Olen kamala miniä ja tiedän sen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ilmeisesti sinä olet ns. hyvästä perheestä ja miehesi ns. huonosta? :/ Tyypillistä...

Mikä on hyvä perhe? Mikä on huono perhe? Appivanhempani eivät ole huonoja. En missään vaiheessa niin väittänyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps..:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No saattaahan se anoppi vielä niitä lapsenlapsia saada :) Enkä tarkoita että sinun tettämiäsi :) Elämässä kun ei oo muuta varmaa kuin epävarmuus :) Jos miehesi haluaakin joskus lapsen tehdä niin kyllä se sen tekee, joko sinun tai jonkun muun kanssa :)


Peesi tähän! Voipi olla että eräänä päivä itse tiput pilvilinnoistasi kun miehesi alkaa haluamaan yhtäkkiä lapsia. Ja jos siihen sitten suostut, tuollainen ihana tukiverkko kuin anoppi voi olla hyvinkin korvaamaton.
Kuulostat tosi itsekäältä ihmiseltä..

En minäkään aina anoppiani jaksaisi, mutta hän on kuitenkin meidän perheen jäsen ja korvaamaton sellainen. Kuitenkin hän on mieheni äiti. Autan anoppiani aina kuin mahdollista ja samoin hän aina joskus helpottaa minun taakkaani jos ottaa vaikka meidän esikoisen sinne hetkeksi leikkimään että voin käydä asioilla vauvan kanssa.

Kyllä minäkin anoppiani ihan mielelläni autan, jos hän apua pyytää. En vain itse sitä tarjoa tai jos huomaan että he apua tarvitsevat sanon siitä miehelleni, joka sitten hoitaa homman. Yleensä mies kyllä itse huomaa, jos siellä apua tarvitaan ja järjestää meidän molemmat auttamaan.

Joten et ole oikeasti ihan niin kamala kuin mitä ensin väitit.
 
mä oon vähä samanlainen.. ei silä ettetkö pitäis anopista, mutta en vaan välitä olla niin läheinen. hän taas on kovin tunteellinen ihminen ja osoittaa välittämistä ja joskus onkin huono omatunto kun en pysty vastaamaan hänen tunteiluunsa. en vaan ole sellainen ihminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps..:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No saattaahan se anoppi vielä niitä lapsenlapsia saada :) Enkä tarkoita että sinun tettämiäsi :) Elämässä kun ei oo muuta varmaa kuin epävarmuus :) Jos miehesi haluaakin joskus lapsen tehdä niin kyllä se sen tekee, joko sinun tai jonkun muun kanssa :)


Peesi tähän! Voipi olla että eräänä päivä itse tiput pilvilinnoistasi kun miehesi alkaa haluamaan yhtäkkiä lapsia. Ja jos siihen sitten suostut, tuollainen ihana tukiverkko kuin anoppi voi olla hyvinkin korvaamaton.
Kuulostat tosi itsekäältä ihmiseltä..

En minäkään aina anoppiani jaksaisi, mutta hän on kuitenkin meidän perheen jäsen ja korvaamaton sellainen. Kuitenkin hän on mieheni äiti. Autan anoppiani aina kuin mahdollista ja samoin hän aina joskus helpottaa minun taakkaani jos ottaa vaikka meidän esikoisen sinne hetkeksi leikkimään että voin käydä asioilla vauvan kanssa.

Kyllä minäkin anoppiani ihan mielelläni autan, jos hän apua pyytää. En vain itse sitä tarjoa tai jos huomaan että he apua tarvitsevat sanon siitä miehelleni, joka sitten hoitaa homman. Yleensä mies kyllä itse huomaa, jos siellä apua tarvitaan ja järjestää meidän molemmat auttamaan.

Joten et ole oikeasti ihan niin kamala kuin mitä ensin väitit.


