Isä tuli sairaalasta tapaamasta ystäväänsä. Hän oli vienyt Kakelle kolme askia Marlboroa. Kyllä isä on auttavainen. Isällä on siniset silmät. Ainakin ne olivat siniset, kun viimeksi tapasimme. Hän on aika iso mies, pitkänokkainen ja kohtelias. Jalat ovat suuret, etuvarvas turvoksissa. Hän istuu kahvipöydässä äidin vieressä ja molemmat tuijottava lintujenruokintapuuta. Äidin vaaleissa hiuksissa on kiharoita. Hän käyttää keltaisia silmälaseja ja näyttää hyvältä. Äiti tarvitsee minua jalkahoitajaksi ja kotitöihin.
Onko se kirje tullut, minä kysyn. Mikä kirje, kysyy äiti muka ölövinä ja katsoo hätääntyneenä isään. No se sairaalan kirje, jossa ovat tutkimusteni tulokset. Olen odottanut sitä kirjettä 27 päivää. On se tullut, sanoo isä. Onkohan isä itkenyt? Isä sanoo, ettei me taideta näyttää kirjettä sinulle, kun olet vasta 16-vuotias. Kyllä minä haluan tietää itseäni koskevat asiat, sanon äkäisesti. Antakaapas tänne se minun kirjeeni, alan vaatia. Äiti ottaa kirjeen pöytäliinan alta piilosta ja antaa minulle.
Menen olohuoneen kiikkutuoliin lukemaan. Luen kirjeen kolmeen kertaan. Aloitus musertaa minut - .lievästi kehitysvammainen nuori nainen. Siis minä! Minä kehitysvammainen!
Mitähän kaikki sanovat? Ollaan sitten vammainen, kun kerran on todettu, että olen vammainen.
Tulee itku, pitkä itku. Pelko on totta. Artun möläys koulun ruokajonossa - katsokaa tuolta se vammainen taapertaa! Arttu on varmasti mielissään, kun kuulee, että minä olen oikeasti vammainen.
Äiti, tämä on sen lääkärin syytä! Sinä itse sanoit, että jos he olisivat leikanneet minut sinun kohdustasi ajoissa, olisin nyt terve. Soita heti Kurkelan Erkille ja sano, että hänen pitää viedä lääkäri ja kätilö putkaan! Istukoon siellä putkassa koko loppuelämänsä.
Nousen tuolista ja kävelen äkäisesti keittiöön. Äiti ei tee elettäkään soittaakseen poliisilaitokselle, vaikka lääkärin virheen takia minusta tuli vammainen. Äiti lukee Kalevan säätiedotussivua. Niin kuin sillä nyt olisi jotain merkitystä paistaako loppuviikosta aurinko vai sataako jääkalikoita. Miten joku voi kaikessa rauhassa katsella Kalevaa, kun tytär on kehitysvammainen.
Minä olen kuullut kun aikuiset puhuvat. Kerrankin Eija sanoi Saaralle, että häneltä on kuollut kaksi lasta. Ja Saara sanoi, että parempi niille lapsille, kun olivat niin sairaita. Minä menin lastenhuoneeseen katselemaan kirjoja. Yritin kuitenkin kuunnella, sanooko Saara Eijalle, että olisi se parempi Helinkin olla taivaassa mustikoita poimimassa. Mietin, onko se parempi, että sairaat lapset kuolevat. Olisikohan äidistä nyt parempi, että minä olisin kuollut.
Vieraat istuvat olohuoneessa. Ennen kuin Lissu on ehtinyt kysyä, mistä ostettu ja paljonko maksoi, minä istun Lissun ja Maran keskelle. Teillä on nyt sitten kehitysvammainen ystävä. Oletteko te enää minun ystäviäni, kun minulle on tullut sairaalasta tieto, että minulla on lievä kehitysvamma. Lissu halaa minua lämpimästi. Hän sanoo, että minä olen rakas.
Äiti ja Lissu sipisevät keittiössä keskenään. Kun menen muka hakemaan vettä, äiti sanoo ääneen - on meillä lahjakas tyttö. Hän pyytää, että soittaisin jonkun kappaleen. Minä soitan "Kun on turva Jumalassa". Kysyn, haluavatko he, että laulan. Meidän Ville sanoo, hei, Heli - älä laula! Mutta isä mulkaisee Villeä ja sanoo minulle, että hän juuri meinasikin pyytää minua laulamaan, kun minulla on niin kaunis ääni.
