Olen läheisriippuvainen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Täytyy myöntää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Täytyy myöntää

Vieras
Olen 24-vuotias nainen. Vakityössä, naimisissa ja muutenkin ihan tavallinen tallaaja. Olen pitkään miettinyt, miksi minun on niin vaikea ns. relata? Tuntuu, että pidän kaikista asioista huolta ja ihan kuin kaikkista asioista lähtisi näkymättömät köydet, jotka ovat minun käsissäni. Ajattelin pitkään, että olen liian empaattinen, sillä en kestä läheisteni ongelmia. Ahdistun itse ja menetän yöuneni jos jollakulla läheisistäni on vaikeaa. Nyt olen oivaltanutkin, että en kestä kenenkään ongelmia, koska olen joillaintapaa läheisriippuvainen.

Tuntuu, että jatkuvasti hyysään toisia ihmisiä. Huolehdin niin lapsellisista asioista jatkuvasti. Ihan sellaisista itsestään selvyyksistä otan kauheat pultit ja katson, että kaikki varmasti sujuu. En osaa jotenkin luottaa ihmisiin, että he pärjäävät ilman minun jatkuvaa häsellystäni. Luultavasti pärjäisivät paremmin ilman hyysäämistä. :(

Minulla on valtava tarve kontrolloida ihan kaikkea. Samalla pelkään menettäväni tämän kaiken, jota olen rakentanut. Tämähän on hirveän raskasta hyvänen aika! En minä jaksa tällaista. En jaksaisi kontrolloida kaikkea, väsyn siihen itse ja siihen väsyy ihan varmasti toiset ihmisetkin. Eihän kukaan jaksa jos joku kokoajan hönkii niskaan. Tukehtuvat luultavasti, jos tämä jatkuu.

Olen miettinyt syitä tälle käytökselle, mistä se voisi juontaa juurensa? En keksi kuin yhden asian, isäni tuurijuoppus. Nuorena otin kauheasti vastuuta isästäni, vaikka en ollut siihen valmis. Hyysäsin, pelkäsin ja odotin aina pahinta. Viikon juopottelun jälkeen, isä meni hoitoon ja sain levätä. Olin aina kuoleman väsynyt ja uupunut. Mietin, että kun hän tulee, on oltava hänen tukena, jotta hän pääsee elämästä taas kiinni. Aivan väärin oli lapsen joutua sellaiseen tilanteeseen. Vanhempien tehtävähän se olisi ollut. Katsoa, että minä pärjään.

Isäni juomisesta en ole katkera, enkä edes vihainen. Olen ollut, olen ollut kuin raivohärkä. Olen kuitenkin antanut anteeksi. Se oli vaikeaa, mutta tein päätöksen antaa anteeksi. Tiedän, että näitä juomiskausia on edessä vielä monen monta. Parin vuoden välein se on edessä. Olen antanut nekin jo etukäteen anteeksi. Tiedän, että se on sairaus ja pahaan oloonsa hän juo.

Olen iloinen, että tunnistin itsessäni tämän ongelman. Tiedättekö, kuinka vaikee se oli myöntää itselleen? Valtavan vaikeaa. Olen aina pitänyt sellaisia hieman säälittävinä. (anteeksi sanavalinta) Ja minua hävettää sanoa ääneen, että olen läheisriippuvainen.

Mitä tekisin, että saisin tämän kauhean kontrollifiikkeyden itsestäni pois? Kuinka oppisin "relaamaan"? En minä voi kokoajan toisten asioita ihmetellä niin hirveästi, kun omakin elämä on ihan miten sattuu ja siinäkin olisi murehtimista jo kylliksi.

Terapiota en halua miettiä ainakaan tässä vaiheessa. Vai onko se tyypillistä tällaisille? Taas halutaan itse järjestellä kaikki kondikseen ja pitää kontrolli omissa käsissään? Jokatapauksessa olen tunnustanut ongelman itselleni ja haluan muuttua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tvfriikki:
Sä oot katsellu liikaa kauniita ja rohkeita ja yrität samaistu Ptephanie Forresteriin. Ei tule onnistumaan. Se on vain näyttelyä hänenkin puoleltaan.

