Olenko mä kohtuuton?

Kun olin kotona lapsen kanssa hoidin ihan kaiken. Kävin kaupassa, tein ruuat, siivosin, noukin miehen vaatteet lattialta ja pesin, hoidin kaiken lapseen liittyvän (ellei mies itse sanonut et haluaa hoitaa) siis ihan kaiken tein. Jopa niin, et jos mies sanoi et voisi vähän imuroida, aloin imuroimaan.

Nyt kun palasin opintojen pariin, en enää yksinkertaisesti ehdi tai jaksa. Ja olen alkanut vaatimaan miestäni tekemään omaa osuuttaan. Mutta prkl kun se on vaikeaa!! Ihan kun mulla olisi kaksi 2-vuotiasta täällä :kieh: Tiedän, et ei pitäisi antaa periksi mutta kun en vaan JAKSA!!!

Mies ei edelleenkään vie vaatteitaan edes pyykkikoriin, vaikka pyysin. Edelleen voin ne pestä mutta vaadin et omat vaatteensa veisi edes sinne. Mutta ei. Sitten se huutaa ja valittaa kun ei ole puhtaita vaatteita. Melkein jo annoin periksi, oli jo likaset lattialta poimitut bokserit kädessä, mutta pidin pintani ja tiputin ne takaisin lattialle.

Muutamana iltana viikossa vaadin miestä hoitamaan lapsen iltatoimet. Pitkin hampain suostuu ja koko ajan kyselee ohjeita. Mä huudan vastauksia toisesta huoneesta enkä suostu tekemään niitä mieheni puolesta.

Enää en imuroi jos mies käskee, vaan sanon et jos häiritsee, tietää missä on imuri. Toki hoidan tavallisen viikottaisin imuroinnin mutta sen enempää en enää tee. En lähde enää kauppaan jos mies illalla ilmoittaa et tekisi mieli sitä ja sitä, vastaan et voin olla lapsen kanssa, tietää missä kauppa on. Toki tavalliset ruokaostokset hoidan edelleen. En enää ala tekemään ruokaa jos mies ilmoittaa et nyt on nälkä, sanon et osaa varmasti itsekin tehdä. Toki teen normaalisti päivällisen koko perheelle.

Aina aikaisemmin jos mieheltä oli joku hukassa, hän tuli multa kysymään missä se on ja mä etsin sen hänen puolesta. Enää en sitä suostu tekemään ja kerron missä se mun mielestä on ja jos mies ei sitä silti löydä, olkoon ilman. Eilen tosin annoin periksi, tilanne oli tämä:

Mies: missä on buranat, päätä on särkenyt jo monta tuntia.
mä: vessassa lääkekaapissa.
mies: no ei ole, katsoin jo.
mä: siis katsoit vessan lääkekaapista ja siellä ei muka ollut buranaa?
mies: no EI OLLUT!!!
mä: eli jos mä nyt menen katsomaan niin sieltä ei löydy buranaa?
mies: NO VITTU EI LÖYDY! KATSOIN JO! Mitä sä et nyt ymmärrä?!?!

Mä kävelen vessaan, avaan lääkekaapin, otan buranat ja heitän miestä niillä ja toteen et oli sitten viimeinen kerta, ens kerralla jää mun puolesta ilman.

Nyt mies valittaa kun ei löydä tiettyä paitaa. Mä tiedän aivan varmasti et se on miehen kaapissa, parin muun paidan alla, siististi viikattuna koska laitoin sen sinne jonkin aikaa sitten. Sanoin miehelle et on siellä kaapissa, mies väittää ettei ole. Nyt on sitä mieltä et menee ostamaan uuden samanlaisen koska se on hukkunut. Siis voi vittu! Tekisi mieli mennä ottamaan se paita sieltä kaapista mutta periksi en anna!

Arki on yhtä tappelua ja taistelua mutta en jaksa enkä oikeesti enää ehdikään miestä passata ja palvella! Mun mielestä en vaadi mitään kohtuutonta mutta miehen mielestä mä olen nyt tehnyt meidän elämästä yhtä helvettiä tällä mun "kiukuttelulla".

 

Et ole kohtuuton :| Joskus tuntuu meilläkin että mies on tottunut liian hyvälle, varsinkin lasten kanssa, hyvin harvoin tekee mitään oma-aloitteisesti

 

jos molemmat on töissä tai toinen töissä ja toinen koulussa, niin silloin molemmat hoitaa kotihommia ja lapsia tasavertaisesti. eli mun mielestä et ole kohtuuton. eriasia on jos toinen vanhemmista on kotona ja toinen tienaamassa tai koulussa, niin kyllä silloin mun mielestä sen joka kotona on kuuluu suurimmalta osalta pyörittää niitä kotihommia

 

:hug: ehdotan että istutat miehesi alas ja kerrot hänelle ystävällisesti että tilanne on nyt muuttunut. kerro myös mille sinusta tuntuu, syyttelemättä.

