kyllä on mieli maassa todella pahasti. olen nyt 7-kuulla raskaana ja on mennyt monta kuukautta jo itkiessä kun mies ei enään halua juurikaan mitään läheisyyttä. tuntuu aivan kamalalta kun ennen hyvinkin aktiivinen ihminen on muuttunut lähes vieraaksi. jos teen aloitteen, yleensä hän on mukana,mutten voi enään tehdä sitäkään kun tuntuu, että ahdistan häntä. olo on hirveä, olisin valmis lähtemään heti pois vain siksi kun tunnen itseni ei halutuksi ja tuntuu että elän ihmisen kanssa joka ei minua enään tähän halua. en todellakaan tiedä mitä on tapahtunut, hän itse sanoo puhuttuessa ettei minulla ole hätää ja kaikki ok, mutta mielestäni ei ole. nyt tiedän kun rakas kääntää selkänsä kun mennään nukkumaan, tiedän miltä päiväunet tuntuu yksin, tiedän miltä tuntuu tulla kotiin kun sielä ei odota sinua kukaan. toki tiesin sen jo kun asuin yksin ennen häntä ja rakastuessamme tiesin sen toisen puolen. nyt on vain kamala suru ja huoli tulevasta koska näin en jaksa. työssä on raskasta ja nyt kun kotonakin on kylmää ja se entinen ihana arki on muuttunut pelottavaksi. olen hukassa ja en tiedä mitä tehdä. olen aivan jumissa suruni ja pelkojeni kanssa. uskottomuudesta en uskoisi olevan kyse, mutteihän sitäkään enään tiedä jos toisen sanaan ei voikaan luottaa enään?lapsi oli suunniteltu ja erittäin haluttu, nyt sekin ajatus on murrettu ja minua satutettu likaa. noinko sitä on vaan lähdettävä katsomaan yksin tulevaisuutta.HELP
normaaliako
- Viestiketjun aloittaja despered76
- Ensimmäinen viesti
Oletpa pitkään saanut odotella täällä vastausta. Toivottavasti tilanne on muuttunut parempaan päin tuohon verrattuna mitä kerroit kuukausi sitten.
Ensimmäisenä tuli mieleen, että jospa miehesi on masentunut? Miehet eivät aina osaa/halua kertoa vaikka olisi kovakin ahdistus päällä. Tietääkseni ei ole aivan outoa, että miehelläkin voi (aivan kuten meillä naisilla) tulla kausia jolloin ei vaan haluta. Myytin mukaanhan miehet ovat aina kovin kiinnostuneita petipuuhista, mutta se ei pidä paikkaansa. Aivan samalla tavalla heihin vaikuttaa paineet ja muut ikävät asiat kuin meihin naisiin.
Yritä esittää suoria kysymyksiä miehellesi hänen olotilastaan. Esim. "Ahdistaako vauvan tulo perheeseen?" tai "Onko töissä paineita?"
Oma mieheni oli masentunut muutaman kuukauden kerran, eikä häntä kiinnostanut mikään seksiin tai läheisyyteen liittyvä. Oli vaan odotettava, että mieli kääntyy ja niin pikkuhiljaa sain takaisin sen tutun miehen johon olin rakastunut. Itsellä kävi kanssa mielessä vaikka mikä ja aloin jo miettiä olisiko tuo voinut olla uskotonkin. Onneksi ei siis kuitenkaan mitään sellaista ollut tekeillä.
Jaksamista ja onnea tulevan perheenjäsenen johdosta!
Ensimmäisenä tuli mieleen, että jospa miehesi on masentunut? Miehet eivät aina osaa/halua kertoa vaikka olisi kovakin ahdistus päällä. Tietääkseni ei ole aivan outoa, että miehelläkin voi (aivan kuten meillä naisilla) tulla kausia jolloin ei vaan haluta. Myytin mukaanhan miehet ovat aina kovin kiinnostuneita petipuuhista, mutta se ei pidä paikkaansa. Aivan samalla tavalla heihin vaikuttaa paineet ja muut ikävät asiat kuin meihin naisiin.
Yritä esittää suoria kysymyksiä miehellesi hänen olotilastaan. Esim. "Ahdistaako vauvan tulo perheeseen?" tai "Onko töissä paineita?"
