Olen ällöttävä, syön itseäni :(

[insomniac]

Luulen, että minulla on Pica, mutta ei sitä ole diagnosoitu kun en ole kenellekään tunnustanut. Ainakin self-cannibalism lukee listassa. Syön siis itseäni... Kuollutta ihoa, ihoa sormista ja jalkapohjista, räkää, rähmää, aknea, rupia, valkovuotoa, verta jos tulee haava, mätää jos tulee infektio, syön jopa kuukautisvuotoani. Jostain syystä nämä vain maistuvat minusta hyville. En kuitenkaan ikinä voisi syödä kenenkään muun vastaavia "tuotteita".

Käyn jo terapiassa muista syistä ja tunnustin siellä, että pidän itseäni ällöttävänä (lähinnä tämän Pican vuoksi), mutta en saanut itseäni tunnustamaan siitä tarkemmin mitään. En vain saanut, enkä pystynyt. Ei tällaista voi kenellekään kertoa. Liian suuri häpeä. Kaikkein hirveintä taitaa olla se kun joskus jopa leikkelin oikeita palasia irti itsestäni ja söin nekin. Siis itsetuhoisuutta, josta olen onneksi päässyt eroon tuossa muodossa, etten enää käytä kuin kynsiäni. Ahdistavat muistot. Olisi varmaan hyvä lopettaa, mutta kun saan itseni syömisestä jotain nautintoa valitettavasti. Kai se jonkin sortin kontrolloimista on. Neuvoja? En ole tässä vaiheessa täysin varma haluanko luopua näistä tavoista. Ne ovat kumminkin luoneet minulle jotain tuttua ja samalla turvallista (vaikkei se olekaan) jo ihan pienestä lapsesta saakka. Oma pikku salainen, ällöttävä maailmani. Tuntuu melkein kuin nuo kaikki asiat olisi vaan pakko pistää suuhun. Tuntuu ainakin, että olisi hyvvin vaikea lopettaa.

Haukkukaa jos haluatte. Haukun jo itse itseäni tämän vuoksi varmaan pahemmin kuin mihin te pystytte. Minulla ei ole skitsofreniaa tai mitään sellaista. En toteuta näitä tapoja muiden nähden vaan pelkästään yksinäni, joten kukaan ei tiedä. Lapsena tosin äitini ihmetteli rupien repimistäni jonkin verran. Olisi vaan kiva saada edes jotain vastauksia. Vai onko niin, että ihmiset vain menevät täysin hiljaiseksi tällaisen edessä?

 

[zxdcfhjklöä]

Huh huh, enpä ole tuollaisesta ennen kuullut. Kyllä terapeutille kuule voi paljastaa mitä vaan, sitä vartenhan ne on olemassa.

 

[Hiekkalaatikon reunalta]

Kyllä on pakko sanoa, että hiukan hiljaiseksi vetää. En missään nimessä hauku, enkä edes tuomitse, mutta en osaa auttaakaan, kun en ole tuommoiseen koskaan törmännyt. Tunnut kuitenkin analyyttiseltä ja fiksulta ihmiseltä, tiedostat, ettei toimintasi ole ihan tavallista tuossa mittakaavassa ja pystyt jopa jollain tavalla kontrolloimaan tuota mielihaluasi (et tee julkisesti, olet päässyt varsinaisesta leikkelemisestä jne.).

En osaa muuta sanoa, kun että koska et vahingoita tai loukkaa ketään (edes itseäsi enää) tuolla toiminnallasi, eikä se aiheuta julkista vaaraa, niin mun mielestäni maailmassa on paljon pahempiakin mielen vinoutumia. Että minusta voisit ennemminkin kaivella mahdollisuuksia itsesi hyväksymiselle ja sitä kautta itsestäsi tykkäämiselle. Onhan tuo toki hiukan outoa, mutta so what?

 

[insomniac]

Kiitos paljon vastauksista tähän mennessä. Kirjoitin eräälle Pica-palstalle englanniksi, eikä kukaan sanonut siellä mitään . En kyllä olettanut, että kukaan sanoisi, että voisin vain hyväksyä tämän osana itseäni. Kiitos siitä. Haittaa tämä elämää sen verran, etten uskalla hakea itselleni kumppania, koska pelkään tapojeni paljastuvan sitä kautta, koska kotona ollessa on vaikea hillitä itseään. Tosin menen yleensä silloinkin vessaan. Elänkö siis salaisuuteni kanssa lopun ikääni?

 

["vieras"]

Luulen et jopa aika normaalia tuo kynsien rään ym syöminen ja haavojen nuoleminen. Ehkä auttaisi jos puhut terapeutille.

