Nyky-yhteiskunta ei anna mahdollisuutta olla heikko ja hakea apua, kun heti leimataan

["shihtzu"]

Juuri kaverin kanssa keskustelin asiasta ja hänellä on sen verran kokemusta näistä perhetyöntekijöistä sun muista, että kun esikoisen ollessa pieni soitti ja pyysi apua kun oli sairas, että saisi nukkua, niin vastattiin, että eivät he mitään lastenvahteja ole ja kyllä he voivat tulla, mutta toivottavaa olisi että isäkin olisi silloin kotona ja se heidän käyntinsä olisi sellaista keskustelua, että mitä apua se sellainen on.

Ja muutenkin ajat pitäisi varata kuukautta etukäteen, että tälleen mennään täällä.

Minä kun silloin reilu vuosi sitten jäin yksin, niin kertaakaan ei ole neuvolassa kysytty, että tarvisinko apua, ei ole edes sellaisesta puhuttu, jotain keskuteluapua raskaudenaikana olisin saanut, mutta mistään muusta avusta ei ole edes mainittu.

 

["vieras"]

Juu, totta ap:n sanoma. Suurimpana ongelmana näkisin kuitenkin sen, että kaikki saa lisääntyä, mutta autoa saa ajaa vain inssin läpäisseet. Ennen lapsia hankittiin, kun oli ammatti, kodinhoitotaidot, pysyvä parisuhde, vakituinen työpaikka ja asunto. Nykyisin ei saisi edes ääneen sanoa, että lapsen hankintaa kannattaa lykätä niin kauan, kun on uusavuton / mielenterveysongelmia / päihdeongelmia / vailla ammattia / turvallinen parisuhde. Tällä nykymenolla pitäisin pikemminkin isona ihmeenä, että ruumiita tulee näinkin harvoin.

 

[sikinsokin]

Täällä kyllä toimii lasten tilapäinen kotiapu, neuvola ja muut tahot, kunhan vaan itse rehellisesti suoraan ja selvään kertoo asiastaan, voinnistaan. Keskusteluapukin voi olla antoisaa, on tukimuotoja ja -keinoja joita ei välttämättä osaa etsiä saati kysyä ainakaan mä en eskoisen aikaan älynnyt...
Ihminen on herkkä olento ja se "pysähdys" voi tulle kelle vaan. Siksi olisi tärkeä kuunnella itseään eikä niinkään muita....? Ja olla avoin, ei aina tule sen takia" lunta tupaan" yhteiskunnalta. Niin toimien saattaa välttyä isolta pimahdukselta tai ainakin perheen hyvinvointi paranee?
Mun kokemus oli tämä

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";25082234]Juu, totta ap:n sanoma. Suurimpana ongelmana näkisin kuitenkin sen, että kaikki saa lisääntyä, mutta autoa saa ajaa vain inssin läpäisseet. Ennen lapsia hankittiin, kun oli ammatti, kodinhoitotaidot, pysyvä parisuhde, vakituinen työpaikka ja asunto. Nykyisin ei saisi edes ääneen sanoa, että lapsen hankintaa kannattaa lykätä niin kauan, kun on uusavuton / mielenterveysongelmia / päihdeongelmia / vailla ammattia / turvallinen parisuhde. Tällä nykymenolla pitäisin pikemminkin isona ihmeenä, että ruumiita tulee näinkin harvoin.[/QUOTE]
Minusta tässä asiassa ei voida verrata menneisyyteen. Mä valmistuin 80-luvulla sairaanhoitajaksi ja silloin työtön sairaanhoitaja oli lähinnä vitsi. Ajateltiin, että eihän sairaanhoitajilta voi työt loppua, koska ihmiset eivät lakkaa sairastamasta. Ihan näin yksinkertainen maailma ei kuitenkaan ollut, 90-luvun alun lama osoitti sen. Ihmiset eivät tosiaankaan lakanneet sairastamasta, mutta kunnilta loppui rahat palkanmaksuun. Monet kurssikaverini lähtivät Suomesta Ruotsiin, Norjaan ja Englantiin, koska kotimaassa ei yksinkertaisesti ollut töitä.

