Nyt meni hermot!

[miiuskaa]

Olisiko palstalla anoppia, joka voisi valistaa minua, miksi tilanne on tämä?!

Olemme reilut kolmikymppinen pariskunta, olleet yhdessä pian 15v., joten yhteistä historiaa anopin kanssa on aika pitkältä ajalta.
Olemme anopin kanssa olleet käsittääkseni ihan kohtuu-väleissä, bestiksiä emme kuitenkaan. Ennen lapsia kävimme nämä "reviiri-asiat" läpi jo varhaisessa vaiheessa. Olemme yhdessä käyneet ostoksilla ja olen toiminut hänelle kuskina lääkärikäynneillä yms. Mieheni (poikansa siis) kanssa olemme auttaneet erinäisissä jutuissa, kuten kodin remontit, muutot, korjaukset yms.
Voisi sanoa että olemme taloudellisesti riippumattomia muista ihmisistä, tulotaso keskitasoa parempi. Molemmilla hyvät ammatit ja työt.
Miehelläni on sisaruksia, joilla taloudellinen tilanne ei ole yhtä hyvä. Mutta mielestämme tällä tuloasialla ei ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa.
Nykyisin meillä kaikilla on lapsia, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Meillä enemmän
Esikoistani odottaessa anoppi ei ollut juurikaan kiinnostunut vauvasta, muista pienistä oli tosi innoissaan ja hössötti, niinkuin mummon kuuluukin. Eikä tilanne parantunut, ei vaikka vauva syntyi ja vuosien varrella on syntynyt lisääkin.
Koskaan en anopilta mitään apua lasten hoidosta (edes vinkkejä tms.) ole saanut, koskaan ei ota lapsia luokseen hoitoon edes viideksi minuutiksi eikä käydessämme ole juurikaan kiinnostunut heistä, vaan aina tavatessamme puhuu suureen ääneen vain serkuista ja kuinka niiden kanssa sitä tai tätä. Serkkulapset ovat lähes joka viikonloppu joku mummolassa koko viikonlopun. Arkipäivinä mummo on hoitamassa muita lapsia heidän kotonaan vaikka aamuviidestä iltakymmeneen jos pyyntö käy. Ja koskaan ei mitään "palkkaa" siitä saa, ei apuja omiin tarpeisiin eikä kulu- tms. korvauksia.
Lapset ovat alkaneen "karttaa" mummolaa, eivät halua sinne enää. Yksi lapsistamme on kysynyt mummolta, eikö tämä halua että käymme heillä. Mummo ei vastaa. Lasteni puolustukseksi voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että ovat ihan normaaleja, eivät mitään ylivillejä lapsia, joiden jäljiltä koti olisi kaatopaikka. Käytökseltäänkin ovat kilttejä eivätkä "rumasuisia".
Kuitenkaan eivät anopilleni kelpaa.
Eilen sitten oli tapaus, mikä saa tosissani miettimään anopin mielenterveyttä.
Kävimme kylässä taasen pitkän ajan jälkeen, kun siis eivät ole koskaan kotona, kun yritämme käydä, vaikka olisi etukäteen sovittu.
No, meidän nelivuotias siinä innoissaan olisi halunnut mummolle kertoa viimeaikaisia juttuja, ja esitellä uusia kevätvaatteita. Mummo ei edes päätä kääntänyt lapseni suuntaan. Viikonloppu vuorossa oli lankoni tytär(7v) edellisestä liitosta, ja hän änkesi siihen mummon ja tyttöni väliin, mustasukkaisuuttaan. Välittömästi mummon pää kääntyi kuuntelemaan hänen yhtäkkistä asiaa, joka ei sitten ollutkaan mitään.
Tyttöni yritti mummon toiselta puolelta uudelleen lähestyä, sama tilanne. Lopulta luovutti ja tuli minun syliini istumaan itkuaan niellen. Minä supisin korvaan että anna olla. Paha mieli tuli tytölle.

