"Nuorisojoukko sylki päin opettajaa Rastilan metroasemalla, kun tämä huomautti kasvomaskeista – ”Ottaa päähän niin paljon, että tekisi mieli itkeä”"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Luulin roskien heittämisen ihmisten autoon olevan lainvastaista.
Toimimattomuuteni? En ollut paikalla, roskat pyrin panemaan niille kuuluvaan paikkaan.
Jos vaihtoehtona on luonto josta roskia ei kerätä pois tai auto niin kyllähän ne sinne autoon menee. Toki roskien viljelijä ne sinne itse laittaa.

Jos sinä et uskalla puuttua teinien käytökseen mikä on törkeää niin mitä sinä uskallat tehdä?
 
@m1es ja Lispetti , omien sanojensa mukaan ,heittävät jätteitä ihmisten autoon tai ainakin ovat valmiita tekemään sen, mutta eivät hyväksy syleskelevia nuoria
Millä nimellä tätä kutsutaan?
Välittämiseksi?
Miten itse näet oman toimimattomuutesi?
Algoma tahattomasti demonstroi sitä, miten toiseen yhteiskuntaan muuttanut ihminen muuttuu juurettomaksi eikä koe olevansa osa yhteisöä tai yhteiskuntaa. Silloin pitää huolta vain omista asioistaan ja eduistaan.
Juuri noin käy monille Suomeen muuttavillekin ja se näkyy sitten käytöksessä ja osallistumisessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Jos vaihtoehtona on luonto josta roskia ei kerätä pois tai auto niin kyllähän ne sinne autoon menee. Toki roskien viljelijä ne sinne itse laittaa.
Jos sinä et uskalla puuttua teinien käytökseen mikä on törkeää niin mitä sinä uskallat tehdä?
Kyseisessä tapauksessa teinien käyttäytyminen oli vain teinien käyttäytymistä.
Ensin se maskittomuus, siinä ei ollut mitään välitöntä vaaraa. Sylkeminen oli tietysti rumaa ja hävytöntä, mutta ei sen pahempaa kuin roskien heittäminen ihmisen autoon
 
Melkein sanattomaksi vetää tuo sinun teksti.

Jotenkin toivoisi, että tuossa tapauksessa kaikki paikalla olevat aikuiset olisivat tulleet paikalle tukemaan opettajaa ja kysyneet tiukasti, että mitä tämä räkijä oikein luulee tekevänsä! Jollakin tapaa on tuotava esiin, että teko ei ole millään tapaa hyväksyttävää! Jos olet hiljaa se on yhtä kuin hyväksyt asian.

Täällä Suomessa ei todellakaan ole normaalia teinin käytöstä räkiä toisia ihmisiä! Onko Kanadassa?
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Kyseisessä tapauksessa teinien käyttäytyminen oli vain teinien käyttäytymistä.
Ensin se maskittomuus, siinä ei ollut mitään välitöntä vaaraa. Sylkeminen oli tietysti rumaa ja hävytöntä, mutta ei sen pahempaa kuin roskien heittäminen ihmisen autoon
Miksi se roskien palauttaminen sinne autoon on pahempaa kuin niiden heittäminen luontoon?
Irrotat tapahtuman taustoistaan voidaksesi paheksua.... Jos tempaisisin kadulla jonkun "nuorison" edustajan irti tyttöä ahdistelemasta, sinä varmaan ruikuttaisit siitä, miten on laitonta tarttua toiseen.... :ROFLMAO:

Teinien mahdollinen huono käytös muuttuu paremmaksi, kun he mokatessaan saavat aina välitöntä palautetta ja tarpeen vaatiessa rangaistuksen. Heistä tulee yhteiset käyttäytymisnormit omaksuneita aikuisia.
 
Viimeksi muokattu:
Melkein sanattomaksi vetää tuo sinun teksti.

Jotenkin toivoisi, että tuossa tapauksessa kaikki paikalla olevat aikuiset olisivat tulleet paikalle tukemaan opettajaa ja kysyneet tiukasti, että mitä tämä räkijä oikein luulee tekevänsä! Jollakin tapaa on tuotava esiin, että teko ei ole millään tapaa hyväksyttävää! Jos olet hiljaa se on yhtä kuin hyväksyt asian.