Tänä päivänä koko työelämä on aivan erilainen kuin 80-luvulla. Työsuhteet ovat pirstaleisia eikä vakituinen työpaikkakaan tarkoita enää sitä, että voisit siinä - jos työsi hyvin hoidat - olla eläkeikään asti. Yt-neuvottelut ovat muuttuneet arkipäiväksi. Nuorten on vaikea miettiä, mikä olisi se ala, jolla varmasti työllistyisi. Ikävä kyllä sellaista alaa ei olekaan. Ei ole kyse pelkästään tekemättömästä työstä vaan siitä, onko palkanmaksajaa. Monen ihmisen elämä on nykyisin pätkätöiden ja pätkätyöttömyysjaksojen sekamelskaa. Ennakointi on vaikeaa, koska ei voi tietää, milloin seuraavan kerran tulee rahaa. On ihmisiä, jotka eivät saa vakipaikkaa koko elämänsä aikana.

 

[Miä]

[QUOTE="shihtzu";25082130]Juuri kaverin kanssa keskustelin asiasta ja hänellä on sen verran kokemusta näistä perhetyöntekijöistä sun muista, että kun esikoisen ollessa pieni soitti ja pyysi apua kun oli sairas, että saisi nukkua, niin vastattiin, että eivät he mitään lastenvahteja ole ja kyllä he voivat tulla, mutta toivottavaa olisi että isäkin olisi silloin kotona ja se heidän käyntinsä olisi sellaista keskustelua, että mitä apua se sellainen on.

Ja muutenkin ajat pitäisi varata kuukautta etukäteen, että tälleen mennään täällä.

Minä kun silloin reilu vuosi sitten jäin yksin, niin kertaakaan ei ole neuvolassa kysytty, että tarvisinko apua, ei ole edes sellaisesta puhuttu, jotain keskuteluapua raskaudenaikana olisin saanut, mutta mistään muusta avusta ei ole edes mainittu.[/QUOTE]

Miä voin kertoa täysin toisenlaisenlaisen tarinan. Sain apua eikä kukaan missään vaiheessa vihjaillutkaan lapsen pois ottamisesta =)

 

["vieras"]

Minusta tässä asiassa ei voida verrata menneisyyteen. Mä valmistuin 80-luvulla sairaanhoitajaksi ja silloin työtön sairaanhoitaja oli lähinnä vitsi. Ajateltiin, että eihän sairaanhoitajilta voi työt loppua, koska ihmiset eivät lakkaa sairastamasta. Ihan näin yksinkertainen maailma ei kuitenkaan ollut, 90-luvun alun lama osoitti sen. Ihmiset eivät tosiaankaan lakanneet sairastamasta, mutta kunnilta loppui rahat palkanmaksuun. Monet kurssikaverini lähtivät Suomesta Ruotsiin, Norjaan ja Englantiin, koska kotimaassa ei yksinkertaisesti ollut töitä.

Tänä päivänä koko työelämä on aivan erilainen kuin 80-luvulla. Työsuhteet ovat pirstaleisia eikä vakituinen työpaikkakaan tarkoita enää sitä, että voisit siinä - jos työsi hyvin hoidat - olla eläkeikään asti. Yt-neuvottelut ovat muuttuneet arkipäiväksi. Nuorten on vaikea miettiä, mikä olisi se ala, jolla varmasti työllistyisi. Ikävä kyllä sellaista alaa ei olekaan. Ei ole kyse pelkästään tekemättömästä työstä vaan siitä, onko palkanmaksajaa. Monen ihmisen elämä on nykyisin pätkätöiden ja pätkätyöttömyysjaksojen sekamelskaa. Ennakointi on vaikeaa, koska ei voi tietää, milloin seuraavan kerran tulee rahaa. On ihmisiä, jotka eivät saa vakipaikkaa koko elämänsä aikana.

Nykyisinkin työtön sairaanhoitaja on pelkkä vitsi. Maailma on muuttunut, mutta koko julkinen sektori on edelleen ihan yhtä varma työnantaja kuin aiemminkin. Itse asiassa aiemmin saatettiin ketjuttaa määräaikaisia sijaisuuksia putkeen lähes rajattomasti, mutta nykyisinhän tämä ei enää onnistu. Varmoja aloja on edelleenkin vaikka kuinka, kulttuuriantropologia ja tämänhetkisen kännykkämallin käyttöjärjestelmän tuntemus eivät ole koskaan olleet niitä.