Joo, piti ruveta paikkaileimaan ku alko noita-akan leima vähän hiertää :)

Pysy nyt vaan ap alkuperäisessä tarinassa. Tunnut kyllä toosi epämiellyttävältä naiselta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä minäkin anoppiani ihan mielelläni autan, jos hän apua pyytää. En vain itse sitä tarjoa tai jos huomaan että he apua tarvitsevat sanon siitä miehelleni, joka sitten hoitaa homman. Yleensä mies kyllä itse huomaa, jos siellä apua tarvitaan ja järjestää meidän molemmat auttamaan.

Joten et ole oikeasti ihan niin kamala kuin mitä ensin väitit.[/quote]

Aloitukseni on ihan totta, en missään vaiheessa siinä sanonut ettenkö haluaisi tavata tai auttaa. Sanoin, että jätän yhteydenpidon ja tapaamisten sopimiset miehelleni. Juhlapyhinä olen kuitenkin oman lapsuudenperheeni kanssa, vaikka kuinka anoppilaan kutsuttaisiin. Ei minunkaan vanhempani oleta, että mieheni jättäisi omat vanhempansa yksi syömään joulukinkkua vaan lähtökohta on se, että hän pitää seuraa omille vanhemmilleen tuolloin.
 
Ei siinä ole mitään pahaa että et halua lapsia. Ei siinäkään ole mitään pahaa että haluat viettää joulut ja äitienpäivät lapsuudenkodissa. Mutta se että välttelet miehen suvun kaikkia muitakin juhlia etkä näy haluavan olla missään tekemisissä miehesi perheen kanssa on tosiaan paha asia. Kyllä sä olet tosiaan aika kamala miniä jopa minun, lapsettoman naisen mielestä jolla ei omaa miniää ole. Ehkä tulee olemaan jonain päivänä ja silloin toivon ettei hän tulisi olemaan yhtä ankea kuin sinä :(
 
Minusta tuo on ihan normaalia. Tapaan anopin ja apen kerran pari vuodessa. Ei mieskään niitä enempää nää, soittelevat muutaman kuukauden välein.

Eikä juhlapyhiäkään óle koskaan vietetty miehen vanhemmilla, vaan aina minun. Se nyt vaan on niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ee:
Ei siinä ole mitään pahaa että et halua lapsia. Ei siinäkään ole mitään pahaa että haluat viettää joulut ja äitienpäivät lapsuudenkodissa. Mutta se että välttelet miehen suvun kaikkia muitakin juhlia etkä näy haluavan olla missään tekemisissä miehesi perheen kanssa on tosiaan paha asia. Kyllä sä olet tosiaan aika kamala miniä jopa minun, lapsettoman naisen mielestä jolla ei omaa miniää ole. Ehkä tulee olemaan jonain päivänä ja silloin toivon ettei hän tulisi olemaan yhtä ankea kuin sinä :(

Siis missä kohdassa olen sanonut, että en halua olla missään tekemisissä mieheni perheen kanssa? Ettekö te osaa lukea? Vai haluatteko tieten tahtoen lukea väärin?

Olen miehen vanhempien kanssa tekemisissä lähes viikottain, en kuitenkaan itse soittele heille ja pyydä että nähtäisiin. Mieheni sukulaisiin (serkut, anopin serkut, apen sisarukset jne.) ei edes mieheni pidä yhteyttä, miksi minun pitäisi sitten ottaa vastuu heidän kanssaan seurustelusta? Muutaman kerran anoppi on ilmoittanut meille, että olisi sukujuhla tiedossa ja toivonut että tulisimme mukaan, mutta suoraan sanottuna minua ei kiinnosta pätkääkään. Eikä tosiaan miestänikään. Mutta kunnollinen miniä varmasti yrittäisi kääntää miehensä pään ja toteuttaa anopin toiveet. Minä en siihen ryhdy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :/:
Minusta tuo on ihan normaalia. Tapaan anopin ja apen kerran pari vuodessa. Ei mieskään niitä enempää nää, soittelevat muutaman kuukauden välein.

