N
Nyt onnellinen
Vieras
Sinä olet yrittänyt. Se riittäköön.
Jos olisin sinä soittaisin neuvolaan. Kertoisin asian ja kysyisin mitä tahdä. Lapsenne ja sinun kanalta on jotain jo tehtävä.
Meillä neuvolassa ainakin neuvoivat eteen päin vastaavanlaisessa tilanteessa. (Auttoivat hakeutumaan ensi- ja turvakodille).
Henkinenkin väkivalta on väkivaltaa.
Meillä päin on ensi- ja turvakoti jossa olin lasteni kanssa. Sain apua elämäni järjestykseen laittamisessa, mies sai apua omii asioihinsa (kun otti apua vastaan), itse sain keskustella asioista, lasta kuunneltiin myös (miten reagoi tiettyihin tilanteisiin ym ym). (auttavat tapaamisasioissa, huoltajuussioissa, asunnon saamisessa ym)
Näin jälkeen päin oli ihana kun oli ulkopuolisia sanomassa mikä miltäkin kuullostaa. Ite kun oli sen verran itkunen, herkkä ja tunteet oli jotenki niin sen miehen puolella.
Vaikeita asioita. Kun olet miettinyt mikä on sinulle ja lapsellesi parasta etene sen mukaan. Lapsellasi ei ole kuin tämä yksi lapsuus.
Omasta kokemuksesta on aikaa jo kaksi vuotta.
En kadu päätöstäni. Näin voin turvata lasteni alkutaipaleen.