Telkkarista puheenollen. Katsoin eilen uutuussarjan Parisuhde kuntoon. Ihan hyvä oli.
Samoin Dr. Phil sarja, jossa käsiteltiin perheväkivaltaa. Kamalaa katsottavaa.
Sairaanhoitajavaimo mukiloi miehensä lähes hengiltä. Dr. Phil antoi taas hyvät ohjeet.
 
En ole lukenut kyseistä kirjaa, enkä ole koskaan käynyt Al-anon ryhmässä. Olen joskus ajatellut, että kävisin, mutta olen jättänyt menemättä syystä että, tunsin syyttäväni isää elämästäni jos menen. Ja tunsin, että en haluaisi alkaa rypemään vanhoissa asioissa, vaan halusin katsoa eteenpäin tulevaan. Ehkä olisi hyvä sittenkin käydä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
En ole lukenut kyseistä kirjaa, enkä ole koskaan käynyt Al-anon ryhmässä. Olen joskus ajatellut, että kävisin, mutta olen jättänyt menemättä syystä että, tunsin syyttäväni isää elämästäni jos menen. Ja tunsin, että en haluaisi alkaa rypemään vanhoissa asioissa, vaan halusin katsoa eteenpäin tulevaan. Ehkä olisi hyvä sittenkin käydä?

Sinähän kerroit kaiken mikä johtuu mistäkin. Tuo on erittäin hyvä alku, kun itse tiedostaa asiat. Jatka vain tuota ajatusta ja toteuta sitä. Pystyt itse vaikuttamaan muutokseen. Todella hienoja oivalluksia.
Tsemppiä.

 
hyvä että tiedostat asian itse :) ja sen mistä se johtuu. Pahin,mitä tässä voi tapahtua, on se , että kadotat ne köydet johonkin käsistäsi. Silloin luulisin tilanteen menevän sille kaoottiselle puolelle. Nyt kun tiedät, mikä sinulla on ,voit toki terapiaankin mennä tms, mutta ihan yhtä hyvin voit itse pyristellä irti tästä hommasta.


Jaa, että miten,niinkö? Tavoite siis on, että höllennät otettasi jokaisesta vähän kerrallaan. Ja se ei onnistu kuin vasta silloin ,kun muutat ajattelutapojasi. Jos läheisellä on vaikeaa, tottakai saat tarjota tukea, mutta sinun täytyy myös uskoa, että hän on jo aikuinen ihminen ja taatusti pärjää vallan mainiosti tässä elämässä.


Ja isäsi on myös aikuinen mies, hän tietää kyllä mitä tekee. Jos sinun huolenpitosi ei saanut häntä tuntemaan minkäänlaista syyllisyydetuntoa juomisestaan ja käyttäytymisestään, tuskin hän sitä tuntee nytkään. Hän on oman tiensä valinnut. Ole onnellinen siitä,ettet ole samanlainen kuin hän..

Ja kun tarjoat apua, sano vaan rohkeasti apua tarvitsevalle että älähtää heti,jos alat tuntua liian hyysäävältä. Sen pitäisi saada sinut jo jarruttelemaan hieman.


Ja tähän loppuun sellainen viisaus,jonka pitäisi poistaa ylimääräinen huoli asiasta kuin asiasta, liittyen mihin tahansa: "Ymmärtää täytyy, mutta hyväksyä ei tarvitse."
 
Hei!

Olen sitä mieltä, kirjeesi perusteella, että sinä ap mietit liikaa.
Vaikka luuletkin olevasi rankasta perheestä rankkalapsuus ja niin edespäin,,,

olet oikeasti varmaan aika pullossa kasvanut.

Et ymmärrä oikeasta elämästä mitään, mietit vain omaa pikkuympyrääsi.

