Mun lapsuudenperheessäni, yrittäjäperheessä, äänestettiin, tai siis vanhemmat äänestivät, Kokoomusta. Minä en, tein omat päätökseni ja paljon juttelimme kotona politiikasta. Tuolloin Kokoomuksessa oli vielä ns. sivistysporvareita, joiden ajatuksia kannatin osin itsekin. Nykyistä Kokoomusta ei PS:stä erota.
Olisi kiintoisaa kuulla, mitä vanhempani olisivat tästä nykymenosta ja tämän päivän Kokoomuksesta mieltä, mutta valitettavasti ovat jo tästä maailmasta pois. Veikkaan, että eivät enää suhtautuisi ko, puolueeseen niin myötämielisesti.