Tänään kolmekymppisenä
Asun yksin ja elän itsenäistä aikuisen naisen elämää.
Äiti on pessyt nuhruiset pyykkiini. Ne tuoksuvat vähän huuhteluaineelle. Siitä minä en tykkää. Olen odottanut, että äiti antaisi vähän taskurahaa. Onneksi hän älyää antaa joskus pyytämättä. Minusta näyttää, ettei äiti aivan viimeisiä rahojaan anna.
Joinakin päivinä haluaisin hypätä pois tästä vammaisuudestani. Ostaisin punaisen auton ja huristaisin sillä kaupunkiin kampaajalle. Eläisin terveenä. Mutta vammani näkyy. Kadulla, joku lippalakkipäinen osoittaa minua sormellaan ja huutelee perääni. Ajattelen, että kyllä hänkin kantaa kyttyräänsä. Niinhän runossa sanotaan.
Rakastan Jalmaria, mutta äiti käskee sanoa, että tykkään. Haluan, että Jalmari pitää minua kädestä kiinni ja silittää päätäni ja sanoo - olet rakas ja tärkeä. Haluan naimisiin Jalmarin kanssa. Kun juttelen ystävieni kanssa, saatan sanoa, etten halua naimisiin. Sanon, etten voi ottaa niin suurta vastuuta, koska olen kehitysvammainen. Minuun sattuu. Voisin huutaa, että Heli haluaa Jalmarin kanssa naimisiin. Sitten tulevat kaikki hapannaamat ja totuudentorvet rikkomaan unelmani. Et sinä voi mennä naimisiin, koska olet vammainen. Niin Katikin puhelee tasaisen tylsällä äänellään ja lähtee rivitalokotiinsa suloisen Urponsa kainaloon.
Haluan, että Jalmari huolehtii minusta. Kyllä äiti ja isä huolehtivat, mutta tästä puuttuu Jalmari. Ajattele, jos saisin olla Jalmarin kanssa joka ikinen päivä. Olisihan se elämää. Keittelisimme täällä spagettia ja söisimme kahdestaan ja nauraisimme, kun spagetin lierot valuisivat pitkin leukaa ja ketsupit punertaisivat naamassa.
Ystävät tulevat ja lähtevät. Kukaan ei jää. En ole kenellekään tärkein ihminen. Hulda on lakannut olemasta minulle ystävällinen. Hänellä ei ole enää aikaa pistäytyä. Eilen soitin, että tulisin piipahtamaan. Hulda sanoi kännykkäänsä, että on Utajärvellä. Mutta kun kahden minuutin kuluttua pyöräilin hänen kotinsa ohi, siellä hän ripusti pihalla pyykkiä narulle kaikessa rauhassa. Huusin, hänelle - olenkohan tässä huomaamattani hurruutellut Utajärvelle asti!
Minua on kiusattu töissä. Siitä en halua kertoa. Mitähän Esterinkin mies sanoisi, jos tietäisi, miten monta kertaa Esteri on potkaissut minua takaa päin. Esteri on johtajatar. Kun hän lähtee töistä, hän sipaisee vähän huulipunaa huuliinsa. Hänen miehensä ajaa kadunvarteen. Autossa Esteri kallistuu mieheensä päin ja pussaa häntä. Voiko sellaisella suulla pussatakin, josta tulee niin rumia sanoja.
Kotona otan vastaan ystävän. Hänellä on punainen posliinienkeli tuliaisina Tampereelta. Ystävä kysyy, millainen aamu minulla on ollut. Vastaan - hyvä aamu tietenkin!
Tänään sain tiedon, että työt loppuvat. Aina ne loppuvat. En kelpaa kenellekään.
Jos Jalmari tietäisi, hän tulisi hakemaan minut maataloon emännäksi ja sitten olisi töitä joka päivä.
Mutta kuka tämmöisen Ämmän huolisi?
Nyt minä nauran. Talitintti syö auringonkukan siemeniä. Minä nauran sille linnulle ja tämä nauru tarttuu linnun siipiin ja lintu vie minun iloni koko maailmaan.