Oikealla elämällä en tarkoita sitä, ettetkö tietäisi mitään esim. raha- ja työvaikeuksista, vaan sitä että et osaa asettua toisen ihmisen asemaan tarpeeksi.
Samalla kun mietit itseäsi, ja sitä kuinka kontollifriikki reppana SINÄ olet, et huomaa paljoa muuta.

Katsos kun toiseen ihmiseen samaistuminen tai hänen näkökulmansa ymmärtämiseen ei tarvita vaikkapa sellaisia asioita kuin sääliä , myötätuntoa, auttamista..eli sinun ei tarvitse nyt paikata omaatuntoasi ryhtymällä jakamaan ropojasi köyhille, tai muuttamalla vapaaehtoiseksi kurjille seuduille töihin..

vaan ihan vain miettisit että kuinka paljon hyötyä on itsensä ja traumojensa kelaamisesta. Menneisyyttä voi miettiä, mutta lähde siitä liikkeelle mitä olet nyt, ja kuinka paljon voit joka päivä olla läsnä.

Kun lakkaat miettimästä itseäsi, alat olla läsnä. Se tarkoittaa myös rajojen asettelua ja sitä, että lakkaa kuvittelemasta olevansa korvaamaton eri ihmisille. Kyse on enemmänkin siitä mitä hyvää saat aikaa vain olemalla olemassa, itsekkäästikin välillä. Jotta voi olla hyvä toisille, pitää olla itselle hyvä. Se ei ole sen syvällisempää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja terkkuja:
Hei!

Olen sitä mieltä, kirjeesi perusteella, että sinä ap mietit liikaa.
Vaikka luuletkin olevasi rankasta perheestä rankkalapsuus ja niin edespäin,,,

olet oikeasti varmaan aika pullossa kasvanut.

Et ymmärrä oikeasta elämästä mitään, mietit vain omaa pikkuympyrääsi.

Oikealla elämällä en tarkoita sitä, ettetkö tietäisi mitään esim. raha- ja työvaikeuksista, vaan sitä että et osaa asettua toisen ihmisen asemaan tarpeeksi.
Samalla kun mietit itseäsi, ja sitä kuinka kontollifriikki reppana SINÄ olet, et huomaa paljoa muuta.

Katsos kun toiseen ihmiseen samaistuminen tai hänen näkökulmansa ymmärtämiseen ei tarvita vaikkapa sellaisia asioita kuin sääliä , myötätuntoa, auttamista..eli sinun ei tarvitse nyt paikata omaatuntoasi ryhtymällä jakamaan ropojasi köyhille, tai muuttamalla vapaaehtoiseksi kurjille seuduille töihin..

vaan ihan vain miettisit että kuinka paljon hyötyä on itsensä ja traumojensa kelaamisesta. Menneisyyttä voi miettiä, mutta lähde siitä liikkeelle mitä olet nyt, ja kuinka paljon voit joka päivä olla läsnä.

Kun lakkaat miettimästä itseäsi, alat olla läsnä. Se tarkoittaa myös rajojen asettelua ja sitä, että lakkaa kuvittelemasta olevansa korvaamaton eri ihmisille. Kyse on enemmänkin siitä mitä hyvää saat aikaa vain olemalla olemassa, itsekkäästikin välillä. Jotta voi olla hyvä toisille, pitää olla itselle hyvä. Se ei ole sen syvällisempää.

Anteeksi vaan, mutta harvinaisen vaikeasti toit asiaasi esille; en oikein ymmärrä miten edellinen tukee ap:tä. No se on minun ongelmani, mutta en todellakaan ymmärrä viestiäsi selvinpäin.

 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Anteeksi vaan, mutta harvinaisen vaikeasti toit asiaasi esille; en oikein ymmärrä miten edellinen tukee ap:tä. No se on minun ongelmani, mutta en todellakaan ymmärrä viestiäsi selvinpäin.

No, ota lisää viinaa, jos et selvinpäin ymmärrä.