 

Miehelle on tainnu tulla uhmaikä ? :snotty:

 

Et ole kohtuuton. Mies vois kasvaa aikuiseks.

 

Et ole kohtuuton :| Joskus tuntuu meilläkin että mies on tottunut liian hyvälle, varsinkin lasten kanssa, hyvin harvoin tekee mitään oma-aloitteisesti

Helpommalla pääsisin jos nyt vaan antaisin periksi ja tekisin, mutta tiedän et en pidemmän päälle jaksa Ja kuitenkin, mä edelleen teen suurimman osan kaikesta! Enkä siitä valita, vaan siitä et mies ei tule yhtään edes vastaan. Onko se muka liikaa et vie vaatteet pyykkikoriin jos mä kerään mun ja lapsen vaatteet, pesen kaikkien vaatteet, ripustan ne kuivumaan ja vien kaappeihin? Samoin toi tavaroiden etsiminen. Mies on niin rasittava!! Huutaa keittiöstä mulle et onko meillä mehua ja mä olen lapsen pyllyä pesemässä vessassa. Onko muka niin vaikeaa avata itse se kaappi ja katsoa?!

 

jos molemmat on töissä tai toinen töissä ja toinen koulussa, niin silloin molemmat hoitaa kotihommia ja lapsia tasavertaisesti. eli mun mielestä et ole kohtuuton. eriasia on jos toinen vanhemmista on kotona ja toinen tienaamassa tai koulussa, niin kyllä silloin mun mielestä sen joka kotona on kuuluu suurimmalta osalta pyörittää niitä kotihommia

Voi kun joku sais toin menemään mun miehen ja äitinsä kaaliin.. :headwall:

 

Miehelle on tainnu tulla uhmaikä ? :snotty:

Oikeesti, siltä se tuntuu. Tällä hetkellä on käytössä samat menetelmät ton aidosti uhmäikäisenä ja miehen kanssa Periksi en anna, tosin miehelle tiuskin takaisin jos hermot menee ja lapselle en sitä tee,. Kyllä nyt koetellaan naista

 

Mä jatkaisin tuota mitä olet tehnytkin. Tosin tuossa tavaroiden etsimisessä voisin auttaa joskus, monilla miehillä kun tuntuu olevan joku vaje siinä, etteivät ne vaan kykene löytämään tavaroita Mutta muuten, jätä pyykit pesemättä, jos ne eivät löydä tietään pyykkikoriin. Voit vaan todeta, että olet pessyt kaiken mitä korissa oli. Tai sitten vain ihmetellä mukana, kun kukaan ei ole pessyt pyykkiä

Ihan vakava keskustelukin jossain vaiheessa voisi olla hyväksi.

 

Kun olin kotona lapsen kanssa hoidin ihan kaiken. Kävin kaupassa, tein ruuat, siivosin, noukin miehen vaatteet lattialta ja pesin, hoidin kaiken lapseen liittyvän (ellei mies itse sanonut et haluaa hoitaa) siis ihan kaiken tein. Jopa niin, et jos mies sanoi et voisi vähän imuroida, aloin imuroimaan.

Nyt kun palasin opintojen pariin, en enää yksinkertaisesti ehdi tai jaksa. Ja olen alkanut vaatimaan miestäni tekemään omaa osuuttaan. Mutta prkl kun se on vaikeaa!! Ihan kun mulla olisi kaksi 2-vuotiasta täällä :kieh: Tiedän, et ei pitäisi antaa periksi mutta kun en vaan JAKSA!!!

Mies ei edelleenkään vie vaatteitaan edes pyykkikoriin, vaikka pyysin. Edelleen voin ne pestä mutta vaadin et omat vaatteensa veisi edes sinne. Mutta ei. Sitten se huutaa ja valittaa kun ei ole puhtaita vaatteita. Melkein jo annoin periksi, oli jo likaset lattialta poimitut bokserit kädessä, mutta pidin pintani ja tiputin ne takaisin lattialle.

Muutamana iltana viikossa vaadin miestä hoitamaan lapsen iltatoimet. Pitkin hampain suostuu ja koko ajan kyselee ohjeita. Mä huudan vastauksia toisesta huoneesta enkä suostu tekemään niitä mieheni puolesta.

