Oireettomuus/oireet ovulaation jälkeen?

Kyselisin siis miten muilla on aivan raskauden alkuviikot lähtenyt käyntiin ovulaation jälkeen?
Itsellä on aikaisemmissa kierroissa oireita ollut vaikka millä mitalla ja aina kierto on päättynyt kuukautisiin. (Rintojen arkuus on alkanut aina heti ovulaatiopäivänä). Tämä kierto tuntuukin olevan aivan erilainen, nimittäin oireita ei ole ollenkaan, tavallinen ovulaation ja kuukautisten välinen rintojen arkuuskin on pysynyt pois. Tällä hetkellä kp 19/28, kivuista päätellen ovulaation luulen olleen viikko sitten.

Onko oireet alkanut milloin ja minkälaisia oireita? Vai onko oireettomuus johtanut plussaan?
 
No omasta kokemuksistani voin sanoa sen verran että kummatkin raskaudet on alkaneet aivan suunnittelematta ja ainoat oireet jotka huomasin ennen kuin edes menkat olivat myöhässä olivat täydellisen epämääräisiä :D

Esim ensimmäisestä aavistus tuli siihä vaiheessa kun oltiin kalalla ja ukko otti siinä aina yhden oluen/ sidukan ja minä siitä muutaman hörpyn ottanut. Sillä kertaa se vaan maistuiniin epämiellyttävälle, vaikken koskaan ole asiaan kiinnittänyt sen ihmeemmin huomiota. :)

Toisella kerralla aavistelin siinä kohtaa kun eräs vessanraikastin jota en saata normaalisti sietää, tuoksuikin hyvälle. Esikoista odottaessani imppasin tuota kyseistä tuoksua suunnilteen huvikseen. Että semmosia oireita, hih!
 
Esikoisesta ei niin mitään hajua ovulaatiosta ja oireista, tein testin juhannusaaton aattona kun oltiin lähdössä mökille ja tajusin et menkat oli myöhässä jo useamman viikon. Molemmat viivat piirtyi testiin heti.

Kuopuksestakaan ei niinkään hajua eikä oireita, osaimetin vielä 4-5kk ikäistä esikoista kunnes tämä alkoi saada rintaraivareita ja kieltäytyi täysin rinnasta. Olin varma alkaneesta raskaudesta jo ennen kuin tulosta saatiin näkymään testeissä, neuvolaankin otettiin kirjoille vaikka testit oli negatiivisia.

Kummastakin olen sattumoisin plussannut rv6+3.

Kolmas raskaus alkoi ehkäisyistä huolimatta. Seksiä harrastettiin ovulaatiopäivänä marraskuussa, 5 päivää myöhemmin alkoi olla etovaa oloa. Meillä oli töissä mahatautia liikkeellä, joten ajattelin saaneeni tartunnan. Viikkoa myöhemmin totesin ettei se ole enää normaalia ja mies väläytteli raskausteoriaa. Tein 8 testiä kahtena päivänä ja kaikki negatiivisia. Jouluaattona varmuuteni alkaneesta raskaudesta todentui, kun oksensin aamukahvin ja jouluaterian. Seuraavana arkipäivänä soitin neuvolaan, kerroin tilanteen ja mut otettiin kirjoille plus sain lähetteen labraan seuraavalle viikolle. Raskaus meni kuitenkin kesken viikonlopun aikana (rv4+5). Tämä ei siis näkynyt lainkaan testeissä, mut oireet ja niiden loppuminen kuin seinään sekä vuoto (hyytymät supistuksineen) olivat aivan selkeitä.

Nyt, kun päätimme alkaa yrittämään kolmatta lasta niin olen vannonut etten testaa ennen kuin kp45 (rv6+3 ;) ) on täynnä. Juu enpä :D
 

Yhteistyössä