Olenko pian suhteessa vai sinkku?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Juhlapöydän konvehti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

Juhlapöydän konvehti

Vieras
5 kk tapailua takana, vähemmän ja enemmän epäsäännöllistä. Mies samanikäinen, harkitsevainen ja hidas persoona. Minä vähemmän.

Suhteemme ei etene. Tapailemme satunnaisesti, viestittelemme noin joka toinen pv, joskus joka päivä, joskus kerran viikossa. Miehen henk.kohtaiset "rajat" ovat hyvin vahvat, hän tarvitsee paljon omaa aikaa. Eronnut exästään jokunen vuosi sitten, 11 vuoden suhde siis takana, siitä lähti nainen ensin. Varovainen sanoo olevansa, hellii ja on kiinnostunut asioista. Siltikään ei tee usein aloitetta treffeihin.

Tein testin; viimeksi tavatessamme sanoin, että olen löytänyt elämäni miehen ja minua on kosittu, joten tämä tästä sitten hänen kanssaan. Mies ei uskonut korviaan, oli täysin murtunut, takertui minuun ja halasi niin etten päässyt pois otteesta. Kyselin, että miksi moinen reaktio, eikö hänen pitäisi olla iloinen puolestani, koska olemme "vain ystäviä". Mies ei pysytynt edes puhumaan enää. Siinä vaiheessa sanoin, että vitsi vitsi, testasin reaktiota ainoastaan. Mies oli helpottunut ja suorastaan hyppäsi syliini.

Siis - kannattaako siis kohta puoli vuotta tapailtuamme antaa kaiken olla ja jatkaa matkaa, vai odotanko vielä miehen sitoutumishalua? En kohta enää jaksa, ja oma subjektiivinen asian pyörittelyni ei ole johtanut kuin ahdistumiseen. Ilmiselvästi hän kuitenkin jollain tasolla välittää minusta, mutta missää se ei konkreettisesti juuri näy. Ei hän ole suurien julistusten mies, mutta voiko meistä tulla mitään, jos toinen junnaa ja toinen alkaa olemaan kärsimätön?

Kellään kokemuksia vastaavasta, neuvoja tai kommenttia? Tackar...
 
Älä hätiköi vielä. Puoli vuotta on todella lyhyt aika. Miehesi kuulostaa kaikin puolin omaltani... Me olemme seurustelleet kohta 10kk, eikä yhteen muuttamisesta ole puhettakaan, eikä hän myöskään ole sanonut rakastavansa minua, tykkää kyllä kovasti...

Toiset ovat hitaampia lähentymään ihmissuhteissaan, kuin toiset. Kysymys onkin nyt kai siitä, että kuinka tosissaan sinä olet hänen kanssaan? Onko hän sinulle se oikea, jonka vuoksi olet valmis etenemään rauhassa? Kehoittaisin sinua puhumaan suoraan hänen kanssaan. Kerro, että hän on sinulle tärkeä ja olet tosissasi tässä suhteessa ja uskot, että teillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, jos hänkin niin toivoo. Katso, mitä hän vastaa.
 
Olen kokenut hidasta etenemistä (lue: ei etene ollenkaan) ja näin jälkikäteen ajatellen olisi siitä pitänyt jo kauan aikaa aikasemmin tajuta, mihin koko tarina vielä päättyy, siis että se päättyy. Nyt näen enemmän kuin selvästi sen, ettei exäni ole valmis suhteeseen, ei siis kenenkään kanssa. Ei vieläkään.

Nyt olen 3kk vanhassa suhteessa ja kovasti puhumme yhteen muuttamisesta, naimisiin menosta, lapsista.. Aiemmin olen itse tuntenut olevani perinteinen hitaasti mutta varmasti etenijä, mutta nyt tuntuu hienolta ymmärtää nopeasti puhkeavan suhteen ainutlaatuisuus! Nyt olen sitä mieltä, että jos molemmat ovat valmiita oikeaan vakavaan suhteeseen, sisäisesti, ja toinen "kolahtaa" - vauhti on hurja ja se ei kerro mitään laadusta! Ymmärrän äitini kommentinkin: hän sanoi että ehdottomasti pitää alussa olla järjen vievä rakastumisen tunne;). Sellaisen aiheuttaa vain Kohtalo;D.
 
Niinpä...Itselläni on kyllä tunne, että tässä voisi olla se my significant other. Mutta miehen tunteista en tiedä. Hän ei ole sen oloinen ihminen, joka puhuisi syvimmistä ajatuksistaan kovinkaan nopeasti tai helposti.

Meillä on voimakas keskinäinen kemia, hauskaa yhdessä ja olemme lähentyneet. Tai siis aina välillä. Saattaa nimittäin kulua viikkoja tapaamistemme välillä. Olen alussa yrittänyt tapailla muitakin, mutta enää en voi. Olen niin lojaali vaikkei tarvitsisikaan...

