Niiin. Minä ymmärrän sinua. Päätin tuossa viime vuonna tähän aikaan, että rakennan muurin itseni ympärille, että mua ei enää saa satuttaa. Yhdestä pettymyksestä selviää, mutta useammasta menee itsetunto ihan kamalan huonoksi. Eikä jaksa yhtään riitaa enää, kun se vie niin hirveästi energiaa ja sitten on niin väsynyt kuin märkä tiskirätti. Sitten sanoin miehelle etten enää yhtään kestä ja se vihdoin avasi silmänsä ja näki miten rikki minä olen ja mikä sille on oikeesti tärkeää. Alettiin yhdessä kokoamaan parisuhdetta kasaan, kun molemmilla oli vielä tunteita jäljellä. Meillä oli sellaisena "terapiatekemisenä" kotona tuhannen palan palapeli. Sitä oli iltaisin lasten mentyä nukkumaan ihan mukava kahdestaan tehdä... ja sitten kun se valmistui, niin laitoin sen roskiin. Kai sitä ei kuitenkaan jaksanut enää uudestaan kasata kun siihen ois liittynyt muisto huonosta ajasta, jota on korjattu. Tein sellaisen siivouksen kotona ja elämässä muutenkin. Mutta ilman ammattiapua ei niin vaikeista riidoista ois kuitenkaan selvinnyt. Nyt ollaan kuitenkin yhdessä ja parisuhteessa olemme kumpikin onnellisia. Nyt me mennään säännöllisesti kahdestaan jonnekin. Aiemmin kävimme kahdestaan vain kerran vuodessa jouluostoksilla kun ei ollut lapsenvahtia. Nyt olemme löytäneet mukavan lastenhoitajan Mll:n kautta ja lapset ovat jo senverran isoja ja allergiat parantuneet, että heidät pystyy jättämään hoitoon. Menemme nykyään kahdestaan kylpylään vuorokaudeksi. Yksikin vuorokausi piristää kummasti...
niin mä teen jotta jaksan päivästä toiseen!! 