odotusaika keskenmenon jälkeen

miten muilla menee/mennyt raskaus keskenmenon jälkeen? itse olen IHAN alussa raskautta ja täällä jotkut kai huomanneetkin minun keskustelujani, elikkä keskenmenosta ei ole kuin n.kuukausi ja olen raskaana.

mitä tunteita herää kun on kokenut juuri keskenmenon ja heti raskautunut?
itse odotan innolla ja samalla pelolla ekaa neuvola aikaani.mitä jos kaikki ei ole kunnossa? pelkään sitä koko ajan ja se ei varmaan tee raskaudellekaan kovin hyvää! :/ minkä sille pelolle toisaalta voi.

toivoisin että täällä voisi keskustella ihmisten kanssa jotka elelee samaa tilannetta.

 

Mulla ei ole just sama tilanne päällä sillä nopeasti keskenmenon jälkeen alkanut uusi raskaus päättyi viime viikon perjantaina ja nytkin sylissäni tuhisee neljä kiloa ihanaa tyttövauvaa!

Mä olin hyvin yllättynyt kuinka rauhallisesti suhtauduin keskenmenoon, se oli musta fyysisesti rankempaa kuin henkisesti. Mies otti paljon raskaammin kuin minä.
Uuden raskauden alussa tuli kyllä käytyä monta ylimääräistä kertaa vessassa tarkistamassa ettei ole vuotoa, mutta hirveesti en pelännyt tai murehtinut kun vaan päätin olla niin tekemättä.

Päätin heti, että ennen rakenneultraa keskityn vain elämään elämääni normaalisti enkä pohdi jatkuvasti raskautta tai suunnittele tulevaa. Päätös ei estänyt minua iloitsemaan raskaudestani, ehkä teki siitä vaan helpompaa kun se oli ainut tunne, jonka itselleni sallin. Ultran jälkeen aloin pikkuhiljaa mukautua tulevaan uuteen elämään niin ajatuksissani kuin hankinnoissakin.

Kerroin ensimmäisestä raskaudesta kaikille heti ja tein samoin myös toisessa. Keskenmenosta puhuminen oli todella helpottavaa ja lähipiiristä löytyi yhtäkkiä uskomattoman monta saman kokenutta. Myös niitä, jotka eivät olleet omaa suruaan aiemmin kenelläkään itkeneet, mutta rohkaistuvat kertomaan mulle oman tarinansa ja päästämään tunteet ulos, kun kuulivat kuinka avoimesti asiasta puhuin ja vastasin yksityiskohtaisiinkin kysymyksiin. Vertaistuki toimii oikeasti ja kun olin saanut omaa kokemustani tarpeeksi ystävilleni jakaa, mun ei tarvinnut peilata ensimmäisen raskauden kokemuksia seuraavaan.

Keskenmenoa pitää surra just niin paljon kuin siltä tuntuu, mutta omaani hoitaneen viisaan lääkärin sanoin keskenmenolla ei ole mitään tekemistä uuden raskauden kanssa vaan lähtöviiva on jokaisella joka raskaudessa ihan sama. Kaikki siis alkaa alusta, eikä kroppa normitilanteessa tunne mitään menneisyyden taakkaa, miksi mielen siis pitäisi? Mennyttä ei myöskään kannata kantaa päivä päivä päivältä mukanaan. Kesken menneellä raskaudella ei ole enää laskettua aikaa, se on jotain mitä ei yksinkertaisesti enää ole. Uudella raskaudella sen sijaan on, sitä kannattaa pitää päämääränä roikottamatta mukanaan edellisen raskauden tärkeitä päiviä.

Tsemppiä ja positiivista asennetta uuteen odotukseen! Toivottavasti mun mietteistä ja kokemuksista herää hyviä ajatuksia miten selvitä ilman jatkuvaa huolta ja pelkoa tulevasta.

 

Meillä on ketjukin keskenmenon jälkeen plussanneille, tervetuloa sinne keskustelemaan.

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2035190-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-syksy-2011-a/

 

PrinsessaV: kiitos sanoistasi, joitenkin hieman lohdutti ja tuli rentoutuneempi olo oikeasti.mikä tekee hyvää raskaudelle et ottaa rennosti tottakai.olen kuukauden surrut keskenmenoa ja en enää sitä sure.se oli ja meni.yritän keskittyä huolehtimaan itsestäni ilman stressiä jotta tää raskaus saa parhaan mahdollisen alun

 

Itse kanssa sain tämän vuoden tammikuussa toisen keskenmenoni ja huhtikuun alussa plussasin uudestaan. Nyt rv 40+5 menossa ja odotan että saan oman nyytin syliini.

Miehelle km:t olleet raskaampia kuin minulle. Ei niitä koskaan unohda mutta oppii elämään asian kanssa. Ja kyllä mä koen että uusi raskaus oli itselleni pelastus henkisesti.
Toki aluksi mietin kaikenlaista ja kävin 2 kertaa varhaisultrassa katsomassa että kaikki hyvin ennen np-ultraa. Ja onneksi kaikki mennyt hyvin.

Ihanaa ja onnellista odotusta sinulle!!! :wave:

 

Mulla todettiin maaliskuussa kkm ja toukokuussa tulin uudestaan raskaaksi. Tänään viikkoja tasan 34. Edellisessä raskaudessa olikin itsellä pieni epäilys siitä, että kaikki ei välttämättä ole kunnossa. Jokin jännä alitajuinen tunne siitä. Kun tulin uudestaan raskaaksi, olin varma siitä että nyt kaikki menee hyvin. En osannut pelätä, kun positiivinen tunne oli niin vahva. Ja kotidoppleri on ollut loistava hetkellisten huolien poistaja.
Mies oli varhaisultraan asti melko varovaisen oloinen eikä hirveästi vielä hehkuttanut raskautta. Koitti minimoida mahdollisen pettymyksen.

