oletko kateellinen toisen ulkonäölle?

  • Viestiketjun aloittaja ihmetyttää...
  • Ensimmäinen viesti
Ihan omalla kohdalla se asia ainakin oli niin että silloin kun sitä oli nuori ja nätti niin niitä katseita oikein haki ja kun joku nainen näytti mustikselta niin sitä oli niin riemukas olo ja sai tuntea taas vähän paremmuutta.
Kun menin baariin minihameessa, saappaissa ja tissit vilkkuen niin ajattelin oikeasti olevani joku kaikkien miesten unelma, nyt kun ikää on tullut niin tajuan näyttäneeni tyrkyltä ja säälittävältä. Silloin vaan kuvittelin ihan jotain muuta. Aika moni kuvittelee olevansa maailman lahja miehille ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Luulin joskus että olen varmasti vanhempana ja rupsahtaneena kateellinen niille "kanoille" jollainen itse joskus olin, mutta ei se mennytkään niin. En edes epäile että mieheni olisi sellaisista vähääkään kiinnostunut koska sellainen ei näytä enää minunkaan silmissä kauniilta vaan halvalta. Eikä mulla toisaalta kyllä kiinnostakaan kenen ulkonäkö mieheni silmää miellyttää, minun kanssahan se on :D
 
No
Mun mies on ehdottanut mulle, että miks en käytä saappaita, valkoisia housuja ja nahkatakkeja .. eli aika helposti olen saanut tietää, mistä tyylistä mies tykkää. Samoin kerran baarireissun jälkeen, jonne olin pukeutunut mielestäni ihan kivasti (tyylikäs musta toppi, farkut, tukka auki ja kevyt meikki), mies totesi "tiedän että susta saisi samanlaisen kuin niistä joistakin siellä baarissa"... ja tarkoitti siis juurikin taas _minun mielestä_ halvan näköisiä naisia. Eli ei ole jäänyt yhtään epäselväksi, mistä mies tykkää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja No:

Mikset sit miehen iloksi joskus pukeutuis? Mä laittaudun aika usein edes vähän ja joskus tosi nätiksi, koska tiedän että mies tykkää... Ei tarvi lähteä ainakaan silmäniloa hakeen muualta. Itsekin tykkään näyttää "ihmiseltä", vaikka oisin vain kotona.
 
että niin
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

No kun mä meikkaan melkein joka päivä, huolehdin puhtaudesta ja harrastan liikuntaa. käytän tiukkoja farkkuja ja katson, että vaatteet sopii yhteen. Kesällä käytän hameita ja mekkoja.. Eli tyylini on ehkä enemmänkin "söpö", mutta ei mikään saapas-valkoiset tiukat housut ja nahkatakki-tyylinen. Pitäisikö mun väkisin pukeutua vaatteisiin, joissa näytän mielestäni halvalta? Ahdistaa, jos miehen miellyttäminen pitäisi viedä noin pitkälle. Ja huolehdin muuten ulkonäöstä paljon enemmän kuin mies!!
 
Mä en taas saa olla nätti tai laitettu. Jos baarissa joku mies katsoo, lennän kotona seinään koska mun "pitää olla ton näkönen". Kuljen baarissakin jo ilman meikkiä ja farkuissa mutta silti niitä katselijoita on miehen mielestä liikaa. Jos vähänkin laitan niin en pääse ovesta ulos.
 
hae apua

Toi on sairasta mustasukkaisuutta ja väkivaltaa sua kohtaan! Hae apua äkkiä ja lähde kävelemään, ei ole tervettä, eikä oikein!
 