Katsos kun tukemisessa ja auttamisessa ei ole kyse aina paapomisesta, vaan siinä että sanoo miten asiat oikeasti ovat. Ehkä viestini ei ap:tä tue valitsemassaan asenteessa.
Eikä siinä mitään tukemista olekaan. miksi läheisriippuvaisuutta j asellaista asennetta yleensäkään pitäisi tukea? Paras tuki on se että jättää tukematta. Se on tukea että sanoo asiat suoraan. Sitä läheisriippuvainen ei usko, ennenkuin on saanut kerran kylmää vettä naamalleen.
Kun se on kerran tapahtunut, niin kiittää sen jälkeen avusta runsain sanoin, mutta kunhan ensin oppii.
 
En minä ymmärtänyt ollenkaan. Miten kylmää vettä saanut naamalleen? Kyllä minä ymmärrän ilman sitäkin. En minä ymmärtänyt oikeastaan ollenkaan terkkujan kirjoitusta. En minä koskaan ole sanonut tai toivonut, että tätä ongelmaa, läheisriippuvuutta pitäisi tukea kenenkään. Minähän nimenomaan haluan eroon siitä, sillä se koskee sydämeeni valtavasti.

En ole elänyt sillätavalla pullossa, kuten sinä sanoit. En lainkaan. Lapsuudessani oli aika paljon ahdistavia asioita, sellaisia joita normaalisti ei lapsen tarvitse kokea tai tietää. Ja en minäkään halua murehtia menneitä, vaan katsoa tulevaisuuteen.

Aloin vain ihmettelemään, miksi minulla on välillä niin suunnattoman paha olla ja ensimmäistä kertaa elämässäni uskolsin katsoa olisiko lapsuudellani mitään tekemistä sen kanssa. Ei minun olekaan tarkoitus syyttää vanhempiani elämästäni. En minä tee niin, enkä ole koskaan tehnyt.

Menipäs tämä vaikeaksi jotenkin. Ehkä tekstistäni sai kuvan, että kaikki pyörii vain itseni ympärillä, mutta en tarkoittanut sitä ihan niinkään. Tämä on ensimmäinen kerta kun ajattelen kunnolla itseäni ja se pelottaa minua. Minua pelottaa jotenkin kaikki tämä, en osaa sitä täysin selittää. Ensimmäistä kertaa myöskin myönnän ääneen, isäni olevan alkoholisti.

En minä tiedä. Kai asioilla on tapana järjestyä sitten. Kiitos kaikille vastanneille. Kiitos erityisesti sinulle Mies1.
 
Sinulla on aika tyypilliset oireet alkoholistiperheen lapselle - ylihuolehtivaisuus ja neuroottinen vastuun ottaminen, jopa asioista jotka eivät todellakaan ole sinun vastuullasi. Mene vain rohkeasti sinne Al Anon ryhmään. Se on sinua varten, ei isäsi mollaamista varten.

Jos haluat ihan kotiterapiaa harrastaa, niin kokeilepa löysätä yksi nuora ihan kokonaan, ja katso rysähtääkö jonkun elämä metsään vain sen takia kun sinä et olekaan paikalla höösäämässä.

Olen itse alkkisperheestä ja oli tosi ihanaa huomata lopulta että toiset ihmiset osasivat ihan itsekin hoitaa omat asiansa kunhan minä ensin lopetin hermoilun siinä välissä. Jäi paljon enemmän aikaa omaan rentoutumiseen. Toisten murheet eivät aina kuulu minun ratkaistaviksi.
 
"aloiitaja", voi kiitos, minä vasta tuin sinua aloittamaan tuon tien. Niinkuin huomaatkin, niin voit ajatella omaakin hyvinvointiasi, mutta tee sekin lempeästi. helposti mennään toiseen äärimmäisyyteen, kun opetellaan sanomaan "ei", ja se ei ole tarkoitus (jos ei ole pakko) Sinä onnistut varmasti.

nim "juu kyllä" sanoi hienosti asiansa ja tuo on varmasti totta.
 
