Olenko ainoa jota iäkkäät äidit suorastaan inhottavat?

Täällä kanssa 24 vee, kolme tutkintoa (yo, amis ja ammattikorkea) ja yrittäjänä ollut yli kaksi vuotta. Nyt sitten pukkaa ensimmäistä lasta. Kaksi vuotta kun olisi jaksanut vielä odottaa, niin olisi ollut velaton omakotitalo ja uus auto Että kyllä nuorena voi olla jo kaikkea.

Mitä tarkoitat lyhtenteellä yo kun puhut tutkinnosta?

On todella vaikea uskoa että olisit suorittanut noin nuorena yliopistossakin ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri). Tarkoititko yliopistoa?

 

Ja suurin syy tähän asennoitumiseeni varmaan ovat omat kokemukseni näistä 40+ äideistä. Tuon esimerkkini lisäksi myös omasta suvusta löytyy tällainen rouva, joka ensimmäisensä teki siinä neljänkympin tienoilla. Molemmat valittavat joka asiasta, aina on lasten kanssa kauhean raskasta ja mitään ei jaksa tehdä. Lisäksi se hössötys on joskus sanoinkuvaamatonta. Eivätkä minua pidä missään arvossa, nenänvartta pitkin katselevat ja aina ovat arvostelemassa.

Tämä ei liity todellakaan ikään. Minä tunnen samanlaisia parikymppisiä äitejä.

 

Mun mielestä alle kolmikymppisenä ei paljon kannata lapsia hankkia.

Ja toinen ääripää. Voi että täällä on outoa porukkaa.

 

Täällä kanssa 24 vee, kolme tutkintoa (yo, amis ja ammattikorkea) ja yrittäjänä ollut yli kaksi vuotta. Nyt sitten pukkaa ensimmäistä lasta. Kaksi vuotta kun olisi jaksanut vielä odottaa, niin olisi ollut velaton omakotitalo ja uus auto Että kyllä nuorena voi olla jo kaikkea.

Mitä tarkoitat lyhtenteellä yo kun puhut tutkinnosta?

On todella vaikea uskoa että olisit suorittanut noin nuorena yliopistossakin ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri). Tarkoititko yliopistoa?

Oliskohan ylioppilas? Oliko tää nyt jotain pilkunviilausta vai etkö tosiaan tajunnu?

Mulle on yksi lysti millon niitä lapsia saadaan, kunhan on itselle oikea aika. Eikö ap tullut ajatelleeksi että kaikki eivät kerta kaikkiaan saa lapsia kuin vasta usean vuoden yrittämisen jälkeen?

 

Edellisessä (pitkässä) parisuhteessa teimme silloisen mieheni kanssa tietoisen valinnan lapsettomuudesta. Olin satavarma asiasta. Erosimme yhteisymmärryksessä ja nyt olemme kumpikin tahoillamme perheellisiä. Minusta tuli äiti 37-vuotiaana, olen onnellinen nykyisestä elämäntilanteestani johon en ikinä olisi voinut kuvitellakaan "joutuvani". Ihana mieheni ja rakas lapsemme ovat nyt elämäni sisältö ja onni. Se mitä yritän tässä sanoa on että koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Takavuosien reissaamiset ja riekkumiset olivat toki hienoja hetkiä nekin mutta nyt todella arvostan perhearkea. En pyydä anteeksi ikääni, toivon numeroihin tuijottajille avarakatseisuutta ja ymmärrystä erilaisille valinnoille ja elämäntilanteille.

 

No apua, kuinkahan monia mä inhotan, kun oon 43v. ja nyt lapsi tulossa...
Ekakin jo käy kolmatta kymppiä hyvän matkaa

 

Täällä kanssa 24 vee, kolme tutkintoa (yo, amis ja ammattikorkea) ja yrittäjänä ollut yli kaksi vuotta. Nyt sitten pukkaa ensimmäistä lasta. Kaksi vuotta kun olisi jaksanut vielä odottaa, niin olisi ollut velaton omakotitalo ja uus auto Että kyllä nuorena voi olla jo kaikkea.

Mitä tarkoitat lyhtenteellä yo kun puhut tutkinnosta?