Meillä on satojen tuhansien työttömien (piilotyöttömät mukaanlukien) reservi ihmisiä, jotka eivät koskaan tule kykenemään mihinkään normityöhön, ja se on ongelma. Suuri osa heistä viihtyy myös kotihoidontuella, ja tuskinpa kovin meistä on kasvattajana sen parempi kuin työntekijänäkään. En myöskään suostu pitämään sattumana, että tämä lapsensa tappanut äiti oli saanut toisen lapsensa juuri silloin, kun esikoisesta maksettava kotihoidontuki loppui...

 

["vieras"]

[QUOTE="akka";25081623]Lastensuojelu koittaa auttaa,heidän päämääränsä ei ole huostaanottaa kaikkien lapsia kuten palstalla on yleinen käsitys.
Apua saa varmasti.Kun soittaa päivystävän lastensuojelun paikalle ja sanoo että vaihtoehtona on se että joko te tulette tänne hakemaan nuo lapset tai mä tapan ne niin varmasti apua saa.[/QUOTE]

No tossa tapauksessa saakin tehdä huostaanoton! Ei ole turvallinen paikka edes lapsille, jos äiti on jo tossa pisteessä.

 

[juuh]

[QUOTE="shihtzu";25081510]Tuli tuosta Kouvolan tapahtumasta mieleen ja tätä palstaa lukiessa, että nykypäivänä ihmisillä ei ole tukiverkostoja ei uskalleta tai haluta edes hakea apua, kun heti leimataan huonoksi äidiksi. Tällä palstallakin haukutaan ja mollataan jos lapset laitetaan hoitoon, että äiti saisi sitä omaa aikaa, kun eihän äiti sellaista tarvi, kun lapset tehdään, niin nehän hoidetaan itse, ilman mitään apuja.
Nykyään myös vieraannutaan kavereista ja sukulaisista ja eletään vaan sitä perhe-elämää ja lopulta se pää hajoaa.

Itse muistan kyllä kiitollisuudella reilun vuoden takaisia aikoja, kun lasten isä otti ja lähti ja jäin yksin lapsen ja ison mahan kanssa. Lähipiiri kyseli vointia ja toitottivat, että soita ja pyydä vaan apua kun siltä tuntuu ja muutenkin auttoivat tarvittaessa.

Sen tiedän, että tässä kaupungissa apua on vaikea saada, kun ei ole tarpeeksi työvoimaa[/QUOTE]

Jos sukulaiset asuvat kaukana, niin sitä apua on vaikea saada. Itse koen ainakin että jos appivanhemmat tulevat niin siitä lasten vahtimisesta on enemmän työtä minulle, ruoanlaittotohinat moninkertaistuvat (appi syö valtavasti) ja muu ylimääräinen hösellys.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25082805] En myöskään suostu pitämään sattumana, että tämä lapsensa tappanut äiti oli saanut toisen lapsensa juuri silloin, kun esikoisesta maksettava kotihoidontuki loppui...[/QUOTE]

Voi luoja :O tämä oli yököttävä kommentti. hyi.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";25082805]Nykyisinkin työtön sairaanhoitaja on pelkkä vitsi. Maailma on muuttunut, mutta koko julkinen sektori on edelleen ihan yhtä varma työnantaja kuin aiemminkin. Itse asiassa aiemmin saatettiin ketjuttaa määräaikaisia sijaisuuksia putkeen lähes rajattomasti, mutta nykyisinhän tämä ei enää onnistu. Varmoja aloja on edelleenkin vaikka kuinka, kulttuuriantropologia ja tämänhetkisen kännykkämallin käyttöjärjestelmän tuntemus eivät ole koskaan olleet niitä.

Meillä on satojen tuhansien työttömien (piilotyöttömät mukaanlukien) reservi ihmisiä, jotka eivät koskaan tule kykenemään mihinkään normityöhön, ja se on ongelma. Suuri osa heistä viihtyy myös kotihoidontuella, ja tuskinpa kovin meistä on kasvattajana sen parempi kuin työntekijänäkään. En myöskään suostu pitämään sattumana, että tämä lapsensa tappanut äiti oli saanut toisen lapsensa juuri silloin, kun esikoisesta maksettava kotihoidontuki loppui...[/QUOTE]
Kyllä, tällä hetkellä työtön sairaanhoitaja on vitsi. Mutta kuinka kauan? Mikä takaa, ettei samanlainen talouden romahdus tule eteen viiden vuoden päästä, kun nyt sairaanhoitajiksi opiskelevat alkavat olla työelämässä?

