Olen sitten päättänyt, etten pidä enää yhteyttä appivanhempiini

[Vieras]

Tai miehen muihin sukulaisiin.

Oma mielenterveyteni järkkyy aina, kun olen tekemisissä heidän kanssaan tai muistelen heidän kanssaan vietettyä aikaa.
En jaksa enää.

Saan tuntea jokaisessa solussanikin olevani jotenkin kummallinen, viallinen,
typerä, erilainen, ärsyttävä, vastenmielinen, yksiselitteisesti YLIMÄÄRÄINEN.

En tiedä, pitävätkö he itseään jollain tapaa "alempiarvoisena" minuun nähden, koska opiskelen yliopistossa, ja kukaan muu miehen perhepiiristä ei ole kirjoittanut ylioppilaaksi. Itse en todellakaan näe opiskeluissani mitään ylemmyyttä, tai ylipäätään ihmeellistä. En vain keksi, että mistä muusta tuo jatkuva henkinen solvaaminen (sanatonkin) voi johtua. Että peitelläänkö sillä jotain alemmuudentunnetta.

Miehen veljen vaimo yritti aikoinaan viedä miestäni minulta (eivät olleet silloin miehen veljen kanssa yhdessä ), mutta ei onnistunut. Olen yrittänyt päästä tämän asian yli, ja ajatella tuosta naisesta positiivisesti, vaikka se hänen yrittämisensä oli todella raastavaa niin minun ja mieheni suhteelle kuin minulle itsellenikin. Silti tuo nainen käyttäytyy tökerösti ja kohtelee kuin ilmaa.

En jaksa enää "tunkea" itseäni, sillä olen kyllä huomannut, ettei minua kaivata miehen vanhempien luokse tai miehen veljen perheen luokse. Miestä kyllä rakastetaan yli kaiken, mutta minut jätetään täysin huomiotta. En ole tehnyt mitään sellaista, mistä tämä voisi johtua. Tuntuu todella pahalta, henkisesti hyvin raskasta ja aiheuttanut minulle masennusta.

 

[samassa veneessä]

mä taas en ole yhtään mitään, kaikilla muilla hienot ammatit on professorii ja di insinööriä...
sama tilanne mut toistepäin, enkä pidä yhteyksiä.

 

[vieras]

Samoista syistä en pidä itsekkään yhteyttä miehen perheeseen oikein mitenkään.

 

[Kinsella]

Mulla kauhea anoppi! Meinasin menettää mielenterveyteni hänen metkujen takia ja oli pakko muuttaa pois paikkakunnalta! Tosi pitkä tarina kertoa mutta jos kuulisitte niin pyörtyisitte mitä kaikkea aikuinen ihminen voi sanoa ja tehdä. :kieh:

 

[pullamurmeli]

Hyvä valinta. Minäkin lakkasin välittämästä ex-appivanhemmistani, toinen heistä oli persoonallisuushäiriöinen psykopaatti (appi) ja toinen taas persoonallisuushäiriöinen vaativa persoonallisuus ja alkoholisti (anoppi), pojassa oli sitten alkoholistin ja sosiopaatin vikaa pahasti. Eli lopen elämäni on muuttunut täysin kun pääsin koko helvetin suvusta eroon!

 

[muuttanut]

Varmaan sitten kannattaa ottaa hajurakoa, niin voit paremmin. Minä olen tehnyt samaa, en ole liian läheisesti tekemisissä, eivätkä miehen sukulaiset ole meidän jokapäiväisessä elämässä jatkuvasti läsnä. Käymme välillä ja se toimii meille. Se, että meillä ei ole mitään riippuvuutta suuntaan tai toiseen, on parantanut välejä kummasti. Me emme odota heiltä mitään ja toisinpäin.
Sitä jaksaa ihmeen paljon päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun huomaa ettei näillä ihmisillä ole mitään vaikutusvaltaa minun elämääni. Mulla ainoa toimiva tapa on ollut ottaa sellanen asenne et puhukoot ja tehkööt mitä lystää ja minä olen minä silti. Jos ap sun mies pitää yhtä sun kanssa, tajuaa tilanteen eikä mene perheen puolelle tällaisissa asioissa, niin olet jo vahvoilla. Antaa toisten rypeä omissa paskoissaan.

