[QUOTE="vieras";25083735]Juu, edelleen allekirjoitan tämän. Samahan pätee muihinkin asioihin. Jos tähän saa rinnastaa vaikkapa fyysisen terveyden, niin on ihmisiä, jotka eivät tule koskaan saavuttamaan lähtökohtiensa vuoksi "riittävää" fyysistä terveyttä, esimerkkinä vaikka suhteellisen kivutonta elämää. Mutta nykyisin suhteellisen kivuttomaan elämään ei mt-ongelmien ja elämänhallinnan puutteen vuoksi yllä kolmannes ikäluokasta! Hyvin avartavaa on tutustua tähän kansanosaan laajemminkin kuin yksittäisten ihmisten tarinoita kuuntelemalla.
Ihmisen elämäntarina on aika pitkälle se, millaiseksi sen itse rakentaa: olenko menestyjä, taistelija, onko elämäni pilattu jo lapsena jne. Aika usein saman perheen sisaruksista joku kokee eläneensä onnellisen lapsuuden ja toinen perhehelvetissä. Toinen epäonnistuu siksi, ettei kukaan lapsena uskonut häneen - toisessa sama kokemus luo apinan raivon selviytyä.[/QUOTE]
Tosiaan, ei ole kahta samanlaista kokemusta, ja jos mittayksikkönä on vain perheen tarkkuus, niin ohi menee paljon faktaa. Saman perheen eri lapsilla oikeasti on eri perhe, se on arjen fenomenologiaa, sano. Perheissä pelattavat sukupolvien yli kestävät roolipelit laittavat jokaisen jäsenen eri asemaan vielä yli sen, mitä pelkät persoonallisuuserot kohteluun vaikuttaisivat. Samaten perheen henkinen tilanne voi romahtaa vuodessa radikaalisti, ja jonkun lapsen herkin ikä sattuu juuri pahimpaan saumaan. Saati sitten ihan muut kohtalon oikut. Luin tuossa mitä wiki kertoo Tracey Ullmanista: kuusivuotiaan iltasatu päättyi lukijan sydänkohtaukseen. Miten kätevästi lapsesta kasvoikaan koomikko ja koko perheen naurattaja. Epäilemättä syvä syyllisyys kalvoi lasta, joka varmasti piti itseään isänsä tappajana, ja piti hyvittää.
Hei Vieras: miten nuo sinun kaksi kappalettasi sopivat yhteen? Lienet oikeistolainen: selitä toki minulle tuo ajatustapa, että asenne ratkaisee? Onko noilla kolmasosalla siis oikeasti luvassa kovaa ja mahdollisesti turhaa rimpuilua normaaliin päästäkseen, vaiko vain asennevamma?
Mitäs sitten, kun päättäväinen yksilö apinan raivolla raataa ja lopulta kuitenkin putoaa itsesuggestionsa verkon läpi? Eikö siinä menetä paljon enemmän, kun huomaa elämänsä perustuneen valheelle, ja että matkalla on tullut uhrattua ehkä lähimmäistenkin onni? Eikö se reaktiivinen kovuus ole omiaan kolhimaan kaikkia niitä, joilla on epäonni joutua tielleni vaikkapa perheenjäsenen ominaisuudessa?
Ja miten tuohon kolmasosaikäluokkaan tutustutaan muuten kuin yksittäistarinoina? Avartuisin minäkin mielelläni.
Ja kun kirjoitit aiemmin tuosta, miten laman voittajat saivat paljon etua, niin somasti jätät mainitsematta miten häviäjien kävi. Minun perheessäni siirtyi ainakin hiukan muutakin kuin reunaehdot. Joskus elämän paino on sitä luokkaa, että kokonaiset perheet, suvut ja ystäväpiirit saavat kantaakseen taakan, joka ei ehkä ihan tapa mutta tekee heikommaksi. Hävitään paljon muutakin kuin taloudellista pääomaa. Ei se mielenterveys itsestään häivy kuin helium pallosta. Kyllä ne yhteiskunnalliset asiat vain välillä laskeutuvat hyökyaaltoina ihmisten niskaan ja heittävät rannalle rujoja ja raatoja. Ja kun perheessä yhdenkin käy kehno, niin muut jäsenet eivät siitä henkisesti ottaen rikastu.
