Nyt ymmärrän itseäni ja lastani - miten kehittymätön äiti olenkaan (ollut)!

["vieras"]

Suosittelen kaikille muillekin epätäydellisille vanhemmille tutustumaan MLL:n nettisivujen materiaaliin.
Oikea aarre on ollut varsinkin tämä kappale eräästä MLL:n työkirjasta "epätäydellisten vanhempien lapset". Lukekaa ja kommentoikaa, onko teillekin käynyt näin - joko lapsena tai nyt aikuisen roolissa!


"Äiti istuu keittio?npo?yda?n a?a?ressa? ja selailee lehtea?. Kaisa, 16, tulee po?yda?n a?a?reen ja keskeytta?a? a?idin ajatukset:

”Ma? en mene huomenna a?idinkielen tunnille”, Kaisa sanoo haastavasti. ”Mulla on esitelma? ja mua ja?nnitta?a? niin paljon, etten pysty.”

”Ho?po?, ho?po?”, sanoo a?iti a?rtyneesti.

Kaisa korottaa a?a?nta?a?n, ja a?a?ni muuttuu itkuiseksi: ”En varmasti mene, ma? en halua esiintya? luokan edessa?. Ma? en pysty siihen. Kaikki huomaa, kun ma? ja?nnita?n. ”

A?iti na?kee, etta? Kaisa tarvitsisi lohdutusta ja apua. A?idin mielessa? nousevat tunteet viestiva?t toisin: ”Miksei se pa?rja?a? ja uskalla? A?rsytta?va?a?. Mita? olen tehnyt va?a?rin, etta? siita? on tul- lut noin epa?varma ja pelokas?”

A?iti muuttuu entista? a?rtyisemma?ksi ja tiuskaisee vihaisesti: ”Jos et mene tunnille huomen- na, et pa?a?se mihinka?a?n koko viikonloppuna!”

Kaisa lopettaa keskustelun, paiskaa huoneen ovensa kiinni ja sulkeutuu sinne loppuillaksi.
_____________________________________
Pohdi
• Mita? a?idin ja Kaisan va?lilla? oikein tapahtui?
• Mika? saattoi olla syyna? a?idin ka?yto?kseen?
• Mita? tilanteessa olisi voinut tehda??
• Miten a?iti voisi korjata tilanteen?
_____________________________________
Vaikka a?idin olisi pita?nyt keskittya? Kaisaan ja ha?nen tunteeseensa, a?idin omat kokemukset seka? epa?varmuuden ja avuttomuuden tunteet hera?siva?t henkiin. Oma nuori sai ha?net muistamaan ika?va?sti oman heikkoutensa vastaavassa ia?ssa?.

Jos a?idilla? ei ole ollut mahdollisuutta na?ytta?a? aikanaan omille vanhemmilleen epa?varmuuden tunteita tai ne on pita?nyt tukahduttaa, ha?nen voi olla vaikea sieta?a? niita? omassa lapsessaan.

Ellei a?itia? ole nuorena kannustettu ja lohdutettu vaikeissa tilanteissa, ha?n ei osaa ka?ytta?ytya? niissa?.

Vaikka huomio pita?isi kiinnitta?a? Kaisaan, a?iti ja?a? kiinni omiin kielteisiin ajatuksiinsa: olen epa?onnistunut kasvattamaan tytta?resta?ni rohkean ja ulospa?in suuntautuneen. Ajatuskulku saa a?idin tarrautumaan tilanteen ratkaisun kannalta epa?olennaiseen ja unohtamaan ta?rkeimma?n: Kaisan kokemuksen, tunteen vastaanottamisen ja hyva?ksymisen ja ratkaisun pohtimisen.

Kaisa voi tulkita a?idin torjuvan ja a?rtyisa?n ka?yto?ksen kolmella eri tapaa:
1. A?iti ei ole kiinnostunut tytta?rensa? asioista tai mita?to?i ne.
2. A?iti pita?a? Kaisaa huonona ja onnettomana tapauksena.
3. Epa?varmuuden tunne on huono eika? sita? sovi na?ytta?a?.
_________________________________

Aika oivaltavaa tekstiä. Ainakin minulle, jolla empaattiset reaktiot eivät syystä tai toisesta tule sieltä selkäytimestä.