Alkuperäinen kirjoittaja että niin:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja No:
Mun mies on ehdottanut mulle, että miks en käytä saappaita, valkoisia housuja ja nahkatakkeja .. eli aika helposti olen saanut tietää, mistä tyylistä mies tykkää. Samoin kerran baarireissun jälkeen, jonne olin pukeutunut mielestäni ihan kivasti (tyylikäs musta toppi, farkut, tukka auki ja kevyt meikki), mies totesi "tiedän että susta saisi samanlaisen kuin niistä joistakin siellä baarissa"... ja tarkoitti siis juurikin taas _minun mielestä_ halvan näköisiä naisia. Eli ei ole jäänyt yhtään epäselväksi, mistä mies tykkää.
Mikset sit miehen iloksi joskus pukeutuis? Mä laittaudun aika usein edes vähän ja joskus tosi nätiksi, koska tiedän että mies tykkää... Ei tarvi lähteä ainakaan silmäniloa hakeen muualta. Itsekin tykkään näyttää "ihmiseltä", vaikka oisin vain kotona.
No kun mä meikkaan melkein joka päivä, huolehdin puhtaudesta ja harrastan liikuntaa. käytän tiukkoja farkkuja ja katson, että vaatteet sopii yhteen. Kesällä käytän hameita ja mekkoja.. Eli tyylini on ehkä enemmänkin "söpö", mutta ei mikään saapas-valkoiset tiukat housut ja nahkatakki-tyylinen. Pitäisikö mun väkisin pukeutua vaatteisiin, joissa näytän mielestäni halvalta? Ahdistaa, jos miehen miellyttäminen pitäisi viedä noin pitkälle. Ja huolehdin muuten ulkonäöstä paljon enemmän kuin mies!!
Mun mielestä ei tarvi vaatetyyliään alkaa muuttamaan halvaksi vain miestä miellyttääkseen! hyvä että olet löytänyt oman tyylisi..
 
myyjä

Ei mun mielestä tarvitse pukeutua sellaisiin vaatteisiin mistä ei itse tykkää,ei kenenkään mieliksi tartte pukeutua.Sun tyyli kuulostaa hyvältä :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja että niin:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja No:
Mun mies on ehdottanut mulle, että miks en käytä saappaita, valkoisia housuja ja nahkatakkeja .. eli aika helposti olen saanut tietää, mistä tyylistä mies tykkää. Samoin kerran baarireissun jälkeen, jonne olin pukeutunut mielestäni ihan kivasti (tyylikäs musta toppi, farkut, tukka auki ja kevyt meikki), mies totesi "tiedän että susta saisi samanlaisen kuin niistä joistakin siellä baarissa"... ja tarkoitti siis juurikin taas _minun mielestä_ halvan näköisiä naisia. Eli ei ole jäänyt yhtään epäselväksi, mistä mies tykkää.
Mikset sit miehen iloksi joskus pukeutuis? Mä laittaudun aika usein edes vähän ja joskus tosi nätiksi, koska tiedän että mies tykkää... Ei tarvi lähteä ainakaan silmäniloa hakeen muualta. Itsekin tykkään näyttää "ihmiseltä", vaikka oisin vain kotona.
No kun mä meikkaan melkein joka päivä, huolehdin puhtaudesta ja harrastan liikuntaa. käytän tiukkoja farkkuja ja katson, että vaatteet sopii yhteen. Kesällä käytän hameita ja mekkoja.. Eli tyylini on ehkä enemmänkin "söpö", mutta ei mikään saapas-valkoiset tiukat housut ja nahkatakki-tyylinen. Pitäisikö mun väkisin pukeutua vaatteisiin, joissa näytän mielestäni halvalta? Ahdistaa, jos miehen miellyttäminen pitäisi viedä noin pitkälle. Ja huolehdin muuten ulkonäöstä paljon enemmän kuin mies!!
ei tietenkään tarvitse tehdä mitään pelkästään toista miellyttääkseen...

lilliputti
ystävä joka on tosi kaunis. yleensä aina jos lähdetään baariin se saa vihasia katseita naisilta. se ei tosiaan pukeudu mitenkään "pornosti". kerran kaksi naista hyökkäsi sen kimppuun baarien sulkeuduttua. potkivat sen naaman tosi turvoksiin. ja huutelivat rumia. menin väliin tietysti juoksivat karkuun. tunnistettiin naiset kyseisen baarin työntekiöiksi. vielläkään ei tiedetä tarkkaa syytä päälle käymiseen. vaikka oikeudessakin käytiin. väittivät että kaverini olisi tanssilattialla tönäissyt toista hestä. tottakai siellä tönitään kun on niin ahdasta ei varmaan kukaan tahallaan. mutta mitä pistin huomioon itse (selvinpäin olin) ne mulkoili ja osotteli meitä koko illan.

