Odotan kolmatta, mutta mikään ei tunnu miltään...:(

["Miia"]

Raskaus on vielä kovin alussa (rv 7) eikä minkäänlaisia raskausoireita ole ollut muuta kuin väsymys.
Mutta mikä minua vaivaa? Lähdettiin kolmatta yrittämään jos vaikka tärppäisi (2 aiempaa raskautta tulleet pitkän yrittämisen jälkeen, lapsettomuushoitoja yms) ja koska ikäkin alkaa tulla kohta molemmilla vastaan, joten päätettiin että nyt jos koskaan.

Plussattuani olen ollut kovin allapäin, pohtinut miten kaksi vanhempaa lasta tulevat suhtautumaan vauvaan (kumpikin ilmoittanut ettei tykkää vauvoista, ikää 3v ja 5v), miten mahdumme tähän asuntoon (vaikka lapsilla omat huoneet ja vauvallekin saadaan oma huone vierashuoneesta, kunhan tehdään vähän järjestelyitä). Miten taloudellisesti pärjäämme...Miten jaksan taas kaiken rumban alusta...jne...

Onko muilla 3 lapsen äideillä ollut aiemmin tällaisia tunteita/ajatuksia? Miten olette pärjäilleet? Onkohan tämä jotakin raskaushormoneihin liittyvää alakuloisuutta vai tervettä järkeä? Onko tämä luonnon tapa kertoa, ettei minun olisikaan pitänyt ryhtyä tähän raskauteen...

 

["molli"]

Koin tuon saman toista odottaessani. Lapsi oli suunniteltu ja kaivattu mutta plussauksen jälkeen en löytänyt kuin negatiivisia asioita raskaudesta ja tulevaisuudesta. Olin todella allapäin, väsynyt ja huolestunut. Jo ennen testin tekoa olin ollut äärimmäisen väsynyt pari viikkoa. Pieni huojennus kävi kun tajusin mistä väsymys johtuu mutta siinäpä ne riemun tunteet olikin raskausajalta.

Kaikki nämä tunteet ja epävarmuudet hävisivät synnytyksen myötä. Jo samana ilta tunsin kuinka olin parmmalla tuulella, väsymys tiessään ja rakkaus vauvaan sydämessä!

Raskausaika oli ihan näistä tunteista ja ajatuksista johtuen todella rankka mutta ainakin omalla kohdalla ainoastaan hormonien aiheuttamia, olihan kaikki nuo käytännön asiat jo mietitty ennen raskaaksi tuloa ja hyvin onkin pärjätty. Tsemppiä raskauteen ja älä luovuta, toivon että alakulosi häviää pian vaikka itselläni se oli läsnä koko raskausajan.

 

["vieras"]

Meille kolmonen tuli yllatyksena ja oikeastaan koko raskausaika meni ajatukseen totutteleen, alussa olin vaan NIIIN vasynyt etta en pysynyt hereilla edes vakisin. Onneksi kuitenkin heti kun vauva syntyi tuntui han omalta ja loppujen lopuksi hyva etta on melko pienet ikaerot (vanhin 5v). Kylla se siita, laita vain vasymyksen ja hormonien piikkiin!

 

[juuh]

Samat oli fiilikset. Kai se on jotain sellaista että tietää mitä tuleman pitää ja on jo kasvanut äitiyteen. Pohdi pois vain kaikki, ajattelemalla minäkin niistä asioista eteenpäin pääsin. Kun vauva oli syntynyt, ajatukset jäivät...

 

["viola"]

Lapsettomuushoidot saattavat osaltaan vaikuttaa tuohon. Tsemppiä jatkoon.

 

[a.p.]

Kiitos tsemppauksista. Ehkäpä tämä tosiaan vaatii jonkinlaista sulattelua ajatukseen. Ja tottahan sekin on että eiväthän ne raskaudet mitenkään voi tuntua samalta kuin esikoista odottaessa, kun tietää mitä on jo tulossa. Kiitos teille!