 

[insomniac]

Osittain kai onkin normaalia, mutta osittain taas ei todellakaan. Auttaisi kai puhua jos uskaltaisi. Ehkä vielä joskus.

 

[insomniac]

Muita mielipiteitä?

 

["Jenny"]

Apua! Tuo on ihan kun mun elämästäni. Syön kaikkea tuota itsekin itsestäni. Lisäksi revin hiuksiani ja syön hiusten juuressa olevaa taloa. En nyt tietenkään syömällä syö mitään valkovuotoa, mutta joskus kyllä otan ja sormi eksyy suuhun. Siis hyi kauheeta kun tän kirjottaa. En osaa auttaa, mutta et todellakaan ole yksin.

 

["Jenny"]

Syön myös kyniä, muovia, bussikortin suojustani, verkkopankkitunnuksiani.. kaikki joutuu pureskelun kohteeksi..

 

[vioeras]

No se mikä tekee tuosta "hälyttävän" on se, että sä tiedostat että se tapa tuo sulle turvallisuuden tunnetta, se on tuttua ja sä et halua siitä luopua. Tuo tapa on tullut sulle jostain syystä, ja se syy on hyvä selvittää. Vaikka et ehkä muita vahingoita kun itseäsi tuolla toiminnalla, niin se voi mahdollisesti siitä vielä pahentua jos oireiden takaista syytä ei päästä selvittämään. Terapeutti ei hätkähdä. Mutta ei se myöskään osaa auttaa jos ei ymmärrä koko tilannettasi. Sä voit ihan hyvin sanoa, että haluat vaan tämän kertoa, mutta että et ole vielä valmis harkitsemaan tuosta tavasta luopumista. Ei terapeutti sua siihen pakotakaan, mutta jos aidosti haluat apua, niin koko tilanteen kertominen sille ammattilaiselle jonka tehtävä sun auttaminen on, on välttämätöntä. Vaikka hävettäisikin. Terapia ei ole toimivaa jos se on aina vaan kivaa jutustelua.

 

["vieras"]

Hmm, minäkin saatan syödä omaa räkääni, kynsiä, rupia, ihoa (pureskelen sormenpäitäni) ja imeä haavoja. Ja kyllä, ne maistuvat hyvälle... En oikeastaan ole tajunnut pitää sitä mitenkään hirmuisan outona, vähän ällönä ja "lapsellisena" vain. Ja siis totta kai teen tätä vain kotona yksinäni, miehen nähden saatan pureskella kynsiä tai sormia, mutten muuta. Nyt kun oikein ajatuksen kanssa tätä mietin ja tähän julki kirjoitan, niin tuntuu kyllä aika ällöltä. Mutta siis jos homma pysyy turvallisissa rajoissa eikä sitä tee muuta kuin yksinään, niin onko se nyt niin paha juttu..?

 

[insomniac]

Jenny, kiva tietää, etten ole ihan yksin. Ehkä sinuakin helpottaa tieto siitä. Kuulostaa siltä, että sinulla on myös Pica.

Joo olisi tosi vaikea lopettaa. Olen nyt harkinnut lopettamista monta päivää, mutta en pysty siihen. Juuri eilen illalla revin taas jaloista kuivunutta nahkaa ja söin sen. Tiesin sitä tehdessä, että ei pitäisi, koska jaloista saattaa sen myötä tulla tosi kipeät, mutta jokin pakotti. En tosin jatkanut sitä kovinkaan pitkään.

Terapiassa on tähän mennessä selvitetty, että minua laiminlyötiin lapsena ja olen itse jatkanut sitä laiminlyömistä aikuisena. Yritän ensi kerralla tunnustaa nämä tavat terapeutille. Hän on hyvä tyyppi, mutta pakostakin ajattelee, että varmasti sisäisesti kauhistuu, mutta osaa säilyttää ammattimaisuuden, eikä näytä sitä.

 

[insomniac]

Arveluttaa vaan tunnustaa kun hävettää niin paljon. Viimeksi tunnustin jotain hävettävää lapsuudestani, enkä pystynyt kuin tuijottamaan lattiaa samalla, mutta siitä on vuosia kun se tapahtui ja tätä toimintaa puolestaan harjoitan vieläkin.

 

[onnellinen kannibaali]

kyllä se häpeä nyt taitaa olla aloittajan pääasiallinen ongelma? Itse olen maistellut tuosta listasta kaikkea ehkä pahinta aknemömmöä lukuun laskematta. Enkä pidä sitä mitenkään epänormaalina, kun en kuitenkaan tee sitä pakkomielteisesti tai säännöllisesti nenänkaivuuta lukuunottamatta. Ja jos aloittajalla kysymys on nimenomaan pakottavasta tarpeesta, niin siihen löytyy hoitonsa kyllä.