Onko minulla oikeus antaa toisen edetä rauhassa välittämättä omista epävarmuuden tunteistani? Olen pyristellyt pariin otteeseen eroon miehestä ja sanonut, että tämä oli nyt tässä, mutta tuloksetta. Hän tuntuu olevan täysin ihmeissään, kun tuskastun tähän kissa ja hiiri -leikkiin. Hän ei tajua, mikä on pielessä. Mielessäni on pelko siitä, että hätäilemällä ja laittamalla pelin poikki voin menetää sen ihmisen, jonka kanssa voisin viettää loppuelämäni.

Aikaisemmissa suhteissani on joskus lähdetty liikeelle kovalla tunteenpalolla ja edetty nopeasti -silti olen vielä sinkku. Kuitenkin jossain on oltava raja oman kärsivällisyyteni suhteen. Onko mies vain omistushaluinen kun hän prostestoi kerrottuani, että minulla olisi joku joka haluaisi vakavaan suhteeseen kanssani, vai sattuiko häntä oikeasti ajatus, että menettäisi minut...who knows.

Pidättyväinen, yhdessä pitkässä suhteessa aiemmin ollut mies ei ole helppo tapaus.
Mutta odottaako hän vain, että minusta paljastuu jotain ikävää vai miettiikö hän, josko jossain olisi minua parempi potentiaalinen puoliso? Menetän järkeni tätä pohtiessani. Jos vielä kerran saan päähäni, etten enää jaksa, se voi olla viimeinen kerta. Sen jälkeen ei ole paluuta. Kuinka kauan on kauan?
 
Ai kun kiva.. joku muukin painii saman asian kanssa!
Miestä tapaillut muutaman kk:n. Mies on eronnut n. vuosi sitten. Itsekin olen eronnut samoihin aikoihin.
En oikein tiedä tätä systeeemiä miten "nykyään" aloitetaan suhde. Ollaanko vai ei olla.. Meillä on kivaa yhdessä, sovimme kyllä yhteen kuin vakka ja kansi. Mies ei tunnu tietävän vieläkään mitä haluaa, joten annan hänelle aikaa miettiä. Tapailemme tämän tuostakin, ja aina miehen pyynnöstä.
En sitten tiedä.. sitoutuuko koskaan minuun. Mutta olen päättänyt ottaa rennosti minäkin ja jos löydän välillä uuden miehen.. saatan jättää tämän herran taakseni.
Sen olen hänelle sanonutkin. Mitäs miettii liian kauan!
 
Minä tapasin miehen joka halusi jo muutaman kuukauden kuluttua yhteen asumaan, naimisiin ja lapsia. Näin teimmekin. Yhtä nopeaa on hänen toimintansa ollut aina. Kahdeksan vuoden yhteiselon jälkeen hän halusi ihan yhtä nopeasti sinkuksi jälleen. Naiset vaihtuivat hänen elämässään tiuhaan jokusen vuoden, ennen kuin hän jälleen yllättäen oli nopeasti naimisissa.

Seuraavaksi tapasin miehen, joka oli hidas etenemään. Yritin minäkin leikitellä ja testailla häntä. Se ei olisi kannattanut, ymmärsin sen jälkikäteen. Minä annoin näillä tempuilla itsestäni kevytmielisen vaikutelman ja tämä mies olisi tahtonut olla kanssani tosissaan luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Nyt hän on naimisissa hitaan ja pitkän seurustelun päätteeksi ja rouvansa raskaana, taloa rakennetaan.

Minä yhä etsin sitä todellista onnea. Taidan löytää sen arjen pikku asioista, palan kerrallaan.

 
Minä suosin ns. kissan nostamista pöydälle. Jos asia ottaa päähän, niin siitä kannattaa jutella. Minusta tässäkään asiassa ei ole pääongelma se, että edetäänkö liian hitaasti vai nopeasti, vaan se, että ongelmia ei pystytä ratkaisemaan puhumalla. Pidemmän päälle eniten harmia tulee juuri siitä, jos mies ei osaa ilmaista tunteitaan ja kertoa, mikä hänet ajaa tekemään asioita tietyllä tavalla. Rehtiä ja reilua avointa keskustelua tunteista on paljon helpompi ymmärtää kuin sitä, että joka asiaan vastaus on vain Emmä tiiä.
 
kun mies hakee vastauksia naisesta, että voiko häneen luottaa, niin nainen paukauttaa, että seurustelee toisen kanssa. Ei ole vaikea arvata, että seurusteluaika pitenee entisestään. Noiden temppujen jälkeen mies kyllä haluaa vakaamman persoonan.
 