On todella vaikea uskoa että olisit suorittanut noin nuorena yliopistossakin ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri). Tarkoititko yliopistoa?

Oliskohan ylioppilas? Oliko tää nyt jotain pilkunviilausta vai etkö tosiaan tajunnu?

Mulle on yksi lysti millon niitä lapsia saadaan, kunhan on itselle oikea aika. Eikö ap tullut ajatelleeksi että kaikki eivät kerta kaikkiaan saa lapsia kuin vasta usean vuoden yrittämisen jälkeen?

No oli pilkunviilausta Toinen puhuu tutkinnosta ja tarkoittaa ilmeisesti ylioppilastutkintoa. Vau. Sillähän sitä leipä pöytään tuodaan.

 

Otsikon luettuani ajattelin heti erästä tuttua äitiä. Hän ei kylläkään ole kuin "vasta" 30+, yksi lapsi joka 1v. Ja voi sitä hyysäämisen ja hössöttämisen määrää! Voi olla kyllä persoonakysymyskin.

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

 

Joo mäkin aloitin lapsenteon 27-vuotiaana, mutta sain lapsen vasta 37-vuotiaana. Oliskohan pitäny tehä abortti?

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

Peesi, paitsi että olin esikoiselta 32 ja tältä kuopukselta 35. Mulla on ylempi korkeakoulututkinto, vuosia työkokemusta ja vakipaikka odottamassa - ei siis tartte kinuta sitä emmaljunga-rahaa soskusta eikä muutenkaan odotella lapsilisiä että pääsee kauppaan

 

No, ei inhota sitten ollenkaan!!!!Pääasia, että lapsi ja äiti ovat onnellisia. On se äiti sitten kaksikymppinen 'hupakko' tai nelikymppinen 'tantta'.
Mikä kylläkin INHOTTAA on ihmisten ahdasmielisyys ja se, että helposti toisia tuomitaan. Asioista sen paremmin tietämättä.
Eiköhän AP anneta (Eppu Normaaleja lainaten): 'kaikkien kukkien kukkia vaan'!!!!!

 

Niin... Siinäpä se kysymys lyhykäisyydessään tulikin. Olenkohan jotenkin ahdasmielinen tai muuta, kun minua suorastaan ahdistaa ja ärsyttää jo pelkkä ajatus ihmisistä, jotka alkavat tehdä lapsia vasta siinä neljänkympin tienoilla? Tuttavapiiristäni löytyy äiti, joka sai esikoisensa puolitoista vuotta sitten 39 vuotiaana. Koskaan en ole ko ihmisestä erityisemmin pitänyt, mutta nyt lapsen syntymän jälkeen olen alkanut häntä suorastaan inhoamaan.. Tuntuu että koko homma on aivan luonnotonta. Naimissa tämä äiti on ollut lapsen isän kanssa jo 23 vuotiaasta asti, ei ole vaan ollut "valmis" siihen vanhemmuuteen kuin vasta nyt.

Olen itsekin jo 29 vuotias, ja odotan nyt kolmatta lastani. Esikoinen täyttää kesällä 5v, kakkonen on 2 v ja 8 kk. En siis itsekään mitenkään kovin nuori ollut kun esikkoa aloin odottamaan, mutta joku roti sentään! kyllä se lapsenteko pitää ennen kolmenkympinkriisiä aloittaa jos niitä meinaa kerran tehdä.

Ahdistaako sinua myös tällainen kohtalo: olen mennyt naimisiin 28vuotiaana ja eronnut "erilleen kasvaneena" miehestä, joka ei sitten halunnutkaan lapsia. Toisen kerran avioiduin 36vuotiaana, ja synnytin samana vuonna kuolleena esikoisemme rv38. Sen jälkeen olenkin ollut tovin kahden vaiheilla haluanko vielä ottaa riskin ja kokea syntymän ihmeen, koska se pahin on jo koettu. Olen inhoamasi 39vuotias joka pähkäilee perheenlisäystä, onnellinen 5kk tytön äiti kylläkin tällä hetkellä, jolle odotus on täyttä piinaa synnytyksestä puhumattakaan. Pienet ovat murheesi, jos tämän asian inhoaminen ottaa noin koville.