Olen onnellinen ja voisin halata vaikka Esteriä!
Tämä kertoo karusta elämästä jota olen saanut kokea vammaisena ihmisenä. tämä on tosi tarina minun elämästäni
tätä novallia olen tehnyt yhdessä Eija ystävän kanssa
Onko se kirje tullut, minä kysyn. Mikä kirje, kysyy äiti muka ölövinä ja katsoo hätääntyneenä isään. No se sairaalan kirje, jossa ovat tutkimusteni tulokset. Olen odottanut sitä kirjettä 27 päivää. On se tullut, sanoo isä. Onkohan isä itkenyt? Isä sanoo, ettei me taideta näyttää kirjettä sinulle, kun olet vasta 16-vuotias. Kyllä minä haluan tietää itseäni koskevat asiat, sanon äkäisesti. Antakaapas tänne se minun kirjeeni, alan vaatia. Äiti ottaa kirjeen pöytäliinan alta piilosta ja antaa minulle.
Menen olohuoneen kiikkutuoliin lukemaan. Luen kirjeen kolmeen kertaan. Aloitus musertaa minut - .lievästi kehitysvammainen nuori nainen. Siis minä! Minä kehitysvammainen!
Mitähän kaikki sanovat? Ollaan sitten vammainen, kun kerran on todettu, että olen vammainen.
Tulee itku, pitkä itku. Pelko on totta. Artun möläys koulun ruokajonossa - katsokaa tuolta se vammainen taapertaa! Arttu on varmasti mielissään, kun kuulee, että minä olen oikeasti vammainen.
Äiti, tämä on sen lääkärin syytä! Sinä itse sanoit, että jos he olisivat leikanneet minut sinun kohdustasi ajoissa, olisin nyt terve. Soita heti Kurkelan Erkille ja sano, että hänen pitää viedä lääkäri ja kätilö putkaan! Istukoon siellä putkassa koko loppuelämänsä.
Nousen tuolista ja kävelen äkäisesti keittiöön. Äiti ei tee elettäkään soittaakseen poliisilaitokselle, vaikka lääkärin virheen takia minusta tuli vammainen. Äiti lukee Kalevan säätiedotussivua. Niin kuin sillä nyt olisi jotain merkitystä paistaako loppuviikosta aurinko vai sataako jääkalikoita. Miten joku voi kaikessa rauhassa katsella Kalevaa, kun tytär on kehitysvammainen.
Minä olen kuullut kun aikuiset puhuvat. Kerrankin Eija sanoi Saaralle, että häneltä on kuollut kaksi lasta. Ja Saara sanoi, että parempi niille lapsille, kun olivat niin sairaita. Minä menin lastenhuoneeseen katselemaan kirjoja. Yritin kuitenkin kuunnella, sanooko Saara Eijalle, että olisi se parempi Helinkin olla taivaassa mustikoita poimimassa. Mietin, onko se parempi, että sairaat lapset kuolevat. Olisikohan äidistä nyt parempi, että minä olisin kuollut.
Vieraat istuvat olohuoneessa. Ennen kuin Lissu on ehtinyt kysyä, mistä ostettu ja paljonko maksoi, minä istun Lissun ja Maran keskelle. Teillä on nyt sitten kehitysvammainen ystävä. Oletteko te enää minun ystäviäni, kun minulle on tullut sairaalasta tieto, että minulla on lievä kehitysvamma. Lissu halaa minua lämpimästi. Hän sanoo, että minä olen rakas.
Äiti ja Lissu sipisevät keittiössä keskenään. Kun menen muka hakemaan vettä, äiti sanoo ääneen - on meillä lahjakas tyttö. Hän pyytää, että soittaisin jonkun kappaleen. Minä soitan "Kun on turva Jumalassa". Kysyn, haluavatko he, että laulan. Meidän Ville sanoo, hei, Heli - älä laula! Mutta isä mulkaisee Villeä ja sanoo minulle, että hän juuri meinasikin pyytää minua laulamaan, kun minulla on niin kaunis ääni.
Tänään kolmekymppisenä
Asun yksin ja elän itsenäistä aikuisen naisen elämää.