Eikä juhlapyhiäkään óle koskaan vietetty miehen vanhemmilla, vaan aina minun. Se nyt vaan on niin.

Sama täällä. Lisäksi ihmisiä on niin paljon erilaisia...

Mun vanhemmat on rennompia ihmisiä, miehen vanhemmat taas jäykempiä. Meillä mennään ja tullaan miten sattuu, anoppilaan mennään just tasan klo 14 kun on kutsuttu, ei minuuttiakaan myöhässä - muuten tulee heti valitusta.

Ruoka-/kahvipöydässä istutaan sivistyneesti, astiastot on viimeisen päälle just eikä melkein. Kun ollaan pöydässä ei missään nimessä saa olla yksikään radio/ tv auki. Harrastuksina anopilla on oopperat ja hän kertoo aina ystävistään jotka väittelevät milloin miksikin tohtoriksi. Me sen sijaan miehen kanssa ollaan vaan amk-koulutuksen saaneita, eli selvästi vähempiarvoisia - ja sen myös sivulauseissa huomaa... Ylistystä puolestaan saa miehen veli joka valmistui juuri YLIOPISTOSTA -kuvitelkaas!!

Mun kotonani taas on vapaampaa, istutaan yhdessä iltaa, grillaillaan, juodaan vaikkapa joskus pari siideriä/kaljaa (hui!) ja jutellaan ties mistä. Ikinä ei ole tarkkoja kellonaikoja eikä pöydässä istuminenkaan ole nin virallista. Huumorikin on aika hurttia...

Anoppipariskunta on 10 vuotta vanhempia ihmisiä kun minun vanhempani ja myös mies viihtyy paljon paremmin minun vanhemmillani. siksi meillä on miehen vanhemmat etäisiä - ovat vaan niin erilaisia ihmisiä.



 
Eli voiko tämän keskustelun perusteella todeta, että ollakseen hyvä miniä sinun täytyy:

- tehdä anopille lapsenlapsia
- viettää juhlapyhät ja äitienpäivät appivanhempien seurassa ja jättää lapsuudenperhe kakkoseksi
- ottaa vastuu yhteydenpidosta, soitella anopille kuulumisia ja järjestää tapaamisia
- osallistua anopin mieliksi miehen sukujuhliin (vaikka mies ei itsekään sitä haluaisi)
- kertoa anopille yksityisiä asioita parisuhteestanne
- pitää anoppia äitinään ja laittaa hänet oman äidin edelle

Aika paljon vaadittu...
 
Kyllä on miehelläs siinä selitteleminen, ja sekään ei sua taida kiinnostaa. Oot aika lahjakkaasti mitätöinyt miehesi perheen ja täytyy ihmetellä mikä tossu sulla on miehenä kun antaa sun noin kylmästi käyttäytyä. Sääliksi käy kun toiset huomioon ottavia naisia on Suomi pullollaan ja miehes ja hänen perheensä on kiedottu sun korkea-arvoiseen välinpitämättömyytees..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä on miehelläs siinä selitteleminen, ja sekään ei sua taida kiinnostaa. Oot aika lahjakkaasti mitätöinyt miehesi perheen ja täytyy ihmetellä mikä tossu sulla on miehenä kun antaa sun noin kylmästi käyttäytyä. Sääliksi käy kun toiset huomioon ottavia naisia on Suomi pullollaan ja miehes ja hänen perheensä on kiedottu sun korkea-arvoiseen välinpitämättömyytees..

No sit me mieheni kanssa sovitaan hyvin yhteen, sillä ihan yhtä lailla se jättää yhteydenpidon mun perheeni suuntaan minun harteilleni :)

Vai onko tässä nyt joku juttu, että naisten odotetaan pitävän yllä kaikkia perheen sosiaalisia suhteita?
 