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

Monta kertaa se hössöttäminen ja hyysääminen on juuri sitä "lapseen sitoutumista ja paneutumista". En tarkoita shihtzua henkilökohtaisesti, vaan yleisesti.

 

No tää nyt oli taas ihan ihme juttu. Aivan sama vaikka olis 45wee ja synnyttää lapsen kuin sellanen likka joka on ihan kakara ittekin eikä osaa hoitaa lastansa.

Mua ärsyttää ja inhottaa taas sellaset äidit, jotka yrittää tehdä lapsesta itsensä kopioita. Se lapsi on sellanen ihku elämänkumppani eikä lapsi. Yök.

 

Ei mua vaan inhota yhtään et jos jollaki 40v naisella on lapsia. Esim. mun äitipuoli on n. 40v jasillä on nyt isän kanssa kaks pientä lasta, 2v ja 4kk ja molemmat on tyttöjä. Ite odotan tällä hetkellä esikoista ja oon 23v. Oisin ens kesänä valmistunu mutta sovin koululla että jatkan koulun loppuun kun pikkunen on vuoden vanha. Kaikkee tätä ennen oon ollu töissä ja sit aloin opiskelee. Ei mua inhota yhtään että äitipuolella on ton ikäsenä lapsia ja sitä paitsi en nää siinä mitään outoo tai inhottavaa. Ite selittäny asian niin että opiskeli monta vuotta ulkomailla kun isä oli armeijassa niin erosivat. Isä meni naimisiin mun äitin kanssa ja mun äitipuoli ei ollu halunnu ketään muuta miestä eikä kenekään muun kanssa lapsia kuin vaan ainoostaan isän kanssa. Kun se oli opiskelut opiskellu niin se palas Suomeen takasi ja siinä vaiheessa isä ja äiti sit eros ja ne ehti olee naimisissa 22 vuotta. Aika pian sen jälkeen kun isä ja äitipuoli alko taas seurustelee niin ne rupes oottaa tota kaks vuotiasta.

Jokainen tekee lapsia sillon kun siltä tuntuu ja kuhan on sellanen tilanne, miks hemmetissä kaikkien pitäs tehä samaan aikaan??? En ymmärrä tollasia ihmisiä ollenkaan ja onneks mun lähipiirissä kukaan ei oo tollanen kuin ap. Ihme persereikiä sitä täytyyki täälä maailmassa olla

 

Niin... Siinäpä se kysymys lyhykäisyydessään tulikin. Olenkohan jotenkin ahdasmielinen tai muuta, kun minua suorastaan ahdistaa ja ärsyttää jo pelkkä ajatus ihmisistä, jotka alkavat tehdä lapsia vasta siinä neljänkympin tienoilla? Tuttavapiiristäni löytyy äiti, joka sai esikoisensa puolitoista vuotta sitten 39 vuotiaana. Koskaan en ole ko ihmisestä erityisemmin pitänyt, mutta nyt lapsen syntymän jälkeen olen alkanut häntä suorastaan inhoamaan.. Tuntuu että koko homma on aivan luonnotonta. Naimissa tämä äiti on ollut lapsen isän kanssa jo 23 vuotiaasta asti, ei ole vaan ollut "valmis" siihen vanhemmuuteen kuin vasta nyt.

Olen itsekin jo 29 vuotias, ja odotan nyt kolmatta lastani. Esikoinen täyttää kesällä 5v, kakkonen on 2 v ja 8 kk. En siis itsekään mitenkään kovin nuori ollut kun esikkoa aloin odottamaan, mutta joku roti sentään! kyllä se lapsenteko pitää ennen kolmenkympinkriisiä aloittaa jos niitä meinaa kerran tehdä.

