Olen kamala äitipuoli, kun mua ei kiinnosta pätkääkään miehen vanhemmat lapset enää oman lapsen myötä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äp
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mistähän johtuu kaikki ilkeä-äitipuolisadut?

Ettei vaan olis tarkoitus patistaa kaikkia tulevia vanhempia elämään niin, ettei kukaan saisi ilkeää äitipuolta?
 
Onneks mulla on ihana ja ymmärtäväinen äitipuoli. Oma äiti on kyllä todella tärkee, mut äitipuoli on sit ehkä enemmänkin todella rakas ystävä. Ollaan juteltu kaikesta maan ja taivaan välillä. On yks sydämellisimmistä ihmisistä mitä tiän. Mulla oma lapsi josta tykkää omiensa lisäks, puhun tyttärelle nyt ja tulevaisuudessa mummikkeesta, kun tarkotan äitipuoltani.
 
kiva aihe :) itse en enää siedä mieheni lapsia ja onneksi minulla on oikeus olla sietämättä. Vuosia yritin että välit olisivat kunnossa mutta kun paskaa tutli aina vaan niskaan niin luovutin aikakaan. Nyt ei ole mitään välejä miehen lapsiin ja sille asialle ei mitään voi enää
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja 26:
ymmärrän ap:tä, minäkin olen äitipuoli, ja omaa lasta suunnitellaan. En todellakaan jaksa sitä lasta nyt enkä todellakaan tule jaksamaan myöhemminkään. En aio valehdella. Tulen rakastamaan vain omia, eikö tuo ole eläinmaailmassakin laki..

Mä olen äitipuoli, miehen pojat asuu meillä ja vierailevat välillä äidillään. Olen kyllä huomannut, että meidän mutkaton suhde ja lämpimät välit hämmästyttää monia. Mutta en olisi arvannut, että tällaiset tosi negatiiviset tunteet on näin yleisiä.. Ehkä meillä sitten helpompaa, kun lapset on tässä koko ajan, ovat oppineet ns. talon tavoille? Myös mun+miehen yhteisten lasten kanssa ovat tekemisissä koko ajan eivätkä vain vieraina. En tiedä.

Mutta sen mä tiedän, että mä häpeäisin suuresti itseäni jos huomaisin olevani kamala äitipuoli. Mun tehtävä (ja kunniakas sellainen!) on olla poikien elämässä yhtenä turvallisena aikuisena. Pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa, jutella ja kuunnella. Ne luottaa muhun, tykkää musta eikä todellakaan koe olevansa vieraita omassa kodissaan! Häpeäisin todella, jos olisin heille tippaakaan huonompi kuin ns. omilleni. En osaa edes käyttää biologisista lapsista tässä yhteydessä nimitystä omat, ikään kuin miehen lapset olisivat vähemmän.

Naiset osaa olla sitten kamalia.

viimeiselle lauseelle täysi peesi.
 
Kahden lapsen "äitipuolena" on vain sanottava, että kukaan, joka ei ole tällaista elämää elänyt, ei voi tulla kertomaan, miten tämä tehdään oikein. Sellaisia tunteita syntyy, positiivisia ja negatiivisia, mitä en olisi osannut kuvitellakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :(:
Kahden lapsen "äitipuolena" on vain sanottava, että kukaan, joka ei ole tällaista elämää elänyt, ei voi tulla kertomaan, miten tämä tehdään oikein. Sellaisia tunteita syntyy, positiivisia ja negatiivisia, mitä en olisi osannut kuvitellakaan.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi -kukapa suunnittelisi ryhtyvänsä pahaksi äitipuoleksi??!! mutta kuka sitä tunteilleen voi mitään? Oletteko kuitenkin miehen kanssa yhdessä? Näkeehän hän kuitenkin lapsiaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja myötätuntoa:
Alkuperäinen kirjoittaja :(:
Kahden lapsen "äitipuolena" on vain sanottava, että kukaan, joka ei ole tällaista elämää elänyt, ei voi tulla kertomaan, miten tämä tehdään oikein. Sellaisia tunteita syntyy, positiivisia ja negatiivisia, mitä en olisi osannut kuvitellakaan.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi -kukapa suunnittelisi ryhtyvänsä pahaksi äitipuoleksi??!! mutta kuka sitä tunteilleen voi mitään? Oletteko kuitenkin miehen kanssa yhdessä? Näkeehän hän kuitenkin lapsiaan?

Kyllä siihen oikeaan ilkeyteen ja pahuuteen tietynlaista luonteenlaatua tarvitaan. Miesvalinnastakin tietysti osa kiinni, mutta kuka käskee perustamaan perheen miehen kanssa joka ei osaa olla tasavertainen ja asettaa rajoja myös etälapsilleen? Mä tiedän että tietyllä tavalla lapset on aina mun miehelle ykkösiä, mutta tiedän myös että arkielämässä mun mielipide painaa 100x enemmän kuin lapsen. Mua kuunnellaan, osallistun kasvatukseen ja ikinä mun esim. komentamisia ei jyrää mies yli. Jos niin tekisi, voisi viedä katraansa vaikka hotelliin viikonlopuiksi.
 
