jännäri
Ollaan miehen kanssa puhuttu naimisiin menosta jo vuoden verran silloin tällöin.
Itse olen ilmoittanut kantani, että minua on kosittava, muuten ei häitä tule.
(Tietenkin naimisiin mieheni kanssa kovasti haluan, mutta olen sen verran "vanhanaikainen" että miehen on suoritettava kosinta ennen kihloihin ja naimisiinmenoa.
Mies ei koskaan ole sen enempää kihloista tai häistä kuitenkaan oma-aloitteisesti maininnut.
Nyt toissapäivänä mies ehdotti kaupoilla ollessamme, että käytäisiinkö katsomassa kihlasormuksia.
Itse siihen totesin, että "miksi ihmeessä". En ottanut tosissani kyseistä ehdotusta. Kävelimme siis liikkeen ohi.
Eilen mies kysyi että "mentäisiinkö kihloihin. Ja että minä päivänä mentäisiin."
Vastasin vain että sitten kun hän kosii
Kehotin kuitenkin vielä miettimään, sillä mielestäni kihlaus on lupaus avioliitosta.
Kohta meidän merkkipäivä lähestyy, joten ehkäpä hän kosii silloin.
Eilenkin kysyi, että mentäisiinkö tuona merkkipäivänä kihloihin.
Että jipii vaan!
(pieni pessimisti sisälläni kuitenkin nostaa päätään ja muistuttaa, ettei sitä kosintaa tule kuitenkaan koskaan tapahtumaan...)