Ahdistaako sinua myös tällainen kohtalo: olen mennyt naimisiin 28vuotiaana ja eronnut "erilleen kasvaneena" miehestä, joka ei sitten halunnutkaan lapsia. Toisen kerran avioiduin 36vuotiaana, ja synnytin samana vuonna kuolleena esikoisemme rv38. Sen jälkeen olenkin ollut tovin kahden vaiheilla haluanko vielä ottaa riskin ja kokea syntymän ihmeen, koska se pahin on jo koettu. Olen inhoamasi 39vuotias joka pähkäilee perheenlisäystä, onnellinen 5kk tytön äiti kylläkin tällä hetkellä, jolle odotus on täyttä piinaa synnytyksestä puhumattakaan. Pienet ovat murheesi, jos tämän asian inhoaminen ottaa noin koville.

Sulla olisi ap: mukaan pitänyt olla silloin 28-vuotiaana jo kolme lasta. Siinä teit sen virheen. Eli teit väärän valinnan jo lähtökohtaisesti.

Otan osaa vauvan menetyksen johdosta. Ihanaa, että sinulla nyt on pieni tyttö.

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

Monta kertaa se hössöttäminen ja hyysääminen on juuri sitä "lapseen sitoutumista ja paneutumista". En tarkoita shihtzua henkilökohtaisesti, vaan yleisesti.

Eikö se pitäisi olla ihan lähtökohta, että on sitoutunut lapseen ja paneutuu lapsen hoitamiseen? Ei sillä ole hössöttämisen kanssa minusta mitään tekemistä.

 

Täällä kanssa 24 vee, kolme tutkintoa (yo, amis ja ammattikorkea) ja yrittäjänä ollut yli kaksi vuotta. Nyt sitten pukkaa ensimmäistä lasta. Kaksi vuotta kun olisi jaksanut vielä odottaa, niin olisi ollut velaton omakotitalo ja uus auto Että kyllä nuorena voi olla jo kaikkea.

Mitä tarkoitat lyhtenteellä yo kun puhut tutkinnosta?

On todella vaikea uskoa että olisit suorittanut noin nuorena yliopistossakin ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri). Tarkoititko yliopistoa?

Miksi on vaikea uskoa, että 24-vuotiaana olisi maisterin tutkinto takataskussa? Jos on suoraan lukiosta mennyt yliopistoon ja viisi vuotta opiskellut niin siinähän se... Ei edes kovin tavatonta...

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

Peesi, paitsi että olin esikoiselta 32 ja tältä kuopukselta 35. Mulla on ylempi korkeakoulututkinto, vuosia työkokemusta ja vakipaikka odottamassa - ei siis tartte kinuta sitä emmaljunga-rahaa soskusta eikä muutenkaan odotella lapsilisiä että pääsee kauppaan

Tästä kyllä jo huomaa jonkinlaista kateutta nuorempia äitejä kohtaan. Miten sinusta se on sossunluukulla kerjäämistä, jos minulla oli 25-vuotiaana yo-tutkinnon lisäksi kaksi ammattitutkintoa ja 3 vuotta oman alan työkokemusta, vakityö ja omistusasunto (ei velaton tietenkään!). Naimisissakin oltiin ehditty olla jo 2 vuotta. Mies 4 vuotta vanhempi jolla myös 2 tutkintoa yo-tutkinnon lisäksi, kokemusta töistä ulkomailta ja esimiesasema? Nyt sitten kun toista odottelen, on ikää 27v. ja ostettiin hoitovapaalla ollessani omakotitalo ja mies yleni vielä korkeammalle omassa työssään. Kuinka tämä on sun mielestäs sossunluukulla emmaljungarahojen kinuamista!!!?????

Kuullostat ihan yksiltä mummoilta jotka päivitteli bussipysäkillä että kun nykyään opiskellaan kolmekymppisiksi ja muut joutu heitä työelämään asti elättämään. Teki mieli paukasta niille toi edellinen päin naamaa ja sanoa että kukakohan se sinunkin eläkkeesi maksaa!!

 

Täällä kanssa 24 vee, kolme tutkintoa (yo, amis ja ammattikorkea) ja yrittäjänä ollut yli kaksi vuotta. Nyt sitten pukkaa ensimmäistä lasta. Kaksi vuotta kun olisi jaksanut vielä odottaa, niin olisi ollut velaton omakotitalo ja uus auto Että kyllä nuorena voi olla jo kaikkea.

Mitä tarkoitat lyhtenteellä yo kun puhut tutkinnosta?

