Olenko kauhea vaimo jos kiellän miestä lähtemästä bileisiin

Tästä on juuri kyse. On sankariäitejä, jotka on vuosia uhranneet elämästään vain lasten ehdoilla. En ole siis pariin vuoteen käynyt vaimon kanssa missään kahdestaan, kun aina joko mennään lasten ehdoilla tai ollaan kotona. Pärjään lasten kanssa missä vaan jos on tarpeen, mutta äiti ei suostu menee mihinkään ruokakauppaa kauemmas eikä harrasta yhtään mitään. Muille sanoo marttyyrinä, että ei käydä missään kun ei mies vie koskaan.

Omista harrastuksista tulee syyllistetty olo kun yrittää elää normaalia elämää ja tehdä jotain kodin ulkopuolella vaikka menisi vain uimahalliin sinnekin pitäisi ottaa joka kerta lapset mukaan. Aloin matkustella yksin ja siitä seuraa sitten omia seikkailuja. Mitä äidit oikein kuvittelee voittavansa linnoittautumalla kotiin ja pilaamalla parisuhteen, jonka takia koko perhe on perustettu? Heräävätkö ne vasta kun lapset muuttavat pois, että ahaa miestäkään ei enää kiinnosta olla täällä?

 

[QUOTE="vieras";27700818]Itse en ymmärrä parisuhdetta, jossa toinen ylipäänsä voi kieltää toiselta aikuiselta yhtikäs mitään. Ei aikuiset ole lapsia, joita voi komentaa ja holhota.

Kasvakaa aikuisiksi tai erotkaa.[/QUOTE]

Aikuinen, jolla on lapsia, ei voi lentää liihottaa minne haluaa. Niih..

Ite en ainakaan suostuis et joka toinen viikonloppu oisin lasten kanssa yksin. Jos mies haluais niin usein mennä, niin sais hommata lapsenvahdin.

 

En ymmärrä mitä perheellinen mies hakee bileistä, joka toinen viikonloppu, mutta ei mun tarttekkaan. Sitten jonkun ajan päästä huudetaan, kun on ero edessä ja uusi löytynyt tai muuten vain petetty.

Vahva tämä. Ja sama naisen suhteen. En vain ymmärrä. Jos joku selventäisi.

 

Niin no, sen olen omassa tuttavapiirissä huomannut että on äitejä jotka tekevät itsestään korvaamattoman. Suu vaahdossa puhutaan että kun ei pääse mihinkään ja minnekä tästä nyt voisi lähteä, enhän minä missään käy. Ja sitten vaativat kovalla äänellä tasa-arvoa muiden suhteisiin jne, mutta eivät itse huomaa miten itse ovat 24/7 kiinni lapsissa vaikka isä olisikin läsnä. Muuan ystävääni olen pyytänyt mm. teatteriin, elokuviin, saunailtaan jnejne, niin koskaan ikinä ei lähde!

Tätä piti lainata, johon siis vastasin.

 

Tästä on juuri kyse. On sankariäitejä, jotka on vuosia uhranneet elämästään vain lasten ehdoilla. En ole siis pariin vuoteen käynyt vaimon kanssa missään kahdestaan, kun aina joko mennään lasten ehdoilla tai ollaan kotona. Pärjään lasten kanssa missä vaan jos on tarpeen, mutta äiti ei suostu menee mihinkään ruokakauppaa kauemmas eikä harrasta yhtään mitään. Muille sanoo marttyyrinä, että ei käydä missään kun ei mies vie koskaan.

Omista harrastuksista tulee syyllistetty olo kun yrittää elää normaalia elämää ja tehdä jotain kodin ulkopuolella vaikka menisi vain uimahalliin sinnekin pitäisi ottaa joka kerta lapset mukaan. Aloin matkustella yksin ja siitä seuraa sitten omia seikkailuja. Mitä äidit oikein kuvittelee voittavansa linnoittautumalla kotiin ja pilaamalla parisuhteen, jonka takia koko perhe on perustettu? Heräävätkö ne vasta kun lapset muuttavat pois, että ahaa miestäkään ei enää kiinnosta olla täällä?

Totta kai, naisia on kätevä syyllistää kaikesta, omistakin seikkailuista.

 

Mistä riitelivät?
Kaikki syyllistävät vain miestä, mutta esimerkiksi meidän poika yrittää AINA höykyyttää isäänsä kun ovat kahden. Esimerkiksi tietokoneen pelaamisesta saavat aina "riidan" aikaiseksi ja kun molemmat ovat tulisia ja periksiantamattomia luonteita, ei se ole kaunista katsottavaa..

Juurikin näin. On tainnut käydä jossain vaiheessa aikasemmin, että äiti on asettunut lasten kanssa jotain isän ajatusta tai toimintaa vastaan yhteisrintamassa. Siinä helposti käy sitten niin että murenee isän arvostus. Aika monessa perheessä olen huomannut sen, että äiti on lasten "puolella" ja yhteisenä rintamana sitten arvostellaan sanallisesti ja sanattomasti isän näkemystä. Vaikka äiti olisi eri mieltä isän toimintatavasta, voisi sen sitten keskustella isän kanssa kahden kesken läpi, mutta lasten läsnä ollessa vanhempien pitäisi aina tukea toisiensa näkemyksiä, vaikka kuinka olisi erimieltä kuin ensimmäisenä asiaan puuttunut (pois lukien tästä luonnollisestikin lapsen ruumiillinen kurittaminen ja muu väkivalta).

 

Minuakin kiinnostaisi kuulla tuosta Isäsankarin esikoisen ja miehen riidasta lisää. Minkä ikäinen lapsi, mistä ja miten olivat riidelleet? Onko lapsi yleensäkin voimakkaasti reagoiva, ja saattaa esim. oksentaa huudettuaan? Miten Isäsankari itse reagoi kotiin tultuaan?

Noilla tiedoilla kun kyse voi olla mistä vaan - onko isä katkeruudessaan äidille pelotellut ja kohdellut huonosti pientä lasta, vai onko kyseessä ollut sellainen perus-hermot-meni-vähän-puolin-ja-toisin -tilanne, jossa mies on kuitenkin hermostumisestaan huolimatta pysynyt suht aikuisena?

Itselläni ottaa usein korvaan, kun mies esim. komentaa lapsia ankarasti, mutta jos olen ihan rehellinen, en itsekään aina jaksa olla sen aurinkoisempi ja rakentavampi, ja kyllä mieskin minulle saattaa silloin huomauttaa. Toisen negatiivinen sävy tai lapsellinen juuttuminen turhaan asiaan on jostain syystä helpompi huomata kuin oma.