V
vierailija
Vieras
Törmäsin tässä internetin ihmeellisessä maailmassa jälleen yhteen tuomioon – tai oikeastaan KKO:n päätökseen, jolla tuomio peruttiin – ja en voinut kuin ihmetellä miten oman oikeustajuni vastainen se oli. Sillä ei sinänsä ole väliä mistä juuri siinä tapauksessa on kyse. Aloin kuitenkin miettiä, että näin maallikkona kun aina aika ajoin tulee luettua eri rikosjutuista, lähestulkoon aina tuomiot ovat sellaisia, että en voi niitä oikeastaan hyväksyä. En varmaankaan ole ainut.
Jotenkin voin kuvitella jopa edustavani sellaista normaalia suomalaista keskilinjaa. Ja silti vähintään 70-80 prosenttia tuomioista, joista kuulen ovat sellaisia, jotka saavat minut halveksimaan suomalaista oikeuslaitosta. Eikä kyse edes ole siitä, että haluaisin jotain älyttömyyksiä kuten munien amputoimista raiskaajilta tai vastaavaa. Mutta että olisi edes joku ajatus siitä, että rangaistus olisi kohtuullinen ja vastaisi rikosta.
Miten kauan tällainen voi jatkua ja mitä se tekee yhteiskunnalle? Jos kansa ei voi enää luottaa järjestelmään. Ei ole pitkä aika siitä kun meidän talossamme murtauduttiin kellarikomeroihin ja meiltäkin vietiin omaisuutta. En viitsinyt edes ilmoittaa poliisille kun ei tavara niin kovin arvokasta ollut. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Kaksi kertaa on polkupyörä varastettu enkä ole niistä ilmoittanut. Miksi ilmoittaisin? Ei poliisi saa varkaita kiinni ja jos saa, eivät he mitään tuomiota saa. Sekä poliisin että oikeuslaitoksen hukkaan heitetyt resurssit ovat vain veropotista pois.
Vai olenko sittenkin poikkeus? Onko systeemillä oikeasti kansan vakaa tuki ja luottamus siihen, että rikollisuus ei kannata ja rikolliset jäävät kiinni ja saavat oikean tuomion? Jos näin on, niin eihän siinä sitten mitään. Demokratiassa kun eletään. Mutta jos näin ei ole ja päätösvalta on vain viety kansalta ujuttamalla jatkuvasti humaanimpaa linjaa kriminaalipolitiikkaan, jossain on menty vikaan. Missä ovat olleet vallan vahtikoirat? Ja ennen kaikkea koska tämä tilanne korjataan?