R
rikki
Vieras
Vihaan itsesääliä. En vaan voi hyväksyä sitä. Silti olen itse vajonnut siihen. Mitä ihmettä oikein teen?
Olen pitkään ollut ihastunut erääseen mieheen, luonteeltani olen avoin ja puhun vaikeista asioista ystävieni kanssa. (tai sellaisiksi heitä luulin.) Puhuin heille paljon miehestä ja hänen herättämistään tunteista. Välitän ystävistäni ja heidän hyvinvoinnistaan. Viimeaikoina ollaan paljon puhuttu eri ystävien kanssa puhelimessa, pisän aina tärkeänä että aluksi jutellaan heidän kuulumisista enkä ala suoraan selittää ongelmistani. En halua heittää omaa painolastiani heidän päälleen. Yksi ystävä äsken hermostui että Olen hirveän itsekäs ja puhun aina vain itsestäni, että kannattaisi joskus ajatella muiden tunteita ja ajatuksia ja lopettaa saavuttamattomissa unelmissa roikkuminen (siis viitaten pitkäaikaiseen ihastukseeni.) En voi ymmärtää. Olen aina varmistanut keskusteluissa että en jauha liikaa ihastuksesta tai omista ongelmista, vaan keskityn myös heidän ongelmiin ja iloihin. Tuntuu että olen epäonnistunut tosi pahasti ja en voi antaa itselleni tätä anteeksi. Miten olen voinut loukata ystävääni näin? En ikipäivänä halua satuttaa omia ystäviä tai muitakaan ihmisiä. Minua on satutettu usein ja olen ollut hyvin yksinäinen. Aina olen kuitenkin noussut jaloilleni ja jatkanut. Miten voin toipua tästä että olen kohdellut noin huonosti omaa ystävääni vaikka tietoisesti olen yrittänyt toimia JUURI päinvastoin. Silti olen mennyt mokaamaan.
Ihmiset sanovat että olen liian ankara itselleni ja vaadin liikaa itseltäni. Olen vain todella yksinäinen ja yritän ansaita arvostusta teoilla ja sanoilla. Opiskeluissa kerron muille vastauksia ja teen projektitöistä suurimman osan. Yritän saada jonkun huomaamaan minut ja että he voisivat olla tyytyväisiä osuuteeni. Haluan että joku voisi kehua minua hyvästä työstä. Haluan että joku voisi elämässäni arvostaa minua. Edes joskus. Otan rakentavat kommentit todella henkilökohtaisesti ja suhrtaudun itseeni liian kriittisesti. Tämänpäiväinen ystävän kommentti oli romahduttaa koko maailmani. En osaa suhtautua asioihin oikealla mittakaavalla.
Ihastus mieheen ei haihdu, vaikka tiedän etten saa häntä. Tunnen riittämättömyyttä: en ole hänelle tarpeeksi hyvä. Mitä minusta puuttuu, mikä on pielessä? Yritän muuttaa jatkuvasti itseäni. Hankin vaatteita, värjään hiuksia, käyttäydyn eri tavalla eri ihmisten seurassa. Kun katson peiliin niin en enää tunnista itseäni. En tunnista niitä kasvoja ja teennäisiä ilmeitä. Parhaani yritän kaikessa ja silti tuntuu että suurinosa menee väärin ja toimin virheellisesti. Tämä viimeisin todellinen ihastus on auttanut tajuamaan että elämäni ei ole kunnossa. En voi enää jatkaa näin. Olen muuttanut itseäni jo aivan liikaa muiden ihmisten takia. En enää tiedä mitä haluaisin olla. Minne haluaisin mennä. Ihastus ei katoa vaikka yritän tehdä mitä tai olla tekemättä. En kestä tätä tunnetta kun ajattelen häntä joka aamu ja ilta, toisinaan herään myös öisin.
Kiitos sille kuka tai jos tätä kukaan edes jaksoi loppuun asti lukea. Sekavaa tekstiä jossa on ajatuksia siellä täällä. Huonosti jäsenneltynä ja heikosti ilmaistuna. Sekavaa.
