Nukkumaan meno, miten teillä?

  • Viestiketjun aloittaja Rh-neg
  • Ensimmäinen viesti
Rh-neg
Olen tuttavapiirissäni huomannut hyvin erilaisia nukkumaanmenotapoja? Miten teidän perheissänne? Nukutatteko lapsenne vai "täytyykö" lapsen osata yksin nukahtaa eli jää yksin valvomaan omaan huoneeseen?

Joskus vaan olen ollut perheissä joissa vanhammat vain komentavat lapsensa sänkyyn, peittelevät ja juttelevat pari minuuttia ja sitten ovi kiinni. Jos lapsi kurkkii, niin heti komennetaan takaisin. Aikuiset itse istuvat olohuoneessa ja katsovat telkkaria, äänikään ei hirveän pienellä. Mitä mieltä? Ja jos lapset ovat alle kouluikäisiä.

Meillä on aina rauhoituttu koko perhe, tv:t kiinni ja muutenkin juoksuleikistä ei suoraan koskaan mennä hampaan pesulle. Iltapala yhdessä, sen jälkeen iltapesut ja lapset valitsevat yhdessä kirjan. Joka ilta olen 6 vuoden ajan lukenut iltasadun ja silittänyt lapseni uneen. Pienempi on tottunut myös jäämän sänkyyn pötköttelemään, vaikka lähdenkin viemään vesikupit välillä keittiöön. Viivyn vaan "matkalla" joskus niin kauan että hänkin on jo nukahtanut. Mutta esikoinen vaatii että olen vieressä siihen saakka kun on nukahtanut. Ongelmia ei ole ollut nukkumaan menon kanssa ja eilenkin meni 10 min kun pojat olivat unessa. Sitten otin filmin ja karkkipussin ja asetuin mieheni eteen hierottavaksi.... =)

No, siis siitä nukkumaan menosta???
 
No meillä laitan tytön sänkyyn vaan ja sinne nukahtaa minuutissa ite, ikää hänellä 8kk. Pojalle luen iltasadun ja sitten hän jää lukemaan vielä itsekseen hetkeksi ja nukahtaa, hänellä ikää 2v10kk. Poika sai opetella itsekseen nukahtamisen, koska yhdessä vaiheessa minun piti samaan aikaan syöttää iltasapuskat tytölle kun oli pojan nukkumaan meno. Ja nyt en aioikaan enää palata siihen, että luen pojalle satua niin kauan kunnes nukahtaa.

Yksi selvä yhteys on pojan rauhallisempiin uniin se, että nukahtaa yksin. Kun olin niin kauan vieressä että nukahti, niin sitten kun poika yöllä havahtui hereille, hän pelästyi, että missä minä olen... Nyt siis nukkuu kaikessa rauhassa vaikka välillä havahtuukin, joskus saattaa kiljaista, että peitto päälle. Ja kun palaan pian töihin, niin en todellakaan ala tuhlata iltaa saduille uniin asti vaan saa poika ite lukea. Siis toki yhden sadun luen... Mutta olen itsekin sen verran iltauninen, että sitten jää kaikki iltaset pikkuaskareet tekemättä, jos "kupeksin" lastenhuoneessa puoleenyöhön. Poika kun jää vielä oikeen kuuntelemaan niitä satuja, itekseen nukahtaa nopeemmin kirjan kanssa.

Näin meillä ;)
 
meillä poika 2v.7kk ja unenlahjat on aina olleet hyvät. Meillä luetaan 2 iltasatua ja odotetaan siihen asti kun poika nukkuu. Poika on kova ollut lukemaan ja tykkää kovasti kuunnella, niinpä on selkeät sävelet että kaksi kirjaa ja valot pois,muuten luettaisiin 5 jos poika sais päättää. :D vieressä istumista on sitten semmoiset 10min.-20min. ennen kun nukahtaa. Ennen valojen sammuttamista annetaan suukot kaikille ja toivotetaan hyvää yötä, unikavereita myöten.

Minä vielä vähän aikaa jutustelen kuulumisia sängyssä lukemisen päätteeksi, on semmonen rauhallinen mukava hetki jolloin saa kontaktin puolin ja toisin ja voi vaan keskittyä siihen jutteluun muun hälinän päätteeksi. Usein se ainut rauhallinen hetki tämänikäisen vili-vilperin kanssa tulee just vasta nukkumaan mentäessä..