Kissa on pöydälle minun aloitteestani nostettu ja aina sen jälkeen on hermo palanutkin, kun mitään konkreettista ei miehestä saa irti. Hän on avautunut sen verran, että seurusteli sen 11 vuotta ja nainen rupesi kaipaamaan sinkkuelämään ja kadotettua nuoruuttaan ja jätti hänet kuin rukkasen. Sen jälkeen on ollut vuosikaupalla sinkkuna, ei mitään vakavampaa ole syntynyt ts. ei ole halunnut. Tapaili kyllä jotain tyttöä kun me tapasimme, mutta heistä ei kuulema voisi koskaan tulla mitään.

Olen puhunut kauniisti, kysellyt, koettanut ymmärtää ja olla ahdistelematta. Mikään ei auta. Mies sanoo, ettei hän edes ymmärrä nykyajan deittailukulttuurista kun ei ole sitä nuoruudessaan harrastanut.... (30 + mies). Sitten kun koetan olla pitkämielinen, väsyn aina välillä ainaiseen odotteluun ja siihen, ettemme koskaan sovi mitään ja mies ei osaa tehdä aloitetta tapaamiselle juuri koskaan. Hän on selvästi kiinnostunut, mutta muuta en saa hänestä irti. Hän ei vaan puhu noista tunnepuolen jutuista juuri lainkaan. Kissa pöydälle- tyyli aiheuttaa hänen vetäytymisensä ja tuppisuisen vaikeana olemisen. Ja sen, että tuskastun ja sanon, etten enää kestä. Ja sitten taas ollaan hetki radiohiljaisuudessa, kunnes jotenkin ajaudumme yhteydenpitoon.

Mitä h...ttiä minä oikein tekisin? Mies kolisee minuun kuin tuhat volttia ja tulemme mielettömän hyvin juttuun. Voiko tämänikäinen nainen enää odottaa vuosia jahkaajan päätöstä? Eikö se ole jo säälittävää?





 
Mitä h...ttiä minä oikein tekisin? Mies kolisee minuun kuin tuhat volttia ja tulemme mielettömän hyvin juttuun. Voiko tämänikäinen nainen enää odottaa vuosia jahkaajan päätöstä? Eikö se ole jo säälittävää?





[/quote]

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, eikä kannata VUOSIA odottaa, mutta nyt on kulunut vasta muutama kuukausi. Katsele vielä puoli vuotta ja mieti sitten uudestaan. Kokeleppas semmoista, jos alkaisit itse aktiivisemmaksi yhteydenpitäjäksi. Soita sinä hänelle, kutsu yökylään, kävelylle, teatteriin, syömään, mihin vaan... Pyydä hänet usein kotiisi. Anna hänen olla siellä, kuin kotonaan. Kun hän alkaa rentoutua kotonasi, anna hänelle oma hammasharja ja tee tilaa vaatekaapistasi hänen tavaroilleen. Tarjoa hänelle kotisi vara-avain. Muutaman kuukauden kuluttua voisit ehdottaa yhteistä ulkomaan matkaa tai lomamökin vuokrausta kesälomalle. Kun hetki tuntuu oikealta, kerro, että rakastat häntä, äläkä säikähdä, jos hän ei heti osaa vastata siihen, ihmiset ovat erilaisia ja toiset vähän hitaampia puhumaan rakkaudesta, anna hänelle tilaa totuttautua ajatukseen teistä kahdesta. Ole vähän aikaa itse aktiivinen ja suhdetta eteen päin vievä osapuoli ja katso, miten hän reagoi. Kysy joskus oikean hetken tullen ihan vaan yleisellä tasolla, että pitääkö hän lapsista ja haluaisiko hän joskus lapsia. Älä kysy ensimmäisenä, että hluaako hän lapsia sinun kanssasi hetimmiten, vaan ensin varovaisesti: Halusisitko joskus sitten ehkä omia lapsia ylipäänsä....? Saat vähän selville hänen ajatuksiaan...

Jos homa etenee ja kaikki menee kivasti, anna asioiden edetä taas omalla painollaan ja sitten puolen vuoden kuluttua ehdota, että voisitte alkaa harkita yhteistä kotia. Siinä vaiheessa saat varmasti jo luotettavampaa tietoa suhteenne tulevaisuudesta, kuin juuri tässä ja nyt.