Ja kyllä, meillä on iso työttömien reservi ja se reservi tulee kasvamaan edelleen, mikäli olosuhteet muuttuvat työllisyyden kannalta huonommiksi. Mitä enemmän meillä tipahtaa ihmisiä tukien varaan, sitä useammasta firmasta loppuu tilaukset, koska ihmisillä ei ole enää varaa ostaa. Jos lamasta tulee maailmanlaajuinen, se vaikuttaa myös vientiin. Jo nyt tuotantoa siirretään muihin maihin. Mun on vaikea uskoa, että 90-luvun alun laman kaltaista tilannetta ei voisi tulla uudestaan.

 

[juuh]

[QUOTE="vieras";25082884]Voi luoja :O tämä oli yököttävä kommentti. hyi.[/QUOTE]

peesi. koko kirjoitus oli sellaista kirjoitusta, jota kirjoittaa joku huonoista oloista lähtöisin oleva, joka jollain konstilla itsensä kovettamalla saanut itsensä parempiin ja rikkaampiin oloihin. nyt halveksii sitä entistä itseään. köyhiä ja heikompia, jotka eivät jaksa kyynärpäät verissä viedä muilta työpaikkoja, hyväksikäyttää... you name it

 

[ruutiukko]

Mun on vaikea uskoa, että 90-luvun alun laman kaltaista tilannetta ei voisi tulla uudestaan.

Siis tasan tulee, kysymys kuuluu että milloin?

 

["vieras"]

Kyllä, tällä hetkellä työtön sairaanhoitaja on vitsi. Mutta kuinka kauan? Mikä takaa, ettei samanlainen talouden romahdus tule eteen viiden vuoden päästä, kun nyt sairaanhoitajiksi opiskelevat alkavat olla työelämässä?

Ja kyllä, meillä on iso työttömien reservi ja se reservi tulee kasvamaan edelleen, mikäli olosuhteet muuttuvat työllisyyden kannalta huonommiksi. Mitä enemmän meillä tipahtaa ihmisiä tukien varaan, sitä useammasta firmasta loppuu tilaukset, koska ihmisillä ei ole enää varaa ostaa. Jos lamasta tulee maailmanlaajuinen, se vaikuttaa myös vientiin. Jo nyt tuotantoa siirretään muihin maihin. Mun on vaikea uskoa, että 90-luvun alun laman kaltaista tilannetta ei voisi tulla uudestaan.

Jup, maailmantaloutta ei voi ennustaa, mutta tää on jo aika kaukana siitä lähtökohdasta, että lapsen hankintaa kannattaa lykätä, kunnes ei ole ammatiton / mielenterveys- tai päihdeongelmainen / uusavuton jne.

90-luvun lamassakin oli voittajia ja häviäjiä. Turvatuissa työpaikoissa olevilla tulot pysyivät aivan samoina kuin nousukaudellakin, mutta hintojen laskiessa ostovoima nousi reilusti. Silloin ostettiin halpoja asuntoja, joiden arvo oli nousukaudella tuplaantunut jne. Moni työtön vastavalmistunut lähti ulkomaille töihin ja pärjäsi sen avulla paremmin kuin muuten olisi koskaan voinut. Tääkin on tosi ohis, mutta pointtinani on siis se, että lama tai muu yhteiskunnallinen tapahtuma sanelee yksittäisen ihmisen elämälle (vain) tiettyjä reunaehtoja. Jotenkin sun tekstisi rivien välistä olen lukevinani sen, että yksittäinen ihminen olisi jonkun mystisen "koventuneen työelämän" tai suhdanteiden vuoksi kuin lastu laineilla ja suunnilleen syyntakeeton. En sitten tiedä, osaanko lukea rivien välejä moitteettomasti. Mutta juuri tuontapainen "en voi tehdä mitään oman elämäni parantamiseksi" -kokemus ajaa (syvemmälle) mielenterveysongelmiin, syrjäytymiseen ja muuhun ikävään.

 

["Vilukissa"]

Niin...heikkohan ei saa olla, sillä muutoin osoitat kaikille olevasi...niin mikä? Vajaavainen? Liiaksi tunteilla elävä? No vahvakaan et saa olla, koska silloin osoitat olevasi...myöskin vajaavainen, tunnekylmä...yhtäkaikki - ihminen.