Usein illan viimeiset sanat on "isi on hemuli" :D :D siitä on tullut semmonen sisäpiiri-juttu
 
Meillä tyttö 2,5v ja aina ollut jonkinmoiset iltarutiinit - muuttuneet hiukan tytön kasvaessa. Nykyisin aikalailla niin että iltapala, hampupesu + pissallakäynti, tulee sanomaan hyvät yöt äitille ja vauvalle, ja menee isin kanssa makkariin. Siellä he isin kanssa höpöttävät rauhassa päivän jutuista, ja saattaa vaikka laulaa jonkun unilaulun. Peittelemiset, halit ja pusut, hyvänyöntoivotus ja sinne jää tyttö unipupu kainalossa nukahtamaan.

Ja meillä myös jo pitkään ollut tärkeää että tyttö saa nukahtaa ihan itsekseen, se takaa rauhaisamman unen.

Joskus toki minäkin vien tytön nukkumaan, mutta vauvan tiheän iltatankkaamisen vuoksi yleensä isi ehtii paremmin.

 
archie
Minä myös opetin muksut nukahtamaan itsekseen sillä sen huomasin että kun vieressä oli niin sitä jaksettiin riekkua vaikka miten pitkään ja minun hermot eivät kerta kaikkiaan kestäneet sitä. Nyt luen muutaman kirjan ja sinne jäävät sänkyihinsä unta oottamaan. No jokainen taaplaa tyylillään.
 
lurppa
yksin miekkonen nukahtaa. olen itse sen verran laiska, etten jaksa ruveta häsläämään satujen kanssa.

ensin katsotaan yhdessä sohvalla pötkötellen salkkarit, sit iltapala, pesut ja pisut. kun ne on tehty, lähdetään makkariin, poika kipuaa sänkyyn, minä laittelen verhoja, jutustan päivästä ja mitä tehdään huomenna. peittelen pojan, toivottelen hyvät yöt ja heittelen lentosuukkoja ovelta.

kuten sanottu, kukin tyylillään.
 
Nelivuotiaalle luetaan kirjaa hetken tai jutellaan mukavia, sitten peittely ja pusut ja jää itse nukahtamaan. Vuoden ikänen pistetään sänkyyn, höpötetään vähän ja poistutaan huoneesta. Esikoista nukutin uneen asti ja sit jatku pitkään se ettei meinannu päästä huoneesta pois kun havahtu kaikkeen, vahti siis että pysyn siinä. Nuoremmalle en aio opettaa samaa ;)
 
Kirsi -74
En ole halunnut tehdä mitään numeroa nukkumaan menosta. Esikoinen oli helppo tapaus pienestä saakka: iltapala, hetki rauhallista leikkiä, hampaanpesu + vessassa käynti, ehkä kirjanlukua ja sitten omaan sänkyyn nukkumaan. Peitellyt olen ja toivottanut hyvää yötä. Sitten olen voinut jatkaa kotihommia. Joskus sanoo itse menevänsä nukkumaan ja menee kans, saattaa kattella hetken itse kirjaa. Poika nyt 3 vuotias.

Nuorempi nukkuu myös omassa sängyssä, mutta minun pitää ruveta omalle paikalleni muka nukkumaan, jotta rauhoittuu unten maille. Jos en ole kotona, muutkin kelpaa.
 
uskomatonta että muilla tuntuu lasten nukuttaminen käyvän leikiten meillä kun se tehdään aina tappelun kanssa oli kyse sitten päivä tai yöunille menosta, lapset ovat 2 ja 3v. Rutiinit ovat aina samat; leikkiä, iltapala, iltapesu ja sänkyyn, iltarukous ja suukko ja sängyistä pois ravaaminen alkaa. Lukisin kirjaa mutta jonpikumpi aloittaa kiljumisen. On koitettu eri nukkuma aikoja, videokasetteja, satukuuntelukasetteja mutta ei mitään vaikutusta.Äidillä on neuvot vähissä ja hermot riekaleina. Auttakaa!! :(
 
Silloin kun kävin töissä meillä oli käytössä pidempi kaava, nyt kun olen äitiyslomalla, niin tuntuu että lheisyyttä tulee muutenkin riittävästi.