Jos miehen on vaikea keskustella asioista, pehmitä tietä hänelle hieman. Anna hänen harjoitella keskustelua kanssasi ja ota puheeksi helppoja aiheita, jotka kiinnostavat häntä ja joista hän tietää enemmän, kuin sinä. Tunteista ja parisuhteesta puhuminen on monelle miehelle maailman vaikein asia. Anna hänen pehmittää kielen kantojaan ensin helpommilla aiheilla. Ja muista: PARISUHDEKESKUSTELUN A JA O ON AJOITUS!!! Pidä huoli, että aloitat keskustelun kun välillänne valitsee hyvä tunnelma, esim rakastelun jälkeen. Älä aloita keskustelua, jos mies on kamalan väsynyt, testaa hänen "juttutuulensa" ensin jollain leppoisalla aiheella.. Äläkä ikinä aloita keskustelua, jos on kiire, tai myöhään illalla, jos hänellä on aikainen herätys. Otollisin hetki voisi olla lauantai aamuna rakastelun jälkeen yhdessä sängyssä kölliessä.

Yritä pitä keskustelu pehmeänä: Älä tivaa tai tenttaa miestä. Älä vaadi vastauksia. Kokeile vaikka ensin itse vain kertoa, kuinka onnellinen olet hänen läheisyydestään ja anna hänen vastata, jos siltä tuntuu, mutta älä hermostu, jos ei vastaa. Hän saattaa ajatella ihan samoin, ei vaan saa sanottua sitä ja miettii muutaman päivän ja sanoo sitten, kun on hänelle hyvä hetki...:)

On nuo semmosia möllejä välillä..:) Pitää muistaa, että monille miehille tunteista keskustelu on yhtä vierasta ja vaikeaa, kuin meille naisille auton korjaus tai painon nosto.. Annetaan niille höppänöille aikaa, jos ne kuitenkin meitä rakastaa ja parhaansa yrittää.
 
Suoraan edellinenkin ohje viimeisimmän Cosmon sivulta. Onpa todella nokkelaa siteerata jotain joka ei ole edes oma ajatus.

Eiköhän ap ole jo tehnyt selväksi miehelle, että välittää ja mies menee sitten lukkoon, näin minä käsitin. Jos on aktiivinen itse ja sitten mies vaan pakittaa tai junnaa paikallaan, niin tulee itselleni ainakin tosi höntti olo.

Mies vaan testaa sinua ap. Hän ei ole varma, oletko vaimoainesta. Hän tod.näk testaa muitakin samaan aikaan, ja siksi välillä nk. katoaa jonnekin. Tee yksikin virhe ja jos mies on mustavalkoinen, hän katoaa lopullisesti. Sellainen, jonka kanssa ei voi puhua, tulee aina olemaan hankala. Mieti hetki ja tee naisen päätös...
 
Voi v...u noita neuvoja. Ei kai nyt miehelle kannata puhua pehmeitä rakkaudentunnustuksia ja jahdata tätä jos hän ei halua edes tavata usein??? Lomamatka???
PARIsuhdekeskustelun a ja o...??? Aloittaja ei ole edes suhteessa! Hei, miehet tekee kyllä aloitteen jos on tarvis. Ei naisen yltiöpäinen rakastaminen ja tulevaisuuden suunnittelu saa ketään tulemaan kuorestaan, kuulostaa lähinnä painostukselta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miehekäs alfa:
Voi v...u noita neuvoja. Ei kai nyt miehelle kannata puhua pehmeitä rakkaudentunnustuksia ja jahdata tätä jos hän ei halua edes tavata usein??? Lomamatka???
PARIsuhdekeskustelun a ja o...??? Aloittaja ei ole edes suhteessa! Hei, miehet tekee kyllä aloitteen jos on tarvis. Ei naisen yltiöpäinen rakastaminen ja tulevaisuuden suunnittelu saa ketään tulemaan kuorestaan, kuulostaa lähinnä painostukselta.

Olen kyllä alfamiehen kanssa hyvinkin paljon samoilla linjoilla. Ahdista ihmeessä mies kohti nurkkaa, jos haluat hänestä lopullisesti eroon. Ei tunteita voi pakottaa, eikä painostaa. Puoli vuotta on aivan liian lyhyt aika, että voisit vaatia suuria sitoumuksia ja lupauksia loppuelämästä yhdessä. Mies etenee suhteessanne täsmälleen siten kuin hänestä tuntuu hyvältä. Jos sinulla on kiire, niin ehkä sitten kannattaa hylätä tämä kultakimpale ja etsiä joku sarjaihastuja, joka toimii nopeammin. Minusta sinulla on nyt hyvä tilaisuus opetella kärsivällisyyttä. Palkinto on ehkä odottamisen arvoinen.
 
Voi olla, että olen sitten liian hermoheikko kun puolisen vuotta on liian vähän aikaa edetä edes jossain mielessä suhteessa...;) Mutta siinä tapauksessa, jos mies näin ajattelee, niin olemme väärä pari. Ei tarvitse olla mielestäni sarjaihastuja (hauska ilmaus) jos edes jotain vinkkiä tunteistaan ja seurusteluhalukkuudestaan antaa monen kuukauden jälkeen. Mutta jokainen on omanlaisensa ja jokainen voi vaatia toista joko odottamaan vuosikausia tai odottaa itse vuosikausia ja jättää omat tarpeensa taka-alalle.