 

[totaalisen samaasta veneestä päivää]

Kuuntelen jatkuvasti sitä "me ollaan vain tämmöisiä tavallisia".

Sen vielä kestäisi, mutta perheeseen liittyy paljon muuta negatiivista. Ja sama tunne: joka kerta ahdistun kun pitää tavata. Voisin kirjoittaa syistä kirjan.

Vuosien varrella on tullut yritettyä kaikkea. Ja nyt 15v jälkeen tajuan, että ei olisi pitänyt. Sillä yrittämisellä olen hyväksynyt, että minua saa kohdella miten vain (kutsua väärällä nimellä, kävellä makuuhuoneeseen koputtamatta, ja uskomattomia juttuja ettei voi kertoa julkisella palstalla ettei tunnistettaisi).

Täytyy varmaan tehdä sama, ja kieltäytyä tapaamasta. Miehelle kaikki mitä siellä tapahtuu on normaalia, joten ei välitä, että lasten kuulleen kiroillaan ja solvataan rakkaimpia jne.

 

[välinpitämättömät appivanhemmat]

Minulla aika samanlainen tilanne, mutta vielä enemmän välinpitämättömiä. En ole nähnyt appivanhempiani melkein 2 vuoteen... Asuvat vain tunnin päässä mutta eivät kuitenkaan koskaan tule kylään, eikä kutsu meitä sinne (ainakaan minua). Mies käy siellä muutaman kerran vuodessa. Kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, anoppi sanoi suoraan miehelleni että ei pidä minusta ja että olen vain hänen rahojensa perässä (mitkä rahat? Ei mies mikää rikas ollut....).

Uskon kyllä että tilanne tulee muuttumaan jos saamme lapsia... Ja minuakin on todellakin kohdeltu kuin ilmaa kun olen appivanhempien luona käynyt, eli kohtalotovereita on! Paras on ehkä että ei pidä yhteyttä, mitä sitä turhaan kun niitä ei kuitenkaan kiinnosta...

 

[Kinsella]

Sama täällä! Voisin kirjoittaa kaikesta siitä kirjan! Onneksi mieheni tajuaa minkälaisia he ovat ja on samaa mieltä että ei he järkeviä ole! Onneksi asutaan 200 km päässä ja pari kertaa vuodessa nähdään vaikka jatkuvaan ratkuttavat että pitäisi sinne mennä. Mua alkaa ahdistaa jos pitää sinne mennä tai että käyvät täällä.

Siis minustahan he eivät tykkää! Sen ovat tehneet selväksi alusta alkaen, mutta onneksi mies on aina puolustanut mua. :heart:

 

[Kinsella]

Minulla aika samanlainen tilanne, mutta vielä enemmän välinpitämättömiä..

Joo mulla ne ovat kanssa välinpitämättömiä. Joskus oli niin paha vaihe että kun olin heillä, koko perhe puhui keskenään, kukaan ei kysynyt, sanonut mulle mitään olivat kuin mua ei olisi ollutkaan. Söivät keskenään, anoppi ei kutsunut mua ees ruokapöytään. Poikansa kyllä. Siinä sitten itkua purren odotin että pääsi lähtemään.

 

[sama vene täälläkin]

Appivanhempien kanssa on mennyt hyvin, kun asutaan kaukana, mutta kaikkea pientä on. Esimerkiksi lastemme ristiäisiin anoppi ei ole osallistunut. Nyt ymmärrän, että se johtui hänen huonommuuden tunteestaan. Mies pitää kammottavaa lapsuuttaan normaalina ja kehuu vanhempiaan, vaikka myöntääkin ettei kaikki ollut niinkuin pitäisi. Suurimman osan lapsuudestaan hän on unohtanut. Valitettavasti lapsuus on jättänyt mieheen jälkensä (epävakaa & vaativa persoonallisuus).