nyt neuvoja,mitä miehen kanssa

[hei]

menkää johonkin ihan uuteen tekemiseen niin saatte puhuttavaa. johonkin sellaiseen, missä kumpikaan ei ole ennen käynyt ja mikä voi olla vaikka kuinka hassua tai kummallista. nykytaidenäyttely, valokuvanäyttely, joku yleisöluento, outo urheilulaji (seinäkiipeily, curling, mikä vaan mitä kumpikaan ei osaa). saatte vähän keskusteluyhteyttä auki muustakin kuin omista ongelmistanne.

 

[muuttanut]

Se on toisinaan niin kamalan vaikeaa päästä puhumisessa "samalle aaltopituudelle". Meillä on se ongelma, että jos puhutaan, niin ainakaan minä en tiedä varmasti, että milloin toinen ymmärtää oikein mitä sanon. Välillä sitten väärinymmärrykset vaan kasvattaa kuilua ja monimutkastaa asioita. Sitten kun ei uskalla sanoa kaikkea enää suoraan, kun pelkää että se repii rikki lopunkin yhteisymmärryksen. Ennemmin nykyään puren sitten hammasta ja nielen pahimmat asiat, kun pelkään että sanon jotain korjaamatonta, vaikka sitten hiljaa oleminen satuttaa itseä.

 

[ap]

olen kysellyt mieheltä ja ehdotellut, mitä tehtäis, mutta mitään kovin suunniteltua ei halua. enkä minä halua vain olla, koska mielekästä puhumista tuskin löytyy ja hiljaa ei viitsisi olla. voidaan kuulema menoa siirtääkin, mutta mulla on sellainen olo että vaikeemmaksi taitaa vaan tulla se lähteminen.tuosta puhumisesta vielä, että mua ärsyttää kun pitäisi osata lukea toisen ajatuksia ja tietää milloin toinen on tosissaan, milloin ei. siinä minä tyhmä kyselen, että mitä toinen tarkoittaa ja sellainen jankutushan ei sovi miehelle. mä oon luullu että pitää vaan suoraan kysyä ja nyt huomaan toimineeni väärin:se pitääkin aina vaan kuvitella kaikenlaista ja yrittää tulkita toista.

 

[En osaa sanoa vinkkiä, mutta ymmärrän...]

Niiin. Minä ymmärrän sinua. Päätin tuossa viime vuonna tähän aikaan, että rakennan muurin itseni ympärille, että mua ei enää saa satuttaa. Yhdestä pettymyksestä selviää, mutta useammasta menee itsetunto ihan kamalan huonoksi. Eikä jaksa yhtään riitaa enää, kun se vie niin hirveästi energiaa ja sitten on niin väsynyt kuin märkä tiskirätti. Sitten sanoin miehelle etten enää yhtään kestä ja se vihdoin avasi silmänsä ja näki miten rikki minä olen ja mikä sille on oikeesti tärkeää. Alettiin yhdessä kokoamaan parisuhdetta kasaan, kun molemmilla oli vielä tunteita jäljellä. Meillä oli sellaisena "terapiatekemisenä" kotona tuhannen palan palapeli. Sitä oli iltaisin lasten mentyä nukkumaan ihan mukava kahdestaan tehdä... ja sitten kun se valmistui, niin laitoin sen roskiin. Kai sitä ei kuitenkaan jaksanut enää uudestaan kasata kun siihen ois liittynyt muisto huonosta ajasta, jota on korjattu. Tein sellaisen siivouksen kotona ja elämässä muutenkin. Mutta ilman ammattiapua ei niin vaikeista riidoista ois kuitenkaan selvinnyt. Nyt ollaan kuitenkin yhdessä ja parisuhteessa olemme kumpikin onnellisia. Nyt me mennään säännöllisesti kahdestaan jonnekin. Aiemmin kävimme kahdestaan vain kerran vuodessa jouluostoksilla kun ei ollut lapsenvahtia. Nyt olemme löytäneet mukavan lastenhoitajan Mll:n kautta ja lapset ovat jo senverran isoja ja allergiat parantuneet, että heidät pystyy jättämään hoitoon. Menemme nykyään kahdestaan kylpylään vuorokaudeksi. Yksikin vuorokausi piristää kummasti...

kiitos ymmärryksestä.tämäkin on jo paljon.mun mies se vaan sanoo,että älä sitten riitele. nyt sitten suljen suuni. eipä tiedä kohta paljon mistään muustakaan. ja tätä aikaa on kestänyt. välillä vähän hyvää, mutta osaan jo odottaa, että sitä seuraa sit huonoa. en ole enää niin vihainen kuin joskus, mutta surullinen ja pettynyt, hiukan masentunutkin. puhuminen taitaa olla ihan ylimainostettua.ei se kannata...eikä kaikkien pettymysten jälkeen jaksa asettaa itseään kuin tarjottimelle toisen loukattavaksi. samaa muuria täällä rakentelen...

