Oletko ikinä katunut lapsen/lasten saamista?

Olen.

 

Oon mä katunu joskus yöllä kun vauva huutaa ja huutaa ja huutaa ja ite haluis nukkua.

Normaalisti en kadu, mutta pakko myöntää että välillä väsyneenä tulee sellasiakin ajatuksia mieleen. Vauva on puolivuotias.

 

Ai juu, kyllä mäkin vauva-aikana kaduin muutaman kerran.. on vaan unohtunu ne ajat jo.
Kerran pillitin äitillekin että "en ois koskaan tehny pentua ellei kaikki aina ois kyselly koska teet ja koska teet, ja ellei ympäristö painostais, vittujumalauta!!"
=)

 

En ole katunut.

 

Mä oon sanonutkin aina että kaikkee muuta kadun mutten lasten saamista, ne on mulle tärkeitä aina oli ne sitten murkku- tai täysi-ikäsiä. Ja tolla ensiksi mainitulla tarkotan sitä ettei mun olis pitänyt ikinä mennä naimisiin exän kans, se liitto oli tuhoon tuomittu heti alusta lähtien, ainoa paras siitä oli esikko. Ja oon mä kironnut ton kuopuksenkin isän monta kertaa maan alimpaan helvettiin ja siunannut sen että tuli tuo kuopus vielä hommattua mutta nyt kun menee miehen kanssa ihan hyvin niin eipähän tule enää pahemmin manailtua.

 

Never B)

 

Olen katunut. Silloin, kun masennus on pahimmillaan.

 

Eihän tässä kukaan väitäkään, ettei yhdessä lapsessa olisi kädet täynnä töitä. On totta, että ruuan tekee samassa ajassa kahdelle kuin yhdelle jne. Mutta kyllä usean lapsen hoitamisen rankkuus saattaa silti yllättää monet yhden lapsen äidit.

Me ei ehkä päästä tässä asiassa mihinkään kompromissiin. Pääasia, että jokainen on tyytyväinen nykyiseen perhemuotoonsa. Vaikka itse asiassa... meille kyllä tulee vielä se neljäskin

Kauanko olet ollut elämässäsi YHDEN laspemn äitinä?? Onko pitykäkin kokemus asiasta??
Tuskin!

Meidän vanhimmainen on 9. Seuraavat on 3 ja 1. Iso väli siksi, että menetin mieheni. Nyt onnellisesti naimisissa.

 

En!

 

Jos on vaan yksi lapsi, ei siinä voi olla mitään kaduttavaa koska yhden kanssa on niin naurettavan helppoa!

No ei se kyllä kaikilla mene niin.

Niinhän moni yhden lapsen vanhempi luulee...

Yhden kanssa on todellakin helpompaa kuin esim. kolmen kanssa. Sano mitä sanot. Vaikka kyseessä olisi kuinka karmean villi ja hurja tapaus, niin kädet/aika/raha riittää paremmin yhdelle kuin kolmelle.

Mun mielestä riippuu aivan siitä lapsesta.

Mulla on kolme rakasta lasta, joiden eteen tekisin kaikkeni. Sanonpa kuitenkin vielä, että sun on hyvä puhua yhden lapsen kanssa olemisen raskaudesta, kun et tiedä millaista kolmen kanssa on. Meillä kaikki kilttejä ja ihania, silti raadan aamusta iltaan, että saan kaikki hommat hoidettua. Ja kaiken sen teen mielelläni.

Sun varmuus asiasta kuulostaa ihan samalta kun mun sinkkukaverin jutut siitä, miten hän on niiiiiiiiin väsynyt, kun joutuu tekemään kuukauden ajan kymmentuntista päivää. Mitenkähän hän pärjäisi valvottuaan vauvan takia yöllä ja noustuaan seitsemältä laittamaan puuroa isommille... Ja tätä 24/7.

Tää on niin totta! Tavallaan ymmärrän tuon yhden lasten äitien puolustelut, he varmasti kokevat elämänsä rankkana mutta tosiasia kuitenkin on, että jos he saavat lisää lapsia, tulevat he hämmästymään miten helppoa sen yhden kanssa oikeastaan olikaan.

Just noin mullekin on käynyt. Ensimmäinen muutti meidän perheen elämäntapaa jonkin verran, toinen vähän enemmän ja kolmannen jälkeen eletään tosiaan lapsiperheen arkea. Siis yhtä pyykki/vaippavuorta koko elämä. Onneksi ihanaa sellaista, mutta ei tässä paljoa muuta harrastella.

