Kuulostaa tutulta, tosin muutaman vuoden takaa. Ja omalla kohdallani tilanne oli vielä 100 kertaa pahempi, koska viihdyin masennuksessani ja surkeudessani ja haalin sitä lisää ympärilleni päihdeongelmien kautta yms.
Mutta pointtina; vuosien takaa!
Koko nuoruus ja varhaisaikuisuus meni siinä surkeudessa ja minulla oli diagnoosit kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, vaikea-asteiseen masennukseen, paniikkihäiriö, ahdistuneisuus, unettomuus, ... lista voisi olla loputon.Itsemurhaa yritin useita kertoja onnistumatta. Lääkityksiä oli useita ja opiskeluyrityksiä ja kuntouttavaa työtoimintaa, terapiaa, osastojaksoja ym. mutta mistään ei ollut apua ennenkuin koin ahaa-elämyksen olessani täysin pohjalla, yksin, eristäytyneenä, kaiken menettäneenä päihdevieroituksessa.
Tajusin että VAIN MINÄ ITSE voin tehdä asioille jotain, omalle elämälleni. Muutuin täysin arvoja, asenteita ja ajattelutapoja myöten, kun tajusin että elämäni on omissa käsissäni ja ettei kukaan muu voi tehdä elämästäni elämisen arvoista, kuin minä itse. Pikkuhiljaa aloin tavoittelemaan asioita elämässä ja tulin onnelliseksi sitä mukaa, kun niitä asioita saavutin. Yksi iso asia oli se, että aloin arvostamaan itseäni ja tajusin oman vastuuni onnellisuudestani.
KOska sinulla kerran on jo hoitokontakti, niin voisit hänen kanssaan suunnitella, kuinka voisit hakeutua kuntouttavaan työtoimintaan tai opiskelemaan, mutta sekin on tehtävä omasta halustasi ja omasta aloitteestasi. Itse hakeuduin opiskelemaan työkkärin kautta juurikin, mutta vaihtoehtojahan on monia.
On hyvä, että tiedostat tilanteesi surkeuden, mutta niin kliseiseltä kuin kuulostaakin niin ; ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Vaikka jaksaminen on nollassa ja mikään ei kiinnostaisi, niin ei se tilanne siitä parane itsesäälissä rypemällä. Ole armelias itsellesi, mutta ota myös itseäsi niskasta kiinni. Ei kukaan muu elä tätä elämää puolestasi!
Toivon kaikkea parasta tulevaisuuteesi