Ei kun tää on se juttu missä odotetaan suvun naisten ottamaan toisensa huomioon edes kohteliaisuussyistä. Mutta jos ei niitä taitoja omaa niin eihän sille mitään voi.
 
Me hoidetaan nuo äitienpäiväkyläilyt siihen tyyliin, että menemme koko perhe yhdessä sekä oman äitini että mieheni äidin luokse. Samoin esimerkiksi joulun aikoihin käymme molemmissa paikoissa. Ja kun asuimme kauempana heistä (satojen kilometrien päässä ), niin kyläilimme vuorotellen minun ja mieheni vanhempien luona.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Suurin syntini on se, että en ole tehnyt anopista isoäitiä. Olen naimisissa hänen ainoan lapsensa kanssa ja elämme vapaaehtoisesti lapsetonta elämää. Tiedän, että anoppini unelma on saada lapsenlapsia, mutta valitettavasti miniä ei ole lisääntyvää sorttia.

Toinen syntini on se, että laitan lapsuuden perheeni mieheni perheen edelle. Vietän juhlapyhät omien vanhempieni ja sisarusteni kanssa, enkä suostu esimerkiksi äitienpäivänä menemään anopin luokse. Vietän sen päivän oman äitini kanssa, vaikka anoppi kovasti haluaisi että muistaisin häntäkin.

Jätän yhteydenpidon ja huolehtimisen miehelleni, enkä soittele kuulumisia saati tarjoa apuani appivanhemmilleni. Menen kyllä auttamaan, jos mieheni sen järjestää, mutta omatoimisuuteni siihen suuntaan on tieten tahtoen nolla.

En ole kiinnostunut mieheni suvusta laajemmin, vaan kieltäydyn sukujuhlista, mummojen luona kyläilyistä jne. joihin anoppi meidät kovasti haluaisi. Mieheni toki "saa" mennä, jos haluaa. Yleensä ei halua.

Pidän etäisyyttä anoppiini, enkä kerro hänelle esimerkiksi minun ja mieheni välisistä yksityisistä jutuista, vaikka hän välillä niistä yrittääkin virittää keskustelua.

En pidä anoppiani äitinäni, vaikka hän kuulemma pitää minua tyttärenään. Olen toki kohtelias ja ystävällinen, mutta pidän kuitenkin suhteen tarkoituksella "toissijaisena" omaan perheeseeni nähden.

Millaisia miniöitä te muut olette? Onko teidän välit anoppiin lämpimät ja läheiset?

Meillä aika samanlainen tilanne vielä, mutta ikävä kyllä taitaa muuttua kun on jälkikasvua tulossa... Olen ollut oikein tyytyväinen järjestelyyn.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei kun tää on se juttu missä odotetaan suvun naisten ottamaan toisensa huomioon edes kohteliaisuussyistä. Mutta jos ei niitä taitoja omaa niin eihän sille mitään voi.

Mitä tämä toistensa huomioon ottaminen sitten pitää sisällään? Eikö riitä, että käy kylässä useamman kerran kuussa ja viettää lomiakin yhdessä, rupattelee niitä näitä kevyesti, mutta ei mene yksityisasioihin? Pitää välit asiallisena, eikä haasta riitaa? Mutta ei kuitenkaan ryhdy yhtä läheiseksi kuin oman äitinsä kanssa?
 