Oma mieheni oli masentunut muutaman kuukauden kerran, eikä häntä kiinnostanut mikään seksiin tai läheisyyteen liittyvä. Oli vaan odotettava, että mieli kääntyy ja niin pikkuhiljaa sain takaisin sen tutun miehen johon olin rakastunut. Itsellä kävi kanssa mielessä vaikka mikä ja aloin jo miettiä olisiko tuo voinut olla uskotonkin. Onneksi ei siis kuitenkaan mitään sellaista ollut tekeillä.
Jaksamista ja onnea tulevan perheenjäsenen johdosta!
kiva kun vastasit
ei tilanne miksikään ole muuttunut,korkeintaan käsitys siitä, että meitä ei tänne haluta.yritän jotenkin tämän raskauden loppumetrit rämpiä tässä suossa ja katsoa sitten voimien mukaan mitä teen.on selvää että pitkään jatkuessaan tälläinen tilanne tekee sen, että ne muut alkaa kiinnostamaan, enkä itsekään ole vielä luopunut toivosta. tietysti olisi ihanaa jos saisin mieheni takaisin ja lapsellani olisi isä joka rakastaa ja kunnioittaa niin äitiä kuin lastakin, mutten ihmeisiin enään usko.en saa vastausta, enkä mitään muutakaan, antaa olla. olen totaalisen kyllästynyt ja väsynyt kaikkeen. yksin ollaan yksin ja parísuhteessa kaksin, sen kun mieheni tajuaisi ja heittäisi sitten vaikka hemmettiin jos on näin kamalaa.itse haluaisin vain selkeän ratkaisun ja en tiedä miten sen saan ulos hänestä.sad but true,paha olo on jo niin paha ettei sitä osaa selittää.
ei tilanne miksikään ole muuttunut,korkeintaan käsitys siitä, että meitä ei tänne haluta.yritän jotenkin tämän raskauden loppumetrit rämpiä tässä suossa ja katsoa sitten voimien mukaan mitä teen.on selvää että pitkään jatkuessaan tälläinen tilanne tekee sen, että ne muut alkaa kiinnostamaan, enkä itsekään ole vielä luopunut toivosta. tietysti olisi ihanaa jos saisin mieheni takaisin ja lapsellani olisi isä joka rakastaa ja kunnioittaa niin äitiä kuin lastakin, mutten ihmeisiin enään usko.en saa vastausta, enkä mitään muutakaan, antaa olla. olen totaalisen kyllästynyt ja väsynyt kaikkeen. yksin ollaan yksin ja parísuhteessa kaksin, sen kun mieheni tajuaisi ja heittäisi sitten vaikka hemmettiin jos on näin kamalaa.itse haluaisin vain selkeän ratkaisun ja en tiedä miten sen saan ulos hänestä.sad but true,paha olo on jo niin paha ettei sitä osaa selittää.Tiedän että tämä ei varmaankaan lohduta, mutta kirjoitan silti..
Kuulostaa osittain tutulta..seurustelin tulevan lapseni isän kanssa hyvin lyhyen aikaa, ja lopetin sen aika seinään kun raskaus oli ihan alussa. Itse en kaivannut seksiä ja noin kolmen päivän jälkeen(kyllä kolme kokonaista päivää ilman seksiä!) mies ei nukkunut mun vieressä, vaikka oltiin saman katon alla yötä. Kun pyysin viereen, ja olemaan lähellä niin vastaus oli että "en tuu kun alkaa vaan vituttaan kun en kuitenkaan saa". Parin päivän päästä yritin jutella illalla jotain ja sain kuulla että "pidä nyt vittu se pääs kii kun mä yritän nukkua", ja seuraavana aamuna lähdin siitä osoitteesta viimeisen kerran. Tyyppi oli muutenkin elämäni isoin virhe, ja vaikka lapsi onkin hyvin toivottu niin nyppii se tieto että joudun oleen kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä lapsen vuoksi. Noiden viimeisten sanojen aikaan ei vielä raskaudesta ollut tietoa, ja myöhemmin sain kuulla ettei hän olisi ikimaailmassa sanonut niin jos olis tienny mun väsymyksen syyn ym. Itse en ymmärrä miksi sen pitäis muuttaa tilannetta jotenkin, sanottu mikä sanottu. Eikä ollut ensimmäiset kerrat ja sanomiset..