Minä ajattelin tehdä nyt niin, että olen viikon kertakaikkiaan puuttumatta mihinkään asiaan, johon ei minua muutenkaan tarvita. En katso osaako mieheni tehdä tavalliset arkiasiat (ajatella, että ole katsonut tällaisiä hommia päivät pitkät)

Löysään naruni nyt kertakaikkisesti, katsotaan kaatuuko maailma siitä vai ei;) Kyllä sitä ihmiselle pitää kaikenmaailman ongelmia kanssa tulla. Huh, hyvä on tässä vaiheessa tiedostaa asioita, joita voi halutessaan muuttaa.

Olinkin jo aika väsynyt tähän jotenkin. Tuntuu, että tämän tiedostaminen tiputti jo puolet kivestä harteilta. Nyt vaan pikkuhiljaa lakkaan hermoilemasta miten kaikki asiat menevät ja miten kaikki nyt pärjäävät. Tottahan se on, että en minä mikään suurenmoinen ihminen ole, jota ilman ei kukaan pärjää. Puhdas faktahan se on. Sitä vain on vaikea selittää, kun sisimmässään sitä silti höseltää typeriä.

Eilen luin alkoholistien aikuisista lapsista ja tunnustin itseni hyvin monesta kohtaa. Tämä kuitenkin helpotti valtavasti, vaikkakin itkin koko eilisen päivän. Nyt kuitenkin, kun tiedän mitä ongelmia tässä on, niin on helpompi niitä ratkoa. Toivottavasti saan tosiaan katkaistua nämä kaikki köydet joita ikäänkuin pitelen ja yksikin suunnitelman muutos saa minut ihan paniikkiin. Kaikki on ollut niin suunniteltua, en jaksakkaan enää sellaista.

Kiitos kaikille.
 
Hyvä. Mutta älä pyri liian nopeaan muutokseen, koska se vaikuttaa muihinkin, etkä tiedä heidän suhtautumistaan. Anna itsellesi aikaa muutokseen, koska aika vaikea on itseään muuttaa sormia napsauttamalla. En minä ainakaan pysty nopeaan muutokseen, joten annan itselleni anteeksi, ehkä kannattaisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta en viitsi koska olen niin mukava:)
 
Vaikutat ajattelevaiselta, tasapainoiselta ja alykkaalta ihmiselta. Uskon etta sinulla on jo paljon valmiuksia muutokseen, niin hyvin tiedostat asioita. Kivutonta se ei tule olemaan, mutta senhan jo tiedat itsekin:)

Paljon onnea, tukea ja selvityista sinulle. Toivon etta asiat alkavat avautuaan. Ala ainakaan meneta uskoasi siita:) tsemppia!
 
loistavia kirjoituksia mutta tosiaan, helposti menee tuosa kohtaa ns. "yli". Eli ylireagoit. Mielestäni oli hyvä neuvo tuo, että hellitä yksi "lanka kerrallaan" ja huomaat, ettei maailma putoa niskaan. Monesti voi käydä niin, että tavallaan muutut kertaheitolla radikaalisti, eikä lähipiirisi pysy mukana, eli ihmiset voivat reagoida voimmakkaasti. Jos on "tottunut" että joku ihminen on ja toimii tietyllä tavalla, voi muutos olla outo ja selittämätön muiden silmissä ja reaktiot sen mukaisia.

Pikkuhiljaa ala elämään omaa elämääsi ja ota vastuuta "vain" täysin omista asiasioistasi. Se helpottaa paljon. Huomaat, että asiat soljuvat ilman sinuakin ja ihmiset elävävät omaa elämäänsä, ilman että tarvitsevat sinua "hoitamaan asioitaan". Kukaan ei jaksa kantaa kaikkien muiden murheita hartioillaan koko aikaa. Ja aikusia ihmisä muiden "liiallinen" holhoaminen ja asioiden hoitaminen usein jopa ärsyttää.
 

Yhteistyössä