Täällä Suomessa ei todellakaan ole normaalia teinin käytöstä räkiä toisia ihmisiä! Onko Kanadassa?
Taisin jo mainita, että sylkeminen ei ole paras tapa vastata maskihuomautukseen.
Tuo maskijuttu on vain yksi tapaus monista. Sinä itse olet kirjoittanut, että teet kepposia ihmisille, kavereillesi.
Maailma on täynnä pahoja tapoja. Tupakantumpit poljetaan kadulle. Roskat heitetään auton ikkunasta ulos, kävellään päin punaisia valoja, ajetaan päin punaisia, ajetaan ylinopeutta...

mielesyäni kanadalaiset nuoret ovat fiksumumpia. Voin olla puolueellinen
Kanadalaiset eivät yleensä puutu muiden ihmisten asioihin.
Vaaratilanteet on tietysti eri asia.
 
Miksi se roskien palauttaminen sinne autoon on pahempaa kuin niiden heittäminen luontoon?
Irrotat tapahtuman taustoistaan voidaksesi paheksua.... Jos tempaisisin kadulla jonkun "nuorison" edustajan irti tyttöä ahdistelemasta, sinä varmaan ruikuttaisit siitä, miten on laitonta tarttua toiseen....

Teinien mahdollinen huono käytös muuttuu paremmaksi, kun he mokatessaan saavat aina välitöntä palautetta ja tarpeen vaatiessa rangaistuksen. Heistä tulee yhteiset käyttäytymisnormit omaksuneita aikuisia.
En yritäkään sanoa, että roskien autosta ulosheittäjä teki oikeen, mutta sinä teit saman virheen sikäli, että laitoit roskat väärään paikkaan.

Etkö usko, että virkavalta on se, joka pitää kurin kaduilla.
Äläkä yritä puhua mies/ nainen kohtauksesta, jota ei edes tapahtunut.
 
Kerrohan nyt, mitä sinä teksit, kun näkisit niiden roskien lentävän sieltä autosta.
  1. Paiskaisit roskat takaisin autoon.
  2. Soittaisit hätänumeroon (poliisille ei suoraan voi soittaa).
  3. Kiiruhtaisit keräämään roskat ja veisit ne kotiin omaan roskikseesi.
  4. Jatkaisit matkaa, koska roskaantuminen ei ole sinun murheesi. Huolehdit vain omista asioistasi.
En tiedä, kuinka paljon Kanadassa on poliiseja. Meillä Suomessa niin vähän, että he joutuvat priorisoimaan tehtäviään, kaikkiin rikosilmoituksiin ei siis reagoida.

Oikeasti sinä toimisit vaihtoehdon 4 mukaisesti.
 
Taisin jo mainita, että sylkeminen ei ole paras tapa vastata maskihuomautukseen.
Tuo maskijuttu on vain yksi tapaus monista. Sinä itse olet kirjoittanut, että teet kepposia ihmisille, kavereillesi.
Maailma on täynnä pahoja tapoja. Tupakantumpit poljetaan kadulle. Roskat heitetään auton ikkunasta ulos, kävellään päin punaisia valoja, ajetaan päin punaisia, ajetaan ylinopeutta...

mielesyäni kanadalaiset nuoret ovat fiksumumpia. Voin olla puolueellinen
Kanadalaiset eivät yleensä puutu muiden ihmisten asioihin.
Vaaratilanteet on tietysti eri asia.
Tässä nyt syljetään toista ihmistä ja sinä kirjoitit, että teinien käyttäytyminen oli vain teinien käyttäytymistä...

Ehdotit myös, että saa pari reikää veitsestä jos menee puuttumaan teinien huonoon käyttäytökseen...

Olen täysin eri linjoilla sun kanssa tässä asiassa kokonaisuudessaan ja tuomitsen myös ne henkilöt jotka hiljaa hyväksyvät asioita mitkä tekevät Suomesta turvattoman ja epämiellyttävän paikan asua.

Lisään vielä, että myös nämä räkivät nuoret kärsivät käytöksestään, ihan hyvä että aikuinen ohjaa miten heidän tulee käyttäytyä.

Joudut nyt hakemaan noita perustelujasi ja oikeutusta välinpitämättömyydellesi melko kaukaa...rinnastat minun kepposet (mm. lumiukko jolla on pippeli) ihmisten räkimiseen?
 
Kerrohan nyt, mitä sinä teksit, kun näkisit niiden roskien lentävän sieltä autosta.
  1. Paiskaisit roskat takaisin autoon.
  2. Soittaisit hätänumeroon (poliisille ei suoraan voi soittaa).
  3. Kiiruhtaisit keräämään roskat ja veisit ne kotiin omaan roskikseesi.
  4. Jatkaisit matkaa, koska roskaantuminen ei ole sinun murheesi. Huolehdit vain omista asioistasi.
En tiedä, kuinka paljon Kanadassa on poliiseja. Meillä Suomessa niin vähän, että he joutuvat priorisoimaan tehtäviään, kaikkiin rikosilmoituksiin ei siis reagoida.

