N
ninni
Vieras
Pääsee siitäkin ja sitten on velvollisuudet hoidettu ja nopeemmin aikaa itselle
.
TEETTEKÖ te todellakin niitä mukuloita vain koska niitä kuuluu tehdä? Teette mahdollisimman nopeesti putkeen, että sitten on pikkulapsivaihe kerralla ohi ja myöhemmin aikaa itselle kun on se velvollisuus hoidettu pois alta!
Anteeksi, mutta minusta tuo kuulostaa vähintääkin omituiselle.
Olen nyt kuullut tämän perustelun palstan lisäksi ihan monelta tuttavaltanikin. Yksikin sanoi, kun kolmatta alkoi odottamaan (tehnyt siis lapset vuoden välein ) , että ; Tehtiin nyt kaikki samaan syssyyn ja kun tämä kolmas on mahasta pois, voidaan katkoa piuhat. Velvollisuus on hoidettu!
Velvollisuus kenelle? Oletteko te jollekin ne lapsenne velkaa, kun niitä on pakko tehdä monta ja kumminkin samaan aikaan toivoa kädet ristissä, että voi kun pikkulapsivaihe menisi nopeasti ohi, niin pääsisi elämään sitä omaakin elämää joskus?