Mikähän sai minut luopumaan siitä muurista. Kai se että sen muurin takana ois oikeasti hirveän yksinäinen..? Kun muistoissa oli niin hyviäkin aikoja... Kovasti työtä vaati päästä pois siitä muurinrakentamisajatuksista. Ja siihen tarvittiin myös miehen vastaantuleminen ja halu korjata suhdetta.

Lasten ollessa pieniä (ja erityisesti jos on ollut sairauksia, allergioita yms.!) niin vanhempien elämä käpertyy lasten ympärille. Se on vaan niin totta. Varsinkin epäitsekkäät ja kiltit(?) vanhemmat unohtavat helposti itsensä. Pitäisi vaan jaksaa etsiä kummankin siitä toisesta niitä ominaisuuksia, joihin rakastui ennen lasten syntymää. Ja sekin on hyvä muistaa, että ennen kuin voi toista rakastaa niin pitää rakastaa myös itseään. Virheet pitää osata antaa anteeksi toiselle(ajan kanssa) ja myös omat virheet itselleen anteeksi. Jos on katkera menneestä niin uutta on vaikea rakentaa. Entiset virheet eivät saisi nousta esille aina kun puhutaan, kun siitähän se riita taas tulee? Jos nyt nimimerkistä huolimatta sanoisin silti, että sinun varmaan kannattaisi ajatella yksin rauhassa sitä mitä sinun sydämesi haluaa. Onko mies sinulle ihan väärä puoliso vai välitätkö hänestä vielä... Parisuhteessa miehellä ja vaimolla on niin muuttuneet roolit nykyään ja toista sukupuolta ei välttämättä ymmärretä, vaan oletetaan että se toinen tietää ja tekee vastoin odotuksia ihan tahallaan. Voimia sinulle! Toivottavasti pääsette eteenpäin.

 

[lilli]

Hei,mitäs te touhusitte ennen lapsia ja suhteen alkuaikoina?Voisiko sieltä löytyä jotain kivaa tekemistä,johon liittyisi hyviä muistoja?

 

[ap]

Niiin. Minä ymmärrän sinua. Päätin tuossa viime vuonna tähän aikaan, että rakennan muurin itseni ympärille, että mua ei enää saa satuttaa. Yhdestä pettymyksestä selviää, mutta useammasta menee itsetunto ihan kamalan huonoksi. Eikä jaksa yhtään riitaa enää, kun se vie niin hirveästi energiaa ja sitten on niin väsynyt kuin märkä tiskirätti. Sitten sanoin miehelle etten enää yhtään kestä ja se vihdoin avasi silmänsä ja näki miten rikki minä olen ja mikä sille on oikeesti tärkeää. Alettiin yhdessä kokoamaan parisuhdetta kasaan, kun molemmilla oli vielä tunteita jäljellä. Meillä oli sellaisena "terapiatekemisenä" kotona tuhannen palan palapeli. Sitä oli iltaisin lasten mentyä nukkumaan ihan mukava kahdestaan tehdä... ja sitten kun se valmistui, niin laitoin sen roskiin. Kai sitä ei kuitenkaan jaksanut enää uudestaan kasata kun siihen ois liittynyt muisto huonosta ajasta, jota on korjattu. Tein sellaisen siivouksen kotona ja elämässä muutenkin. Mutta ilman ammattiapua ei niin vaikeista riidoista ois kuitenkaan selvinnyt. Nyt ollaan kuitenkin yhdessä ja parisuhteessa olemme kumpikin onnellisia. Nyt me mennään säännöllisesti kahdestaan jonnekin. Aiemmin kävimme kahdestaan vain kerran vuodessa jouluostoksilla kun ei ollut lapsenvahtia. Nyt olemme löytäneet mukavan lastenhoitajan Mll:n kautta ja lapset ovat jo senverran isoja ja allergiat parantuneet, että heidät pystyy jättämään hoitoon. Menemme nykyään kahdestaan kylpylään vuorokaudeksi. Yksikin vuorokausi piristää kummasti...