Ehkä se on sittenihmisestä kiinni? Mä olen kanssa äitipuoli miehen tyttärelle, joka meillä n. joka toinen viikonloppu. Välillä harvemmin, jos äidin luona on jotain harraste juttuja ym. menoa, jotka siirtää meille tuloa. Ja mies on taas "isäpuolena" kolmelle mun lapselle, joista yksi asuu luonomma ja kaksi joka toinen viikko meillä.

Meillä on yhteinen lapsi ja toinen tulossa. Olisi ihan hirveetä, jos huomaisin, etten hyväksy miehen lasta meidän perheeseen, joka on myös hänen perheensä. JA vielä hirveempää, jos tajuaisin, että en anna sisarusten tutustua ja viettää aikaa toistensa kanssa, sillä ovat sisaruksia, siinä missä minun lapseni keskenään.
 
Meillä on kanssa tilanne että miehen lapsi meillä paljon. Nyt ei enää niin paljoa kun on koulussa. Meillä yhteinen lapsi myös. Kyllä mulla välillä menee hermo tuon näsäviisaan pojan kanssa. Ja huomaan välillä käyttäytyväni tosi lapsellisesti poikaa kohtaan. Mutta en ole koskaan ollut mikään pullantuoksuinen äitihahmo ja ihan varmasti menee hermo myös tuon oman lapsen kanssa kun ikää tulee.

Se on muuten jännä juttu että omista lapsista saa puhua yleisesti että ärsyttää ja raivostuttaa, niille saa huutaa ja komentaa, vitsailla että antaa pois. Mutta sitten jos ihan samat asiat ärsyttää siinä ei omassa lapsessa, niin ne tunteet yhtäkkiä onkin "kiellettyjä". Kyllä ne lapset ärsyttää samalla tavalla on ne omia tai muiden. Ja meidän kodissa ainakin komennan kyllä kaikkia lapsia, on ne omia, miehen, naapurin tai kummin kaiman. Meidän kodissa on meidän säännöt.

Se vielä mainittava että meillä menee todella mutkattomasti kaikki sovittavat asiat miehen pojan äidin kanssa. Koskaan ei ole mitään ongelmia ja muutoksia aikatauluihin voidaan tehdä hyvinkin nopeasti. Mm kun synnytykseni alkoi ennenaikaisesti ja pojan piti olla meillä 2 viikkoa niin mies vaan soitti että nyt tilanne tämä ja se hoitui sillä. Ja toimii tietenkin toisinkin päin. Yhdellä ystäväpariskunnallani on vastaava tilanne ja he kerran vuodessa istuvat kalentereiden kanssa pöydän ääreen ex-miehen uuden perheen kanssa ja sopivat vuodeksi ajat tunnin tarkkuudella. Ja niistä ei jousteta MISSÄÄN tilanteessa... Karseeta...
 
  • Tykkää
Reactions: Joosukka
Miten surullista. :( Olisikohan tässä reaktiossa takana jotain mustasukkaisuutta. Kun saa omia lapsia, ymmärtää että lapset ovat elämässä ykkösasia, kaikkein rakkaimpia. Ehkä jotkut naiset ei siedä, että miehelle ne toisen naisen kanssa tehdyt lapset on myös samalla tavalla rakkaita, rakkaampia kuin itse miehelle. Oletteko te "kamalat äitipuolet" yleisesti ottaen mustasukkaisia luonteeltanne?

Ymmärrän, että hormoonimyrskyssä vauvan synnyttyä on päällä sellainen suojeluvietti, että isommat lapset ärsyttää herkästi. Vaikka olisi omiakin. Mutta tosi hassulta kuulostaa, että myös pidemmän päälle alkaisi muut lapset tuntumaan vaan kiusankappaleilta, vaikka aikaisemmin niistä olisi tykännyt. Minulle ainakin kävi ihan päinvastoin, nyt äitinä ottaisin mielelläni muitakin lapsia meille hoitoon. Olen harkinnut mm.tukiperheeksi ryhtymistä. Ennen omaa lasta en osannut lapsia oikein "käsitellä", nyt lasten kanssa leikkiminen ja oleminen on luontevaa.
 