Tuon ratkaisun jälkeen mulla on ollut paljon parempi olla, ja oon tajunnut että ei kenenkään tarvi sietää sellasta kohtelua mitä sinä lyhyenä aikana sain osakseni. Ensimmäinen kuukausi meni hyvin, ja mies onnistu esittään muuta kun mitä on mutta sen jälkeen olikin melkosta helvettiä näin jälkeenpäin ajatellen. Ja nyt raskausaikana yhteydenpito on ollut melko yksipuolista, sieltä toiselta suunnalta tulee viestiä ja puhelua jossa mä jo etukäteen aiheutan lapselle jos jotakin. En kuulu kirkkoon, niin lapsesta tulee kuulemma koulukiusattu kun sitä ei kasteta. Siitä tulee koulukiusattu koska mulla on koiria, joiden kanssa harrastan näyttelyitä ja pakotan sen mukaan johonkin niin gay-harrastukseen. (jep, kouluikäisenhän voi pakottaa semmoseen joo..) Siitä tulee koulukiusattu koska sen äiti tykkää miesten lisäksi myös naisista. (ihan ensimmäisenä oon aatellu sen tuoda esiin vanhempainilloissa ja kasvatuskeskuteluissa ym..) Siitä tulee koulukiusattu koska sen äiti on mielenterveysongelmainen.(kai se adhd niihin lasketaan) Näitä on vaikka millä mitalla, ja oon säästäny kaikki viestit joissa mua haukutaan, mitätöidään tai esitetään jotain idioottimaisia "vaatimuksia" kuten se että lapsi saa elämänsä ensimmäisen viikonlopun olla mulla, mutta toisena menee sitten jo isälleen..(ihan varmaan kaikki sos.työntekijät puoltaa tuota)
Jos takana on pitkä suhde, ja yhteistä omaisuutta niin eroaminen ei ole yhtä helppoa kun mulla oli. Ootko Despered miettinyt että kävisit juttelemassa asioista jonkun ammattilaisen kanssa? Itse tein myös sen, ja nyt viiden kuukauden jälkeen se on saanut mut vakuutettua että ei mussa ole ollut vikaa, ja oon ihan kelpo ihminen. Mun ajatuksena oli se että lapsi tarvitsee ennenkaikkea onnellisen ja tasapainoisen äidin, ja siksi käännyin mielenterveystoimiston puoleen kun en osannu itte itteeni enää auttaa..
Kuulostaa osittain tutulta..seurustelin tulevan lapseni isän kanssa hyvin lyhyen aikaa, ja lopetin sen aika seinään kun raskaus oli ihan alussa. Itse en kaivannut seksiä ja noin kolmen päivän jälkeen(kyllä kolme kokonaista päivää ilman seksiä!) mies ei nukkunut mun vieressä, vaikka oltiin saman katon alla yötä. Kun pyysin viereen, ja olemaan lähellä niin vastaus oli että "en tuu kun alkaa vaan vituttaan kun en kuitenkaan saa". Parin päivän päästä yritin jutella illalla jotain ja sain kuulla että "pidä nyt vittu se pääs kii kun mä yritän nukkua", ja seuraavana aamuna lähdin siitä osoitteesta viimeisen kerran. Tyyppi oli muutenkin elämäni isoin virhe, ja vaikka lapsi onkin hyvin toivottu niin nyppii se tieto että joudun oleen kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä lapsen vuoksi. Noiden viimeisten sanojen aikaan ei vielä raskaudesta ollut tietoa, ja myöhemmin sain kuulla ettei hän olisi ikimaailmassa sanonut niin jos olis tienny mun väsymyksen syyn ym. Itse en ymmärrä miksi sen pitäis muuttaa tilannetta jotenkin, sanottu mikä sanottu. Eikä ollut ensimmäiset kerrat ja sanomiset..