Olen kyllä kertonut miehelle ajatuksistani ja tunnustanut, että olen kiinnostunut ja pidän hänestä kovin. Se ei enää auta enkä halua ajaa häntä seinää vasten. Olen kutsunut hänet luokseni, kuten viime viikonloppuna, mutten halua enkä suostu tekemään kaikkea työtä etenemisen eteen aivan yksikseni. Se on painostusta ja roikkumista jos jokin.

Noh, en ota nyt yhteyttä mieheen itse ollenkaan vaan annan hänen miettiä rauhassa. Olen tehnyt selväksi, mitä mietin ja kuinka kovasti välitän, joten jos ei se riitä, niin kaipa olemme liian erilaisia. Joskus käy niinkin :(
 
Jotkut miehet rakentavat niin vahvan suojapanssarin yllensä, etteivät yhdestä huonosta kokemuksesta viisastuneena halua enää ikinä päästää ketään niin lähelle, että voisi satuttaa. Tuollaiset miehet eivät kuitenkaan tajua sitä, että hyvässä parisuhteessa ei voi jättää itseään ja tunteitaan ulkopuolelle niin, että vain se toinen osapuoli on rakastunut ja täysillä mukana.

Pelkään pahoin, että jos miehesi ei tätä tiedosta, hän menettää sinut ja sitten ihmettelee, että kas kun taas kävi näin, että nainen lähti lätkimään.

Kannattaa ehkä kuitenkin kertoa miehelle, miksi sinä haluat eron, vaikka mielestäsi teillä olisi ollut mahdollisuudet onnistua, mutta jos mies ei halua panostaa täysillä, niin pelkkä panosuhde tai satunnaissuhde ei sinulle riitä. Ansaitset parempaa kuin että roikut huonossa suhteessa, jossa ei ole tarpeeksi läheisyyttä, kanssakäymistä ja yhteydenpitoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja wattenfaller:
Suoraan edellinenkin ohje viimeisimmän Cosmon sivulta. Onpa todella nokkelaa siteerata jotain joka ei ole edes oma ajatus.

Eiköhän ap ole jo tehnyt selväksi miehelle, että välittää ja mies menee sitten lukkoon, näin minä käsitin. Jos on aktiivinen itse ja sitten mies vaan pakittaa tai junnaa paikallaan, niin tulee itselleni ainakin tosi höntti olo.

Mies vaan testaa sinua ap. Hän ei ole varma, oletko vaimoainesta. Hän tod.näk testaa muitakin samaan aikaan, ja siksi välillä nk. katoaa jonnekin. Tee yksikin virhe ja jos mies on mustavalkoinen, hän katoaa lopullisesti. Sellainen, jonka kanssa ei voi puhua, tulee aina olemaan hankala. Mieti hetki ja tee naisen päätös...



No anteeksi vaan, jos neuvoni olivat typeriä. Ihan omasta päästä ne keksin ja kaipa se tekee minusta sitten vielä tyhmemmän!:) Mutta.. tarkoituseni ja ajatukseni tässä oli siis seuravaava:

Ap on selvästikin kyllästynyt ja v***uuntunut tämän miehen ikuiseen odotteluun. Hän haluaa edetä ja sillä selvä. Hän on odotellut miestä jo puoli vuotta, mutta koska mitään ei odottelusta huolimatta tapahdu, hän on jo lähes kypsä lopettamaan koko suhteen. Minä ajattelin, että mitä jos mies vaikkapa ei uskalla luottaa tähän naiseen, eikä usko tämän naisen tunteiden aitouteen, varsinkin kun oli se "olen löytänyt elämäni miehen" -episodi tuossa välissä... Mitä jos mies himmailee siksi, ettei halua tulla satutetuksi? Mies on kuitenkin osoittanut naiselle hädän hetkellä, että nainen on todella tärkeä, eikä hän tahdo päästää naista menemään.. Mutta jostain syystä mies ei uskalla, tai sitten halua edetä..

Mutta siis pointtini tässä naisen aktiivisuudessa oli se, että jos ap on kertakaikkiaan kyllästynyt odottamaan ja jo lähes lopettamassa suhdetta, mielestäni kannattaisi viimeisenä keinona tehdä miehelle selväksi, että hän on tosissaan ja että häneen voi luottaa ja hän oikeasti rakastaa, eikä ole jättämässä tai pettämässä. Jos mies vaikka onkin vain epäluuloinen naisen tunteiden aitoudesta ja siksi pitää itse etäisyyttä, koska ei halua tulla uudelleen satutetuksi.

