen ei meille uutta tule.
....
Itse otin kissan silloisen miesystävän kissan kaveriksi kaksioon, en sen takia että itse olisin sitä halunnut. Se miehen kissa siis oli ihan sekaisin yksinäisyydestä, kun kuitenkin oltiin päivät töissä ja illatkin usein poissa 
No, kissakaveri kyllä auttoi, mutta itse olen ellänyt vain sisä-ulkokissojen kanssa, eikä vain tuntunut tuo kerrostalokissan elämä oikealta.
Erottiin ja kiikutin kissan porukoille maalle missä siitä on tullu IHAN erilainen. Rauhallinen ja sen vain huomaa miten se nauttii elämästään toisin kuin siellä pienessä kämpässä. Sisäkissana ollessa esim. protestoi pissaamalla säänkyyn ja sohvalle, paskansi tv-tason taakse, harrasti rallia öisin jne. Nämä loppuivat kuin seinään kun pääsi käymään ulkonakin.
No, kissakaveri kyllä auttoi, mutta itse olen ellänyt vain sisä-ulkokissojen kanssa, eikä vain tuntunut tuo kerrostalokissan elämä oikealta.Erottiin ja kiikutin kissan porukoille maalle missä siitä on tullu IHAN erilainen. Rauhallinen ja sen vain huomaa miten se nauttii elämästään toisin kuin siellä pienessä kämpässä. Sisäkissana ollessa esim. protestoi pissaamalla säänkyyn ja sohvalle, paskansi tv-tason taakse, harrasti rallia öisin jne. Nämä loppuivat kuin seinään kun pääsi käymään ulkonakin.
53322
En ole katunut. Meillä ei kissat ole koskaan, ei koskaan ikinä, edes vatsataudissa, tehneet tarpeitaan hiekkalaatikon ulkopuolelle. Ennen kuin saatiin raapimapuu teroittivat kynnet ruokapöydän jalkoihin, mutta onneksi oli vanha ja kulunut pöytäkin... Ja yhden maljakon tiputtivat ja särkivät, silloin kirosin. Mutta ihania ne muuten on.
iu
Lapsuudenkodissani oli kissa. Sen jälkeen olen aikuisen elämäni aikana ehtinyt pitää kahta kissaa (eka kuoli iäkkäänä sairauksiin, toinen elelee nyt 11-vuotiaana reippaana aikuisena kanssamme). Päivääkään en ole katunut.
vieras*
Meille otettiin löytöeläinkodin aikuinen maatiaiskissa, ikä noin 5-10 v.
Ensimmäiset kaksi vuorokautta kissa maukuili tasaisin välein sekä yöllä että päivällä, tässä vaiheessa kaduttii Lisäksi koppivessan käyttö aiheutti kissalle ongelmia.
Sitten kissa rauhottui ja nukkui yönsä nätisti ilman turhia mouruja. Vessasta poistettiin katto, jonka jälkeen vessan käyttö sujui mallikkaasti. Ihana kissa, joka juttelee ja kehrää paljon ja tulee illalla syliin nukkumaan sohvalla istuttaessa.
Ensimmäiset kaksi vuorokautta kissa maukuili tasaisin välein sekä yöllä että päivällä, tässä vaiheessa kaduttii
Lisäksi koppivessan käyttö aiheutti kissalle ongelmia.Sitten kissa rauhottui ja nukkui yönsä nätisti ilman turhia mouruja. Vessasta poistettiin katto, jonka jälkeen vessan käyttö sujui mallikkaasti. Ihana kissa, joka juttelee ja kehrää paljon ja tulee illalla syliin nukkumaan sohvalla istuttaessa.