Meillä ensimmäinen muutti elämän ihan täysin, kahden aikuisen vapaa elämäntyyli muuttui yhdessä yössä vastuuksi lapsesta ja arjeksi nimenomaan lapsen ehdoilla. Käytännössä: Siitä, että pääsit ennen lasta spontaanisti ihan minne halusit lähteä koska vain, hypättiin yössä siihen että enää se ei ollutkaan ollenkaan mahdollista. Ei vaikka lapsia oli niinkin mitätön määrä kuin 1. Toisen syntyessä jotkut asiat muuttui aluksi työläämmiksi, mutta sekin helpotti jossainvaiheessa. Kuitenkin suurin työ perhe-elämään siirtymisessä käytiin jo esikoisen kohdalla.

Vaikka pyykki- ja vaippavuoret kasvoi lasten myötä, se on lopulta niin pieni siivu koko lapsiperheen arjesta mitä meillä elettiin täysin jopa esikoisenkin aikana. Lapsiperheen arkena ainakin minä sen koin, että esikoisen ensimmäiset 1,5 vuotta oli yövalvomisia, ruokkimista, siivousta, itkua ja parkua, hampaita, lukuisia korvatulehduksia ja lääkärissä juoksemista. Toisaalta myös niitä iloisiakin hetkiä mahtuu joulloon paljon. Lapsen kanssa oltiin silti aamusta iltaan ja illasta aamuun. Omia menoja ei ollut, saati että olisin jaksanutkaan enää sen väsymyksen keskellä harrastuksiin lähtemistä ajatella. Että kyllähän arki kahden aikuisen kesken on kuitenkin ihan täysin toista kuin edes yhden lapsen kanssa, mutta jääköön tämä aihe ettei mene enempää väittelyksi.

 

Eihän tässä kukaan väitäkään, ettei yhdessä lapsessa olisi kädet täynnä töitä. On totta, että ruuan tekee samassa ajassa kahdelle kuin yhdelle jne. Mutta kyllä usean lapsen hoitamisen rankkuus saattaa silti yllättää monet yhden lapsen äidit.

Me ei ehkä päästä tässä asiassa mihinkään kompromissiin. Pääasia, että jokainen on tyytyväinen nykyiseen perhemuotoonsa. Vaikka itse asiassa... meille kyllä tulee vielä se neljäskin

Kauanko olet ollut elämässäsi YHDEN laspemn äitinä?? Onko pitykäkin kokemus asiasta??
Tuskin!

Luuleeko yhden lapsen äidit, että meiltä useamman lapsen äideiltä häviää käsitys siitä, millaista on hoitaa vain yhtä lasta? Meillä usein "jaetaan" lapset. On tosi helppoa liikkua vain yhden kanssa, verrattuna siihen, että roudaisin kaikkia kolmea mukana. Onneksi isoin on jo niin omatoiminen.

Jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö, joka tarvitsee huolenpitoa, rakkautta ja vanhempiensa aikaa. Kaksi aikuista yhtä lasta kohti on eri asia kuin kaksi aikuista vaikkapa neljää lasta kohti.

 

Mä en ole koskaan katunut lasten saamista =)

Mikä on sinänsä outoa kun mulla on aika vahva tempperamentti

Mutta joskus mä olen miettinyt että miksi mä haluaisin lisää lapsia kun tolla esikolla on niin järkky toi uhma....mutta uhma tai ei mä haluan lisää lapsia joskus.

 

Tiedän saavani vihoja niskaan, mutta nää tämänkaltaset ketjut on lapsettomalle nannaa. Kun ei tiedä, mistä onnesta jää paitsi, niin ainakin luulee tietävänsä, mistä kamalasta rääkistäkin jää paitsi.

 

Äitini sanoi, että kaksi on helpompi kuin yksi ja kolme helpompi kuin kaksi. Lapsista on toisilleen seuraa. Mutta se on vain hänen kokemuksensa ja mielipiteensä, jollain muulla on omansa.

Minulla on välillä vaikiaa, vaikka on vaan yksi. Mutta se ei johdukaan lapsesta, ainakaan kokonaan, vaan miun päästä. Ja olen välillä ajatellut, että pitää sitä immeisen hullu olla, kun mennee lisääntymään

 

Eihän tässä kukaan väitäkään, ettei yhdessä lapsessa olisi kädet täynnä töitä. On totta, että ruuan tekee samassa ajassa kahdelle kuin yhdelle jne. Mutta kyllä usean lapsen hoitamisen rankkuus saattaa silti yllättää monet yhden lapsen äidit.