Ja jos ap on niin kyllästynyt, että han haluaa joko edetä tai lopettaa koko suhteen, silloinhan on ihan järkevää aluksi yrittää edetä ja jos homma ei toimi, siinähän nainen sitten saa edes vastauksensa, eikä tarvitse jäädä miettimään, että olisiko mies ehkä sittenkin ollut valmis etenemään...?

Sitä paitsi, jos mies puolen vuoden jälkeen juoksee karkuun sitä, että nainen kertoo tunteistaan ja ehdottaa yhteistä ulkomaan matkaa, se taitaa olla sitten väärä mies... Jos pariskunnalla on oikeasti jotain mahdollisuuksia ja tunteet ovat molemmin puoliset, kyllä suhteen pitää kestää se, että avaudutaan tunteista, lähennytään toisia ja puhutaan jopa siitä yhteisestä matkasta... Jos suhde siihen kaatuu, niin anna kaatua. En usko, että tosirakkauden edessä tarvitsee pelejä pelata ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Melkein kenet tahansa saa "nalkkiin" noilla peleillä, mutta minä ainakin tahdon miehen, joka rakastaa minua omana itsenäni ja vaikka sitten helppona saaliina, kun kerran sitä hänelle olen. Olen rakastunut mieheeni, joten totta hitossa olen hänelle helppo saalis! Sen sijaan, että hän siitä ahdisuisi, hän on iloinen, että minäkin olen rakastunut häneen, ksoka hänkin on rakastunut minuun. Ja se tuntuu mielestäni oikealta.

Olen itse aiemmin kuvitellut, että suhteeni oli hitaasti etenevä, mutta nyt kun luin enemmän ap:n kirjoituksia, ymmärrän, että suhteenne ei todellakaan taida edetä..:( Oudoimmalta kuulostaa se, että te ette välillä näe viikkoihin? Ymmärrän kyllä, jos on tarvetta omalle tilalle ja joskus pitää nähdä kavereitakin, mutta monta viikkoa on jo epäilyttävää.

Teet itse niinkuin parhaaksi näet, mutta minä olen edelleen sanojeni takana ja kannatan rehellisyyttä ja suoraa puhetta ja sinulle lupaa olla oma itsesi. Älä esitä viileämpää, kuin olet, se on vain pelaamista ja jos et ilman vilpillistä peliä tuota miestä saa, onko hän sitten ollenkaan arvoisesi mies? Mielestäni ansaitset miehen, joka ei ahdistu siitä, että haluat olle hänen kanssaan vaikka melkein joka päivä, päin vastoin miehen tulisi olla iloinen ja onnellinen siitä, että saa tavata sinua mahdollisimman usein!
 
Kiitos, olet kovin oikeassa. Olen miettinyt täsmälleen samalla tavoin, mutta pointtini, jonka ilmaisin kai huonosti, oli se, että olen jo tehnyt monestikin miehelle selväksi, että olen rakastunut häneen. Olen pyytänyt häntä mukaani eri paikkoihin, viimeksi tein itse upean (?) illallisen ja tarjosin sen shampanjoineen. Kerroin hänelle, että hän saisi etsiä todella kauan jos toivoisi löytävänsä ihmisen, joka välittää hänestä yhtä paljon kuin minä. Ja mikä olikaan lopputulos -miehestä ei ole kuulnut sen koommin :(

En tosiaankaan jaksaisi esittää viileää tyyliin "Säännöt-kirjan opit" (lukekaa ja naurakaa joskus...), enkä ole pelien pelaaja, mutta kun kaikki on kokeiltu, ei jää enää muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä. Voi kun tietäisitte kuinka surullinen olen tällaisesta :(

Mies tapaili ainakin aluksi itsekin muita ihmisiä, ja varmaan tapailee vieläkin. En ole saanut selvyyttä siitäkään. Hän vain kiertelee ja hymyilee kun yritän jotenkin ottaa asian puheeksi. Niinpä siitä syystä testasin häntä ja annoin hieman herätysruisketta, että voi sitä minullakin olla muita deittejä ja ehkäpä jopa sellaisia, jotka haluavat edetä.

Miehestä ei tosiaan ole kuulunut nyt viikkoon. Ehkäpä yritän koota itseni ja ajatella jotain muuta ja sitten vain unohtaa. Mielestäni en ansaitse tällaista pelaamista ;(
 
Minusta alkaa nyt kuulostaa siltä, että tuo mies ei tuosta edemmäs etene kanssasi. Jos kaipaat oikeaa ja sitoutunutta parisuhdetta, älä tuhlaa häneen enää aikaasi. Lopeta koko suhde ja anna itsellesi parempi mahdollisuus löytää todellinen rakkaus.

