OIkeasti, alkaa olla keinot vähissä saada tuo lapsi päiväkuivaksi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JK
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja Ristiinkulkija:
Tukiviittomien opettelu alkanut nyt alkuvuonna. *haastavaa*

Me käytettiin tukiviittomia kun poika oli 2 v 3 kk- 2 v 6 kk. Se oli hauskaa ja hyödyllistäkin.

Onhan se välillä hauskaakin, mutta haasteelliseksi sen tekee kun kaiken muun tekemisen ja tohinan keskellä pitäisi muistaa käsilläkin puhua..ja muistaa ne viittomat.. :ashamed: ( 4 lasta, joista pienin 2kk )
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ristiinkulkija:
Puheterapeutti vahvisti epäilyt viime syksynä, lääkäriltä saatiin lausunto myös syksyn aikana. 3v neuvolasta sain lähetteen, jota itse pyysin.
Huomiota taisin kiinnittää jo vuotta aikaisemmin, kun sanoja ei alkanut kuulumaan siihen tahtiin kuin voisi olettaa. Mutta osasin odottaa jotain vastaavaa kun ollaan vanhempien lasten puheen opettelua jouduttu puheterapeutin kanssa läpikäymään.
Tukiviittomien opettelu alkanut nyt alkuvuonna. *haastavaa*

Ok. Minä olen miettinyt sellaista, että puheviivästymästä kärsivillä voisi olla muitakin viivästymiä jotka liittyvät kielelliseen kehitykseen joko suoraan tai välillisesti. Kielialue aivoissa vaikuttaa huimasti muuhunkin oppimiseen ja ymmärtämiseen, ja sen kehittymisen puuttuminen voisi ehkä vaikuttaa näihin muihin asioihin.

Olen ajatellut kirjoittaa aiheesta ja suositella, että nykyistä aikaisemmin ehdoteltaisiin tukiviittomien tai ns vauvaviittomien käyttämistä lasten kanssa jotta aivojen kielialue saisi lisää ärsykkeitä jos puhuttu kieli ei jostain syystä luonnistu. Jos jaksaisit vielä vastata tähän, olisin kiitollinen: Miten olisit suhtautunut jos heti tuotuasi epäilysi esim neuvolassa esille, saisit pienen kirjasen kotiin jossa neuvottaisiin muutamia arjen viittomia ja kehotettaisiin käyttämään niitä? Sitten jos viivästymää alkaisi toden teolla näkymään niin toki tulisi lähete puheterapialle ja asia selviteltäisiin mahdollisimman hyvin, mutta tukiviittomien käytössä olisitte päässeet alkuun jo lapsen ollessa alle 2v. Olisitteko käyttäneet viittomia? Miltä neuvo olisi tuntunut?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ristiinkulkija:
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja Ristiinkulkija:
Tukiviittomien opettelu alkanut nyt alkuvuonna. *haastavaa*

Me käytettiin tukiviittomia kun poika oli 2 v 3 kk- 2 v 6 kk. Se oli hauskaa ja hyödyllistäkin.

Onhan se välillä hauskaakin, mutta haasteelliseksi sen tekee kun kaiken muun tekemisen ja tohinan keskellä pitäisi muistaa käsilläkin puhua..ja muistaa ne viittomat.. :ashamed: ( 4 lasta, joista pienin 2kk )

Juu, kyllähän se keskittymistä vaati...ja ihan aina ei ehtinyt/voinut viittoa :snotty:
Nopsaan ne kyllä unohtui, en enää muista kuin helikopterin ja silakan :o :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelija:
Milloin puheenviivästymä vahvistettiin, milloin taas itse huomasitte ongelmia? Milloin otitte tukiviittomat käyttöön? Opiskelen viittomakieltä ja takana on opiskeluita liittyen psykologiaan (juu, hieman haahuilen) ja olen miettinyt auttaisivatko vauvaviittomat puheenviivästymästä kärsiviä ja miten aikaisin nuo ongelmat yleensä huomataan.