Enää en imuroi jos mies käskee, vaan sanon et jos häiritsee, tietää missä on imuri. Toki hoidan tavallisen viikottaisin imuroinnin mutta sen enempää en enää tee. En lähde enää kauppaan jos mies illalla ilmoittaa et tekisi mieli sitä ja sitä, vastaan et voin olla lapsen kanssa, tietää missä kauppa on. Toki tavalliset ruokaostokset hoidan edelleen. En enää ala tekemään ruokaa jos mies ilmoittaa et nyt on nälkä, sanon et osaa varmasti itsekin tehdä. Toki teen normaalisti päivällisen koko perheelle.

Aina aikaisemmin jos mieheltä oli joku hukassa, hän tuli multa kysymään missä se on ja mä etsin sen hänen puolesta. Enää en sitä suostu tekemään ja kerron missä se mun mielestä on ja jos mies ei sitä silti löydä, olkoon ilman. Eilen tosin annoin periksi, tilanne oli tämä:

Mies: missä on buranat, päätä on särkenyt jo monta tuntia.
mä: vessassa lääkekaapissa.
mies: no ei ole, katsoin jo.
mä: siis katsoit vessan lääkekaapista ja siellä ei muka ollut buranaa?
mies: no EI OLLUT!!!
mä: eli jos mä nyt menen katsomaan niin sieltä ei löydy buranaa?
mies: NO VITTU EI LÖYDY! KATSOIN JO! Mitä sä et nyt ymmärrä?!?!

Mä kävelen vessaan, avaan lääkekaapin, otan buranat ja heitän miestä niillä ja toteen et oli sitten viimeinen kerta, ens kerralla jää mun puolesta ilman.

Nyt mies valittaa kun ei löydä tiettyä paitaa. Mä tiedän aivan varmasti et se on miehen kaapissa, parin muun paidan alla, siististi viikattuna koska laitoin sen sinne jonkin aikaa sitten. Sanoin miehelle et on siellä kaapissa, mies väittää ettei ole. Nyt on sitä mieltä et menee ostamaan uuden samanlaisen koska se on hukkunut. Siis voi vittu! Tekisi mieli mennä ottamaan se paita sieltä kaapista mutta periksi en anna!

Arki on yhtä tappelua ja taistelua mutta en jaksa enkä oikeesti enää ehdikään miestä passata ja palvella! Mun mielestä en vaadi mitään kohtuutonta mutta miehen mielestä mä olen nyt tehnyt meidän elämästä yhtä helvettiä tällä mun "kiukuttelulla".

Tuttua...asiat eivät ole siellä missä ne ovat ja ainakaan niitä ei viitsitä etsiä :headwall: Kokoajan huutaa apuun ja kyselee vaikka osais ajatella. Kiukkuaa kun ei ehdi ajoissa eikä löydä tavaroitaan eikä ehdi ottaa eväitä enkä minä jaksa vastata yksin huushollin+pojan hoidosta ja olettaa että hän saisi olla vaan vapaalla jahka töistä tulee. Pyykit se joksekseen osaa viedä pesuun kiukuteltuaan aikansa puuttuvia puhtaita, mutta puhtaiden löytäminen on ylivoimaista. Tässä asiassa auttoi minun päättäväisyys ja käsky pitää mölyt mahassaan jos ei iso mies osaa itse kuskata pyykkejään pestäväksi.

 

Et ole kohtuuton. :hug:

Meillä mies osallistuu kiitettävästi kotitöihin vaikka itse olenkin "vain" kotona lapsen kanssa. En kyllä kauaa rupeaisi katselemaan jos ei mitään täällä tekisi, varsinkin jos itse opiskelisin/kävisin töissä. :kieh: 2000-luvulla kuitenkin eletään, joten miehiltäkin vaaditaan oma osuutensa lastenhoidossa ja kotitöissä!

 

Mä jatkaisin tuota mitä olet tehnytkin. Tosin tuossa tavaroiden etsimisessä voisin auttaa joskus, monilla miehillä kun tuntuu olevan joku vaje siinä, etteivät ne vaan kykene löytämään tavaroita Mutta muuten, jätä pyykit pesemättä, jos ne eivät löydä tietään pyykkikoriin. Voit vaan todeta, että olet pessyt kaiken mitä korissa oli. Tai sitten vain ihmetellä mukana, kun kukaan ei ole pessyt pyykkiä

Ihan vakava keskustelukin jossain vaiheessa voisi olla hyväksi.

Entä kun se keskustelu ei auta?? Ei vaikka kuinka tietää asiasta. Ajattelin ollako raaka ja ensikerralla parisuhdeterapiassa ääneen alkaa setviä asiaa :kieh: Jospa se sitten tajuais kun siitä julkisesti puhuu ja ulkopuolinen ohjaa.

