Nyt mä tiedän vihdoin mikä mua vaivaa!! MÄ EN OSAA SITOUTUA!

["surullinen"]

Seurustelusuhteita on takana montakin. En osaa olla yksin. Kun eroan alan toisen kanssa seurustelemaan melkein heti eli en siis käsittele eroja mitenkään.
Nyt se taas tuli eteen. Olen miehen kanssa ollut yhdessä 5 vuotta, lapsi on ja olemme etsimässä isompaa asuntoa. Mies tokaisi että etsitään omakotitalo ja otetaan laina.
MÄ OLEN KAUHUISSANI! En halua mitään sitoutumista johonkin asuntolainaan! Tulee pelko entä jos joku kerta eroamme mieheni kanssa ja on rahasotkut sitten.
Sen takia olen ottanut suhteessa ihme takapakkia...suunnittelen mielessäni entä jos häivyn, otan vuokrakämpän yms. Mies kun ei vuokralle halua enää mutta pakko meillä etsiä isompi asunto. -__-

 

["Vieras"]

En mäkään haluaisi asuntolainaan sitoutua ikinä, mieheen kyllä voisin. Onhan ne hankalia tilanteita jos ero tulee nuo yhteisten asuntojen jaot mutta kai niistä selviää.
Itselläni kauhu jos suhteessa olisi liikaa yhdessäoloa ja tiiviyttä, tykkään että molemmilla on omaa tilaa.

 

[fetrqwe]

täällä toinen, kaks lasta, avoliitossa.

Annoin jo suosiolla periksi, sillä vaikka kuinka suhteiden päättyessä päätin viettää sinkkuelämää, aina huomasin (kiltti kun olen) olevani jonkun miehen rakkain. Ja aina olen itseäni pitänyt sinkkuna, vaikka 35-vuotiaaksi asti olin seurustellut 1 v. 5 v ja 7 v. Sitten kun aloin miettiä, et viimiset mahdollisuudet lapsentekoon, lopetin vastaanpyristelyn, mutta ero ei edelleenkän olisi mikään maailmanloppu. Miehessä sinällään ei mitään vikaa sen kummemmin kuin minussakaan, välillä nauretaan, välillä mökötetään.

 

[astrolabe]

Miten se talo pelottaa, jos lapsen hankkiminen ei pelottanut? Talo on vain materiaa, lapsi on pieni uusi ihminen.

 

[Kepsis]

Olen kyllä elänyt tähän mennessä siinä uskossa että sitoutumispelko koskee parisuhteen muodostusta, eikä taloudellisten riskien pelkoa. Eihän omistusasunto / talo, ole mikään mittari parisuhteelle automaattisesti, jokaisen omat arvothan sen sanoo mitä pitää sitoutumisen mittarina. Talo, auto, lapsi, avioliitto, etelänmatkat, no on asioita mitä luullaan olevan sen parisuhteen mittari, mutta ne on vain elämää, parisuhde ja sen tila on ihan jotain muuta. Itse ainakin näen näin asian. Toki jokainen ajattelee tämän omakohtaisesti.

 

["surullinen"]

Pelotti sekin! Meillä kun ei ollut suunnitelmissa saada lasta, mutta aina olen miettinyt jos lasta odotan en voi aborttia pitää omalla kohdallani edes mahdollisena. Mietin monesti raskaana sitä jos ero tulee niin helpompi se yhteishuoltajuus on vuoroviikoin vaikka lapsi isällä ja sitten minulla, mutta jotenkin kun toisen kanssa sitoutuu asuntolainaan niin mulla heti alkoi tämä pakki vaihe. Aloin miettimään haluanko sittenkään tämän ihmisen kanssa tuota ja tuota. En ole missään suhteessa nähnyt itseä sen ihmisen kanssa yhdessä vielä parin vuoden päähän. Jos minulta siis nytkin kysyttäisiin mitä sinä teet 5v päästä niin varmaan sanoisin suoraan että sinkku...vaikkei tämä totta olisikaan.

 

["Argh"]

Tarkastelepa hetki verbivalintaasi. Onko kyse siitä, ettet osaa, halua vai uskalla sitoutua?

Onhan teillä siinä se lapsikin jo eroa mutkistamassa. Vai meinasitko, että jätät sitten kerralla molemmat, kun alkaa ahdistaa? Ota vastuu elämästäsi ja päätä, haluatko jakaa sen tämän miehen kanssa. Siitä se lähtee.

 

["surullinen"]

Mutta sen kun tietää ettei voi mennä ja tulla ja tehdä mitä haluaa.. Meillä mies on niin mustasukkainen välillä että vedän siitäkin pulttia. Mietin miten ihanaa olisi asua lapsen kanssa kaksin kun ei tarvitse tuon ison miehen vaatteita keräillä lattioilta.
Olen vuosia ollut kateellinen kummitädilleni. Hän on hienosti kasvattanut yksin lapsensa, joka siis nyt jo 20v. Hän on yksin ottanut asuntolainan ja varmaan jo omistaa oman puolensa paritalosta. Kaunis koti, on huolitellun näköinen ja iloinen. Ei näy niitä ryppyjä mitä monella kiireisellä perheenäidillä näkee.

 

["surullinen"]

[QUOTE="Argh";26306501]Tarkastelepa hetki verbivalintaasi. Onko kyse siitä, ettet osaa, halua vai uskalla sitoutua?

Onhan teillä siinä se lapsikin jo eroa mutkistamassa. Vai meinasitko, että jätät sitten kerralla molemmat, kun alkaa ahdistaa? Ota vastuu elämästäsi ja päätä, haluatko jakaa sen tämän miehen kanssa. Siitä se lähtee.[/QUOTE]

Sepä se en tiedä osaanko haluanko vai uskallanko??
Olen vuosia miettinyt ollako vai eikö olla. Riidan sattuessa mietin heti että nyt riitti. Päivän päästä mietin että haluan koko elämäni olla tässä. Sitten viikon päästä taas toinen ääni kellossa.
En voisi lasta kyllä jättää hän on koko elämäni ja minä se teen hänen eteen kaiken. Tuo kaivaa nenää ja piereksii.

 

["surullinen"]

sitten olen sitäkin miettinyt että rakastanko vai enkö rakasta? Kai mies on vaan se tuttu ja turvallinen kämppis!
Olen miettinyt pääni puhki tätä asiaa mutta en saa selkoa. En osaa sanoa rakastanko häntä edes. Minä vaan olen tässä ja elän mukana tätä elämää.

 

[123rfjkbvdtjvi]

Minusta lapsi on isompi sitoutuminen, kuin asuntolaina, avioliitto tai yhdessä asuminen.

Lapsi sitoo kuitenkin koko loppu elämän yhteen, vaikka eroaisikin.

 

["surullinen"]

No se on totta. Kai mä oon vaan sit tässä suhteessa lapsen takia, että haluan että sillä on molemmat vanhemmat lähellä. Ei siis miehen kanssa todellakaan juuri koskaan riidellä, mut meillä on vähemmän seksiä kuin yleensä ihan sen takia kun en halua ja ollaan tätä "kämppis" elämää nyt vietetty enemmän ja vähemmän tässä.