Mutta todellakin - sitä avuntarvetta, avun pyytämistä ja hakemista, sitä tässä yhteiskunnassa pitää näemmä hävetä. Pää pystyssä pitää vain mennä vastoinkäymisestä toiseen, purra hampaat yhteen niin että leukaluut rutisee ja puristaa rystyset valkoisina kättä tiukempaan nyrkkiin ja sopertaa perkeleitä, että pärjää ja että kaikki on hyvin. Kuitenkin ihmiset on yksinäisempiä kuin koskaan. Ja kuitenkin ihmiset kyyläävät toistensa tekemisiä ja menemisiä tiukemmin kuin koskaan. Niitä ls- ilmoituksia ollaan tekemässä joka välissä, kun "välitetään lähimmäisestä".

Mutta välitetäänkö siltikään? Osataanko enää? Minne on kadonnut se oikea kuuntelemisen taito? Ja ihmisen arvostus? Sen heikonkin, joka yrittää olla vahva ja joka ei itse sitä näe, että onkin heikko. Mutta - minkä sinä näet ja kenties kuuletkin mutta...välitätkö tarpeeksi? Vai sivuutatko mitä kuuluu- kysymyksen vastauksen mesoamalla itse yli- innostuneesti omasta hypersupermagmahtavasta kylpyläviikonlopusta tai työprojektista tai vuoden päähän sijoittuvasta etelän matkasta, jotta ei suin surminkaan tarvitsisi kuulla kenties toisen hätää...sillä sehän pelottaa. Oikeasti. Olla heikkona.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25082884]Voi luoja :O tämä oli yököttävä kommentti. hyi.[/QUOTE]

No sori. Sitäkään ei kai sovi enää sanoa ääneen, että on olemassa tiettyjä ennakkokäsityksiä perheistä, joissa on kolmen vuoden välein syntyviä kotihoidettavia lapsia.

 

[vo]

peesi. koko kirjoitus oli sellaista kirjoitusta, jota kirjoittaa joku huonoista oloista lähtöisin oleva, joka jollain konstilla itsensä kovettamalla saanut itsensä parempiin ja rikkaampiin oloihin. nyt halveksii sitä entistä itseään. köyhiä ja heikompia, jotka eivät jaksa kyynärpäät verissä viedä muilta työpaikkoja, hyväksikäyttää... you name it

Näin juuri. Elämänsä parantamiseen läheisesti liittyviä termejä ovat nimenomaan: itsensä kovettaminen, entisen itsensä halveksuminen, muiden hyväksikäyttäminen, kyynärpäät verissä...

 

["vieras"]

peesi. koko kirjoitus oli sellaista kirjoitusta, jota kirjoittaa joku huonoista oloista lähtöisin oleva, joka jollain konstilla itsensä kovettamalla saanut itsensä parempiin ja rikkaampiin oloihin. nyt halveksii sitä entistä itseään. köyhiä ja heikompia, jotka eivät jaksa kyynärpäät verissä viedä muilta työpaikkoja, hyväksikäyttää... you name it

Näin juuri. Elämänsä parantamiseen läheisesti liittyviä termejä ovat nimenomaan itsensä kovettaminen, entisen itsensä halveksuminen, muiden hyväksikäyttäminen, kyynärpäät verissä... Työssäkäyvän ihmisen perusominaisuudet siis?

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";25083047]Jup, maailmantaloutta ei voi ennustaa, mutta tää on jo aika kaukana siitä lähtökohdasta, että lapsen hankintaa kannattaa lykätä, kunnes ei ole ammatiton / mielenterveys- tai päihdeongelmainen / uusavuton jne.