 

Ai niin, edellisestä jäi mainitsematta, että jos miestä haluat "kouluttaa" itse etsimään tavaransa, olisi vaikka tuon burana-keskustelun voinut käydä näin:

Mies: missä on buranat, päätä on särkenyt jo monta tuntia.
mä: vessassa lääkekaapissa.
mies: no ei ole, katsoin jo.
mä: Ahaa. Sitten en tiedä, ehkä ne ovat loppu.

Paitajuttu on hankalampi, niitä ei viitsi ostaa ylimääräisiä. Ota se joskus kaapille mukaan penkomaan. Ja käske sen itse nostella niitä vaatteita. Vähän vastaavasti opetin mieheni hiljalleen etsimään tavaroitaan. Tosin hidasta se oli. Siltikin jostain syystä minä löydän useasti sen tavarat, joita se ei itse löydä.

 

Meillä likaisten vaatteiden kanssa auttoi se, että viikkasin kaikki sen paskaiset vaatteet takaisin kaappiin. Mies ihmetteli miksi likaiset kaapissa, hymyilin ja sanoin nätisti, että luulin niiden olevan puhtaita koska eivät olleet likakorissa. Sanoin myös että likaiset vaatteet pannaan likakoriin ja minä pesen ne sieltä, muut vaatteet oletan olevan puhtaita. Alkoi oppia ja aika nopeasti vielä!

 

Ja kyllä minäkin suuremman osan kotihommista teen koska olen kotona, muttei tämä ole hotelli ja lapsesta saa kyllä vastata sekin toinen joka siihen alullelaittohuviin osallistuu vapaaehtosesti.

 

Mä jatkaisin tuota mitä olet tehnytkin. Tosin tuossa tavaroiden etsimisessä voisin auttaa joskus, monilla miehillä kun tuntuu olevan joku vaje siinä, etteivät ne vaan kykene löytämään tavaroita Mutta muuten, jätä pyykit pesemättä, jos ne eivät löydä tietään pyykkikoriin. Voit vaan todeta, että olet pessyt kaiken mitä korissa oli. Tai sitten vain ihmetellä mukana, kun kukaan ei ole pessyt pyykkiä

Ihan vakava keskustelukin jossain vaiheessa voisi olla hyväksi.

Entä kun se keskustelu ei auta?? Ei vaikka kuinka tietää asiasta. Ajattelin ollako raaka ja ensikerralla parisuhdeterapiassa ääneen alkaa setviä asiaa :kieh: Jospa se sitten tajuais kun siitä julkisesti puhuu ja ulkopuolinen ohjaa.

Arvasin, että olette keskustelleet. Mutta kokeile keskustelua uudestaan, kun olet aikasi leikkinyt tietämätöntä tavaroiden paikasta ja lattialla olevista pyykeistä. Ja jos kerran käytte jo terapiassa, niin ota ihmeessä asia esille. Ulkopuolinen usein avaa silmät.

 

Meillä likaisten vaatteiden kanssa auttoi se, että viikkasin kaikki sen paskaiset vaatteet takaisin kaappiin. Mies ihmetteli miksi likaiset kaapissa, hymyilin ja sanoin nätisti, että luulin niiden olevan puhtaita koska eivät olleet likakorissa. Sanoin myös että likaiset vaatteet pannaan likakoriin ja minä pesen ne sieltä, muut vaatteet oletan olevan puhtaita. Alkoi oppia ja aika nopeasti vielä!

Tää on muuten hyvä Näin mä teen, kun kuitenkin ne vaatteet ärsyttää siinä lattialle, niin helposti on tullut heitettyä ne pyykkikoriin. Mutta kuulostaa toimivalta

 

Ai niin, edellisestä jäi mainitsematta, että jos miestä haluat "kouluttaa" itse etsimään tavaransa, olisi vaikka tuon burana-keskustelun voinut käydä näin:

Mies: missä on buranat, päätä on särkenyt jo monta tuntia.
mä: vessassa lääkekaapissa.
mies: no ei ole, katsoin jo.
mä: Ahaa. Sitten en tiedä, ehkä ne ovat loppu.

Paitajuttu on hankalampi, niitä ei viitsi ostaa ylimääräisiä. Ota se joskus kaapille mukaan penkomaan. Ja käske sen itse nostella niitä vaatteita. Vähän vastaavasti opetin mieheni hiljalleen etsimään tavaroitaan. Tosin hidasta se oli. Siltikin jostain syystä minä löydän useasti sen tavarat, joita se ei itse löydä.

