S
sekavaa tekstiä, kiitos jos joku kommentoi
Vieras
olen ihan sekaisin sen suhteen, millainen haluan olla, mitä minun pitäisi tehdä ja niin edelleen..
aloitan viikoittain laihdutuskuureja ja elämäntaparemontteja, milloin ihan vaan katsomalla mitä syön, milloin karistan pois hiilarit ja milloin rasvan, milloin lasken pisteitä ja milloin taas kaloreita. Meinasin lähtee Xtravaganzaan mutta mieheni nappas mua "niskasta" ja kielsi. Se on aika kallista, siinä se syy.
oikeestaan oon voinut hyvin kun olen ollu karppaaja, hiilarit siis minimiin.. mut jostain kumpuaa tää ahistus, et "tätäkö elämä on ei saa syödä MITÄÄN ja haluun herkutella telkkarin äärellä ja .. " sellanen ihme mieli.
tän myötä sit tulee seuraava vaihe .. itsensä hyväksyminen. Enhän mä oikeesti itseeni hyväksy, mut vähän aikaa esitän että niin on. Olen siis kokoa 46 - voin silti olla kaunis ja upea ja omistaa ihania vaatteita.. ja sit kuitenkin jossain vaiheessa tulee itseinho koska tän "itsensä hyväksymiskauden" aikana mä väistämättä alan mylös syödä liikaa ja lihon entisestäni ja sitten tulee morkkis ja itseinho ja päätän alkaa laihduttamaan ja kierre on valmis..
vihaan itteeni koska en pysty laihtumaan. vihaan itteeni koska mä en pysy missään päätöksessä ; en laihduttamispäätöksessä enkä siinä, et hyväksyn itteni tällasena meni syteen tai saveen
faktaa on et oon 172 pitkä ja painan nyt 97 kg
mulla on pömppömaha ja näytän kuin olisin raskaana. muutenkin "riski" muija mistä saan aina välillä kuulla, lähinnä potilailtani. Toisaalta en anna sen häiritä vaan lausun takas jotai ja olen kuin ylpee kun oonkin niin voimakas ja riski, toisaalta en haluis olla vaan haluisin olla hoikka ja sutjakka..
miten voikin ollla pääkoppa niin sekasi... miks ei vaan vois olla tyytyväinen? Tai jos ei oo niin miksi ei laihdutus onnistu!
aloitan viikoittain laihdutuskuureja ja elämäntaparemontteja, milloin ihan vaan katsomalla mitä syön, milloin karistan pois hiilarit ja milloin rasvan, milloin lasken pisteitä ja milloin taas kaloreita. Meinasin lähtee Xtravaganzaan mutta mieheni nappas mua "niskasta" ja kielsi. Se on aika kallista, siinä se syy.
oikeestaan oon voinut hyvin kun olen ollu karppaaja, hiilarit siis minimiin.. mut jostain kumpuaa tää ahistus, et "tätäkö elämä on ei saa syödä MITÄÄN ja haluun herkutella telkkarin äärellä ja .. " sellanen ihme mieli.
tän myötä sit tulee seuraava vaihe .. itsensä hyväksyminen. Enhän mä oikeesti itseeni hyväksy, mut vähän aikaa esitän että niin on. Olen siis kokoa 46 - voin silti olla kaunis ja upea ja omistaa ihania vaatteita.. ja sit kuitenkin jossain vaiheessa tulee itseinho koska tän "itsensä hyväksymiskauden" aikana mä väistämättä alan mylös syödä liikaa ja lihon entisestäni ja sitten tulee morkkis ja itseinho ja päätän alkaa laihduttamaan ja kierre on valmis..
vihaan itteeni koska en pysty laihtumaan. vihaan itteeni koska mä en pysy missään päätöksessä ; en laihduttamispäätöksessä enkä siinä, et hyväksyn itteni tällasena meni syteen tai saveen
faktaa on et oon 172 pitkä ja painan nyt 97 kg
mulla on pömppömaha ja näytän kuin olisin raskaana. muutenkin "riski" muija mistä saan aina välillä kuulla, lähinnä potilailtani. Toisaalta en anna sen häiritä vaan lausun takas jotai ja olen kuin ylpee kun oonkin niin voimakas ja riski, toisaalta en haluis olla vaan haluisin olla hoikka ja sutjakka..
miten voikin ollla pääkoppa niin sekasi... miks ei vaan vois olla tyytyväinen? Tai jos ei oo niin miksi ei laihdutus onnistu!