Et ole kamala, olet oma itsesi ja jos pakolla yrittäisit muuta, se tekisi sinusta vaan teennäisen, ei parempaa miniää.
Meillä mies pitää yhteyttä kans omiin vanhempiinsa, en soittele tai järjestä tapaamisia. Olemme anopin kans todella erilaisia, erilaiset elämänarvot ja tavat jne. ja minusta on hankala olla pidempää aikaa hänen kanssaan tekemisissä jo ihan käytännön syistä. (me olemme aktiivinen perhe, ulkoilemme ja urheilemme, ei paljon katsella tv:tä jne. anoppilan väki taas just päinvastoin) Sukujuhlissa käydään ja vieraillaan muuten silloin tällöin. Lapset vierailee loma-aikoina siellä kun me töissä. Oman lapsuuden perheen kans helpompi järjestää esim kesälomareissuja kun mielenkiinnonkohteet enemmän lapsiystävälliset ja aktiivisemmat. Minä huolehdin omista vanhemmistani ja mies omistaan, molempien vanhempien kanssa vietetään aikaa mutta en väkisin ole yrittänyt mitään syvempää rakentaa kun se tuntuu olevan niin vaikeaa, kun ihan jo perusasioista niin eri mielipiteet että mitä sitä turhaan tappelemaan ja vänkäämään väkisin mitään.
 
Ap, en todellakaan ala arvostelemaan sua, ei ole tarvetta. Mutta miksi itse aloitat keskustelun otsikolla "Olen kamala miniä.." kun et oikeasti niin ajattele? Älä sitten ihmettele, jos joku täällä toteaa, että sellainen olet.
 
Olen samaa mieltä. Olet kamala miniä, tieten tahtoen kylmä appiVANHEMPIASI kohtaan. He pitävät sinua perheenjäsenenä, mutta mitä sinä teet?
...toivottavani poikani eivät nai sinunlaistasi.

Kohtele toisia niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BlondeMonsoon:
Ap, en todellakaan ala arvostelemaan sua, ei ole tarvetta. Mutta miksi itse aloitat keskustelun otsikolla "Olen kamala miniä.." kun et oikeasti niin ajattele? Älä sitten ihmettele, jos joku täällä toteaa, että sellainen olet.

No otsikko olikin ironiaa. Vaikka piileehän siinäkin totuuden simenen; en ole luonteeltani yhtä avoin ja herkkä kuin anoppini ja hän varmasti pitäisi enemmän sellaisesta miniästä, joka haluaisi olla kuin tytär anopilleen. Siksi olen "kamala".
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen samaa mieltä. Olet kamala miniä, tieten tahtoen kylmä appiVANHEMPIASI kohtaan. He pitävät sinua perheenjäsenenä, mutta mitä sinä teet?
...toivottavani poikani eivät nai sinunlaistasi.

Kohtele toisia niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Kuulostaa kuusikymppisen tekstiltä. ;)
 
Minusta et ole kamala miniä. Minä kai sitten olen toinen samanlainen (eli muiden mielestä KAUHEA), mutta en vaan ole kiinnostunut anopin seurasta/neuvoista. Aikani yritin olla mieliksi, nyt en enää jaksa kun puhuu vaan inhottavia juttuja selän takana eikä oikein itsekään osaa peitellä mielipidettään minusta. Kannustan miestäni ja lapsiamme pitämään anoppiin hyvät välit ja tietenkin käyttäydyn ihmisiksi kun olemme vierailulla anopin luona, mutta...äh en tiedä. Jokin siinä touhussa vaan mättää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eli voiko tämän keskustelun perusteella todeta, että ollakseen hyvä miniä sinun täytyy:

- tehdä anopille lapsenlapsia
- viettää juhlapyhät ja äitienpäivät appivanhempien seurassa ja jättää lapsuudenperhe kakkoseksi
- ottaa vastuu yhteydenpidosta, soitella anopille kuulumisia ja järjestää tapaamisia
- osallistua anopin mieliksi miehen sukujuhliin (vaikka mies ei itsekään sitä haluaisi)
- kertoa anopille yksityisiä asioita parisuhteestanne
- pitää anoppia äitinään ja laittaa hänet oman äidin edelle

Aika paljon vaadittu...

Jep, kuulostaa mauttomalta, vähän siltä että palstalaiset haluaa että muidenkin elämät ja juhlapäivät ovat yhtä helvettiä :xmas:
 

Yhteistyössä