Oikeasti sinä toimisit vaihtoehdon 4 mukaisesti.
Luultavasti #4 mukaan, voisin ehkä potkia roskat tien sivuun.
Haluaisin sanoa, että #3, mutta se tuskin tapahtuosi.
Kävelyreissuillani kyllä kerään muiden jättämiä roskia, mutta siellä on jäteastiat hyvin lähellä.
Kotia en ala roskia tuomaan. Täällä on tarpeeksi roskia valmiina.
 
Tässä nyt syljetään toista ihmistä ja sinä kirjoitit, että teinien käyttäytyminen oli vain teinien käyttäytymistä...

Ehdotit myös, että saa pari reikää veitsestä jos menee puuttumaan teinien huonoon käyttäytökseen...

Olen täysin eri linjoilla sun kanssa tässä asiassa kokonaisuudessaan ja tuomitsen myös ne henkilöt jotka hiljaa hyväksyvät asioita mitkä tekevät Suomesta turvattoman ja epämiellyttävän paikan asua.

Lisään vielä, että myös nämä räkivät nuoret kärsivät käytöksestään, ihan hyvä että aikuinen ohjaa miten heidän tulee käyttäytyä.

Joudut nyt hakemaan noita perustelujasi ja oikeutusta välinpitämättömyydellesi melko kaukaa...rinnastat minun kepposet (mm. lumiukko jolla on pippeli) ihmisten räkimiseen?
Älä sano minun sanoneen jotain, jota en sanonut
Tuo mun mainita sinun keppostelusta oli puutteellinen.
 
vierailija
Ajattelutapaa tulisi muuttaa.
”Koko kylä kasvattaa” on hyvä aate.

Oikean ja väärän merkitys kulttuurista huolimatta on pitkälti sama, ja lisäksi Suomessa noudatetaan Suomen lakeja/Suomessa on tasa-arvo ja ihmisoikeudet. Meidän pitää pitää kiinni ed. mainituista ja joskus se voi vaatia sen että sinä puutut asioihin!
Ihan miten vaan. Moni ihminen on tullut hakatuksi kun on mennyt puuttumaan tappeluun nakkikioskin jonossa. Itse kehotan ennemmin olemaan puuttumatta ja poistumaan paikalta.
 
vierailija
Ei omat tavat ole kiellettyjä, mutta jos ne tavat ovat vastoin meidän lakeja tai yleisesti ei hyväksyttyjä niin niihin tulee puuttua.
Se on ainoa keino.

Pahinta mitä voi tapahtua on se, että ihmiset lakkaavat välittämästä, eivätkä puutu.
Pointti on se, että tietyn pisteen jälkeen se puuttuja on vähemmistössä mielipiteineen siitä mikä on yleisesti hyväksyttyä. Opettaja todennäköisesti edusti Rastilassa ihan vieraita tapoja ja meni tuputtamaan niitä paikallisille, jotka eivät niitä tapoja noudata.
 
vierailija
Jotenkin toivoisi, että tuossa tapauksessa kaikki paikalla olevat aikuiset olisivat tulleet paikalle tukemaan opettajaa ja kysyneet tiukasti, että mitä tämä räkijä oikein luulee tekevänsä! Jollakin tapaa on tuotava esiin, että teko ei ole millään tapaa hyväksyttävää! Jos olet hiljaa se on yhtä kuin hyväksyt asian.
Melkein paikallisena voin vakuuttaa, että en todellakaan menisi tukemaan opettajaa eikä varmaan menisi kukaan muukaan. En sano että se olisi oikein, mutta se on kuitenkin fakta. Helpommalla pääsee kun ei puutu muiden tekemisiin.
 
Pointti on se, että tietyn pisteen jälkeen se puuttuja on vähemmistössä mielipiteineen siitä mikä on yleisesti hyväksyttyä. Opettaja todennäköisesti edusti Rastilassa ihan vieraita tapoja ja meni tuputtamaan niitä paikallisille, jotka eivät niitä tapoja noudata.
Melkein paikallisena voin vakuuttaa, että en todellakaan menisi tukemaan opettajaa eikä varmaan menisi kukaan muukaan. En sano että se olisi oikein, mutta se on kuitenkin fakta. Helpommalla pääsee kun ei puutu muiden tekemisiin.
Rastilassa on siis jo luovutettu ruotsalaislähiöiden malliin. :(
 
Yhteistyössä