M
mnaksianas
Vieras
Olen siis jo 36-vuotias ja korkeasti kouluttautunut, hyvässä ammatissakin.
Ihan lapsesta asti olen kärsinyt vaivasta, josta en ole ennen itse asiassa puhunut kenellekään. Nykyisin olen alkanut tajuta, että olen jotenkin erilainen kuin muut. Ajattelen eri tavalla. En osaa lukea kuin muut. Opin lähinnä katsomalla, jos kyseessä on mielenkiintoinen asia. Koulussa opin siten, että vanhempani kyselivät koealueesta ja pohdin vastaukset.
Olin lapsena sellainen eloisa ja kai normaali lapsi, mutta perheeni kuri laittoi minut ruotuun ja minusta kasvoi hiljainen ja tunnollinen nainen. Sekoitan sanoja mielessäni. Kun luen, niin en oikeastaan "lue". Tai silmäni lukevat, mutta aivot eivät ole mukana. Esimerkki normaalista arjestani: menin kassalle, jossa oli hihnalla kyltti. "Luin" sen ja ajattelin mielessäni, että onpa mukavaa kun edessäni oleva asiakas on laittanut valmiiksi "seuraava asiakas" -kyltin. Aloin mättää ostoksiani hihnalle, kun kassa sanoi närkästyneenä kovaan ääneen:"Minä SULJEN!". Jolloin keskityin lukemaan kyltin ja siinä luki selvästi "kassa suljetaan". Noloa...
Lehtiä ja kirjoja luen, mutta en lue oikeasti. Silmäilen otsikot ja kuvat sekä kuvatekstien alut. Jos on tosi mielenkiintoinen juttu, niin sitten saatan lukea osan siitä. Mutta muutoin en lue. Sähköpostit silmäilen tai luen lauseen jokaisen kappaleen alusta. Tämä johtaa usein siihen, ettei minulla ole aavistustakaan missä mennään. Sen vuoksi olen aina ulkona kaikesta tai menossa väärään paikkaan.
Ongelmani tämän lukemisen lisäksi on myös se, etten jaksa kuunnella ihmisiä. Kuuntelen alun, mutta sitten aivoni alkavat jo ajatella muuta. Jos ympärilläni käydään montaa keskustelua, en pysty seuraamaan yhtäkään niistä vaan olen omissa ajatuksissani. Mieheni ja lasteni kertomista asioista muistan yleensä lauseen alun, mutta sitten ei ole hajuakaan mitä he ovat sanoneet. Tämä johtaa edelleenkin siihen, että 12 avioliittovuoden jälkeen en edelleenkään muista, vaikkapa mikä on mieheni lempisuklaata. Vaikka hän on sanonut sen ziljoona kertaa.
Mieheni tykkäisi kuunnella kotona radiota, mutta minulle se saa päähän vielä sekavamman olon enkä pysty rauhoittumaan kotona. Tunteeni kimpoilevat hetken mukaan ja senhetkisen ajatuksen mukaan ja mieskin on sanonut aina, että hän ei pysy perässä.
Mikä hitto minua vaivaa?? Voisinko olla jotenkin kehitysvammainen tms? Vai olenko vaan suomeksi sanottuna tyhmä ja tunteeton?
Ihan lapsesta asti olen kärsinyt vaivasta, josta en ole ennen itse asiassa puhunut kenellekään. Nykyisin olen alkanut tajuta, että olen jotenkin erilainen kuin muut. Ajattelen eri tavalla. En osaa lukea kuin muut. Opin lähinnä katsomalla, jos kyseessä on mielenkiintoinen asia. Koulussa opin siten, että vanhempani kyselivät koealueesta ja pohdin vastaukset.
Olin lapsena sellainen eloisa ja kai normaali lapsi, mutta perheeni kuri laittoi minut ruotuun ja minusta kasvoi hiljainen ja tunnollinen nainen. Sekoitan sanoja mielessäni. Kun luen, niin en oikeastaan "lue". Tai silmäni lukevat, mutta aivot eivät ole mukana. Esimerkki normaalista arjestani: menin kassalle, jossa oli hihnalla kyltti. "Luin" sen ja ajattelin mielessäni, että onpa mukavaa kun edessäni oleva asiakas on laittanut valmiiksi "seuraava asiakas" -kyltin. Aloin mättää ostoksiani hihnalle, kun kassa sanoi närkästyneenä kovaan ääneen:"Minä SULJEN!". Jolloin keskityin lukemaan kyltin ja siinä luki selvästi "kassa suljetaan". Noloa...
Lehtiä ja kirjoja luen, mutta en lue oikeasti. Silmäilen otsikot ja kuvat sekä kuvatekstien alut. Jos on tosi mielenkiintoinen juttu, niin sitten saatan lukea osan siitä. Mutta muutoin en lue. Sähköpostit silmäilen tai luen lauseen jokaisen kappaleen alusta. Tämä johtaa usein siihen, ettei minulla ole aavistustakaan missä mennään. Sen vuoksi olen aina ulkona kaikesta tai menossa väärään paikkaan.
Ongelmani tämän lukemisen lisäksi on myös se, etten jaksa kuunnella ihmisiä. Kuuntelen alun, mutta sitten aivoni alkavat jo ajatella muuta. Jos ympärilläni käydään montaa keskustelua, en pysty seuraamaan yhtäkään niistä vaan olen omissa ajatuksissani. Mieheni ja lasteni kertomista asioista muistan yleensä lauseen alun, mutta sitten ei ole hajuakaan mitä he ovat sanoneet. Tämä johtaa edelleenkin siihen, että 12 avioliittovuoden jälkeen en edelleenkään muista, vaikkapa mikä on mieheni lempisuklaata. Vaikka hän on sanonut sen ziljoona kertaa.
Mieheni tykkäisi kuunnella kotona radiota, mutta minulle se saa päähän vielä sekavamman olon enkä pysty rauhoittumaan kotona. Tunteeni kimpoilevat hetken mukaan ja senhetkisen ajatuksen mukaan ja mieskin on sanonut aina, että hän ei pysy perässä.
Mikä hitto minua vaivaa?? Voisinko olla jotenkin kehitysvammainen tms? Vai olenko vaan suomeksi sanottuna tyhmä ja tunteeton?