 

["vieras"]

edit: ä-merkit näyttäytyvät jostain syystä kummallisesti tekstissä, mutta teksti varmaan on silti luettavissa.

 

["Niin"]

Vanhempana olo ja siihen kasvaminen edellyttävät omien tunteiden perusteellista analysointia. Aina ei jaksa ja sitä tulee tiuskittua, mutta jos osaa välillä pysähtyä ja analysoida tilannetta, kuten tuossa yllä, ollaan ihan hyvällä tiellä.

Muistaakseni Sinkkonen sanoi jotakin sen tapaista, että jos ja kun vanhemmalla on huono omatunto jostakin lapseen liittyvästä asiasta (on tiuskinut tms.), se on hyvä asia, sillä silloin on tiedostanut omat virheensä.

 

["vieras"]

Tai sitten lapsella/nuorella on tapana vinkua samoista asioista, on keskusteltu ja selvitelty, on tuettu ja kannustettu, mutta silti sama "levy päällä". Meillä nimittäin esikoinen on juuri tuollainen tapaus, että jää jankkaamaan jotain "ongelmaa", kokee kenties saavansa huomiota sillä tms. Kummasti ongelma poituu kun lapselle lopulta alkaa sanomaan just noin että "höpöhöpö" ja ei muuten reagoi mitenkään enää.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";27268453]Tai sitten lapsella/nuorella on tapana vinkua samoista asioista, on keskusteltu ja selvitelty, on tuettu ja kannustettu, mutta silti sama "levy päällä". Meillä nimittäin esikoinen on juuri tuollainen tapaus, että jää jankkaamaan jotain "ongelmaa", kokee kenties saavansa huomiota sillä tms. Kummasti ongelma poituu kun lapselle lopulta alkaa sanomaan just noin että "höpöhöpö" ja ei muuten reagoi mitenkään enää.[/QUOTE]

Niin tai lapsi ei vain enää halua avautua sinulle, koska kokee sinun mitätöivän? Ei ongelma sillä poistu, sitä ei vain enää näytetä sinulle. Ehkä lapsi ei oikeasti saa tarpeeksi kaipaamaansa huomiota tai hyväksyntää?

 

["Höpöhöpö"]

[QUOTE="Vieras";27268482]Niin tai lapsi ei vain enää halua avautua sinulle, koska kokee sinun mitätöivän? Ei ongelma sillä poistu, sitä ei vain enää näytetä sinulle. Ehkä lapsi ei oikeasti saa tarpeeksi kaipaamaansa huomiota tai hyväksyntää?[/QUOTE]

Ainakin tyttölapsissa löytyy yltiöanalysoijia ja siihen on vaan pakko vastata hiukan tylysti. Meillä ainakin keskimmäinen lapsi jaksaa ja jaksaa pohtia jotain vähemmän tärkeääkin asiaa vaikka kuinka. Juu, kuuntelen kyllä ja autan missä voin, mutta jossain kohtaa on pakko sanoa, että höpinät pois, hyvin kaikki sujuu. Lapsi lietsoaa itselleen paniikkia ja vanhemman täytyy siinä olla se tukipylväs. Myötäilyllä ja voivottelulla lisää vain vettä myllyyn.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27268453]Tai sitten lapsella/nuorella on tapana vinkua samoista asioista, on keskusteltu ja selvitelty, on tuettu ja kannustettu, mutta silti sama "levy päällä". Meillä nimittäin esikoinen on juuri tuollainen tapaus, että jää jankkaamaan jotain "ongelmaa", kokee kenties saavansa huomiota sillä tms. Kummasti ongelma poituu kun lapselle lopulta alkaa sanomaan just noin että "höpöhöpö" ja ei muuten reagoi mitenkään enää.[/QUOTE]

Minkä seurauksena hänen sisällään kiehuu.

Tai sitten kuvailit ihan jotain toisenlaista tilannetta, johon höpöhöpö joskus sopii.