 

itseeni pelottaa koko ajan.ultaakohan ne tän kuun lopussa kun on neuvola? toivon et tekis niin mutta en uskalla pyytää tekee sitä.jotenkin vaan en saa sanottua mitä haluan lääkärien tekevän. :/ ei ole hyötyä istua ja jutustella.haluan ultrat ja kattoa onko kaikki okei tässä vaiheessa.ettei oo mikään kohdunulkoinen tms.vai tunnistaako sen jotenkin jos on?

oon niin peloissani etten voi nauttia raskaudesta oikein.mutta voihan tää mennä hyvinkin.mikä ettei.neuvolasta sanottiin et jokainen raskaus on yksilöllinen ja ne menee miten menee.jotkut menee kesken ja toiset ei.

 

Mulla oli keskenmeno v. 2005 ja raskauduin heti seuraavasta kierrosta uudestaan. Pelotti koko alkuraskauden, mutta kaikki meni hyvin ja poika syntyi 38+5.

Tällä hetkellä viikkoja on 6+0, taustalla tuo keskenmeno ja edellinen raskaus päättyi kohtukuolemaan viikolla 35+. Pelot on aivan kamalat! Pientä tiputtelua ollut niin pelkään keskenmenoa, ja tuskin se pelko siihen loppuu. Pahin pelko kun on se ettei tätäkään saada elävänä kotiin

 

Hei,
olen itse nyt raskaana neljän perättäisen keskenmenon jälkeen. Alusta alkaen olen suhtautunut tähän raskauteen hyvin realistisesti, jopa skeptisesti. Omalle luonteelleni ominaisesti olen koko ajan valmistautumassa siihen, että kaikki ei mene nytkään ihanteellisen käsikirjoituksen mukaan. Minun on helpompi kestää keskenmenot, kun en anna itseni odottaa liikaa näiltä raskauksilta.

En sinänsä pelkää, mutta kiellän itseäni miettimästä liikaa sitä, että josko me nyt pääsisimme maaliin saakka. Otan päivän kerrallaan. Täytyy tosin tunnustaa, että minäkin kävin kaksi kertaa ultrassa ennen kuin otin neuvolaan yhteyttä joskus viikon 10 jälkeen Ja sitten olikin heti suoraan nt-ultra, jossa kaikki oli onneksi ok. Odotin pitkälle tuon neuvolakontaktin kanssa, jotta minun ei taas tarvitsisi ilmoitella sinne että en enää tulekaan.

Asioista olen puhunut minäkin ja tietyllä tavalla se kyllä helpottaa. En kertonut raskauksista kenellekään ennen keskenmenoja, mutta jälkeenpäin olen puhunut ystäville ja osalle työkavereistakin peräkkäisistä keskenmenoistani.

Tsemppiä sinulle hallansuru ja uudelle raskaudellesi,
Säihke

 

Santtu81, kovasti voimia, melkoisesti sinua on koeteltu! Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että tuon kohtukuoleman jälkeen pelottaa varmasti. Kannattaa vaan koittaa ajatella sitä, että uusi raskaus on uusi raskaus ja tilastollisesti olisi kuitenkin tosi harvinaista, että tommoinen suru kohtaisi kahta kertaa.

 

Mulla pikkasen eri tilanne ku sulla.
Esikoinen tärppäs ekasta yrityksestä ja tokaa yritettiin noin puol vuotta kunnes tärppäs. Np-ultrassa (3/11) selvis että oli keskeytynytkeskenmeno johon sain lääkkeellisen tyhjennyksen. Lääkärit sano että on hyvät saumat raskautua nopeasti tuon jälkeen. Meillä siitäkin kesti yritystä noin puolivuotta kun mun kroppa oli niin sekaisin, en ovuloinut ja kiertoni oli todella epäsäännöllinen.
Nyt olen onnellisesti raskaana 16+5 ja parina päivänä tuntenut ekaa kertaa pikkusen liikkeet :heart:
Noihin pelkoihin, mulla oli ihan hirvittävät pelot tällä kertaa, käytiin varhaisultrassa rv7+ ja kerran käynyt np-ultrankin jälkeen neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet kun on tullut sellanen fiilis että mitä jos kaikki ei olekkaan hyvin?
Muhun on neuvolassa ja ultrissa suhtauduttu todella hyvin ja sano että varmasti on epävarmempi olo kun on kkm joutunut kokemaan.
Nyt alan onneksi olemaan jo "turvallisemmilla vesillä" niin en niin paljoa pelkää enää. Varmasti pieni pelko persiissä kulkee loppu raskauden ajan eikä sitä saa muiden puheilla pois, mutta se on ihan normaalia.
Omituisempaa olisi jos et yhtään murehtisi mistään (ainakin mun mielestä)
Ja stressaaminen ei varmasti tee hyvää, mutta ei se ainakaan km aiheuta.
Jaksamisia hirveästi ekoihin viikkoihin ja pian olet jo itsekkin paremmalla puolella raskautta niin eiköhän pelot vähän helpota :hug:

Tulipas pitkä sepostus
Hyvää ja rauhallista joulua meille kaikille :xmas: