Nuoren herpes tartunta ahdistaa

Nuorella todettiin kesän alussa genitaaliherpes ja äitinä tätä henkistä tuskaa on sydäntä särkevää seurata. Nuori on aivan lamaantunut, ahdistunut, kauhuissaan ja epätoivoinen kelpaako enää koskaan kenellekään vai jääkö yksin loppuiäkseen. Olen yrittänyt lohduttaa, että maailma ei tähän kaadu eikä tämä määritä loppuelämää ja kohtalotovereita löytyy, näistä ei vaan kukaan puhu.
En itse meinaa ahdistukseltani lapsen puolesta kestää ja tuskaa ajatella tätä kaikkea mikä hänen mielessään liikkuu sekä seurata lapsen romahtanutta olemusta, kun itkee vaan kotona kesän ollessa kauneimmillaan.

Kaikki tuntuu aivan epätodelliselta, ihan unelta ja muistikuvat menneiden vuosien hetkistä lyö päälle samoin kuin mieleen jääneet lapsuuden iloiset hetket valokuviin tallennettuna, että tämä ei voi tapahtua omalle pienelle valloittavaa hymyä väläyttäneelle pienelle. Ja heti perään aivan järkyttävä tuska, että tämä ei voi pitää paikkaansa ja maailma jatkaa vaan kulkuaa.

Ymmärrän hyvin, että vakavampia asioita tapahtuu ja hänelle on vanhemmat tukena, mutta olo on sellainen etten tule tästä koskaan toipumaan. Olen ihan palasina.

 

Nyt ota järki käteen. Oot mennyt liian pitkälle hysteriassa ja ajatuskuvioissa. Yritä olla se aikuinen jooko. Älä lähde siihen mukaan noin paljon. Pidä omat tunteesi ja järkesi kasassa. Oireet varmaan helpottavat jos on voide tai lääke jo, jossain vaiheessa. Tuskin se pysyy loputtomasti aktiivisena. Alkuun ehkä on. Nuorena panikoi vaikka mitkä hivit ja muut läpi, koska asia on uusi. Eiköhän monilla ole myöhemmin parisuhdekin, aikuisena viimeistään ellei ole itsekseen elävä muuten vaan. Siis ootko tosissas että "sä et tule toipumaan", eihän sulla ole edes sitä tautia! Ainoa mikä voi huolettaa on miten virukset muuten toimivat elimistössä vaikka vanhana, ehkä siihenkin keksitään jotain. Onko provo, joku raja tällä hysterialla? Rauhoita nuorta.

 

Nyt ota järki käteen. Oot mennyt liian pitkälle hysteriassa ja ajatuskuvioissa. Yritä olla se aikuinen jooko. Älä lähde siihen mukaan noin paljon. Pidä omat tunteesi ja järkesi kasassa. Oireet varmaan helpottavat jos on voide tai lääke jo, jossain vaiheessa. Tuskin se pysyy loputtomasti aktiivisena. Alkuun ehkä on. Nuorena panikoi vaikka mitkä hivit ja muut läpi, koska asia on uusi. Eiköhän monilla ole myöhemmin parisuhdekin, aikuisena viimeistään ellei ole itsekseen elävä muuten vaan. Siis ootko tosissas että "sä et tule toipumaan", eihän sulla ole edes sitä tautia! Ainoa mikä voi huolettaa on miten virukset muuten toimivat elimistössä vaikka vanhana, ehkä siihenkin keksitään jotain. Onko provo, joku raja tällä hysterialla? Rauhoita nuorta.

Meinasin tulla juuri nyt kirjoittamaan samaa mutta ehdit ensin. Hyvä.

Ole vanhempana lapsellesi nyt. Rauhoittajana ja tukijana, auttajana. Se, että käyttäydyt hysteerikkona ei auta ketään. Ja miksi edes käyttäydyt niin, miksi sinä olet palasina etkä tuosta toivu? Ei itselläsi ole tartuntaa, joten järki käteen ja käyttöön nyt. Herpekseen on nykyään olemassa hyvät hoitokeinot ja kun pääsee sinuiksi asian kanssa, niin oppii myös tunnistamaan nopeasti ensioireetkin sekä asiat, mitkä lietsovat oireilua. Stressi on yksi sellainen, joten lopeta hössötys, nuoresi aistii sen, ja ryhdistäydy., ettet toimi lapsellesi stressitekijänä.
Ei tähän lapsesi elämä lopu.
Eikä sinunkaan.

 

En näemmä osannut kirjoittaa selvästi, kun kirjoituksesta ei tullut selväksi, että lapselle en ole tätä omaa surua ja ahdistusta näyttänyt vaan olen tukenut, kuunnellut, luonut uskoa tulevaan ja lohduttanut. Ja pitänyt omat ajatukset ulkoisesti kasassa. Kirjoitus oli selvästi hysteerisen oloinen, kyn sen uudestaan luin, mutta ei provo. Jonnekin oli vaan pakko purkaa päässä pyörivät ajatukset joille en voi mitään. Ajattelin josko olisi ollut joku samassa tilanteessa, lapsen ahdistus ja suru tilanteesta tuntuu itsestä vaan niin pahalta.

 

En näemmä osannut kirjoittaa selvästi, kun kirjoituksesta ei tullut selväksi, että lapselle en ole tätä omaa surua ja ahdistusta näyttänyt vaan olen tukenut, kuunnellut, luonut uskoa tulevaan ja lohduttanut. Ja pitänyt omat ajatukset ulkoisesti kasassa. Kirjoitus oli selvästi hysteerisen oloinen, kyn sen uudestaan luin, mutta ei provo. Jonnekin oli vaan pakko purkaa päässä pyörivät ajatukset joille en voi mitään. Ajattelin josko olisi ollut joku samassa tilanteessa, lapsen ahdistus ja suru tilanteesta tuntuu itsestä vaan niin pahalta.

On aivan ymmärrettävää, että tilanteen ollessa uunituore ja akuutti kaikki tunteetkin ovat ryöppynä pinnalla. Mutta nyt vain auttaa kumpaakin asian toteaminen ja hoitotasapainon saavuttaminen. Lääkäriltä saa asiasta lisää tietoa ja jos keskusteluapua kaipaa, niin sairaanhoitajilta sitä. Kuten sanottua, elämä ei lopu siihen, sen kanssa pystyy elämään.
Mahtaisiko netin syövereistä löytyä myös ihan vertaistukiryhmää? Voi olla että lääkärikin jopa tietää tuosta asiasta. Jos löytyy, niin ottakaa koppia siitä.
Ja - asiat järjestyvät. Tsemppiä sekä hyvää vointia kummallekin.

 

Nuorella todettiin kesän alussa genitaaliherpes ja äitinä tätä henkistä tuskaa on sydäntä särkevää seurata. Nuori on aivan lamaantunut, ahdistunut, kauhuissaan ja epätoivoinen kelpaako enää koskaan kenellekään vai jääkö yksin loppuiäkseen. Olen yrittänyt lohduttaa, että maailma ei tähän kaadu eikä tämä määritä loppuelämää ja kohtalotovereita löytyy, näistä ei vaan kukaan puhu.
En itse meinaa ahdistukseltani lapsen puolesta kestää ja tuskaa ajatella tätä kaikkea mikä hänen mielessään liikkuu sekä seurata lapsen romahtanutta olemusta, kun itkee vaan kotona kesän ollessa kauneimmillaan.

Kaikki tuntuu aivan epätodelliselta, ihan unelta ja muistikuvat menneiden vuosien hetkistä lyö päälle samoin kuin mieleen jääneet lapsuuden iloiset hetket valokuviin tallennettuna, että tämä ei voi tapahtua omalle pienelle valloittavaa hymyä väläyttäneelle pienelle. Ja heti perään aivan järkyttävä tuska, että tämä ei voi pitää paikkaansa ja maailma jatkaa vaan kulkuaa.

Ymmärrän hyvin, että vakavampia asioita tapahtuu ja hänelle on vanhemmat tukena, mutta olo on sellainen etten tule tästä koskaan toipumaan. Olen ihan palasina.

Vähälläpä olet elämässä päässyt, jos noin tolaltasi menet yhdestä herpeksestä. Jonka lapsosesi on varmasti ihan itseaiheutetusti saanut......