älä huoli... mulla meni oikeesti melkein vuosi ennen kun tajusin että isää ei enää ole. johtui varmaan siintä kun ei oltu oikeastaan tekemisissä niin ei sitä osannut ajatella että isä olisi lopullisesti poissa. voimia sulle että saisit elämäsi raiteilleen ja voisit nauttia siintä ilman ainaista ressiä.
Onhan niitä suremisen muotoja muitakin kuin itkeminen ja on olemassa ihmisiä, jotka eivät tunne surua siinä tilanteessa, jossa joku toinen on aivan murtunut. Siihen, miten kuolemaan suhtautuu, vaikuttaa sekin millainen ihminen vainaja oli. Ja kaikki muukin. Ei ole kaavaa, ei sääntöjä siinä miten pitää tuntea.
Suremista on erilaista, ei kaikki "vollota silmiään pihalle". Mä oon aina ollut ukin tyttö, ja kun ukki kuoli v -92, en meinannu uskoa sitä, aattelin hautajaisissakin ettei se ole siellä arkussa, että tää on vaan jotain karkeeta pilaa. En ole vieläkään itkenyt sitä, surrut olen kyllä.