olenko älytön ? vai syystäkin vihainen ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ZIKI
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

ZIKI

Aktiivinen jäsen
06.03.2010
1 227
0
36
Siis, minulla on serkkutyttö, minna, jonka kanssa olemme aina olleet kuin sisaruksia, oikeesti. Tosi läheisiä. Kaikki kaverimme ovat myös yhteisiä. Minulla on myös kaksi siskoa, ja niden ja serkkutyttöjen kanssa vietämme silloin tällöin mukavia baari- ja "juoru" iltoja, isolla porukalla, kun tosiaan kaikki kaverit on yhteisiä.

No, asun itse toisella paikkakunnalla kuin nämä kaikki muut. Ja siskon kanssa oli tarkoitus lähteä kahdestaan iltaa viettämään viikonloppuna, kun olen menossa sinne päin suomea. No, sisko sanoi ettei pääse kun heillä on jonkunlaiset illanistujaiset jossa on rutkasti hauskaa puuhaa. Nämä istujaiset järjestää siis se minun serkkuni. Siskoni sitten ihmetteli eikö serkku ole ilmoittanut/kutsunut minua...?? No ajattelin että hän ei varmaan tiennyt minun olevan silloin paikkaunnalla. Joten soitin tälle minnalle. Ja sanoin että hei, mie tulenkin sinne päin viikonloppuna, niin mitä jos tulisin lauantai-iltana hakemaan ne miun vaatteet sieltä siun kämpältä...? Serkku vastas et ei, ei se lauantai käy ku meil on sillo isolla porukalla partyt ni tuut sit sunnuntaina hakee...

krhm. Oletin tietenkin että hän kutsuisi minut siinä ohessa juhliin, mutta ei. Sitten sain myös kuulla että toinenkin siskoni on myös kutsuttu, ja että siellä on oikeesti ihan kunnon bileet suunnitteilla. Eli siis molemmat siskoni on kutsuttu, ei minua, vaikka yritin vihjailla olevani lauantai-iltana erittäin vapaa ja vailla seuraa.

En edes halua mennä enää, harmitaa niin kovin. En todellakaan usko että olen tehnyt mitään miksi minua syrjittäisi. Ehkä en sittenkään ole mukavaa seuraa..? VAi suutunko mielestänne nyt ihan turhasta. Täytyy kyllä sanoa että itsellänikin on tässä bileet suunnitteila, mutta en taida kutsua serkkutyttöä, kaikki muut kyllä, jopa hänen siskonsa mutta en tätä minnaa...en vaan ymmärrä.
 
Ihan syystäkin olet vihainen. Itse ainakin olisin sydänjuuria myöten loukkaantunut. Jos haluat siihen vielä jotain yhteyttä pitää, niin soita ja kysy, onko sillä jotain hampaankolossa vai miksi ei sinuakin kutsunut kerran muun kaveripiirin. Jos siis edes haluat moiselta vastausta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja k:
oho! aika julmaa
mutta toisaalta kuulostaa aika teini meiningiltä.
minkä ikäsiä olette?

ollaan melkein kolmekymppisiä kaikki. Siks ihmettelin minäkin,e i tällast oo aiemmin ollu. Minustakin tuntuu ihan ku sillo yläasteel..."ei olla ton kavereita"
 
Alkuperäinen kirjoittaja a:
Ihan syystäkin olet vihainen. Itse ainakin olisin sydänjuuria myöten loukkaantunut. Jos haluat siihen vielä jotain yhteyttä pitää, niin soita ja kysy, onko sillä jotain hampaankolossa vai miksi ei sinuakin kutsunut kerran muun kaveripiirin. Jos siis edes haluat moiselta vastausta.

joo oli mitä tahansa niin tahdon kyllä kuulla pirun hyvän selityksen tähän. Mies vaan sano et mie ylireagoin tai olen naurettava. Olen kuitenkin menossa äitini luo viikonlopuksi, ja nämä bileet ovat siitä meidän äitiltä 300 metrin päässä, niin ehkä menen pistäytymään....=D
 
Ainoa syy, minkä voisin ymmärtää tuolle käytökselle, että ne juhlat ovat yllätysjuhlat sinulle, muussa tapauksessa loukkaantuisin myös. Etkö voi soittaa serkullesi ja kysyä, että mitä niin hirveää olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, ettet ole saanut kutsua??
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Loukkaantuisin. Ekaks tulee kyllä mieleen, että ehkä hän on kateellinen sinulle, eikä halua sinua bileisiinsä "viemään huomiota" häneltä.

tätäkin minä ajattelin, minä kun olen aika puhelias ja sellanen porukan "hauskuuttaja" aina näissä juhlissa, ikään kuin keskipisteenä, juttelen kaikkien kanssa kaikesta ja kaikki pitävät minusta. Ainakin näin luulin. En sitten tiedä. En kyllä tarkoituksella kerää mitään huomiota koskaan,olen vaa iak värikäs ja räiskyvä persoona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ZIKI:

Siitä varmaan johtuu sitten. Jokaisella on tietysti oikeus kutsua omiin bileisiin ketä haluaa, mutta tosi törkeää käytöstä silti. Pitäkööt sitten tylsät partynsa, vaikka kaikki tietävät, että ne olis hauskemmat, jos siutkin olis kutsuttu =)

Tsemppiä!
 
Yhteistyössä