Mekin siis olemme edenneet sillä tavalla hitaasti, että ei vieläkään puhuta yhteen muutosta tai mistään sellaisesta, mutta olemme alusta asti tapailleet lähes päivittäin ja joparin viikon seurustelun jälkeen sovimme, että ei tapailla muita, ollaan me vaan yhdessä. Tämä minunkin mieheni on hidas ja varovainen ja hänellä on myös menneessä kokemus hylätyksi tulemisesta pitkässä suhteessa, joten en halua häntä painostaa, mutta suhteemme etenee kuitenkin johonkin koko ajan, vaikka ei niin vauhdilla mennäkään. Hän tekee asioita, joilla osoitta minun olevan hänelle tärkeä ja rakas. Vietämme illat ja yöt yhdessä, lähestulkoon asun hänen luonaan, vaikka omakin asunto vielä on. En itsekään ole vielä täysin varma, että haluaako hän koskaan muuttaa kanssani yhteen tai perustaa perhettä, mutta sitä voin vielä odotella hetken, kun muuten on kaikki hyvin. Mies tietää, että haaveilen yhteisestä perheestä ja hänkin on sanonut ajatelleensa asiaa ja hän on jäänyt ikään kuin miettimään sitä.. Olemme siis nyt olleet n.9kk, mutta kyllä tämä on ensi alusta asti ollut sillä lailla selvää, että toistemme kanssa haluamme olla, eikä muita tapailla. Hän on esitellyt minut ystävilleen, kutsunut kanssaan mökille juhannukseksi jo parin kuukauden seurustelun jälkeen jne..

Kuulostaa siltä, ettei "miehesi" anna mitään merkkejä siitä, että teillä voisi koskaan sen vakavampaa ollakaan. Olet ansainnut sitoutuvamman ja sinua aidosti rakastavan miehen. Älä anna tämän miehen enää hyötyä sinusta, kun hän ei sitä selvästikään arvosta.
 
Taidat olla oikeassa. Ehkä mies vaan ottaa ts. otti ilon irti minusta kun vertailee samanaikaisesti muita "morsianehdokkaita" ja vehtaa rauhassa jokaisen kanssa.
Hän ei ole antanut minulle mitään merkkiä toivosta, joten tavallaan hän ei myöskään ilmeisesti tunne syyllisyyttä "vedättämisestä" -->kaikki toivo on ollut pääni sisällä.

En jaksa odottaa päivää, jolloin mies ilmoittaa, että on valintansa tehnyt. Tai tuleeko sellaista ollenkaan. Ehkä hän laskeskelee päässään eri naisten hyviä ja huonoja puolia ja nk. kilttinä tapauksena ei viitsi sanoa kellekään mitään selkeää mihinkään suuntaan.

On niin helppo kasvotusten miehen kanssa uskoa kaikkea hyvää, niin helppo tuudittautua muutamien hyvien hetkien antamaan mukavaan fiilikseen, ettei pysty objektiivisesti näkemään totuutta. Mies on varmaankin tavallaan täysin vilpitön, siis hän ei vaan osaa päättää, ei uskalla tehdä ratkaisua ja pysyä siinä. Mutta samalla hän myös kumartaa moneen suuntaan yrittäessään olla loukkaamatta ketään ja lopulta käteen saattaa jäädä musta pekka.

Ihan paha olo tuli kun jäin miettimään, miksi joku toimii noin :(

 
No onko miehestä kuulunut? Oliko teillä jotain kränää tai erimielisyyttä juuri viime kerralla?

Minäkin kallistuisin sille kannalle, että mies ei osaa arvostaa sinua ja ottaa vain hyödyn irti mukavista tapaamisista silloin tällöin. Olet takuulla kaikkea ihanaa ja mukavaa, mutta jos mies voi säilyttää vapautensa siinä sivussa, niin tämä tekee juuri niin. On sitäpaitsi todella moukkamaista olla välillä pitämättä mitään yhteyttä. Ja takuulla mies kysyttäessä on kuin ei ymmärtäisi mikä on vikana, eikö totta? On helppoa vetää kaikki "harkinnan" ja hitauden piikkiin.

Hän on joko sosiaalisesti nk. hieman vähä-älyinen ts. sokea eli ei ymmärrä, että yksi asia johtaa toiseen ja on turha leikkiä ettei sitä tiedosta. Tai jos hän ei tiedosta, niin on vaikea sitä opettaakaan, etteivät ihmiset ole leluja, joilla välillä leikitään ja välillä ei. Minulla oli kerran samanlainen murheenkryyni kontollani. Hän todellakin sai raivarin partaalle esittämällä tyhmää ja ymmärtämättä parinmuodostuskuvioita ollenkaan. Tuhlasin häneen liikaa aikaani, tosin olin kyllä melko rakastunutkin. Irtiotto tekee hemmetin tiukkaa. Mutta joskus se kannattaa.
 
