Z
Zenza
Vieras
Minulla on mies ja taaperoikäinen lapsi. Mieheni on töissä ulkomailla ja tapaamme todella harvoin. Välillä menee 4kk, välillä 8kk ennen kuin taas voimme nukkua vierekkäin. Näin miehestäni ei ole kovin paljon apua arjessa, eikä isovanhemmistakaan ole apua. No minulla on yksi pitkäaikainen miespuolinen ystävä joka on auttanut minua niin paljon että tuntuu suorastaan hävyttömältä, että olen vain ottanut tuon avun vastaan. Hän on kuskannut ja tuonut, vahtinut lastani, auttanut rahallisesti(siis lainannut jos olen tarvinnut) jne. Nykyään tyttäreni puhuu enemmän tästä ystävästäni kuin miehestäni. Ja nyt minusta tuntuu että alan ihastua tähän ystävääni. Ja jotenkin aavistelen että hänkin tuntee vetoa minua kohtaan. Ystäväni on ollut poikkeuksetta herrasmies ja sen kerran kun olemme olleet humalassa, hän ei ole koskaan lähennellyt tms. Koko juttu on vastaan omaa moraalikäsitystäni ja pelkään menettäväni sekä mieheni että ystäväni. Toisaalta minulla ja miehelläni on ollut myös paljon ongelmia, ja pelkään että elättelen turhia toiveita toimivasta parisuhteesta. Samalla pelkään että pelkkä yksinäisyys ja hellyydenkaipuu on ajamassa minua ystäväni syliin. Mutta ajattelen häntä todella paljon ja tuntuu niin hyvältä että hän on saatavilla kun tarvitsen häntä. Tiedän että mieheni työtilanne saattaa jatkua tällaisena jopa 5 vuotta. Olenko hullu jos odotan häntä ja annan jonkun napata tämän ystäväni jonka tiedän olevan hyväsydäminen ja aivan ihana persoona? En tiedä enää mitä tunnen miestäni kohtaan. En enää edes haaveile seksistä hänen kanssaan. Kuitenkin ajatus elämästä ilman häntä tuntuu vaikealta. Neuvoja tai ajatuksia??