No tässä on vaan se ongelma, et mies sitten makaa tuntikaupalla sohvalla ja valittaa sitä päänäsärkyä. Ja mä en jaksa kuunnella sitä valitusta. Eli se mieluummin kärsii kunhan pääsee valittamaan koska tietää mä lopulta en jaksa enää kuunnella ja haen ne buranat.

 

Et ole kohtuuton :| Joskus tuntuu meilläkin että mies on tottunut liian hyvälle, varsinkin lasten kanssa, hyvin harvoin tekee mitään oma-aloitteisesti

Helpommalla pääsisin jos nyt vaan antaisin periksi ja tekisin, mutta tiedän et en pidemmän päälle jaksa Ja kuitenkin, mä edelleen teen suurimman osan kaikesta! Enkä siitä valita, vaan siitä et mies ei tule yhtään edes vastaan. Onko se muka liikaa et vie vaatteet pyykkikoriin jos mä kerään mun ja lapsen vaatteet, pesen kaikkien vaatteet, ripustan ne kuivumaan ja vien kaappeihin? Samoin toi tavaroiden etsiminen. Mies on niin rasittava!! Huutaa keittiöstä mulle et onko meillä mehua ja mä olen lapsen pyllyä pesemässä vessassa. Onko muka niin vaikeaa avata itse se kaappi ja katsoa?!

Vähän kuin koiran koulutus :kieh: Kyllä se kiitos siellä lopussa seisoo, jaksuja. :hug:

 

Meillä likaisten vaatteiden kanssa auttoi se, että viikkasin kaikki sen paskaiset vaatteet takaisin kaappiin. Mies ihmetteli miksi likaiset kaapissa, hymyilin ja sanoin nätisti, että luulin niiden olevan puhtaita koska eivät olleet likakorissa. Sanoin myös että likaiset vaatteet pannaan likakoriin ja minä pesen ne sieltä, muut vaatteet oletan olevan puhtaita. Alkoi oppia ja aika nopeasti vielä!

Tää on muuten hyvä Näin mä teen, kun kuitenkin ne vaatteet ärsyttää siinä lattialle, niin helposti on tullut heitettyä ne pyykkikoriin. Mutta kuulostaa toimivalta

Joo, toimii. Ja muista ettet hermoile, selität vaan hymyillen kuin pienelle lapselle, että katsos kun likaisten vaatteiden paikka on pyykkikorissa ja muut sitten oletettavasti ovat puhtaita =)

 

Meillä likaisten vaatteiden kanssa auttoi se, että viikkasin kaikki sen paskaiset vaatteet takaisin kaappiin. Mies ihmetteli miksi likaiset kaapissa, hymyilin ja sanoin nätisti, että luulin niiden olevan puhtaita koska eivät olleet likakorissa. Sanoin myös että likaiset vaatteet pannaan likakoriin ja minä pesen ne sieltä, muut vaatteet oletan olevan puhtaita. Alkoi oppia ja aika nopeasti vielä!

 

Et ole kohtuuton.

Teet juuri oikein.
Miehesi on oppinut olemaan ´laiska´ sanoisin. :Kätevää kun joku tekee homman aina puolestasi, siihen tottuu, oli sitten kysymyksessä mies tai nainen.

Elä tee mitään niin lapsellista että yrität piilopiruilla miehellesi tyyliin "katsos likaisten vaatteiden paikka on likakorissa", saatat aiheuttaa vaan enemmän harmia tälläisellä käytöksellä.
Viileän asiallinen, ´tunteeton´, tapa kommentoida ja käsitellä asia on ehkä paras tapa.
Älä siis lisää mitään extra ´painolastia´ kommentteihisi.

Toisaalta tuskin on olemassa yhtä ainoaa oikeaa neuvoa.

 

Istutte alas ja kirjoitatte asiat paperille. Kumpikin saa kymmenen minuutin puheenvuoron siitä mikä omasta mielestä mättää, kirjoitatte asiat ylös ja käytte yksitellen läpi. Et anna armoa yhtään, mutta kiukuttelemaan ette ala vaan puhutte asiallisesti. Miehen on ilman kommentointia pakko kuunnella sun joka kohta ja sun on pakko kuunnella miehen joka kohta.

Sitten paperille säännöt. Meillä mies hoitaa aina kaiken imuroinnin, mä taas hoidan pölyt, lattianpesun ja kylppärinpesun. Vuorotellen on keittiövuoro. Eli kun tiedät että seuraavat pari päivää on sun vuoro, katsot mitä kaapissa on, ostat tarvittavat aineet, kokkaat ruoan ja siivoat keittiön. Meillä tehdään näin SILTI vaikka olisin kotona ja mies töissä.