Olenko ainut vai löytyykö muita joilla vastaava kokemus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Mieheni petti minua erään tutun naisen kanssa, meidän yhteinen puolituttu kaveri oikeastaan.

Asia selvisi heti ja tähän sen enempää tarinoimatta niin minä annoin miehelle anteeksi ja unohdin ja olemme jatkaneet sen jälkeen yhdessä eteenpäin entistä onnellisempina. Tapaus sai tavallaan molempien silmät aukeamaan ja saimme puhuttua muutenkin paljon kaikenlaista suhteeseemme ja elämäämme liittyvää.

Olen ajatellut, että en tunne mitään vihaa tätä naista kohtaan, mutta toisaalta olen miettinyt että onko se asia ihan niin. Tai siis kun netissä näillä keskustelupalstoilla on annettu ymmärtää, että ei ole mahdollista antaa anteeksi tälle naiselle ja ylipäätään koko tapausta ei monenkaan mielestä pitäisi antaa anteeksi edes sille miehelle.

Mutta nyt näin tämän naisen ja menin tervehtimään häntä ja kysyin mitä kuuluu ja puhuin muutaman sanan jotain tyhjänpäiväistä. Ei tuntunut pahalta. Ei tullut mitään padottuja ja tiedostamattomia tunteita pintaan. Pystyin puhumaan ihan normaalisti ja olisin voinut puhua enemmänkin.

Itselläni on hyvä olla. Viha ei ole hyvä tunne, se on hirvittävän kuluttavaa.

Mutta ehkä olen jotenkin outo tai poikkeus, kun mietin ja koen näin.
 
Mutta tuohan on oikeasti tosi ihailtavaa, että olet antanut anteeksi ihan käytännön tasolla. Minusta tuossa ei ole mitään outoa! Kiva kuulla että näinin päin käy =) :flower:
 
Kävi samantapaisesti. Annoin miehelle anteeksi, mutta syvä alkukantainen viha ainakin aluksi jäi naiseen. On se haalentunut, mutta vieläkin olisin iloinen jos naisella menisi huonosti. Naisen seurassa pystyin ilman pinnistelyä käyttäytymään asiallisesti ja ystävällisesti, enemmän tuntui tekevän tiukkaa toisinpäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Starbucks:
Mutta tuohan on oikeasti tosi ihailtavaa, että olet antanut anteeksi ihan käytännön tasolla. Minusta tuossa ei ole mitään outoa! Kiva kuulla että näinin päin käy =) :flower:

Mietin vain, että miten voisin kertoa sen tuolle naiselle. Haluaisin siis myös ihan sanallisesti itse kertoa sen, vaikka uskoisin että olemukseni ja jo se että menin puhumaan hänelle itse, niin kertoi siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kävi samantapaisesti. Annoin miehelle anteeksi, mutta syvä alkukantainen viha ainakin aluksi jäi naiseen. On se haalentunut, mutta vieläkin olisin iloinen jos naisella menisi huonosti. Naisen seurassa pystyin ilman pinnistelyä käyttäytymään asiallisesti ja ystävällisesti, enemmän tuntui tekevän tiukkaa toisinpäin.

Minä en ole iloinen, vaikka tiedän, että tämän naisen oma parisuhde on päin persettä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Uudi:
Ainahan on hyvä, jos pystyy antamaan anteeksi. Kaikki eivät ehkä pysty, mutta parempi näin. Onnea eteenkinpäin !

Niin.... Mietin vain, että tuleeko karkea tuomio, kun jo se tuomittiin niin rankasti täälläkin, että annoin anteeksi miehelle.

Mutta itselläni on nyt tosiaan todella hyvä olo, kun huomasin että ei tosiaan ole mitään patoutumia.
 
Niin mitä olette mieltä... Kertooko käytökseni jo sen vai pitäisikö sanallisestikin ilmaista tuolla naiselle se, että olen antanut anteeksi. En tiedä miksi, mutta itse koen tarvetta siihen, että hän tietäisi sen. Haluaisin siis että välimme olisivat mahdollisimman pitkälle entisenlaiset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Hyvä sulle, eikä millään pahalla, mut asia voi aina tapahtua uudestaan. Itse pitäisin kyseiseen ihmiseen välit "etäällä".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jansku:

Niin sitähän täällä monet jaksaa hokea. Itse uskon aivan toisin. Minulla on hyvin vahva luottamus mieheeni ollut aina, mutta tapahtuneen jälkeen se on vielä parempi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin mitä olette mieltä... Kertooko käytökseni jo sen vai pitäisikö sanallisestikin ilmaista tuolla naiselle se, että olen antanut anteeksi. En tiedä miksi, mutta itse koen tarvetta siihen, että hän tietäisi sen. Haluaisin siis että välimme olisivat mahdollisimman pitkälle entisenlaiset.

Nostan vielä vähän.
 
Mun lasteni isä ja paras ystäväni löysivät toisensa vielä kun olin lasteni isän kanssa yhdessä. He rikkoivat kymmenen vuotta kestäneen suhteemme ja menivät naimisiin.
Ja kyllä, vaikka en olisi ikinä uskonut, olen antanut molemmille anteeksi ja olemme todella hyvissä väleissä kaikki kolme nykyään. Itseasiassa olen kiitollinen, että lapsillani on juuri tuo ihminen äitipuolena, eikä kuka tahansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin kävi:

Vähän erilainen tarina, mutta näimän jopa mahdollista näinkin se anteeksianto.

Itse olen onnellinen siitä, että tämä ei rikkonut mieheni ja minun välejä. Toivoisin vain kovasti, että voisin olla kaveri vielä joskus tämän toisen naisen kanssa, mutta en tiedä onnistuuko se. Tai siis tahtooko hän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
En ole itse ( ainakaan tietääkseni) moista kokenut. Haluan kuitenkin sanoa, että suhtaudut todella upeasti tilanteeseen! Harvat pystyvät tuohon.

No täytyy sanoa, että oma olokin on paljon helpompi, kun ei tarvitse käyttää voimiaan vihaamiseen yms.

En osaa ajatella miten suhtautuisin, jos tilanne olisi se, että en edes tuntisi tätä naista.
 
Yhteistyössä