Minä voin meidän puheenviivästymästä kertoa. Kolmivuotiaana oli ihan muutama sana käytössä ja siinä vaiheessa vaadin puheterapeutille pääsyä. Meidän lapsi oli synnynnäinen miimikko ja puhui käsillään. Puheterapeutin tutkimuksiin pääsimme vähän päälle 3 vuotiaana, puolisen vuotta meni varsinaisen terapian aloittamiseen, tukiviittomat otettiin heti käyttöön, menin tukiviittomakurssille ja opetin muun perheen, koko perheen kurssille pääsimme vasta vähän myöhemmin.

Minä en kyllä mistään vauvaviittomista puhuisi, ihan tukiviiittomia eli viittomakielen yksittäisiä sanojahan siinä käytetään. Meillä ne vähensivät raivareita todella paljon, kun lapsi sai itseään ymmärretyksi. Viittomien kautta on sitten kuljettu eteenpäin, vähitellen löytyivät alkutavut, sitten alkoi kehittyä sanoja ja lauseita. Kirjaimia on yhä hakusalla, mutta puhe on suhteelllisen ymmärrettävää ja viittomat ovat jääneet oikeastaan täysin pois.
 
En ainakaan pahoillani olisi ollut, jos neuvolasta ohjeita olisi aikaisemmin annettu. Ja voisi olla tosi kätevää kun olisi viittomista kuvat yksissä kansissa ( A4:a siellä täällä :ashamed: ) .
Meillä vanhimmalla todettu puheen viivästynyt kehitys, motorisia häiriöitä niin hieno- kuin karkeamotoriikassa, keskittymishäiriöitä, ongelmia kuulomuistin alueella ( äidinkielen kanssa vaikeuksia edelleenkin; kaksoiskonsonanttien erottaminen esimerkiksi hankalaa ) . Seuraavalla lapsella puheen ongelmat dysfasian kaltaisia. Tämän kolmivuotiaan vahvasti viivästynyt puheenkehitys tähän astisista pahin. Hän muuten on innostunut ja sosiaalinen, puhe vaan puuttuu. :D
 
Vitsi :ashamed: en muista kumpaakaan. Mutta lentokone ja kala on kyllä hallinnassa. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ristiinkulkija:
Vitsi :ashamed: en muista kumpaakaan. Mutta lentokone ja kala on kyllä hallinnassa. :D

Helikopteri viitotaan tekemällä etusormella sellaista spiraalia alhaalta ylös, ja silakka on niinku käsi nyrkissä mutta etusormi sojottaa eteenpäin ja toisella kädellä leikataan silakalta pää pois :D
 
Pitääkin kokeilla et tunnistaako opettaja... :D
Innolla ollaan saatu sisaruksetkin mukaan harjoittelemaan erilaisten pelien kautta.. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelija:
Milloin puheenviivästymä vahvistettiin, milloin taas itse huomasitte ongelmia? Milloin otitte tukiviittomat käyttöön? Opiskelen viittomakieltä ja takana on opiskeluita liittyen psykologiaan (juu, hieman haahuilen) ja olen miettinyt auttaisivatko vauvaviittomat puheenviivästymästä kärsiviä ja miten aikaisin nuo ongelmat yleensä huomataan.

Minä voin meidän puheenviivästymästä kertoa. Kolmivuotiaana oli ihan muutama sana käytössä ja siinä vaiheessa vaadin puheterapeutille pääsyä. Meidän lapsi oli synnynnäinen miimikko ja puhui käsillään. Puheterapeutin tutkimuksiin pääsimme vähän päälle 3 vuotiaana, puolisen vuotta meni varsinaisen terapian aloittamiseen, tukiviittomat otettiin heti käyttöön, menin tukiviittomakurssille ja opetin muun perheen, koko perheen kurssille pääsimme vasta vähän myöhemmin.