Sitä paitsi rään syöminen on todistettu terveelliseksi, ja sitä tekee todella iso prosentti. Haastattelututkimuksen tuloksena tärkein syy oli se, että se nyt vaan maistuu hyvältä.

Miehiänikin olen maistellut, eivätkä nuokaan ole asiasta pahastuneet.

 

["hmm"]

Arveluttaa vaan tunnustaa kun hävettää niin paljon. Viimeksi tunnustin jotain hävettävää lapsuudestani, enkä pystynyt kuin tuijottamaan lattiaa samalla, mutta siitä on vuosia kun se tapahtui ja tätä toimintaa puolestaan harjoitan vieläkin.

Mulla on vähän samanlaista käytöstä... ja hävettäähän se

Mutta ehkä se häpeä täytyy vaan kohdata että tuosta tavasta voisi päästä eroon. Jos se on vain osa sitä parantumisen prosessia...

 

[insomniac]

"hmm" siis samanlaista siinä mielessä, että et kehtaa tunnustaa jotain terapeutillesi? Niin no eihän se onnistu ellei luota toiseen tosi paljon, ja senkin jälkeen se on vaikeaa.

 

[insomniac]

Tästä ketjun luomisesta on nyt aikaa, joten ajattelin palata aiheeseen vähän. Olen tunnustanut tapani terapeutilleni, mutta eipä aiheesta ole vähään aikaan pahemmin puhuttu. Terapeutillani on se periaate, että puhutaan siitä, mistä minä haluan puhua, eikä tämä aihe kuulu lempiaiheisiini todellakaan. Hänen periaatteisiinsa kuuluu myös, ettei hän itse ota jotain aihetta puheeksi eli minun pitää tehdä aloite.

Tällä hetkellä naamani on kohtuu aukirevityn näköinen, kun olen kaikki mahdolliset näpyt repinyt irti verille asti ja jäljelle jäävät haavat repinyt auki uudestaan ja uudestaan. Välillä oli jo parempi tilanne, mutta nyt taas huonompi. Luulen, että pohjimmiltaan tapani ovat jotain ahdistuksen purkua. Ja ei pidä paikkaansa ainakaan enää, etten tekisi tätä julkisesti. Kerran menin terapiaankin verta vuotaen, kun en ollut tajunnut, että matkalla irti repimäni rupi jäi vuotamaan. Sain kerran terapeutilta tehtäväksi jättää edes yksi näppy koskemattomaksi seuraavaan käyntiin asti ja yritin tehdä niin. Voi luoja kuinka ahdistavaa se oli. Kokoajan muistin sen yhden koskemattoman kohdan, vaikkei se ollut edes erityisen näkyvä. Tunnustelin sitä jatkuvasti sormilla ja peiliin katsoessa se kävi ensimmäisenä silmään. Selvisin joitakin päiviä, mutta sitten luovutin. Minusta tuntuu, etten ole valmis kestämään sitä ahdistuksen määrää, mikä seuraa siitä, jos en saa tapojani toteuttaa . Olen siis tapojeni vanki jatkossakin.

 

[siihen ei kuole]

Ei tuo niin vallan tavatonta ole.

Minäkin teen noin, en ole päässyt tavastani irti pitkien terapioiden jälkeenkään, (noh, kuukautisvuotoa ja ulosteita en syö, mutta nahkojani kyllä kuorin ja puren); olen kuitenkin nykyisin ihan tasapainoinen, iloinen, menestyvä keski-ikää lähestyvä akateeminen perheellinen nainen. Enkä viitsi pitää itseäni tai tapojani enää edes ällöttävinä, ällöttävää tässä maailmassa on ylimielisyys, väkivaltaisuus, valheellisuus, toisten alistaminen ja halveksiminen, maailmojasyleilevä tyhmyys ja yksioikoisuus, ja moni muu sellainen asia, joka on paljon paljon pahempaa kuin se että joku syö kynsiään, varpaitaan tai vaikkapa räkäänsä.

Käsittääkseni monet tämäntapaisesta tavasta tai oireesta kärsivät ovat kaltaisiani muuten melko päteviä ja menestyviä ihmisiä. Suomi24 -palstan pakko-oireet otsakkeen alla löytyi muutama vuosi sitten keskustelujuoste asiaan liittyen, valitettavasti en muista sanamuotoa. Siellä käsiteltiin asiaa huumorin kautta... mikä tuntui kivalta.