 

["Vieras"]

[QUOTE="Höpöhöpö";27268601]Ainakin tyttölapsissa löytyy yltiöanalysoijia ja siihen on vaan pakko vastata hiukan tylysti. Meillä ainakin keskimmäinen lapsi jaksaa ja jaksaa pohtia jotain vähemmän tärkeääkin asiaa vaikka kuinka. Juu, kuuntelen kyllä ja autan missä voin, mutta jossain kohtaa on pakko sanoa, että höpinät pois, hyvin kaikki sujuu. Lapsi lietsoaa itselleen paniikkia ja vanhemman täytyy siinä olla se tukipylväs. Myötäilyllä ja voivottelulla lisää vain vettä myllyyn.[/QUOTE]

No tuo pitää kyllä ihan paikkansa. Mutta jos tuntuu, että lapsi hakee huomiota jollain kyseenalaisella keinolla, se yleensä kertoo siitä, ettei saa sitä muuten tarpeeksi.

 

[" vieras"]

[QUOTE="Höpöhöpö";27268601]Ainakin tyttölapsissa löytyy yltiöanalysoijia ja siihen on vaan pakko vastata hiukan tylysti. Meillä ainakin keskimmäinen lapsi jaksaa ja jaksaa pohtia jotain vähemmän tärkeääkin asiaa vaikka kuinka. Juu, kuuntelen kyllä ja autan missä voin, mutta jossain kohtaa on pakko sanoa, että höpinät pois, hyvin kaikki sujuu. Lapsi lietsoaa itselleen paniikkia ja vanhemman täytyy siinä olla se tukipylväs. Myötäilyllä ja voivottelulla lisää vain vettä myllyyn.[/QUOTE]

Asiaa puhut, mutta tuo Kaisan äiti ei tehnyt voivottelua eikä myötäilyäkään. Sikäli eri asia.

 

["vieras"]

Tuohan on aika itsestäänselvää, että kun teini joskus harvoin tulee jotain puhumaan fiiliksistään, niin aika paska äiti on, jos vaan lukee lehteään eikä kiinnostu lapsen asiasta. VOiks tollaista ollakaan.

Mutta tuosta olen samaa mieltä kun joku kirjoitti, että joskus tytöt vaan analysoi ja jankkaa jotain ongelmaa. Pitää kuunnella ja kuulla. Mutta jossain vaiheessa pitää myös todeta, että nyt vaan pitää hyväksyä jokin asia, jolle ei mitään voi ja miettiä välillä ihan muita juttuja. Ja selittää asioista se toinen puoli, jota nuori ehkä ei itse näe, ja joka ehkä auttaa häntä paremmin ymmärtämään/ sietämään tilannetta.

 

[piina]

Mitäs mä oon tehnyt väärin, kun mun lapsi on enemmänkin yrittänyt sanoa, ettei hän ole mikään pelkuri ja ei häntä pelota, vaikka selvästi olen ollut haistavani pelkoa ennen kouluun menoa, jos sielä jotain erityistä?

 

[Ap..]

Mitäs mä oon tehnyt väärin, kun mun lapsi on enemmänkin yrittänyt sanoa, ettei hän ole mikään pelkuri ja ei häntä pelota, vaikka selvästi olen ollut haistavani pelkoa ennen kouluun menoa, jos sielä jotain erityistä?

Tärkeintä on keskittyä ratkaisuun, eli ole käytettävissä siten että lapsi ei tee noita 3 johtopäätöstä kuten Kaisa teki.

 

["Vieras"]

Mitäs mä oon tehnyt väärin, kun mun lapsi on enemmänkin yrittänyt sanoa, ettei hän ole mikään pelkuri ja ei häntä pelota, vaikka selvästi olen ollut haistavani pelkoa ennen kouluun menoa, jos sielä jotain erityistä?

Itse olen puhunut lapselle, että on normaalia jos joskus jännittää tai pelottaa ja että kaikkia (äitiäkin) jännittää joskus. Tärkeää on, että lapsi voisi kertoa noista tunteistaan vanhemmille ja että hänen tunteitaan arvostetaan.