Siis mikä ihme tää juttu oikein on??!! V****ttaa oikein ankarasti. Mieheni on äidilleen sanonut moneen kertaan tämän typerästä ja ihmeellisestä käytöksestä, ja tehnyt selväksi, että itse hän loppujen lopuksi tässä eniten menettää; yhdet lapsenlapsensa.
Meille on tässä kevään korvalla syntymässä vauva, ja kälylleni on niin ikään tuossa kesällä, heille vauva on toinen. Kuitenkaan anoppi ei millään tapaa ole kiinnostunut edelleenkään meidän tulevasta vauvasta, vaan tyttärensä raskaudesta paahtaa suu vaahdossa.
Olemme päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että seuraavan kerran kun olemme yhteydessä joko soiton tai käynnin merkeissä ja anoppi alkaa taas paahtamaan muista, sanomme tiukkaan sävyyn, että meitä EI KIINNOSTA muiden asiat, ja jos hänellä ei muuta puhuttavaa ole meidän lasten kuullen kuin toiset serkkulapset niin silloin tämä voidaan pitää viimeisenä yhteydenottona. Tämä muuten oli mieheni kanta asiaan, ei minun.
Tietysti toivoisin että mummo edes lasten kuullen kohtelisi näitä asianmukaisesti, koska he ovat jokatapauksessa täysin syyttömiä tilanteeseen, niinkuin muuten koen meidänkin mieheni kanssa olevan. Koskaan ei ole anoppi sanonut miksi tilanne on tämä nyt, vaikka suustaan on hyvin sanavalmis. Emmekä ole mitään sanoneet tai tehneet pahoittaaksemme heidän mieltään, siitä olen varma.

Nyt jos joku anoppi sattui tämän vuodatukseni lukemaan, niin olisitko niin ystävällinen ja kommetoisit jotain, kiitos.

 

[hetikial]

Hei, tosi kurja tilanne sulla :hug: Meilläkin on vähän sama tilanne. Esikoista miehelleni odottaessani, kävimme 4D ultrassa ja anoppi totes kuvat nähtyään että "neekeri se on"...aivan kamalaa. Mieheni oli 39v saadessaan lapsemme ja hänelle se oli elämää suurempi tapahtuma.....mutta anoppi ei tullut edes katsomaan vauvaa sairaalaan eikä kotiinkaan vähään aikaan....muiden lapsia kyllä. Olen sitä meiltä että mieheni on hyvin paljon appiukon tyylinen ja todella paljon appiukon näköinen (silloin kun appi oli nuorempi), ja koska anoppi ei ole ilmeisemmin koko 58 avioliittovuoden aikana apesta välittänyt (ainakin kertoo niin) niin hän ei myöskään pidä miehestäni koska näkee siinä oman miehensä. Mieheni on ehdottomasti sisarusparvesta ihanin. Hän rakastaa lapsia ja perhettään....muille muut asiat on tärkeämpää. Viina ja raha
Nauttikaa tekin lapsistanne, mekin koitamme korvata isovanhemmat ylimääräisillä hellyyden osoituksilla. Hienoa olisi jos olis rakastavat isovanhemmat mutta ilmeisemmin kaikille niitä ei riitä. Appi on ihana ja rakastaa lapsia mutta hän on vanha ja höperö, eikä osaa enään sanojaan valita vaan kehuskelee aina miten POJAT on niin paljon parempia ja hän kutsuu meijän tyttöjäkin pojiksi. Ennen kuin meille syntyi poika niin perheessä oli 4 tyttöä (2 aikaisemmasta suhteestani), niin appi sanoi mulle aina että "et taida poikia osata tehdäkkään"....nyt kun poika syntyi niin appi ja anoppi lässyttää hänelle muttei tytöille. Sattuu tyttöjen puolesta ja siks ei siellä usein käydäkkään. Meille kaikki lapset on samanvertaisia..oli sukupuoli kumpi tahansa.
Mäkin olen anoppi, vaikka odotan vielä vauvaa, mutta olen tietty niin vähän aikaa ollut anoppi etten osaa sinulle kertoa muita syitä anoppisi käyttäytymiseen. Koita jaksaa ja rakasta vaan omaa perhettäsi, ei tässä muita tarvita

 

[TUNDRA-arjen sankari-]

Todella surullista. Tekstiä lukiessa tulee mieleen sellainen asia, että anoppisi ei rakasta kaikkia lapsiaan tasavertaisesti, eikä siksi myöskään lapsenlapsiaan. Vaikka kaikki äidithän aina sanovat, että kaikki lapset ovat yhtä rakkaita, niin löytyy niitä, jotka tykkäävät enemmän toisista lapsistaan kuin toisista.

