Nyt ymmärrän osan palstalaisten kannan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ei kerjäläisiä meille, kiitos!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ei kerjäläisiä meille, kiitos!

Vieras
kun sanovat virpojia kerjäläisiksi. Olin itse todella puulla päähän lyöty kun oven takana vino pino lapsia, joista YHDELLÄ vain oksa. Siltikin jokainen odotti palkkaansa. Lorukinhan sen jo kertoo: "vitsa sulle, palkka MULLE (ei meille)". Eli tuossa joukossa oli yksi virpoja ja loput kerjäläisiä, joille ei mun mielestä palkka olisi kuulunut (vaikka laitoinkin sen yhden ainoan virpojan koriin karkit jaettavaksi jokaiselle). Hyvin vanhemmat opettaa lapsilleen, että kun yksi tekee työn niin jokainen voi mennä ruinaamaan palkkaa sen yhden tekemästä työstä...

Kyllä meiltäkin lähti kolme virpojaa ja JOKAISEN palkkaa toivovan, oli annettava vitsansa ja lausuttava loru. Meillä ei auta siipeillä... Ja toivon, että meillä käypi ensi vuonna taas virpojia, sillä nautin, kun saan ihastella lasten käsin tehtyjä oksia joista mielelläni annan reilun palkkion!
 
Meillä vain yksi porukka oli sellainen, joka antoi useampia kuin yhden oksan. Juputin sitä miehen kanssa, kunnes molempia alkoi naurattaa... kaksi aikuista ihmistä ruikuttaa, kun joutuu antamaan lapsille suklaamunia saamatta heiltä risuja vastalahjaksi. Joskus sitä saa parhaan huvin omasta pikkusieluisuudestaan... ja ensi vuonna on varmaan taas sama mäkätys meillä!
 
Mun lapsuudessa se meni niin, että yhteen ääneen lausuttiin. Harva halusi kahta, mutta toki annettiin. Jotkut antoi molemmille, toiset vain yhdelle. Aivan sama, koska kaikki jaettiin lopuksi.

Kai se ongelma enemmänkin on nykyään se, että karkki ei kelpaa vaan rahaa pitäisi olla?
 
Meillä muksut tekivät yhdessä nipun oikeasti kauniita vitsoja ja kolme nuorinta kävi virpomassa: kaikki löpöttivät lorun, yksi huitoi ja palkka jaettiin. Ja siis yhden oksan antoivat. Parempi yksi vitsa, johon on todella paneuduttu, kuin kasa risuja. :)
 
Mä taas sanoin virpojille, et otan vain yhden oksa, mut kaikki saa silti palkan... =) Kun mulla on niin pieni maljakko mihin oksia keräsin, niin en niitä edes paljoa halunnut (silti niitä tuli 14). Mutta omille lapsille sanoin, et molemmat antavat oksan kun virpomaan menivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taava:
Meillä vain yksi porukka oli sellainen, joka antoi useampia kuin yhden oksan. Juputin sitä miehen kanssa, kunnes molempia alkoi naurattaa... kaksi aikuista ihmistä ruikuttaa, kun joutuu antamaan lapsille suklaamunia saamatta heiltä risuja vastalahjaksi. Joskus sitä saa parhaan huvin omasta pikkusieluisuudestaan... ja ensi vuonna on varmaan taas sama mäkätys meillä!

Minä en ajattele noin vaan lasten kannalta, kuinka nykyään ei enää jakseta nähdä vaivaa opettaakseen lapset ansaitsemaan palkkionsa ja näin arvostamaan saamaansa. Lapsethan tuossa kärsii, ei me aikuiset. Nämä on niitä pienenpieniä juttuja, mitkä ovat kuitenkin hirveän suuria opeteltaessa elämään oikein. Ja hirveän helppoja tapoja opettaa lapselle tuota arvostusta asioita kohtaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Emme me tiedä heidän työnjakoaan. Vaikka vuorotellen virpoisivat, yhdessä tehdyillä vitsoilla.
 
:o täh? siis sua jäi harmittamaan ettet saanut enempää oksia? tuu meiltä hakemaan, meillä on niitä saavillinen. saat kaupan päälle vielä suklaamunankin jos harmitti jakaa omat kinderit vieraille mukuloille.
 
