Olen 24 vuotias ja mulla on päihdeongelma

[vierailija]

Se addiktion syntyminen ei oo oma valinta. Se että meitä on kellä on ongelmii päihteiden kanssa ainaki omalla kohdalla on se että huumeita saa helpottamaan nopeemmin mitä lääkärilt saa apua. vakava masennus ja määrittämätön ahdistuneisuushäiriö adhd ja lievä asperger löytyy mut silti kenenkään ei tarvii pelkää että oon niin sekasin että käyn päälle vaik sitä pelätty jo ku olin pentu koska erotuin joukosta. Meist on jokainen syntynyt tahdostaan riippumatta. Ei musta oo harmii kellekkään jos mut kohtaa ku ihmisen. Totta kai päihderiippuvainenkin reagoi siihen jos oot yhtä asiallinen ku moni näissä alotuksissa. Sit se että meidän pitäs tuntee huonoo omaa tuntoo siitä että me aiheutetaan kärsimystä meidän läheisille on paskapuhetta ja itsekäst ajatteluu ku ajatus on että oon itsekäs ku vaik mun äiti on huolissaan vaik se on päättäny jo ku sain ekat diagnoosit ettei musta tuu koskaan mitään ja huutelee mun diagnoosit työpaikalla ja koko suvulle. Mul on
huumeongelma mut perjaatteet kunnossa siltä osin että mulle se valkolakki ei oo tärkee saavutus toisin ku mun monella sukulaisella. Enkä ikinä vois edes miettii että tekisin lapsii vaa siks että ulospäin näyttäis hyvältä muiden takia niinkun mutsi ja faija. Mä en oo löytäny mun paikkaa ikinä ja mä en haluu olla vastuussa että mun lapsi käy saman paskan läpi. Vaik olis syntynyt hyvään sukuun nii sulle ei silti välttämät tuu ne samat hyvät kortit. Siks voit miettii ennenku tuomitset muita. En mäkää leimaa kaikkii ketkä tupakoi arvaamattomaks tai hulluks jos tavannut yhen arvaamattoman hullun tupakoitsijan. Jos sul on kaikki hyvin ja selviit ilman huumeita nii onnee, kaikki ei silti selvii. Mä en oo itsetuhonen tällä hetkellä mut en skippaa mitään vaan siks ett saatan kuolla nuorena. Omast mielestä joku 80 vuotta on liikaa maan päällä. Oon ton mutsille ja faijallekki sanonu etten unelmoi pitkästä elämästä vaa 40 vuotta olis täydellinen elinikä ja sano että toivottavasti mun mieli muuttuu mut toi on vaa mun näkemys. Jos nyt satun kuolemaan aikasemmin nii sit se tapahtuu. Ei varmaa kenelkää oo mikää palava halu olla tääl pitkään siin vaihees ku normaalitki pienet arjen asiat tuntuu ahdistavalt taistelult. Mielialalääkkeet auttaa joskus siinä määrin, ettei vaa tunne samallail mut amfetamiini on mikä auttaa mua keskittymään edes vähän mut ei auta tulemaan agressiiviseks. Mun läheiset kyl pärjää ilman muaki hyvin ja en mä oo vastuussa kenestäkään eli mielummin heitän lusikan nurkkaan vaik tän loppuvuoden sisällä ku kidun johki vanhainkotivuosiin ja oon lopun aikani vihanneksena unohdettuna jossai hoitolaitoksessa. Toivottavasti tää valasi joitain siitä ettei kaikki vaa oo nii yks selitteistä

 

[vierailija]

Tiedän tunteen. Itse olen jo vanhempi konkari alalta. Mutta oma historia tässä 10v ekat kännit 12 imppaus 13 sekakäyttö viina ja napit alkoholia aina sinne 28v. Huumeet tuli kans kuvioihin. Subuun jäin sit koukkuun. Linnassakin piti pistäytyä hmmmm 7 kertaa kaikenkaikkiaan. Olisinko joutunut jos olisin ollut selvinpäin. En yhtään kertaa. Kaikki tuo tapahtui vahvasti päihtyneenä. Silti en ole ketään koskaan turhaan lyönyt enkä muutakaan. Kellekkään en ole kadulla huudellut, olen antanut olla ihmisten rauhassa.
Ite heräsin omiin ongelmiin todellakin myöhään mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Itellä oli kans lapsuus sellainen erikoinen useita eri tukiperheitä melkein pohjolan poikakoti lopulta. Olin muuten 7 vrk juhlinut 18v synttäreitä kun jouduin ekan kerran linnaan.
Kävin sitä välillä muissakin maissa juhlimassa pitihän se kokea. Alkoi suomen maan "maa" polttamaan alla sen verran että halusin nähdä ja kokea. Puolivuotta olin reppureissaajana. En oikein muista kunnolla tuosta ajasta mutta lujaa meni että tukka lähti.

Sit olin about 16 kun myönsin että päihteet vie minua enkä minä päihteitä joten helposti huomasin jo nuorena eikä tehnyt vaikeaa myöntää sitä. Alkuun piti paljon tehdä päätyötä eli päällä psykologisesti käydä koko elämä läpi kaikki ne HUONOTKIN muistot.

Siitä se ajatus lähti kun kävin tarpeeksi monta kertaa sen pohjan alapuolella juuri sinne minne moni on jäänyt ja lopulta henkensä menettänyt , itellä oli suhteellisen sitkeä suojelusenkeli matkassa. Ilman sitä tuskin olisin elossa. Teholta herätty lukemattomat kerrat.

Tosiaan aloin ajatella kaikkea eri tavalla ajattelin että voi vittu oikeesti. Haluanko vain juhlia ja sumuisia muistikuvia. En muista kesistä/talvista juuri mitään paitsi ne ajat jotka linnassa olin.

Siitä se ajatus lähti ns paremmasta jos ei paremmasta niin ainakin SELVÄSTÄ elämästä. Ja pikkuhiljaa ne raittius jaksot piteni ja kyllä minä kompuroin kuule matkalla vaikka kuinka monta kertaa ainakin 100 kertaa ratkesin ja ylikin. Se kuitenkin joka kerta entistä enemmän alkoi vituttaa se ratkeaminen.
Vaihdoin lopulta kaveripiirin, jäin lopulta täysin yksin. Mutta yksin minä siitä suosta selvisin. En minkään kallonkutistajan, minkään terapeutin puheilla. Vaan sitkeästi periksi antamatta päätin että jumalauta ihan sama mitä tulee mutta nyt riitti.

Se oli hienoa kun lopulta tajusin että enää en ole riippuvainen mistään se vain vei helvetisti aikaa, ne ekat 1-2viikon selvät kaudet olin jo että meitsi on absolutisti joka päihteen suhteen, ja PASKAT. kompuroiden aina ensimmäisiin selviin 1-3kk jaksoihin. Sieltä ne piteni koko ajan. Lopulta ensimmäinen vuosi ilman mitöään pähdettä ei ainuttakaan saunakaljaa. Silloin tajusin että olen muuten ihan perkeleen vahva jos vain haluan.

Kannattaa oikeasti rueta miettimään JUURI syitä omaan käyttöön. mistä mikäkin johtui miten toimit? miten teit ? kun kuljet sen kaiken paskan läpi, lopulta voitat sen matsin. Ja elät terveempänä. EN MINÄKÄÄN mitään "JEESUKSIA" siihen tarvinnut tai kirkossa käyntejä ei ei ja ei.

Oma terve järki lopulta voitti. Se vähäinen mitä oli vielä jäljellä.