Olen sössinyt elämäni kokonaan:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surkimus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surkimus

Vieras
En kaipaa enää yhtään syyllistämistä tai moralisointia, olen ihan pohjalla jo muutenkin. tuli mieleen kirjoittaa tästä asiasta kun näin tuossa etusivulla yhden ketjun. makaan kotona päivittäin, en pidä yhteyttä enää ystäviin, mokasin työsuhteeni enkä uskalla puhua kenellekään tästä. olen ihan yksin. suurimmat huolen aiheeni koskee raskauttani, koska tupakoin n. raskauden puoliväliin asti kunnes pystyin kokonaan lopettamaan. lisäksi pilasin työsuhteeni siten etten enää pystynyt menemään töihin. heräsin monena aamuna mutten pystynyt lähtemään töihin, itketti vaan ja päässä pyöri kuinka huono olen. mulla saattoi olla jo vaatteet päällä, aamupala syötynä.. enkä vain pystynyt lähtemään ovesta ulos, enkä pystynyt soittamaan ja kertomaan että nyt on todella paha olla. no nyt sain sitten potkut. koko raskausaika on mennyt näin, näissä tunnelmissa.

ystäviin en kehtaa enää ottaa yhteyttä koska niillä ei ole mitään tietoa mun elämästä tällä hetkellä. voisiko joku, jolla on elämänkokemusta tai muuta kokemusta antaa tähän nyt jotain vinkkiä?koko elämänhallinta on täysin hukassa ja olen ihan poikki. nukun 16h putkeen ja sitten valvon öitä, luen mm. ketjuja raskausajan tupakoinnista, ruoskin ja vihaan itseäni niin että henki meinaa loppua. kirjaimellisesti tuntuu että henki loppuu ja kurkusta tulee vaan tuskaista itkua. mietin menetettyä työtä ja tunnen suurta häpeää.
 
moi, olet masentunut, hae siihen heti apua. Mulla oli viime vuonna ihan samanlaista, kävin haastatteluissa ja sain työtä, mutta en vaan pystynyt menemään sinne. Kerran jopa olin työpaikan lähellä, mutta kävelinkin vaan ohi.
Sain masennuslääkkeitä. Mutta keskusteluapu on myös tärkeää.
 
pääsin vasta nyt koneelle. en voi laittaa yv.tä kun en ole rekisteröitynyt?! ymmärtääkseni se on vain niille joilla on nimimerkki. tosiaan on vaikea mennä edes ulos, pelottaa tavata ihmisiä tai edes naapureita :(. tekstiviestinkin kirjoittaminen on vaikeaa. välillä itkettää niin että se parkuminen kuuluu varmaan ulos asti. mä kirjoitin kerran sellaiseen nettituki-palveluun mutta sieltä vaan neuvottiin ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon. mutta mun on hiton vaikea soittaa kenellekään, edes tutuille . monesti on ollut puhelin kädessä mutta sitten en uskallakaan soittaa. tuntuu vaikealta kun en ole vahva tai normaali vaan ihan hukassa :(
 
Mä en mielestäni ole edes sössinyt mitään, silti tää raskausaika menee pillittäessä ja miettiessä omaa mitättömyyttäni ja sitä kuinka surkea ja huono oon...

No mutt ap: oisko teidän neuvolassa neuvolapsykologia? Meillä on, sain sinne numeron ja ajattelin varata ajan. Jos säkin saisit apua jostain sellaisesta, tai ainakin alun?
 
Varmasti vaikea ajatella asioita näin, mutta näin se oikeasti on: hei, se on vain yksi työpaikka! Olet tilapäisesti työkyvytön ja siksi et päässyt töihin, ei se kerro sinusta ihmisenä yhtään mitään. Kun paranet, niin jaksat taas käydä töissä. Se, että olet noin huolissasi tupakoinnistasi, kertoo vain, että sinä olet hyvä äiti, joka huolehtii lapsestaan ja sinähän olet lopettanut, se on pääasia ja ole ylpeä itsestäsi, moni ei edes yritä lopettaa vaikka on raskaana! Hirveästi voimia sinulle ja juttelethan neuvolassa asiasta, tarvitset apua. Et ole surkea ja huono ihminen, vaan tilapäisesti henkisesti loppu. Se ei ole luonne- tai ihmiskysymys, vaan tila johon saa hoitoa, jotta voi olla taas oma itsensä.
 
ja tuosta tupakoinnista, älä nyt enää ruoski itseäsi, mikä on ollutta ja mennyttä niin se on! Pääasia, ettet enää polta. Vauvasi voi varmasti hyvin ja kehittyy massussasi. Nyt vain koeta saada keskusteluapua itsellesi, jotta saat elämääsi selvitettyä ennen vauvan syntymää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mistä ap sulla alkoi nuo mietteet? Tapahtuiko jotakin vai miten aloit itseäsi noin syyttämään?

No selkeästi aloin miettiä kaikenlaista synkkää kun mieheni jäi kiinni pettämisestä.. pettäminen tapahtui jo vuosi sitten, mutta sain siitä tietää vasta jokin aikaa sitten. aluksi tunsin vihaa miestä kohtaan, nykyään vihaan itseäni monestakin syystä :(

olen kiitollinen kun olette vastailleet, koitan miettiä miten rohkaistuisin ottamaan yhteyttä neuvolaan tämän asian tiimoilta.
 
Ap tekstisi oli kuin kirjoittamani voi herrajestas miten on samat tuntemukset.Olenko mä oikeesti masentunut sitä olen yrittänyt tässä jo kohta liian kauan tiedostaa.En uskalla hakea apua pelkään että mut leimataan huonoksi äidiksi ja että lapsen päiväkodin henkilökunta saa tietää että olen masentunut..pelkään jotenki sitä ja muutenki elämä luisuu ja miehen kanssa menee tosi tosi syteen vaikka en haluaisi itse olen vaan saamaton
 
Lisään vielä, että pelkään miehen jättävän minut kokonaan kun en ole enää "normaali". en saa mitään aikaan, en ole enää iloinen.. en pidä itseäni minkään arvoisena. lapsi tuntuu suurelta lahjalta vaan pelkään ettei se pelasta tätä tilannetta. tänä iltana kirjoitin viestin kahdelle ystävälle mutta kumpikaan ei vastannut. sekin tuntuu pahalta. vaan eivät he tiedä mun tilanteesta. viestissä kysyin vain heidän kuulumisia, en siis kertonut omasta tilanteesta.
 
Selkeästi et yksin tuosta selviä, mene vaikka ihan sairaanhoitajalle juttelemaan ensialkuun, oothan jo täälläkin kertonut, kerro sama hoitajalle niin siitä saa ekan pyörän jo pyörimään. Jaksuja :hug:
 
Kipikapi neuvolaan ja rohkeasti koko stoori esille. Jos on vastassa nihilistimummo, niin sitten suoraan terveyskeskuslääkärille ja sielläkin selkä suorana kaikki vaivat esiin. Kunnan palvelut voi näyttää nihkeiltä, mutta kun kerrot tosiasiat oikeella tunteella ja jaksat jallittaa, niin apua kyllä löytyy. Pääasia on, ettet jää yksinäsi asiaa hautomaan.
 

Yhteistyössä