Mun lapsuudessa nähtiin vähän vaivaakin. Me tuhrattiin monta tuntia vaatteitten ja äidin poskipunien kanssa, pukeuduttiin tosissaan noidiks, mulla oli varpuluuta ja vanhanajan kahvipannukin rekvisiittana. Samoten oksia väkästettiin monta päivää ja hienoja oli. Eikä kuljettu laumassa, vaan tyttökaverin kanssa vuoroteltiin eli ei tarvinnut palkkaa antaa kuin yhdelle.
Meillä ei tyttöä ole, ja poika on kyllä ollut pienestä pitäen sitä mieltä että virpominen on akkoj en hommaa :laugh: taisi ihan pienenä kerran virpoa mummolleen....
 
Alkuperäinen kirjoittaja antelias täti:

Ei, mua ei harmittanut tuo. Vaan se, että yksi tekee työn ja muut ottavat palkan. Ei teidän ole pakko ymmärtää pointtia, mutta silti minua harmittaa, kun lapsia ei opeteta itse ansaitsemaan palkkiotaan...
 
Onhan ne saattanut tehdä ne kaikki oksat yhdessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taava:
Meillä vain yksi porukka oli sellainen, joka antoi useampia kuin yhden oksan. Juputin sitä miehen kanssa, kunnes molempia alkoi naurattaa... kaksi aikuista ihmistä ruikuttaa, kun joutuu antamaan lapsille suklaamunia saamatta heiltä risuja vastalahjaksi. Joskus sitä saa parhaan huvin omasta pikkusieluisuudestaan... ja ensi vuonna on varmaan taas sama mäkätys meillä!

=) Kukkapuska sinulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SusseN:
Mun lapsuudessa nähtiin vähän vaivaakin. Me tuhrattiin monta tuntia vaatteitten ja äidin poskipunien kanssa, pukeuduttiin tosissaan noidiks, mulla oli varpuluuta ja vanhanajan kahvipannukin rekvisiittana. Samoten oksia väkästettiin monta päivää ja hienoja oli. Eikä kuljettu laumassa, vaan tyttökaverin kanssa vuoroteltiin eli ei tarvinnut palkkaa antaa kuin yhdelle.
Meillä ei tyttöä ole, ja poika on kyllä ollut pienestä pitäen sitä mieltä että virpominen on akkoj en hommaa :laugh: taisi ihan pienenä kerran virpoa mummolleen....

Juuri tätä ajan takaa! Eli itse ansaitsitte palkkanne, ettekä siipeilleet toisen tekemän työn varjolla =) Niin sitä ennen lapsia opetettiin leikin ja mielikuvituksen varjolla...
 
En ymmärrä tätä suuren suuttumuksen määrää? Annat sille yhdelle virpojalle sitten palkan. Jakavat sen tai ovat jakamatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja antelias täti:
:o täh? siis sua jäi harmittamaan ettet saanut enempää oksia? tuu meiltä hakemaan, meillä on niitä saavillinen. saat kaupan päälle vielä suklaamunankin jos harmitti jakaa omat kinderit vieraille mukuloille.

Ei, mua ei harmittanut tuo. Vaan se, että yksi tekee työn ja muut ottavat palkan. Ei teidän ole pakko ymmärtää pointtia, mutta silti minua harmittaa, kun lapsia ei opeteta itse ansaitsemaan palkkiotaan...

Kuule, vanhemmat ei pakosti tietoisia että lapset "kerjäävät".
Kai pyysit vanhempien nimet, osoitteet ja puh.numerot vastuullisena aikuisena ja soitit näille vanhemmille viim. tänä aamuna?

Vai jaksatko valittaa vaan "ilmaiseksi" netissä. Puh. soitto voisi tulla kalliiksikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja SusseN:
Mun lapsuudessa nähtiin vähän vaivaakin. Me tuhrattiin monta tuntia vaatteitten ja äidin poskipunien kanssa, pukeuduttiin tosissaan noidiks, mulla oli varpuluuta ja vanhanajan kahvipannukin rekvisiittana. Samoten oksia väkästettiin monta päivää ja hienoja oli. Eikä kuljettu laumassa, vaan tyttökaverin kanssa vuoroteltiin eli ei tarvinnut palkkaa antaa kuin yhdelle.
Meillä ei tyttöä ole, ja poika on kyllä ollut pienestä pitäen sitä mieltä että virpominen on akkoj en hommaa :laugh: taisi ihan pienenä kerran virpoa mummolleen....

Juuri tätä ajan takaa! Eli itse ansaitsitte palkkanne, ettekä siipeilleet toisen tekemän työn varjolla =) Niin sitä ennen lapsia opetettiin leikin ja mielikuvituksen varjolla...

En ymmärrä tätä suuren suuttumuksen määrää? Annat sille yhdelle virpojalle sitten palkan. Jakavat sen tai ovat jakamatta.

