Nyt mä tartten teidän loistavia keittiöpsykologin taitojanne, apua siis.

[Ahistaa]

Mä olin ihan kauheassa suhteessa muutaman vuoden. Mies kohdisti muhun kaikkea mahdollista väkivaltaa, mitä toiseen ihmiseen on madollista kohdistaa. Henkistä, fyysistä, taloudellista, seksuaalista, kaikkea. Mä olin vankina, kirjaimellisesti, ennenkuin pakenin henkeni uhalla.

Eronkin jälkeen tuo mies piinasi minua vuosia, mutta nyt on mennyt yli vuosi, ettei ole kuulunut mitään. Ja mä oon alkanut näkemään siitä ihmisestä unia. Ne on aina samanlaisia. Mies rakastaa mua, ja mä ajattelen unessa, että eihän se mies niin kauhea ollutkaan. Ja joka kerta, joka ikinen kerta, mies näyttää kuitenkin todellisen karvansa, ja mä oon jo uudelleen suhteessa sen kanssa siinä kohtaa.

Niin viimeyönäkin. Mies vei mut taas taivaisiin sanoillaan ja puheillaan, ja mä melkein jo uskoin että on tosissaan ja tarkoittaa mitä sanoo. Ja sitten se romuttaa kaiken. Taas.

Miks mä nään näitä unia? Miks kerta toisensa jälkeen? Mitä mun alitajunta koettaa tällä kertoa? Sitäkö, että mun on turha koettaa antaa anteeksi ja ymmärtää, se mies vaan yksinkertaisesti on paha?

 

["viiraska"]

Ehkä alitajunta nyt jaksaa käsitellä sitä ristiriitaa että rakastuu ihmiseen joka osoittautuu pahaksi. Onhan se melkoinen probleema. Uhrin ajatteluun vielä kuuluu nämä että ehkä kuvittelenkin kaiken, ehkä olen ansainnut tämän. Minusta tämän ristiriidan esille tulo nimenomaan voi kertoa valmiudesta antaa anteeksi - myös itselle - ja päästää sitten irti.

Sinun ei muuten tarvitse ymmärtää miestä. Riittää että ymmärrät miten itse tulit rakastuneeksi häneen, ja että hänessä on pimeä puoli, jota et ikinä voi ymmärtää. Tuo ihanuuden ja pahuuden ristiriita on se, jota ehkä nyt työstät?

 

[fifiia]

Ihminen (alitajunta) käsittelee (vaikeita) asioita joskus pitkäänkin. Jos tapahtumat edelleen ahdistaa puhuisin siitä ennemmin ammattilaiselle kuin "keittiöpsykilogille".

 

["vieras"]

Ei yritä kertoa sinulle mitään, vaan nuo unet ovat vaan unelmointia sellaisesta mitä ei oikeastaan ollut olemassa (mitä olisi kovasti tahtonut) ja traumareaktion läpikäymistä myös. Haaveilu hyvästä ajasta on tavallaan psyyken vikaanmennyttä korjaamisyritystä, jolla tarkoitus parantaa mielialaa. Lopputulos on kuitenkin huono, koska se saa takertumaan epärealistisiin ajatuksiin ja satuttaa ehkä enemmän erityisesti silloin vielä, jos unella ei ole pahaa loppua. Menee ohi kyllä ajan mittaan, kun kokemuksesta oon päässyt kuiville kokonaan, on taas elämäänsä tyytyväinen ja on pystynyt irrottautumaan lopullisesti miehestä. Ei kannata murehtia noista ajatuksista. Ne tulevat ja menevät ja se on ihan normaalia.

 

[Ahistaa]

En tiedä, ahdistaako tapahtumat enää niinkään. Olen käynyt terapiassa puhumassa niistä. Mua vaan ihmetyttää nää toistuvat unet, joissa aina rakastun lopulta uudelleen eksään, vaikka unessa muistankin/ tiedostankin sen kaiken kauheuden, millaine hän minua kohtaan aiemmin oli. Mutta unissa aina hän on "muuttunut mies" - siihen saakka, kunnes olen alkanut luottaa hänen muutokseensa ja sanoihinsa. Ja petyn jälleen. Kerta toisensa jälkeen. Aina.

 

["vieras"]

Jotenkin minulle välittyy vaikutelma, et miten kovasti toivoit, halusit suhteeltanne, rakastit eksää, mutta jouduit pettymään. Oli miten oli, varmaan alat olla saanut tarpeeksi välimatkaa (ajallisesti siis) tähän eksään, et nyt alkaa mielessä tulemaan tilaa käsitellä suhteen herättämiä tunteita/solmuja /ristiriitoja. Ei tuommoset kokemukset heti mielestä häivy, voivat vaatia paljonkin työstämistä mielessä, ennenkö pääsee "sinuiksi" tapahtumien kanssa.

 

[Ahistaa]

Todellakin rakastin, ja mulla oli suuret toiveet ja kuvitelmat siitä suhteesta. Halusin viettää loppuelämäni sen ihmisen kanssa ja olin valmis tekemään kaikkeni sen eteen. Harmi vain, että siinä kohtaa kun nuo päätökset tein, elin täydellisessä valheessa. Eksän todellinen luonne ( ja sen suhteen todellinen luonne) paljastui vasta, kun olin "koukussa". Tehdessäni eroa, jouduin luopumaan sekä miehestä jota rakastastin, mutta myös kaikista haaveista ja unelmista ja siitä tulevaisuudesta, jonka olin ajatuksissani rakentanut.
Aika paljon romuttui.

Siitäkin huolimatta, että eroaminen oli elämäni fiksuin päätös ja olen siitä edelleen ylpeä. Olin vahva ja fiksu, ja niin hemmetin sisukas, että itseänikin hämmästyttää edelleen. Miten olenkaan voinut olla niin voimakas, että minulla oli sittenkin voimaa riuhtaista itseni siitä kaikesta irti, vaikka olin jo melkein täysin näkymätön ja alistettu.

 

["vieras"]

Oletko koittanut kirjoittaa tuosta suhteesta? Ihan vaikka itsellesi, päiväkirjatyyppisesti tai sitten sellaisia kirjeitä eksälle joita ei ole tarkoituskaan lähettää. Mutta joissa voisi sanoa niitä asioita mitä on jäänyt sanomatta, tai haluaa sanoa uudestaan, tai jotka painaa. Paperille laittaminen auttaa itseäni ainakin jäsentelemään ajatuksia.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23947671]Oletko koittanut kirjoittaa tuosta suhteesta? Ihan vaikka itsellesi, päiväkirjatyyppisesti tai sitten sellaisia kirjeitä eksälle joita ei ole tarkoituskaan lähettää. Mutta joissa voisi sanoa niitä asioita mitä on jäänyt sanomatta, tai haluaa sanoa uudestaan, tai jotka painaa. Paperille laittaminen auttaa itseäni ainakin jäsentelemään ajatuksia.[/QUOTE]
Minusta tässä piilee se vaara, että takertuu sen toisen olemattomiin inhimillisiin piirteisiin, mitä harhakuvaa on jo muutenkin vaalinut ihan liikaa ja mikä tekee irrottautumisesta niin vaikeaa. Aivan kuin psykopaatti tai narsisti olisi ihminen, joka välittäisi toisen tunteista ja jonka voisi saada ymmärtämään ja tuntemaan katumusta tms. muutenkin kuin teeskentelymielessä. Kirjoittaa mieluummin itselleen.