Oksentelu kesken ruokailun, refluksia?

Meillä poika 1v8kk oksentelee usein rajusti kesken ruokailun. Alkaa ensin yskällä, ihan kuin lapsi vetäisi ruokaa väärää kurkkuun tai kuin ruoka jäisi pyörimään nieluun. Sitten yskii, kunnes oksentaa (joskus enemmän ja voimakkaasti, joskus vähemmän). Oksentelua emme ole yhdistäneet mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen, vaan se tapahtuu aivan satunnaisesti, kuitenkin n. 1krt/pv, 4krt/vk.

Kävimme tähystyksessä, jossa tarkastettiin ruokatorvi ja nielu. Vatsalaukun sulkija oli kuulemma hieman löysä, joten nyt pojalla epäillään refluksia. Mielestäni tämä on hieman outoa, sillä poika oksentaa nimenomaan ruokailun yhteydessä, ei sen jälkeen. Lisäksi hän on aina ollut hyvä nukkumaan, yms., eikä muita refluksille tavanomaisia oireita ole esiintynyt.

Onko kellään kokemusta vastaavanlaisista oireista?
 
Kauanko tuota on nyt jatkunut?

Meillä alkoi vähän alle 2-vuotiaalla tollainen kesken ruuan oksentelu. Just n. 1 krt /pvä, joitakin kertoja viikossa. Alkoi ab.kuurin aikana, ja pistinkin ensin lääkkeen piikkiin oireet, mutta se jatkui kuurin loputtuakin. Lääke oli sekoittanut suoliston tilaa entisestään. Meillä siis syy oli ohutsuolessa, joka ei toiminut kunnolla ja ruoka ei mennyt vatsalaukusta alas kunnolla. (Meidän tapauksessa syyksi löytyi sitten keliakia, mutta monia muitakin mahdollisia aiheuttajia esitettiin, ohutsuolen kiertymää jne, joka voisi tuollaista aiheuttaa).

Katsottiinko tähystyksessä myös sitä suolistoa? Teillä on ehkä ihan erilainen tapaus, mutta halusin vain mainita, että se syy vois löytyä myös "alempaa".
 
Meillä oksentelua on jatkunut n.1 vuoden ajan, eli poika oli reilu 1/2 vuotias kun ensimmäisen kerran kävimme lääkärissä. Sen jälkeen tilanne parani reippaasti, oksentelua oli harvakseltaan, mutta nyt tilanne on taas pahentunut.

Tähystyksessä otettiin koepalat myös ohut- ja paksusuolesta, niiden vastaukset saamme parin viikon päästä. Sitä ennen menemme ph-mittauksiin ja saamme mahdolliset lääkkeet. Myös astman mahdollisuus tutkitaan, sillä yksi yskä-oksentelukohtaus laukaisi astmakohtauksen tyyppisen "hengityskatkon". Melkoisen lääkärirumbanhan moinen käynnisti, mutta ainakin nyt lääkärit ottavat tapauksen tosissaan ja tutkivat poikaa, koska oireilua on kestänyt jo niin kauan.

Tuo keliakia on itselläkin käynyt mielessä, mutta tuntuu että muut oireet puuttuvat (tietysti täytyy huomioida myös oireettoman keliakian mahdollisuus).

Muutoin poika on kyllä ihan hyväkuntoinen, kasvaa pituutta ja painoa oikein mallikkaasti, eikä oksentelu ole onneksi jättänyt mitään "traumoja", vaan ruokapöytään tullaan ihan mielellään.
 

Yhteistyössä