On todella vaikea uskoa että olisit suorittanut noin nuorena yliopistossakin ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri). Tarkoititko yliopistoa?

Miksi on vaikea uskoa, että 24-vuotiaana olisi maisterin tutkinto takataskussa? Jos on suoraan lukiosta mennyt yliopistoon ja viisi vuotta opiskellut niin siinähän se... Ei edes kovin tavatonta...

No mihis väliin se amis sitten suoritettiin?

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

Peesi, paitsi että olin esikoiselta 32 ja tältä kuopukselta 35. Mulla on ylempi korkeakoulututkinto, vuosia työkokemusta ja vakipaikka odottamassa - ei siis tartte kinuta sitä emmaljunga-rahaa soskusta eikä muutenkaan odotella lapsilisiä että pääsee kauppaan

Tästä kyllä jo huomaa jonkinlaista kateutta nuorempia äitejä kohtaan. Miten sinusta se on sossunluukulla kerjäämistä, jos minulla oli 25-vuotiaana yo-tutkinnon lisäksi kaksi ammattitutkintoa ja 3 vuotta oman alan työkokemusta, vakityö ja omistusasunto (ei velaton tietenkään!). Naimisissakin oltiin ehditty olla jo 2 vuotta. Mies 4 vuotta vanhempi jolla myös 2 tutkintoa yo-tutkinnon lisäksi, kokemusta töistä ulkomailta ja esimiesasema? Nyt sitten kun toista odottelen, on ikää 27v. ja ostettiin hoitovapaalla ollessani omakotitalo ja mies yleni vielä korkeammalle omassa työssään. Kuinka tämä on sun mielestäs sossunluukulla emmaljungarahojen kinuamista!!!?????

Kuullostat ihan yksiltä mummoilta jotka päivitteli bussipysäkillä että kun nykyään opiskellaan kolmekymppisiksi ja muut joutu heitä työelämään asti elättämään. Teki mieli paukasta niille toi edellinen päin naamaa ja sanoa että kukakohan se sinunkin eläkkeesi maksaa!!

Niin ja siis eka lapsi syntyi tuollloin ku oli 25v.

 

Minä olin 33 kun poitsu syntyi ja minusta ette saa hössöttävää ja hyysäävää äitiä tekemälläkään, kyllä se on luonnekysymys kuka hössöttää ja hyysää, ei se iästä riipu. Se on monesti niinkin, että kun nuorena teet ne lapset, niin joudut siinä myös opiskelemaan ammattiin, joten se lapseen sitoutuminen ja paneutuminen on erilaista kuin vanhemmalla, jolla on vakityö taskussa ja voi huoletta pistää kaiken energian siihen lapseen.

Monta kertaa se hössöttäminen ja hyysääminen on juuri sitä "lapseen sitoutumista ja paneutumista". En tarkoita shihtzua henkilökohtaisesti, vaan yleisesti.

Eikö se pitäisi olla ihan lähtökohta, että on sitoutunut lapseen ja paneutuu lapsen hoitamiseen? Ei sillä ole hössöttämisen kanssa minusta mitään tekemistä.

Tottakai lapseen pitää olla sitoutunut, mutta olen vaan kuullut pahemmanlaatuisilta höösääjiltä, kuinka ovat niiiin motivoituneita vanhemmuuteen ja paneutuvat lapseen. Ja sen huomaa. Ihan kuin ei vähemmälläkin hössöttämisellä voisi olla sitoutunut lapseen.

 

[
Tästä kyllä jo huomaa jonkinlaista kateutta nuorempia äitejä kohtaan. !!

En usko, että kukaan kolmekymppisenä lapsen saanut kokee tarvetta kadehtia nuoria äitejä...
Kai sitä sitten on vaan vaikea uskoa.

Ja joka keskusteluun on pakko vetää se kateuskortti - ainakin, kun argumentit tuppaavat olemaan muuten heikkoja.

 

mua ei ärsytä niinkään se ikä, vaan sellaiset uusperheet missä lapset on jo lähes aikuisia ja sit täytyy siihen alkaa vielä joku yhteinen herranterttu vääntämään, yök!