Äiti on pessyt nuhruiset pyykkiini. Ne tuoksuvat vähän huuhteluaineelle. Siitä minä en tykkää. Olen odottanut, että äiti antaisi vähän taskurahaa. Onneksi hän älyää antaa joskus pyytämättä. Minusta näyttää, ettei äiti aivan viimeisiä rahojaan anna.
Joinakin päivinä haluaisin hypätä pois tästä vammaisuudestani. Ostaisin punaisen auton ja huristaisin sillä kaupunkiin kampaajalle. Eläisin terveenä. Mutta vammani näkyy. Kadulla, joku lippalakkipäinen osoittaa minua sormellaan ja huutelee perääni. Ajattelen, että kyllä hänkin kantaa kyttyräänsä. Niinhän runossa sanotaan.
Rakastan Jalmaria, mutta äiti käskee sanoa, että tykkään. Haluan, että Jalmari pitää minua kädestä kiinni ja silittää päätäni ja sanoo - olet rakas ja tärkeä. Haluan naimisiin Jalmarin kanssa. Kun juttelen ystävieni kanssa, saatan sanoa, etten halua naimisiin. Sanon, etten voi ottaa niin suurta vastuuta, koska olen kehitysvammainen. Minuun sattuu. Voisin huutaa, että Heli haluaa Jalmarin kanssa naimisiin. Sitten tulevat kaikki hapannaamat ja totuudentorvet rikkomaan unelmani. Et sinä voi mennä naimisiin, koska olet vammainen. Niin Katikin puhelee tasaisen tylsällä äänellään ja lähtee rivitalokotiinsa suloisen Urponsa kainaloon.
Haluan, että Jalmari huolehtii minusta. Kyllä äiti ja isä huolehtivat, mutta tästä puuttuu Jalmari. Ajattele, jos saisin olla Jalmarin kanssa joka ikinen päivä. Olisihan se elämää. Keittelisimme täällä spagettia ja söisimme kahdestaan ja nauraisimme, kun spagetin lierot valuisivat pitkin leukaa ja ketsupit punertaisivat naamassa.
Ystävät tulevat ja lähtevät. Kukaan ei jää. En ole kenellekään tärkein ihminen. Hulda on lakannut olemasta minulle ystävällinen. Hänellä ei ole enää aikaa pistäytyä. Eilen soitin, että tulisin piipahtamaan. Hulda sanoi kännykkäänsä, että on Utajärvellä. Mutta kun kahden minuutin kuluttua pyöräilin hänen kotinsa ohi, siellä hän ripusti pihalla pyykkiä narulle kaikessa rauhassa. Huusin, hänelle - olenkohan tässä huomaamattani hurruutellut Utajärvelle asti!
Minua on kiusattu töissä. Siitä en halua kertoa. Mitähän Esterinkin mies sanoisi, jos tietäisi, miten monta kertaa Esteri on potkaissut minua takaa päin. Esteri on johtajatar. Kun hän lähtee töistä, hän sipaisee vähän huulipunaa huuliinsa. Hänen miehensä ajaa kadunvarteen. Autossa Esteri kallistuu mieheensä päin ja pussaa häntä. Voiko sellaisella suulla pussatakin, josta tulee niin rumia sanoja.
Kotona otan vastaan ystävän. Hänellä on punainen posliinienkeli tuliaisina Tampereelta. Ystävä kysyy, millainen aamu minulla on ollut. Vastaan - hyvä aamu tietenkin!
Tänään sain tiedon, että työt loppuvat. Aina ne loppuvat. En kelpaa kenellekään.
Jos Jalmari tietäisi, hän tulisi hakemaan minut maataloon emännäksi ja sitten olisi töitä joka päivä.
Mutta kuka tämmöisen Ämmän huolisi?
Nyt minä nauran. Talitintti syö auringonkukan siemeniä. Minä nauran sille linnulle ja tämä nauru tarttuu linnun siipiin ja lintu vie minun iloni koko maailmaan.
Olen onnellinen ja voisin halata vaikka Esteriä!
Tämä kertoo karusta elämästä jota olen saanut kokea vammaisena ihmisenä. tämä on tosi tarina minun elämästäni
tätä novallia olen tehnyt yhdessä Eija ystävän kanssa