Juuri tuon takia en ikinä, koskaan voisi aloittaa suhdetta miehen kanssa, jolla on lapsia ennestään. Koskaan ei tiedä, millaisia lapset ovat; kurittomia riehujia, joihin ei saa mitään kontaktia vai ovatko sitten kilttejä, joiden kanssa voisin hyvinkin kuvitella eläväni. Plus mukana saattaa tulla se mustasukkainen ex-puoliso :/
 
on lasten helvettejä, itsekkäiden aikuisten ratkaisuja, jotka epäonnistuivat ensimmäisesä parisuhteessaan, jotenkin noloja virityksiä noi uusperheet, joissa on kaikilla vaan pahamieli=Onnellinen uusioperhe?:D
 
Tarvitsee varmasti, on vain alkanut mietityttämään, että mun taitaisi parempi olla vain omien lasteni kanssa itsekseni ja kuitenkaan en haluaisi omista lapsistani eroperhelapsia, kun olen niin monta vuotta seurannut eroperhelasten elämää. Kuitenkin olisin mieluummin melkeinpä ilman tuota miestä nykyään. :'(

siis vikahan on sun asenteessa,ei miehesi,mutta koska et pysty kohtaamaan sitä että vika on sinussa, siirrät sen mieheesi ja näet hänet "pahana".

tee palvelus teille kaikille lue defensseistä, ja varaa aika perheneuvolaan/seurakunnan perheasiankeskukseen. itse sain apua jälkimmäisestä kun alettiin miehen kanssa tajuamaan kuinka paljon se menneisyys ja siellä koetut käsittelemättömät asiat vaikutti vielä nykypäivänä
 
Mitä vittua te vänisette, itse olette osannu valinneet.
Kukaan ei käskenyt uusperhettä perustamaan..harmi vaan, etteivät lapsiparat ole osaansa voineet vaikuttaa.
 
Yritän kyllä olla ystävällinen, ja olenkin, mutta mitään ylimääräistä en jaksa jutella tai touhuta heidän kanssaan kuin harvoin. Rasittaa jo etukäteen, kun tietää heidän tulevan pian meille "häiritsemäåän" eloamme.
Olen kamala, tiedän sen.


Alkuperäinen kirjoittaja nimetön;21489587:
Mulla oli just tollanen äitipuoli. Ja kyllä, se oli kamalaa. Monta vuotta tunsin olevani tunkeilija isäni kodissa. Niin pitkään että lakkasin lopulta käymästä. Nyt 30-vuotiaana isä on yhtä läheinen kuin ventovieras.


Mäkään en ole mieheni tytön kanssa paljon touhunnut tai jutellut (no ihan alussa joo). Kaikki oli vaan tosi vaikeeta, lähinnä varmaan siksi, että mieheni ex kiristi tytöllä yms. Silloin kuin mun ja lapsen suhteen olisi pitänyt kehittyä, tämä ihminen teki kaikkensa pilatakseen sen. Kaikesta huolimatta miehen tyttö tulee meille tosi mielellään. Välillä tuntuu, että on täällä mieluummin kuin kotonaan. Vaikka mulla on ollut negatiivisiä tunteita, oon kai osannut pitää ne piilossa.
 
Melko paljon olen tekemisissä miesystäväni lasten kanssa ja minkäänlaista äiti-liitettä en suostu ottamaan vastaan. En ole heidän äitinsä, enkä edes mikään puolikas. Emme siis asu yhdessä, tapaamme viikonloppuisin ja lomilla ja enempään en suostuisikaan. Minulle riittää omat lapset. Uusperhe asumismuotona olisi aivan hirveää, en ymmärrä kuka siihen edes jaksaa ryhtyä.
 
On se tällaista kun nykyaika uusioperheet ovat arkipäivää ja siihen tehdään vielä usein uusia lapsia. Olen tapaillut miestä jolla oli kaksi lasta ja nyt minusta on kiinnostunut eronnut kahden lapsen isä. Tullaan hyvin juttuun ajatustasolla ja on samoja kiinnostuksenkohteitakin, mutta juuri nyt on alkanut karmimaan tulevaiauuden skenaariot..en halua olla äitipuoli. Olen ainut lapsi äidilläni ja siihen suhtautumiseen musta vaikuttaa oma tempperamentti, tausta, geenit ja onko jaksamista ja halua hoivata jo olemassaolevia lapsia. Omia lapsia haluan, koska ne ovat omia..miehen lapset en tiedä..ei jaksaisi.. kun miettii että käy töissä ja yleensä oon tosi väsynyt kun tulen töistä kotiin ja haluan tehdä asiat rauhassa, ruuat, harrastukset ja urheilut..ärsyttää ajatus että jos muuttais miehen kanssa yhteen jolla on jo lapsia niin joutuis asumaan niiden kanssa viikko/viikko ja maksamaan niiden asumisia sekä tehdä niiden ruokia ja auttaa läksyissä..ja minä ainakin tein lapsena läksyt itse. Ei vois vähempää kiinnostaa, sillä juuri takana on akateeminen tutkinto ja haluais vaan hetken olla töissä ennen perheiden perustamista..eikä hyysätä jonkun toisen "rakkauden hedelmiä", arki on ihan tarpeeksi rankkaa muutenkin elämä! Se on tosi harmi että entistä vähemmän aikaa ollaan yhdessä..sitten perheistä tulee yhtä sekasotkua, vaikka siis varmana löytyy yhtä paljon onnistuneita uusio perheitä. Pointsit heille
 

Yhteistyössä