Ennen mentiin siis sillä lailla, että iltapala, iltapesut, sitten sänkyyn jossa ensin vähän juteltiin ja sitten luettiin iltasatu. Välillä jäin siihen itsekin vähän huilaamaan. Iltasadun luimme yleensä niin, että olimme makkarin sängylllä, minä keskellä ja lapset molemmilla puolilla. Siitä sitten nostettiin omaan sänkyyn kun olivat nukahtaneet. Vähän isompina sitten saivat lampsia omiin sänkyihinsä kun satu oli luettu. Minua ei yhtään haitannut lasten vierellä käytetty aika, sillä töissä käyminen pienten lasten kanssa oli aika rankka ja huilihetket ihan tarpeen.

Nyt olen äitiyslomalla, ja lapsetkin isompia (5 ja 8), niin iltasatu riittää. Hoitavat iltaoimet itse, minä vain avustan, ja sitten luen heille sadun ja peittelen. Silloin on myös hyvä hetki puhua rauhassa, jos joku painaa mieltä. Isompi osaa kyllä jo lukea ihan hyvin itsekin, mutta jotenkin vain se on niin mukava yhteinen hetki. Esim. eilen kun olivat kastuneet sateessa, niin sytytettiin takkaan tuli, juotiin lämminä kaakaota ja luettiin satua. Mikäs sen kodikkaampaa!
 
Meidän poju nukahti 1½ vuotiaaksi aina itse ja sen jälkeen alkoi hirveä show. Nyt on siitä asti nukuttamalla nukutettu (poika nyt 2v9kk), luetaan pari satua ja silittelen/hieron uneen. Ajattelin kyllä, että voisi pikkuhiljaa alkaa opettamaan itse nukahtamaan, kun tämä nukutus-rumba kestää kuitenkin n. 1 tunti/ilta, mutta katotaan nyt.
 
jj25
minä olen kans "nukuttanu" pienestä asti ja esikoinen nyt kohta 4v, mut ei ole ongelmia..
luetaan iltasatu iltapesun jälkeen ja sen jälkeen nukahtaa useimmiten 10min joko menee itse omaan huoneeseen yksin ja sanoo hyvää yötä tai sit nukahtaa meidän sänkyyn josta kannetaan omaansa.. pikku kakkonen 9kk on äitin kainalossa lukuhetken ja nukahtaa heti iltasadun jälkeen :)

Minä en koe rasitteeksi sitä että nukutan lapseni ja olen vieressä sen aikaa että nukkuvat! ja meille se on sopinut..
 
Meillä rauhoitutaa iltapalan ja pesujen jälkeen hetken aikaa ja sitten lapset viedään sänkyyn.Nuorempi (7kk) laitetaan sänkyyn ja sanotaan hyvää yötä,nukahtaa aina samantien.Esikoiselle (2,5v).Luteaan iltasatu ja sitten jää itsekseen nukkumaan.
meillä katsotaan telkkaria,kuunnellaan musiikkia heti,kun lapset on viety nukkumaan-ei siis odotella,että varmasti nukkuvat.Meillä etuna se,että on kaksi kerrosta,joten lapset saavat rauhassa nukkua.
 
Meillä on miehen kanssa sopimus, että vuorotellen nukutetaan esikot ja nuorikot, niin kaikille jää aikaa.
Meillä esikoisilla, nyt 7v molemmilla omat huoneet. Satu luetaan sovalla vieretysten ja sitten molemmat kipuavat omiin huoneisiinsa. Heidät käyn sitten peittelemässä ja suukottmassa.
Nuoremmilla, 4 ja 2v yhteinen huone. Istun tuolissa ja luen satua tai kuunnellaan ääni kirjaa hetken. Vien vaatteet pyykkipussiin ja tulen takaisin. Yleensä molemmat nukahtavat hetkessä, mut jos ei niin silitän uneen.

Meillä yleensä iltahommat alkavat kun käydään iltapalalle ja sen jälkeen pesut, pisut ja pusut. Leikit lopetetaan noin 30-45min ennen nukkumaan käyntiä.
Lapset kun nukkuvat, niin telkka auki ja oman miehen kainaloa.
 