Minä en kyllä mistään vauvaviittomista puhuisi, ihan tukiviiittomia eli viittomakielen yksittäisiä sanojahan siinä käytetään. Meillä ne vähensivät raivareita todella paljon, kun lapsi sai itseään ymmärretyksi. Viittomien kautta on sitten kuljettu eteenpäin, vähitellen löytyivät alkutavut, sitten alkoi kehittyä sanoja ja lauseita. Kirjaimia on yhä hakusalla, mutta puhe on suhteelllisen ymmärrettävää ja viittomat ovat jääneet oikeastaan täysin pois.

Kiitos paljon vastauksesta sinullekin!

Vauvaviittomiin viittasin lähinnä siinä mielessä, että yleensähän taaperon kanssa ei vielä oteta tukiviittomia käyttöön. Vauvaviittomatkin ovat usein ihan tavallisia tukiviittomia mutta ehkä kynnys käyttää on pienempi, jos annetaan "lupa" käyttää aluksi ihan vain muutamia sanoja. Monelle tukiviittomien käyttöönotto 3-vuotiaalle tarkoittaa aika suurta sanamäärää kerralla. Sellaiselle 1,5-2 vuotiaalle riittäisi aluksi jo ihan muutama sana, ja jos kynnystä käyttää noita voisi jotenkin madaltaa... Kolmevuotiaalle olisi jo (kuten tiedät omasta kokemuksestasi) niin tärkeää tulla ymmärretyksi :/

Pohdin tässä siis erilaisia vaihtoehtoja miten voisi kannustaa vanhempia aloittaa jonkinasteinen viittomien käyttö jo aikaisemmin :) Sinusta ilmeisesti tuo "vauvaviittoma"-sana ei sovi tähän kontekstiin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ristiinkulkija:
En ainakaan pahoillani olisi ollut, jos neuvolasta ohjeita olisi aikaisemmin annettu. Ja voisi olla tosi kätevää kun olisi viittomista kuvat yksissä kansissa ( A4:a siellä täällä :ashamed: ) .
Meillä vanhimmalla todettu puheen viivästynyt kehitys, motorisia häiriöitä niin hieno- kuin karkeamotoriikassa, keskittymishäiriöitä, ongelmia kuulomuistin alueella ( äidinkielen kanssa vaikeuksia edelleenkin; kaksoiskonsonanttien erottaminen esimerkiksi hankalaa ) . Seuraavalla lapsella puheen ongelmat dysfasian kaltaisia. Tämän kolmivuotiaan vahvasti viivästynyt puheenkehitys tähän astisista pahin. Hän muuten on innostunut ja sosiaalinen, puhe vaan puuttuu. :D

Kiitos paljon vastauksestasi!

Nykyään ollaan kovin varovaisia ettei lapsia leimattaisi "poikkeaviksi" eikä vanhempia "riittämättömiksi" mutta minä mietin, että lapselle voisi olla todella hyödyllistä päästä kokeilemaan kielen käyttöä jo aikaisemmin kun tuo 3 vuotta mikä lienee yleinen aika aloittaa tukiviittomat. Jos vanhemmille, joitka epäilisivät 1,5-2v lapsellansa jotain viivästymää annettaisiin pieni vihko heti kotiin josta voisivat poimia arkeensa mukaan haluamansa määrän viittomia - kirjasessa voisi olla käytännöllisiä arjen sanoja kuten ruoka, maito, väsynyt, nukkuminen, äiti, isä jne - ja kokeilla niitten toimivuutta. Lapsi saisi mahdollisesti paremmin kontaktia kieleen jo aikaisemmin.

Kiva kuulla, että ainakin teidän perhe olisi suhtautunut avoimesti ja ottanut vastaan vihkosen neuvoineen =) Tämä voisi olla minun projektini jahka saan nuo opinnot kuntoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelija:
Sinusta ilmeisesti tuo "vauvaviittoma"-sana ei sovi tähän kontekstiin?
Vauvaviittomista tulee mieleen 'nalleviittomat', jotkin helpotetut viittomat. Minä en sellaisia suosittelisi. Minusta on parasta että aikuiset käyttävät mahdollisimman yhdenmukaisia viittomia, lapsilta sallittakoon 'omannäköiset' motorisiin taitoihin mukautuneet viittomat. Siinähän on paljon oppimista ja jos samasta asiasta käytetään montaa erilaista viittomaa alkuun, se voi olla jotenkin hämmentävää.