miusta tässä oli joko syynä joku mustasukkaisuus kohtaus kaverini erehtyi vaihtamaan "väärän miehen kanssa" sanasen tai sit ne on seurannut sitä pidempään tiskin toiselta puolelta kateellisena ja nyt iskivät kimppuun kun olivat itsekkin juopottelemassa.
 
parturi-kampaaja
Alkuperäinen kirjoittaja No..:
täytyy myöntää, että miehelle usein puhun ikävään sävyyn "meikkikanoista" tai "parturi-kampaajan näköisistä" naisista. Oikeasti olen vain kateellinen.
jaahas... miltäs ne "parturi-kampaajan näköiset" naiset sitten näyttää??
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja lilliputti:
ystävä joka on tosi kaunis. yleensä aina jos lähdetään baariin se saa vihasia katseita naisilta. se ei tosiaan pukeudu mitenkään "pornosti". kerran kaksi naista hyökkäsi sen kimppuun baarien sulkeuduttua. potkivat sen naaman tosi turvoksiin. ja huutelivat rumia. menin väliin tietysti juoksivat karkuun. tunnistettiin naiset kyseisen baarin työntekiöiksi. vielläkään ei tiedetä tarkkaa syytä päälle käymiseen. vaikka oikeudessakin käytiin. väittivät että kaverini olisi tanssilattialla tönäissyt toista hestä. tottakai siellä tönitään kun on niin ahdasta ei varmaan kukaan tahallaan. mutta mitä pistin huomioon itse (selvinpäin olin) ne mulkoili ja osotteli meitä koko illan.

miusta tässä oli joko syynä joku mustasukkaisuus kohtaus kaverini erehtyi vaihtamaan "väärän miehen kanssa" sanasen tai sit ne on seurannut sitä pidempään tiskin toiselta puolelta kateellisena ja nyt iskivät kimppuun kun olivat itsekkin juopottelemassa.
kai ne jonku tuomion sai ?
 
no sillein oon kade ku monen lapsen äidillä on hyvä kroppa siltikin..toisin ku mulla :snotty: mut en silti haukkuis tai selän takana puhuis..kaippa tän omanki ruhon sais hyväks jos vaan treenais säännöllisesti..onneks oon suht nätti naamasta ni se sit korvaa :D
 
metsänpeitto
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Saman olen huomannut! Miehen kaverit kun tulee esittelemään uutta tyttöystävää niin heti muijat roikkuu siinä miehessä ja mulkoilee. Huoh.
Pöh, mä en ole kaunis tai hyväkroppainen ja ihan tuo sama ilmiö on tullut monesti vastaan. Ei se ole mitään henkilökohtaista, eikä taida olla kateuttakaan. Ehkä omistushalua ja reviirinmerkkausta korkeintaan.
 
Ei noi kanat/muotipelle yleensä ole niitä jotka yrittävät tehdä itselleen jotain oikeasti, vaan ne luulevat että yli-hinnoitellut muotivaatteet ja sentin kerros pakkelia peittää sen että älykkyys osamäärä on 0... Jos koko elämän tärkein asia on se miltä näyttää on todellakin älykkyys osamäärä 0...
 
kiinnostaa
Alkuperäinen kirjoittaja vicy:
Ei noi kanat/muotipelle yleensä ole niitä jotka yrittävät tehdä itselleen jotain oikeasti, vaan ne luulevat että yli-hinnoitellut muotivaatteet ja sentin kerros pakkelia peittää sen että älykkyys osamäärä on 0... Jos koko elämän tärkein asia on se miltä näyttää on todellakin älykkyys osamäärä 0...
ööö...millainen on kana/muotipelle?
 
Yhteistyössä