Annoin ex vaimolle anteeksi sen salasuhteen, mutta erosin, kun en voinut enää luottaa siihen tai sen puheisiin ollenkaan, ehti valehdella ummet ja lammet yrittäessään kierrellä tilanteesta irti kunnialla. Joidenkin on vain niin vaikea myöntää tehneensä virheen ja ottaa siitä vastuu. Lopputulos oli kuitenkin sama. Sen se tiesi. Ja se selittää ne valheet, näin jälkeenpäin katsottuna, mutta siinä tilanteessa minulla ei tainnut olla vaihtoehtoa. Masennuksen ja itsemurha-ajatusten kautta avioeroon. Tulihan tutustuttua ihmiseen, joka todellakin kykenee ja osaa valehdella muillekin kuin vain itselleen. Minä olen ottanut tuon kokemuksen lahjana. Se on kasvattanut minua enemmän kuin mikään muu tapahtuma tässä elämässä. Avasi silmäni maailmalle. En luota yhteenkään naiseen. En sen kummemmin miehiin. Kaikkein vähiten itseeni. Eli jos, jonkun kanssa olen, teen sen vapaasta tahdostani, en sen vuoksi, että minulle vannottaisiin, minkä kautta?, kun niitä ei kuitenkaan kukaan pidä niitä vannottuja juttuja. Ne ovat vain keino alistaa toista. Koko rakkaus ajatuksena on niin häilyvä, että oikein naurattaa, kun välillä muistelen omia rakastumiskokemuksiani. Sitä on ollut niin naivi. Mutta tämä elämä on tällainen. Ilman exäni tuottamia megalomaanisia pettymyksiä ja sitä valheiden viidakkoa, en olisi se mitä nyt olen. Olen kiitollinen hänelle kaikesta mitä hän minulle tarjosi. Olen antanut anteeksi hänelle hänen valheensa ja ne pettymyksen tunteet, joita minulle tuotti. Oivallus siitä, että olen itse aivan samanlainen pettäjä ja valehtelija kuin hän on auttanut anteeksiannossa.