90-luvun lamassakin oli voittajia ja häviäjiä. Turvatuissa työpaikoissa olevilla tulot pysyivät aivan samoina kuin nousukaudellakin, mutta hintojen laskiessa ostovoima nousi reilusti. Silloin ostettiin halpoja asuntoja, joiden arvo oli nousukaudella tuplaantunut jne. Moni työtön vastavalmistunut lähti ulkomaille töihin ja pärjäsi sen avulla paremmin kuin muuten olisi koskaan voinut. Tääkin on tosi ohis, mutta pointtinani on siis se, että lama tai muu yhteiskunnallinen tapahtuma sanelee yksittäisen ihmisen elämälle (vain) tiettyjä reunaehtoja. Jotenkin sun tekstisi rivien välistä olen lukevinani sen, että yksittäinen ihminen olisi jonkun mystisen "koventuneen työelämän" tai suhdanteiden vuoksi kuin lastu laineilla ja suunnilleen syyntakeeton. En sitten tiedä, osaanko lukea rivien välejä moitteettomasti. Mutta juuri tuontapainen "en voi tehdä mitään oman elämäni parantamiseksi" -kokemus ajaa (syvemmälle) mielenterveysongelmiin, syrjäytymiseen ja muuhun ikävään.[/QUOTE]
Älä yritä lukea rivien välistä vaan lue, mitä kirjoitin. Tänä päivänä nuorten on vaikea tietää, missä ammatissa töitä on takuuvarmasti vielä 10 vuoden päästäkin. Tänä päivänä on vaikea ennustaa, mihin kannattaa kotinsa perustaa ja millaisen summan siihen kannattaa investoida. Jos nyt näyttääkin siltä, että sen talonsa voi pykätä paikkakunnalle X, niin viiden vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa sellaista velkaa itselleen, että voisi hankkia asunnon kasvukeskusten läheisyydestä. Nyt varmaan sanot, että no sitten muutetaan työn perässä muualle. Joopa, mutta entä jos ne kaikki turvaverkostot jääkin vanhalle paikkakunnalle? Ei olekaan enää niitä isovanhempia, joille laittaa lapsen hoitoon, kun väsyy tai tarvitsee muuten apua. Tai on, mutta satojen kilometrien päässä. Epävarmuus on lisääntynyt myös niiden keskuudessa, joilla on koulutus ja töitä.

Ammatti on mun mielestä ihan järkevää hankkia ennenkuin lapsia hankkii, ainakin se ensimmäinen ammatti. Samoin pitäisi olla psyykkisesti siinä kunnossa, että pystyy lapsensa hoitamaan. Ja tuo uusavuttomuuskin on hyvä hoitaa pois, mutta onneksi me vanhemmat ollaan sitä varten, ettei lapsistamme uusavuttomia kasvakaan. Silti olen sitä mieltä, että hyvin monen kohdalla turvallisuus on harhaa. Mitä tahansa voi tapahtua. Jopa niille vahvimmille.

 

[täh]

[QUOTE="vieras";25083089]No sori. Sitäkään ei kai sovi enää sanoa ääneen, että on olemassa tiettyjä ennakkokäsityksiä perheistä, joissa on kolmen vuoden välein syntyviä kotihoidettavia lapsia. [/QUOTE]

no huh. että joku jaksaa passata kirkuvia kakaroita jollain 200-300 euron kotihoidntuella? safkaa pöytään 5 kertaa päiväss, jatkuvaa siivoamista ja leikkimistä ja pukemista? oletko oikeasti sitä mieltä? jos maata haluaa niin ei niitä rasitteita/riesoja tee ensimmäistäkään vaan jää ihan työttömäksi sinkuksi/parisuhteeseen.

 

["shihtzu"]

[QUOTE="vieras";25083089]No sori. Sitäkään ei kai sovi enää sanoa ääneen, että on olemassa tiettyjä ennakkokäsityksiä perheistä, joissa on kolmen vuoden välein syntyviä kotihoidettavia lapsia. [/QUOTE]

Missäänhän ei ole sanottu, että tässä tapauksessa äiti on ollut vain kotona esikoisen kanssa kunnes toinen on syntynyt. Mun lapsilla on ikäeroa 2v3kk ja silti ehdin reilun vuoden verran olemaan tuossa välissä töissä.

 

["vieras"]

no huh. että joku jaksaa passata kirkuvia kakaroita jollain 200-300 euron kotihoidntuella? safkaa pöytään 5 kertaa päiväss, jatkuvaa siivoamista ja leikkimistä ja pukemista? oletko oikeasti sitä mieltä? jos maata haluaa niin ei niitä rasitteita/riesoja tee ensimmäistäkään vaan jää ihan työttömäksi sinkuksi/parisuhteeseen.

Ennakkokäsityksillä en viitannut ainoastaan laiskuuteen, vaan myös mielenterveysongelmiin ja vaikeuksiin pärjätä työelämässä.