En minä ole suuttunut enkä vihainen, olen kummissani enkä ymmärrä vanhempien pointtia. En raaski jättää pieniä lapsia ilman karkkia sen takia, että vanhemmat ovat laiskoja eivätkä jaksa opettaa lapsilleen, kuinka jokainen voi itse ansaita palkkansa. Sitten kuitenkin vanhemmat jaksavat inistä kun lapselle ei mikään riitä ja 10 vuotias tarvitsee vähintään sen 100 euroa lahjaksi, kun vähempään ei olla tyytyväisiä...
 
mä olin varautunut viidellä suklaamunalla ja pussillisella pikkukarkkeja virpojiin. Ja kaksi kävi, tuttuja hekin. Ei näkynyt vieraita noitia meilläpäin. Omien lasten kanssa askarreltiin perjantai-päivä vitsoja ja käytiin lähinaapurit (4 taloa) virpomassa. Kahdessa ei oltu kotona, joten jätettiin vitsa portaille pääsiäistervehdykseksi. Naapurit muistivat lapsia myöhemmin suklaalla, vaikka ei edes virvottu tuoreeksi ja terveeksi. Minusta trulli-perinne on hauska traditio. Mieluummin trullit pääsiäisenä kuin kummajaiset halloweenina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Kuule, vanhemmat ei pakosti tietoisia että lapset "kerjäävät".
Kai pyysit vanhempien nimet, osoitteet ja puh.numerot vastuullisena aikuisena ja soitit näille vanhemmille viim. tänä aamuna?

Vai jaksatko valittaa vaan "ilmaiseksi" netissä. Puh. soitto voisi tulla kalliiksikin.

On surullista, jos ei pienten lasten vanhemmat tiedä, mitä lapsensa tekevät. Kolahtiko kovastikin, kun noin suutut, kun puolustan pieniä lapsia ja heidän oikeuksiaan oppia pikkuhiljaa tätä elämää ja kovistelen vanhempia tässä asiassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En minä ole suuttunut enkä vihainen, olen kummissani enkä ymmärrä vanhempien pointtia. En raaski jättää pieniä lapsia ilman karkkia sen takia, että vanhemmat ovat laiskoja eivätkä jaksa opettaa lapsilleen, kuinka jokainen voi itse ansaita palkkansa. Sitten kuitenkin vanhemmat jaksavat inistä kun lapselle ei mikään riitä ja 10 vuotias tarvitsee vähintään sen 100 euroa lahjaksi, kun vähempään ei olla tyytyväisiä...

Aika kärjistettyä. Eli yltiöitsekkyys on parempi, kuin yhteinen työ, josta yhdessä saadaan etu?

"Mää virvon ny, tää o mun vitsa, sää et saa mittää vaikk teitki tän"
 
Meillä taas kävi yksi trullipari, joista toista ei edes kiinnostanut tulla ovelle. Kuikuili tienpäässä ja huuteli että mennään jo. Palkaa en antanut kuin sille joka seisoi ovella. Näin ikkunasta kuinka katsoivat koria yhdessä tyyliin eikö se antanut kuin yhden suklaamunan!!!
 
Mä ajattelisin ryhmän koosta että max 3 vähän vanhempaa, mutta jos ihan pieniä mukana ni sit max 5. Me käytiin lapsena monesti sisarusten kans yhessä, just 3 tai 5 porukassa, monesti saatiin kyllä ihan jokaiselle, tyyliin 1 pieni suklaamuna per naama. =)
 
Me annettiin pienenä kaverin kanssa jonain vuotena 1 vitsa, joinakin 2. Palkka kerättiin yhteiseen koriin, osa antoi yhden jutun ja osa kaksi, ja aina oltiin tyytyväisiä. Joskus kun annettiin kaksi vitsaa, satettiin silti saada yksi muna. Ei hiatannut, kun kaikki jaettiin lopuksi keskenämme. Vitsat oltiin tehty yhdessä. Tietysti on niitä pentuja, joille mikään ei kelpaa, mutta mun mielestä voi kyllä antaa sen yhden munan vaan, jos asia kerran niin kaivaa.
 
Kyllä me annettiin jokaiselle tasapuolisesti. Voihan se olla, että ujoimmat ei uskalla puhua mitään, mutta haluavat olla mukana. Onpa melko tylyä tommonen ansaitsemisperiaate. Ja naurettavaakin.

Semmosia vain raha käy -noitia en jaksa ymmärtää.
 
Yhteistyössä