Meillä on aluksi nukutettu oikein vierellä istuen ja tarpeen tullen silitellen, mut ainakin esikoisen kasvaessa ollaan siirrytty systeemiin et luetaan iltasatu ja iltarukous ja sit ruvetaan nukkumaan. Vieressä istutaan vähän aikaa mut ei välttämättä nukahtamiseen asti. Esikoinen on nyt 4v. joten parin vuoden sisällä varmaan pyritään siihen et osais nukahtaa itsekseen. Kuopuksesta ei vielä tiedä miten jatko sujuu, on nyt 1v. ja vielä täytyy oikein nukuttaa.
 
SAVONLINNA
Meillä esikoinen, nyt 9v nukahtanut jo pienenä silleen, että kun iltapesuilta ollaan tultu. viety omaan sänkyyn ja siinä vähän sitten juteltu ja poika nukahtanut.
Keskimmäinen ollut itkuisempi ja pelokkaampi, että on pitänyt kunnolla nukuttaa. Mutta kun poika oli 4v kun sisko tullut samaan huoneeseen, niin nukkuminen onnistu paremmin. Luetaan vähän satua ja sen jälkeen keskenään nukahtaneet.

Meilläkin on kaksi kerrosta, ettei vanhempien telkkarin katselu häiritse unia. Mutta mielestäni lapsia ei kannata opettaa ihan hiljaiseen nukkumis ympäristöön, koska sitten lapset ei välttämättä osaa nukkua esim. hotellissa, joss ääniä.
 
Tintti1010
meillä mennään koko perhe nukkumaan yhtä aikaa ja poika nukkuu meidän välissä ja iltaisin silittelen ja pidän kainalossa....vauva laitetaan vähän ennen nukkumaan ja työnnän sille vain sitten tuttia jos tarvii. Nyt kun poika täyttää kolme niin ollaan sovitu että hän rupee nukkumaan omassa sängyssä joka on meidän sängyn vieressä
 
Meillä syödään iltapala sitten pisulle ja pesulle. Sängyssä luetaan kirjaa ja sitten toivotellaan hyvät yöt ja pojat (2,5v ja 8kk) jäävät sänkyyn ja nukahtavat omia aikojaan. Välillä kyllä kikatellaan yhdessä, huudellaan äitiä/isää ja tullaan huonewesta pois, mutta pää vain takaisin tyynyyn (joskus montakin kertaa). :flower:
 
Iltapalan ja pesun jälkeen vanhemmista jompi kumpi lukee
(mies aku ankkaa ja minä 'oikeata' kirjaa) hetken ja sitten
peittely, hali ja suukot ja 6 v jää itsekseen omaan huoneeseen.
Olohuoneessa on vielä televisio auki ja monesti rupeamme vasta
silloin tekemään keittiössä eväitä seuraavaa päivää varten.
Toimii hienosti, myös silloin, kun on vieraita ja ääntä on enemmän.

 
Meillä syödään iltapala, pestään hampaat ja luetaan kirja tai jutellaan.. Sitten pojat menee sänkyihinsä ja sanotaan hyvät yöt ja peitellään ja me vanhemmat mennään olkkariin kattomaan tv:tä (hui kamalaa :eek: ) ja pojat nukahtaa itsekseen.. Siis onko siinä jotain kamalaa kun lapset vain jätetään nukkumaan eikä silitellä :eek: ja vanhemmat vielä katsoo tv:tä :eek:
 
Meillä 7 ja 5vuotiaat peitellään hampaiden pesun jälkeen sänkyihinsä. Saavat lukea akuja hetken aikaa. Nukahtavat itsekseen tai sitten täytyy käydä hätyyttelemässä, että nyt valot pois ja nukkumaan. Iltasatuja en ole koskaa jaksanut lukea, koska olen ollut melkein aina kotiäitinä, että iltasin on jo niin väsynyt ja haluaa sen oman puolituntisen katsoa tv:tä, käydä saunassa taikka vain jutella miehen kanssa, ennen nukkumaan menoa. Joten sadut meillä luetaan päivisin. Niin meidän yksi vuotiaamme käy nukkumaan nykyisin tosi helposti. Vien sänkyyn peittelen ja annan tutin. Sinne hän nukahtaa yleensä hetkessä, joskus täytyy käydä laittamassa tutti uudelleen ja peittelemässä.
 

Yhteistyössä