Oletko joutunut katuväkivallan uhriksi?

Tulipahan tämmöinen aihe mieleen.

Itselläni on yksi ikävä läheltäpiti tilanne menneisyydessäni. Kävelin pimeässä iltavuorosta kotiin ja vastaantuleva auto pysähtyi äkkijarrutuksella kohdalleni. Aivan viime tipassa pelastauduin perääni juoksemaan lähteneiltä miehiltä.

Ennen tuota olin aika huoleton ja sinisilmäinen. Nykyään en enää mielelläni kulje yksin pimeässä. Sauvakävelyä olen uskaltautunut harrastamaan illalla, mutta vaikka normaalisti hymyilen vastaantuleville, en pimeässä uskalla edes katsoa ketään silmiin. Pelkään joka varjoa ja rasahdusta. Niin, se jäi alitajuntaan se pelko.
 
Minua on jahdattu n.15-v ikäisenä kuuden aikaan illalla.. otti ensin kiinni-sain revittyä itseni irti ja lähdin juoksemaan.. pääsin erääseen kioskiin sisälle! Mies huuteli että tunnistaa kyllä minut ja halkaisee vielä kyrvällään...ois ehkä pitänyt soittaa poliisille,mut eihän ton ikäisenä osannut ajatella...
 
Minut on yritetty raiskata, liftasin keskellä viikkoa ja kuljetta alkoi vaatia perillä maksua matkasta. Suihkutin hiuslakkaa silmiin ja pääsin pakenemaan. Samanikäisenä yks tuntemani poika kävi myös tanssipaikan pihalla mun kurkkuuni kiinni ja alkoi kuristaa. (uskon että oli joku semmonen hormonijuttu, kun oli kova bodaaja), hän ei sit irrottanut, taju multa ehti lähteä ennen kuin mun kaks muuta tuttua poikaa sai irti tän kaverin musta. Syytä ei ikin selvinnyt. Se vaan harmittaa, että molemmil kerroil pelästyin niin paljon, etten osannut tehdä edes rikosilmotusta. :(
 
no, ei fyysisesti, mut kerran keskellä kirkasta päivää joku ukko läks seuraamaan mua ja kaveriani ja veti käteensä koko matkan perässä kunnes tajuttiin ja pinkastiin juoksuun. Ja uimahallissa oon kans nähnyt "vilauttelijan".
"Läheltäpiti"-tilanne on sattunut liftatessa.
 
Kerran interraililla roomassa iso rekka pysähtyi tien viereen, kun ystäväni kanssa käppäiltiin rinkat selässä. Katottiin vähän kummissaan, että mitä se kuski oikein tekee, kun tuli ulos ajurinkopistaan ja jäi avoimen vänkärinoven taakse. Kohdalla huomattiin, että käteenhän se siellä veteli...
 
Mut on pahoinpidelty 15 vuotiaana discoillan päätteeksi ja nämä kaksi tyttöä olivat 18 vuotiaita skinnareita....ei ollut tupakkaa, kun pyysivät, kun en polta....kaatoivat maahan ja alkoivat silmittömästi potkimaan päähän ja naamaan...nenä murtui yms....rikosilmoituksen tein ja oikeuteen mentiin...joutuivat korvaamaan rahallisesti ja saivat ehdollista.....

Kaikista huvittavinta tässä on, että meillä oli tämän toisen tytön kanssa ihan sama nimi + sukunimi ( ainoastaan mulla oli eri etunimi, mutta toiset nimet samat )
meille soitti rikospoliisi ja alkoi haukkumaan mua puhelimessa...oli kts. numeron väärin ja luuli soittavansa pahoinpitelijälle....kuuntelin aikansa ja sanoin, että nyt soitit väärälle henkilölle, koska olen se rikoksen uhri, mutta meillä sattuu vain olemaan samat nimet ja sukunimi....poliisi pyysi kovasti anteeksi ja sulki puhelimen......
 

Yhteistyössä