 

[insomniac]

Ei tuo niin vallan tavatonta ole.

Minäkin teen noin, en ole päässyt tavastani irti pitkien terapioiden jälkeenkään, (noh, kuukautisvuotoa ja ulosteita en syö, mutta nahkojani kyllä kuorin ja puren); olen kuitenkin nykyisin ihan tasapainoinen, iloinen, menestyvä keski-ikää lähestyvä akateeminen perheellinen nainen. Enkä viitsi pitää itseäni tai tapojani enää edes ällöttävinä, ällöttävää tässä maailmassa on ylimielisyys, väkivaltaisuus, valheellisuus, toisten alistaminen ja halveksiminen, maailmojasyleilevä tyhmyys ja yksioikoisuus, ja moni muu sellainen asia, joka on paljon paljon pahempaa kuin se että joku syö kynsiään, varpaitaan tai vaikkapa räkäänsä.

Käsittääkseni monet tämäntapaisesta tavasta tai oireesta kärsivät ovat kaltaisiani muuten melko päteviä ja menestyviä ihmisiä. Suomi24 -palstan pakko-oireet otsakkeen alla löytyi muutama vuosi sitten keskustelujuoste asiaan liittyen, valitettavasti en muista sanamuotoa. Siellä käsiteltiin asiaa huumorin kautta... mikä tuntui kivalta.

En minäkään sentään ulosteitani syö, mutta tuskin kukaan muu esim. vessassa käydessä rupeaa kaivamalla kaivamaan valkovuotoa syötäväksi. Tuota OCD:ta joskus mietin, mutta muita siihen viittaavia piirteitä minulla ei ole.

 

[insomniac]

Huoh, tänään keskusteltiin terapiassa tosta mun ihon nyppimisestä, että mistä se on peräisin ja jotain selkoa siihen ehkä tulikin. Sitten kotiin päästessä yritin niin olla nyppimättä, mutta sitten mua alkoi ahdistaa toinen juttu ja heti aloin nyppimään ihoa. Huomasin tämän ja lopetin, mutta hetken päästä taas nypin ihoa. Huomasin taas ja kadutti, mutta sitten alkoi jo ihan raivostuttamaan ja nyt oon nyppinyt ja raapinut itteni niin vereslihalle, etten kyllä vähään aikaan muista moista tehneeni . Miksi toi oire pahenee aina kun tavallaan tuun siitä tietoiseksi? Voisko se olla sitä, että ahdistaa enemmän tulla siitä tietoiseksi ja koska toi tapa on ahdistuksen purkua, niin sitten se aiheuttaa sen pahenemista? Ja en vaan mitenkään kestä sitä ahdistusta siitä, etten saisi nyppiä . Se on jotain ihan kauheeta. Nytkin ahdistaa jo ajatus siitä. Oon ihan sairas päästä . Ja siis en oo mitään erityisen ahdistusherkkää tyyppiä eli siis en koe olevani mitenkään usein ahdistunu, mutta jos en saa nyppiä, niin ahdistus on melko välitön reaktio.

 

["Nimetön"]

Et oo yksin. Myönnän että itsekin olen joskus tehnyt noin !

Hei kysymys muuten. En ole kovin tietoinen näistä jutuista, mutta voiko siitä oman valkovuodon syömisestä saada sukupuolitaudin ??

 

[insomniac]

"Nimetön" Eii siitä voi saada jotain, mikä ei siellä jo olisi, mutta siis jos sulla on jo joku sukupuolitauti, niin kai se voi levitä sitä kautta myös suuhun.

En ole edistynyt tällä saralla ollenkaan edelleenkään . Kehoni on täynnä pieniä haavoja, jotka ovat erittäin kipeitä.

 

["mimmi"]

telkkarissa tulee sellainen sarja kun tabu tms.siinä on ihmisiä,jotka syövät kaikkea outoa,muovia,pyykinpesupulveria yms.Ka käyvät terapiassa niitten takia..

 

[insomniac]

Tabu sarjaa en ole katsonut, mutta oudot riippuvuudet sarjassa ainakin on paljon picasta kärsiviä ja sitä olen joskus katsonut. Mun terapeuttikin on vaihtunut tässä välissä, enkä ole uudelle nyt sitten taas oikein uskaltanut tästä asiasta ainakaan vielä puhua, kun ollaan nähty vasta pari kertaa.

 

[insomniac]

Jälleen on terapiassa tätä aihetta käsitelty, mutta eipä se mua saa lopettamaan nyppimistä tai edes rajoittamaan sitä. Nooh ei voi mitään kai sitten.