Voi olla, että puhumme ihan eri asiasta ;)
 
Pelkän aloitusviestin lukeneena: mikä kiire 3-vuotiaalla on oppia täysin kuivaksi? :o Varsinkin jossei tunnista vielä kunnolla hätäänsä, tuo "pakkopottailu" ja asiasta stressaaminen voi aiheuttaa ikäviä ongelmia henkiselle puolelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
Alkuperäinen kirjoittaja eee:
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
Alkuperäinen kirjoittaja eeee:
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
oon sanonut jo monelle että oottakaa vielä kesään, sillloin on helpompaa. Niinhän sitä sanotaan että lapsi oppii kun on siihen valmis, mäkin haluan tähän uskoa. Toki tuon ikäistä voi patistaa, mutta ei saa painostaa.

Mä en kyllä tajua, että miten se nyt niin paljon helpompaa kesällä on. Toki ulkoillessa pääsee vähän helpommalla kun voi puskaan pissattaa... mutta noin muuten ei siinä mielestäni eroa ole.

ihan siinä mielessä että kotona oleskellessa voi olla ilman pöksyjä, ei tartte koko ajan riisua ja taas pukea jne.

Musta ne pöksyt on ihan hyvä olla siinä välissä, niin ei ne pissat lainehdi ihan niin pahasti pitkin maisemia kun osa imetytyy kankaaseen. Saatika ne kakat päädy lattialle...

jos ahkerasti jaksaa viedä sinne potalle istumaan niin ei ne pissat välttämättä sinne lattialle tule. Toki siinä saa valppaana olla, mutta sehän kuuluu asiaan.

mä en nyt ymmärrä miksi aiheesta pitää ottaa noin kova stressi, siis jos ei lapsi hahmota hätäänsä niin silloin varnmaan vaippa kannattaa vielä pitää, kyllä lapsi oppii kun on valmis, ja silloin sen myös oppii ilman niitä pissa/kakka vahinkoja..
kun lapsi itse hiffaa mikä on jutun pointti niin ei ole ongelmaa..
miksi ihmeessä päivä pitäisi täyttää rutiinin omaisella vessassa ranmppaamsiella ja pissapöksyjen vaihtamisella?
 
Lapsi on lapsi, vaikka 3v täyttäisikin. Mitä väliä, vaikka toiset mamma vaippoja pahalla katsoisikin, elätte vain ihan rauhassa teidän elämää. Teette niin kuin olette tähän asti tehneetkin. Tarrajuttu on hyvä ja kannustava, jos edes ne ensimmäiset pissat pottaan/pönttöön tulevat. Muuten mitään sirkustemppuja tarvitse tehdä. Kun kesä tulee, otatte vaikka sitten ne vaipat ulkonakin pois. Itse en yövaippaa ottaisi, ennenkuin vaippa olisi aina kuiva.
 
Ota vaippa pois sisäoloissa muutamaksi päiväksi. Varaa paljon vaihtohousuja äläkä tee asiasta suurta numeroa. Kiitä toki onnistumisista. Jos vaikka viidessä päivässä ei tule minkäänlaista edistystä, pane vaippa kuukaudeksi takaisin. Yritä sitten taas uudestaan.
 
Poikamme 2v8kk ei puhu kuin muutamia sanoja ja tavuja, mutta kotona ymmärrämme häntä täysin ja hän ymmärtää täysin puhetta. Viimeisten muutaman kuukauden aikana mielestämme puhe on mennyt eteenpäin. Nyt kuitenkin tarhasta erityislastentarhanopettaja ja tarhatädit - mielestäni - painostavat meitä opettelemaan apuviittomia/tukiviittomia puheen opettelun tueksi. Mitä mieltä olette, asian läpi käyneet viisaammat?
 
Yhteistyössä