 

["vieras"]

Älä yritä lukea rivien välistä vaan lue, mitä kirjoitin. Tänä päivänä nuorten on vaikea tietää, missä ammatissa töitä on takuuvarmasti vielä 10 vuoden päästäkin. Tänä päivänä on vaikea ennustaa, mihin kannattaa kotinsa perustaa ja millaisen summan siihen kannattaa investoida. Jos nyt näyttääkin siltä, että sen talonsa voi pykätä paikkakunnalle X, niin viiden vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa sellaista velkaa itselleen, että voisi hankkia asunnon kasvukeskusten läheisyydestä. Nyt varmaan sanot, että no sitten muutetaan työn perässä muualle. Joopa, mutta entä jos ne kaikki turvaverkostot jääkin vanhalle paikkakunnalle? Ei olekaan enää niitä isovanhempia, joille laittaa lapsen hoitoon, kun väsyy tai tarvitsee muuten apua. Tai on, mutta satojen kilometrien päässä. Epävarmuus on lisääntynyt myös niiden keskuudessa, joilla on koulutus ja töitä.

Ammatti on mun mielestä ihan järkevää hankkia ennenkuin lapsia hankkii, ainakin se ensimmäinen ammatti. Samoin pitäisi olla psyykkisesti siinä kunnossa, että pystyy lapsensa hoitamaan. Ja tuo uusavuttomuuskin on hyvä hoitaa pois, mutta onneksi me vanhemmat ollaan sitä varten, ettei lapsistamme uusavuttomia kasvakaan. Silti olen sitä mieltä, että hyvin monen kohdalla turvallisuus on harhaa. Mitä tahansa voi tapahtua. Jopa niille vahvimmille.

Nyt tuntuu, että kirjoitamme samasta asiasta eri sanoin ja käsittein. Elämä ei ole turvallista siinä mielessä, että aina sattuu ja tapahtuu. Sinä miellät turvallisuuden enemmän vakituiseksi työpaikaksi ja loppuelämän kattavaksi suunnitelmaksi. Minä taas miellän turvallisuuden ennemminkin kyvykkyydeksi reagoida muuttuviin tilanteisiin ja selviytyä uusista tilanteista. Sitä kyvykkyyttä on taito hankkia uusia ihmissuhteita uudella paikkakunnalla, uusi leipäpuu samalla paikkakunnalla tai jouduttuaan liikenneonnettomuuden jälkeen pyörätuoliin.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";25083407]Nyt tuntuu, että kirjoitamme samasta asiasta eri sanoin ja käsittein. Elämä ei ole turvallista siinä mielessä, että aina sattuu ja tapahtuu. Sinä miellät turvallisuuden enemmän vakituiseksi työpaikaksi ja loppuelämän kattavaksi suunnitelmaksi. Minä taas miellän turvallisuuden ennemminkin kyvykkyydeksi reagoida muuttuviin tilanteisiin ja selviytyä uusista tilanteista. Sitä kyvykkyyttä on taito hankkia uusia ihmissuhteita uudella paikkakunnalla, uusi leipäpuu samalla paikkakunnalla tai jouduttuaan liikenneonnettomuuden jälkeen pyörätuoliin.[/QUOTE]
Puhutaan me pitkälti samasta asiasta. Sillä erotuksella kuitenkin, että mä en enää tässä iässä ole yhtä jyrkkä ja ehdoton tuosta kyvykkyydestä kuin olin vielä esim 10 vuotta sitten. Olen oppinut jo sen, että kaikilla ihmisillä ei ole samanlaisia "elämän eväitä" kuin itselläni. Nuorempana pidin itsestään selvänä, että jokainen kyllä saavuttaa ihan mitä vaan, jos tarpeeksi kovasti haluaa. Enää en ole samaa mieltä. On ihmisiä, jotka jo lapsena ovat saaneet paljon kehnommat eväät elämään kuin mitä mulla itselläni esimerkiksi on ollut.

 

["vieras"]

On ollut, mutta sitä apua ei haettukaan yhteiskunnalta vaan yhteisöltä. Naapureilta, sukulaisilta ystäviltä.

Se oli sitä "koko kylä kasvattaa". Nykypäivänä siitä saisi syytteen. :/

 

["vieras"]

Kyllä sitä apua nykypäivänä saa, mutta sitä pitää osata itse pyytää ja siinä vaiheessa kun sitä todella tarvitsee, ei ehkä jaksa tai osaa pyytää.

Nykyään on jo panostettu ennaltaehkäisevään perhetyöhön, ei niinkään kuntien taholta, vaan ensi- ja turvakotien liiton taholta. Saan itse olla kiitollinen että asun Lahdessa, missä on vaikka mitä ennaltaehkäisvää perhetyötä (ensi- ja turvakotien liiton) eikä tarvitse olla lastensuojelun asiakas!