Olen pitkään ollut ihastunut erääseen mieheen, luonteeltani olen avoin ja puhun vaikeista asioista ystävieni kanssa. (tai sellaisiksi heitä luulin.) Puhuin heille paljon miehestä ja hänen herättämistään tunteista. Välitän ystävistäni ja heidän hyvinvoinnistaan. Viimeaikoina ollaan paljon puhuttu eri ystävien kanssa puhelimessa, pisän aina tärkeänä että aluksi jutellaan heidän kuulumisista enkä ala suoraan selittää ongelmistani. En halua heittää omaa painolastiani heidän päälleen. Yksi ystävä äsken hermostui että Olen hirveän itsekäs ja puhun aina vain itsestäni, että kannattaisi joskus ajatella muiden tunteita ja ajatuksia ja lopettaa saavuttamattomissa unelmissa roikkuminen (siis viitaten pitkäaikaiseen ihastukseeni.) En voi ymmärtää. Olen aina varmistanut keskusteluissa että en jauha liikaa ihastuksesta tai omista ongelmista, vaan keskityn myös heidän ongelmiin ja iloihin. Tuntuu että olen epäonnistunut tosi pahasti ja en voi antaa itselleni tätä anteeksi. Miten olen voinut loukata ystävääni näin? En ikipäivänä halua satuttaa omia ystäviä tai muitakaan ihmisiä. Minua on satutettu usein ja olen ollut hyvin yksinäinen. Aina olen kuitenkin noussut jaloilleni ja jatkanut. Miten voin toipua tästä että olen kohdellut noin huonosti omaa ystävääni vaikka tietoisesti olen yrittänyt toimia JUURI päinvastoin. Silti olen mennyt mokaamaan.
Ihmiset sanovat että olen liian ankara itselleni ja vaadin liikaa itseltäni. Olen vain todella yksinäinen ja yritän ansaita arvostusta teoilla ja sanoilla. Opiskeluissa kerron muille vastauksia ja teen projektitöistä suurimman osan. Yritän saada jonkun huomaamaan minut ja että he voisivat olla tyytyväisiä osuuteeni. Haluan että joku voisi kehua minua hyvästä työstä. Haluan että joku voisi elämässäni arvostaa minua. Edes joskus. Otan rakentavat kommentit todella henkilökohtaisesti ja suhrtaudun itseeni liian kriittisesti. Tämänpäiväinen ystävän kommentti oli romahduttaa koko maailmani. En osaa suhtautua asioihin oikealla mittakaavalla.
Ihastus mieheen ei haihdu, vaikka tiedän etten saa häntä. Tunnen riittämättömyyttä: en ole hänelle tarpeeksi hyvä. Mitä minusta puuttuu, mikä on pielessä? Yritän muuttaa jatkuvasti itseäni. Hankin vaatteita, värjään hiuksia, käyttäydyn eri tavalla eri ihmisten seurassa. Kun katson peiliin niin en enää tunnista itseäni. En tunnista niitä kasvoja ja teennäisiä ilmeitä. Parhaani yritän kaikessa ja silti tuntuu että suurinosa menee väärin ja toimin virheellisesti. Tämä viimeisin todellinen ihastus on auttanut tajuamaan että elämäni ei ole kunnossa. En voi enää jatkaa näin. Olen muuttanut itseäni jo aivan liikaa muiden ihmisten takia. En enää tiedä mitä haluaisin olla. Minne haluaisin mennä. Ihastus ei katoa vaikka yritän tehdä mitä tai olla tekemättä. En kestä tätä tunnetta kun ajattelen häntä joka aamu ja ilta, toisinaan herään myös öisin.
Kiitos sille kuka tai jos tätä kukaan edes jaksoi loppuun asti lukea. Sekavaa tekstiä jossa on ajatuksia siellä täällä. Huonosti jäsenneltynä ja heikosti ilmaistuna. Sekavaa.