Toinen syy voi kyllä olla sekin, että jos ne miehesi sisaret ovat tarvineet enemmän äitinsä apua ja hän on sen vuoksi kokenut itsensä tärkeäksi ja kiintynyt siksi heihin enemmän. Kuten sekin, että on hoitanut niitä toisia lapsenlapsiaan ja kiintynyt heihin siksikin enemmän.

Vaikea mennä sanomaan, mutta tuon kirjottamasi tekstin, olisi anoppisi jokatapauksessa hyvä lukea. Hän ei välttämättä itsekään ymmärrä ja huomaa oma ajattelematonta käytöstään.

 

[miiuskaa]

Kiitos viesteistänne.
Ymmärtääkseni mieheni on aina ollut yksi rakkaimista lapsista jo ihan siitä syystä että on halunnut auttaa vanhempiaan ja aikoinaan myös isovanhempiaan heidän eläessä. Minusta oli hyvin luontevaa tuoreena miniänä tukea miestäni hänelle tärkeiksi kokemissa asioissa, siksi "roolini" auttavana miniänä tuli kuin itsestään. Ja koskaan en sitä ole tuntenut vastenmieliseksi, itselläni kun isovanhempia ei sanan varsinaisessa merkityksessä ollut, niin serustelu vanhojen ihmisten kanssa oli jotain uutta ja mielenkiintoista.
Eikä mieheni "hylännyt" vanhempiaan sittenkään kun meille lapsia syntyi, vaan aina on rientänyt avuksi jos pyyntö on käynyt. Tästä on viime aikoina seurannut se, että enää ei pyydetä vaan käsketään, ja vaika tässä omassakin perheessä nyt työtä ja vastuuta on enemmän (tottakai) niin sitä ei haluta huomioida lainkaan. Toisten sisarusten perheissä tietenkin on ihan ok, jos he eivät ehdi heitä auttamaan kahden lapsen hoidolta :/ .

Minua tämä kismittää kovin. Ei niinkään omasta puolestani, vaan mieheni, joka on erittäin perheorientoitunut ja loistava isä lapsilleen, sekä lastenmme puolesta. Heillä kun vain on nuo kaksi mummolaa, mieheni koti ja minun vanhempani. Omat vanhempani ovat innoissaan lasten näkemisestä, ja touhuavat aina käydessämme jotain yhdessä. Valitettavasti he ovat sairaalloisia fyysisesti, jpten kyläilyt heille on lyhyempiaikaisia ja -kestoisia. Mutta nekin käytämme hyväksi puolin ja toisin; vanhukset kuuntelevat ilme loisteliaana lasten pulputusta ja lapset innokkaina kuuntelijoista kertovat mitä ihmeellisimpiä juttua, värittäen niitä sopivasti

Ja vielä noista mieheni sisaruksista. Kukaan heistä ei ole "köyhä" tai millään muotoa "sosiaalitapaus", ehkä ilmaisin asian väärin. Sanotaanko että he ovat luonteeltaan sellaisia, että toisilta voidaan nyhtää vaikka nahka selästä antamatta mitään vastineeksi. Sellaisia he ovat. Empaattisuudesta ei tietoakaan, eikä vanhempien arvostamisesta. Kunhan vain ilmaisia lapsenlikkoja ovat aina tarvittaessa, vaikka ikä heillä lähentelee jo 7-kymppiä :/ .
Koskaan näillä "tarvitsijoilla" ei käy mielessäkään, mitä voisivat tehdä palvelukseksi, tai onko mummo ja pappa edes sellaisessa fyysisessä kunnossa että jaksavat jälkikasvuja hoitaa. Usein kun jo tuon ikäiset tarvitsevat välillä itsekin lepoa.