Tuon ratkaisun jälkeen mulla on ollut paljon parempi olla, ja oon tajunnut että ei kenenkään tarvi sietää sellasta kohtelua mitä sinä lyhyenä aikana sain osakseni. Ensimmäinen kuukausi meni hyvin, ja mies onnistu esittään muuta kun mitä on mutta sen jälkeen olikin melkosta helvettiä näin jälkeenpäin ajatellen. Ja nyt raskausaikana yhteydenpito on ollut melko yksipuolista, sieltä toiselta suunnalta tulee viestiä ja puhelua jossa mä jo etukäteen aiheutan lapselle jos jotakin. En kuulu kirkkoon, niin lapsesta tulee kuulemma koulukiusattu kun sitä ei kasteta. Siitä tulee koulukiusattu koska mulla on koiria, joiden kanssa harrastan näyttelyitä ja pakotan sen mukaan johonkin niin gay-harrastukseen. (jep, kouluikäisenhän voi pakottaa semmoseen joo..) Siitä tulee koulukiusattu koska sen äiti tykkää miesten lisäksi myös naisista. (ihan ensimmäisenä oon aatellu sen tuoda esiin vanhempainilloissa ja kasvatuskeskuteluissa ym..) Siitä tulee koulukiusattu koska sen äiti on mielenterveysongelmainen.(kai se adhd niihin lasketaan) Näitä on vaikka millä mitalla, ja oon säästäny kaikki viestit joissa mua haukutaan, mitätöidään tai esitetään jotain idioottimaisia "vaatimuksia" kuten se että lapsi saa elämänsä ensimmäisen viikonlopun olla mulla, mutta toisena menee sitten jo isälleen..(ihan varmaan kaikki sos.työntekijät puoltaa tuota
)Jos takana on pitkä suhde, ja yhteistä omaisuutta niin eroaminen ei ole yhtä helppoa kun mulla oli. Ootko Despered miettinyt että kävisit juttelemassa asioista jonkun ammattilaisen kanssa? Itse tein myös sen, ja nyt viiden kuukauden jälkeen se on saanut mut vakuutettua että ei mussa ole ollut vikaa, ja oon ihan kelpo ihminen. Mun ajatuksena oli se että lapsi tarvitsee ennenkaikkea onnellisen ja tasapainoisen äidin, ja siksi käännyin mielenterveystoimiston puoleen kun en osannu itte itteeni enää auttaa..
Minulla lähes sama ongelma. Melkein joka ilta itken itseni uneen kun mietin mikä minussa on vikana. itse olen tällä hetkellä seitsemännellä kuulla raskaana mutta meillä tätä läheisyyttömyyttä on jatkunut nyt noin vuoden. ajattelin silloin vuosi sitten että miehelläni on nyt jonkinlainen kausi että esim seksi ei niin kiinnosta ja ajattelin sen olevan normaalia. ja mieheni alkoi puhumaan vauvasta ja siinä vaiheessa ajattelin että olin vain kuvitellut omiani ja että kaikki on meillä niinkuin pitääkin.
mutta siinä vaiheessa kun raskaustesti näytti positiivista niin kaikki muuttui entistä huonompaan suuntaan. mieheni sanoo lähes päivittäin rakastavansa minua mutta mitään näyttöä siitä hän ei anna.
sänky on ihan yhtä kylmä, nukun minä siinä yksin tai kaksin. saatan joskus sanoa että kaipaan silityksiä tms mutta vastaukseksi saan naurahduksen ja ehkä pienen nopean kosketuksen, yleensä hiuksiini.
nykyisin mieheni on myös alkanut puhumaan asioita jotka loukkaa ja saa oloni tuntumaan erittäin pahalta. osittain voi olla että raskauden takia otan jotkin asiat raskaammin kun pitäisi mutta tiedän että tämä ei johdu vain hormoneista.
Despered76: Toivon todella että edes sinulla asiat paranevat viimeistään sitten kun lapsesi syntyy. minun kohdalla en usko näin käyvän koska ongelmia oli jo ennen raskauttakin. kunpa olisin tajunnut harkita lapsen tekemistä hieman pidempään.
mutta siinä vaiheessa kun raskaustesti näytti positiivista niin kaikki muuttui entistä huonompaan suuntaan. mieheni sanoo lähes päivittäin rakastavansa minua mutta mitään näyttöä siitä hän ei anna.
sänky on ihan yhtä kylmä, nukun minä siinä yksin tai kaksin. saatan joskus sanoa että kaipaan silityksiä tms mutta vastaukseksi saan naurahduksen ja ehkä pienen nopean kosketuksen, yleensä hiuksiini.
nykyisin mieheni on myös alkanut puhumaan asioita jotka loukkaa ja saa oloni tuntumaan erittäin pahalta. osittain voi olla että raskauden takia otan jotkin asiat raskaammin kun pitäisi mutta tiedän että tämä ei johdu vain hormoneista.
Despered76: Toivon todella että edes sinulla asiat paranevat viimeistään sitten kun lapsesi syntyy. minun kohdalla en usko näin käyvän koska ongelmia oli jo ennen raskauttakin. kunpa olisin tajunnut harkita lapsen tekemistä hieman pidempään.