Eipä ole kuulunut vieläkään eikä enää tule kuulumaankaan. Tässä on lopputulos monen kuukauden jahkaamiselle. En tiedä olenko vihainen vai surullinen.

Ihminen, joka ei osaa puhua tunteistaan eikä aikeistaan toimii noin. Olisi todellakin kohteliasta edes kertoa face to face, että kiitos, mutta se oli tässä. Meillä oli viimeksi pientä kinaa, johtuen yhdestä väärinkäsityksestä sekä koko tilanteestamme ja siitä, ettei mies puhu ääneen mitä ajattelee. Minä puolestani siis purin tuskaani siitä mitä oli sisääni patoutunut ja sanoin, etten halua tällaista pelleilyä enää. Olen hyvin kiivas kun suutun, joten mies tästä ilmeisesti järkyttyi ja vetäytyi kuoreensa. Sovimme kuitenkin asian ja pahoittelin, jos olin ollut liian suora ja tulinen. Nyt hän on tullut varmaankin siihen tulokseen, että ajan hänet liikaa seinää vasten tai että olen liian temperamenttinen.

Noh, näinpä tuo tosiaan ratkesi. Ehkä parempi näin. Vieläkin tosin tunnustan odottavani kuulevani hänestä; edes jonkin selityksen. Edes jonkunlaisen loppukaneetin, jotta voisimme kumpikin jatkaa elämäämme ilman turhia spekulointeja tilanteestamme. Minä olen ihminen, jonka mielestä tilanteet, fiilikset ja tunteet on syytä selvittää ja puhua, mies taas ei näytä todellista luonnettaan oikein missään tilanteessa. Me emme sovi yhteen, jos näin todella aina olisi.
Ansaitsisin kuitenkin edes selityksen kaikelle :(
 
Viesteistäsi paistoi hieman läpi se, että halusit miehen olevan hieman jotakin muuta kuin hän oli; puhuvampi, nopeampi käänteissään, sitoutuvampi jne. Vinkiksi jatkoa ajatellen (hänen tai jonkun muun kanssa), älä yritä ikinä millään konstilla (vaatimalla, kiristämällä, vedättämällä tms) muuttaa toista. Se on huonon suhteen takuuvarma aloitus. Voit vain ja ainoastaan miettiä, mitä itse haluat, mihin kykenet ja missä on rajasi. Toista et voi pitää millään lähelläsi ja itseesi sitoutuneena jos hän ei halua. Hän joko on siinä tai sitten ei. Täysin riippumatta itsestäsi.

Mieti, olisitko suhteessasi voinut kenties joustaa ja antaa toiselle tämän tarvitseman ajan ja tilan? Ts kunnioittaa hänen haavojaan, tapaansa elää jne. Jos et, niin ei teillä ole mitään mahdollisuuksia. Sinulla kun ei ole oikeutta odottaa, että toinen toimii sinun tahtosi mukaan. Paradoksi on kuitenkin se, että hyvässä suhteessa, jossa molemmilla on mahdollisuus ja tilaa olla oma itsensä, molemmat myös joustavat ja huomioivat toistensa toiveet. Vertaa ajatusta siitä, että vedät toisen väkisin syliisi (hänhän vetäytyy ja pyristelee hätääntyneenä irti). Jos olet paikoillasi ja annat toisen tulla omassa tahdissa syliisi, hän tarttuu sinusta kiinni ja siinä pysyy.
 
Kuinka kauan miehet laittavat naiset odottamaan ilman mitään takeita etenemisestä? Minusta vajaat puoli vuotta on LIIKAA kelle tahansa. Tällöin kyse ei ole naisen tarpeiden ja tunteiden huomioimisesta missään mittakaavassa, vaan miehen ehdoilla täysin elämistä. Onko miehellä oikeus odottaa itse, että toimitaan hänen tahtonsa mukaan? Miksi niin pitäisi olla? Miksi naisen pitäisi joustaa, odottaa, olla epävarmuudessa ja tulla kohdelluksi kuin hätävarana, silloin tällöin seuraksi kelpaavana? En ymmärrä.

Jos asioista ei pystytä puhumaan, niin ei suhteestakaan mitään voisi tulla. Itse olen tämän katkerasti saanut tuta. Mikä toiselle on normaalia, ei välttämättä ole toiselle. Kuinka kauan voi tosiaan vaatia toista odottamaan???
 

Similar threads

T
Viestiä
9
Luettu
436
Perhe-elämä
käsi sydämellä
K
P
Viestiä
25
Luettu
4K
Perhe-elämä
nainen kiilaamassa
N
P
Viestiä
6
Luettu
612
S
R
Viestiä
14
Luettu
821
Aihe vapaa
niin katkera
N

Yhteistyössä