Me ei ehkä päästä tässä asiassa mihinkään kompromissiin. Pääasia, että jokainen on tyytyväinen nykyiseen perhemuotoonsa. Vaikka itse asiassa... meille kyllä tulee vielä se neljäskin

Kauanko olet ollut elämässäsi YHDEN laspemn äitinä?? Onko pitykäkin kokemus asiasta??
Tuskin!

Luuleeko yhden lapsen äidit, että meiltä useamman lapsen äideiltä häviää käsitys siitä, millaista on hoitaa vain yhtä lasta? Meillä usein "jaetaan" lapset. On tosi helppoa liikkua vain yhden kanssa, verrattuna siihen, että roudaisin kaikkia kolmea mukana. Onneksi isoin on jo niin omatoiminen.

Jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö, joka tarvitsee huolenpitoa, rakkautta ja vanhempiensa aikaa. Kaksi aikuista yhtä lasta kohti on eri asia kuin kaksi aikuista vaikkapa neljää lasta kohti.

Se on totta että jokainen lapsi on ainutlaatuinen yksilö ja tarvitsee huolenpitoa. Tämän tietää jokainen, mutta se ei silti tarkoita että mitä enemmän lapsia perheessä on, sitä rankempaa on elämä. Minä en näin ole koskaan kokenut.

Riippuu siitäkin minkä ikäisiä lapsia sattuu olemaan, jos kovin pieniä pienellä ikäerolla monta en epäile hetkeäkään arjen rankkuutta jos muistelee aikoja yhden kanssa. Jokainen voi kuitenkin valita mihin ryhtyy. Meillä on 9, 7 ja 2 vuotiaat lapset ja hyvin olen saanut vastattua jokaisen lapsen tarpeisiin ja soviteltua elämänrytmit yksiin.

Elämä nyt tällä hetkellä on jokatapauksessa paljon helpompaa mitä vertaan vaikka esikoisen ensimmäiseen vuoteen. Tai siihen aikaan kun jokainen heistä on ollut alle vuoden vanha. Vaikeimmat ajat on meidän perheessä näes tullut kausittain, elämäntilanteen ja olosuhteiden mukaan, ei kuitenkaan niin että taakka olisi kasvanut jokaisen lapsen myötä.

 

En ole katunut.

 

Enpähän ole katunut..koskaan.
Ja tuohon yksi lapsi vastaan monilapsinen perhe..no onhan se selvääkin selvempi juttu että kun lapsia on monta on työmäärä myös moninkertainen, eikö?? Siis pyykkimäärä, siivoaminen, kaupasta kannettava tavaramäärä, lasten sairastamiset, kiukuttelut, nukuttamiset, kuskaamiset..lista on loputon..emmä väitä et yhen kanssa on helppoa, mutta väitän olevan helpompaa..
Jokainen voi vaan itse valita että montako haluaa..meillä 3 rakasta ihanuutta :heart: :heart: :heart:

 

Olen saattanut ajatella, että "voi hemmetti, miksi mie halusin äidiksi", mutta tiedostanut kyllä koko ajan, etten tekisi toisin.

 

kyllä mä olen joskus miettinyt et mitä on tullut tehtyä, mut en mä noita jättäis tekemättä vaik palaisinkin ajassa takaisin.

 

Tunti sitten mä mutisin miehelle, että myyn nuo mustalaisille ja ostan paremmat kappaleet tilalle.

Nyt kyllä helpottaa jo, paitsi pää- ja korvasärky. Mies ymmärsi yskän, keitteli pojille iltapuurot ja vei syönnin jälkeen ulos. Tänään oli muuten hyvässä päivässä synkyyden ruumiillistuma, joten äiti on nyt vähän maissa. Kyllä täältä vielä noustaan, huomenna ainakin.

 

Väsyneenä joskus tullu mietittyy tuotakin, mut jos tosiaan ajassa takas pääsis nii kyllä tuo nappula ois silti syntyny :heart: Välillä huonoja päiviä, välillä parempia, mut niitä on kaikilla ja aina se on yhtä rakas kiukku iita

 

Valehtelisin jos väittäsin etten ole koskaan katunut B)

 

En hetkeäkään, en niinä vaikeinakaan. :heart: :heart:

 

Olen joo.

 

kai sitä kaikki joskus miettii mutten koskaan tosissaan on ne niin ihania vaikka välillä hermot meneekin.. Sitä kadun enemmän kenen kanssa tuli tehtyä kun ei ollenkaan auta lastenhoidossa!!! Kun aikas vaikeessa iässä ovat 2vee (uhma) ja 5kk liikkumaan opettelija. Onko muita joilla mies ei osallistu lasten hoitoon, jos kotona on eikä töissä?