kiitos ymmärryksestä.tämäkin on jo paljon.mun mies se vaan sanoo,että älä sitten riitele. nyt sitten suljen suuni. eipä tiedä kohta paljon mistään muustakaan. ja tätä aikaa on kestänyt. välillä vähän hyvää, mutta osaan jo odottaa, että sitä seuraa sit huonoa. en ole enää niin vihainen kuin joskus, mutta surullinen ja pettynyt, hiukan masentunutkin. puhuminen taitaa olla ihan ylimainostettua.ei se kannata...eikä kaikkien pettymysten jälkeen jaksa asettaa itseään kuin tarjottimelle toisen loukattavaksi. samaa muuria täällä rakentelen...

Mikähän sai minut luopumaan siitä muurista. Kai se että sen muurin takana ois oikeasti hirveän yksinäinen..? Kun muistoissa oli niin hyviäkin aikoja... Kovasti työtä vaati päästä pois siitä muurinrakentamisajatuksista. Ja siihen tarvittiin myös miehen vastaantuleminen ja halu korjata suhdetta.

Lasten ollessa pieniä (ja erityisesti jos on ollut sairauksia, allergioita yms.!) niin vanhempien elämä käpertyy lasten ympärille. Se on vaan niin totta. Varsinkin epäitsekkäät ja kiltit(?) vanhemmat unohtavat helposti itsensä. Pitäisi vaan jaksaa etsiä kummankin siitä toisesta niitä ominaisuuksia, joihin rakastui ennen lasten syntymää. Ja sekin on hyvä muistaa, että ennen kuin voi toista rakastaa niin pitää rakastaa myös itseään. Virheet pitää osata antaa anteeksi toiselle(ajan kanssa) ja myös omat virheet itselleen anteeksi. Jos on katkera menneestä niin uutta on vaikea rakentaa. Entiset virheet eivät saisi nousta esille aina kun puhutaan, kun siitähän se riita taas tulee? Jos nyt nimimerkistä huolimatta sanoisin silti, että sinun varmaan kannattaisi ajatella yksin rauhassa sitä mitä sinun sydämesi haluaa. Onko mies sinulle ihan väärä puoliso vai välitätkö hänestä vielä... Parisuhteessa miehellä ja vaimolla on niin muuttuneet roolit nykyään ja toista sukupuolta ei välttämättä ymmärretä, vaan oletetaan että se toinen tietää ja tekee vastoin odotuksia ihan tahallaan. Voimia sinulle! Toivottavasti pääsette eteenpäin.

olen mielestäni vastuussa niin monelle omista valinnoistani, siis kun on pieniä lapsia, etten voi enää ajatella, olipa sitten oikea tai väärä valinta. elämässä pitää vain selviytyä, enkä koe itseäni niin vahvaksi kun minua on sanottu.samoin olen inhonnut itsessäni sitä heikkoutta, mitä minussa on, kun tämä elämä vaan on sellaista, että vaikka sydän murenisi niin on jaksettava. kun jaksaisi ottaa kaiken niin järjellä että aivan sama mitä toinen sanoisi, ei tuntuisi sitten missään.

 

[ap]

Hei,mitäs te touhusitte ennen lapsia ja suhteen alkuaikoina?Voisiko sieltä löytyä jotain kivaa tekemistä,johon liittyisi hyviä muistoja?

siitä on niin kauan...elin varmaan aikalailla hänen ehdoillaan.ja no, se nyt oli sellasta nyhjäämistä, niinkuin nyt nuorena on. eli ei mitään erityistä.

 

[vieras]

Tämä on ihan hölmöltä kuulostava neuvo, mutta hengitä pari kertaa syvään ennen kuin vastaat miehelle, sikäli mikäli alkaa tuntua siltä että riita tulee... Niin kuin tuossa aiemmin mainitsit että olet vastuussa niin monesta ihmisestä, niin auttaisiko jos yrittäisit jatkossa suhtautua tähän pienten ihmisten isään niinkuin kaveriin? Silloin ei ois niin paljon suorituspaineita miten parisuhteessa menee....