Normaali perhe

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Minä vaan

Jäsen
29.05.2004
883
0
16
En tosiaan tiedä mikä on normaalia. Itse olen yksinhuoltajaäidin lapsi. Meillä ei siis vanhemmat ole kotona riidellleet ja siksi minusta tuntuu että en tiedä mikä on normaalia riitelyä ja mikä ei. En tiedä miten riitelyyn pitäisi suhtautua, ei ole ollut mallia sellaiseen.

Aikaisemmin kun olimme avomieheni kanssa kahdestaan (seurusteltu n.3 vuotta josta 2 vuotta asuttu yhdessä) ei riitely minua haitannut mitenkään. Emme siis mielestäni riitele usein.
Nyt meillä vajaa 3 kk pieni ihana poika. Molemmat olemme tietenkin hieman väsyneitä ja helpommin ärtyviä. Muutaman kerran käynyt niin että joatsin mitättömästä asiasta tullut sanomista ja mieheni yltynyt huutamaan minulle. Kerran vauva oli hänellä sylissä. Silloin sanoin että vauva sylissä et minulle huuda. Viimeksi vauva oli kaukalossa kun oltiin ulos lähdössä. Siinä näki ja kuuli kaiken. Mieheni huusi ja itsekin sitten huusin takaisin. Mieheni heitti minua takilla (josta riita oli siis tullut). Vauva joka oli kätissyt kaukalossa, muuttui siksi hetkeksi aivan hiljaiseksi.
Pelkään että tämä vaikuttaa jotenkin vauvaamme vaikka näin ei tapahdukaan usein. Tuleeko hänestäkin sellainen huutaja kuin mieheni? Ottaako hän mallia kasvaessaan? Onko tämä normaalia perhe-elämää vai ei? Pitäisikö minun tehdä jotain asialle?
 
Aika vaikeita asioita nämä riitelyt lasten nähden/kuullen... Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että lapset saa kyllä saa nähdä riitelyä ja joskus sitä huutamistakin. Sitähän parisuhteessa kuitenkin aina tapahtuu...Mutta: Mun mielestä on tärkeetä myös se, että lapset näkee myös sen kun asioista sovitaan, pyydetään ja annetaan anteeksi puolin ja toisin.

Teillä vauva on vielä niin pieni, ettei ymmärrä mitä tapahtuu, mutta varmaankin saattaa pelästyä kovia ja äkkinäisiä ääniä. Meillä lapset on tottunu siihen ajoittaiseen huutamiseen jo masussa ollessaan, niin etten mä osaa meidän riidoista sen kummemmin huolta kantaa. Riidellään aika harvoin ja aina vaan sanallisesti, sitten kun ollaan molemmat rauhoituttu niin sovitaan asiat - aina kuitenkin saman päivän aikana. Ihan jo senkin takia, ettei lasten tarvitse turvattomalla mielellä nukkumaan. Ei riitely ja huutaminen varmaan kenestäkään mukavaa ole, mutta kyllä riidat ja erimielisyydet elämään vaan kuuluu. Siinä kannattaa kyllä olla myös tarkkana (varsinkin jos lapset on paikalla), että millaista kieltä käyttää ja riidelläänkö jostain asiasta vai meneekö tilanne vaan haukkumiseksi ja nimittelyksi. Sellainen kun mielestäni ei kuitenkaan normaaliin perhe-elämään kuulu. Meillä ainakaan.
 
esikoisen isän kanssa avioliiton loppumetreillä huudettiin ja se käyttäytyi tosi aggressiivisesti (esineitä kohtaan) jos esim joskus yöllä joutui nousta syöttämään. Kun sitten erottiin (lapsi oli 1v3kk) ja mies muutti pois, rupesi lapsi nukkumaan ihan erilailla kun oli rauha maassa eikä iskä koko ajan kireenä.

Nykyisen kanssa ihan reilusti riidellään ja huudetaankin puolin ja toisin. 6-v. ensin sitä säikkyi mutta nähtyään että myös sovitaan osaa ottaa sen nyt ihan lungisti. Saattaa vaan sanoa sivusta et älkää riidelkö. Meillä ei nimitellä eikä muutenkaan käytetä rumaa kieltä, ääntä nostetaan joskus kovastikin. Aika harvoin, varmaan kerran neljään kuukauteen tms. Jos lapsi on paikalla kun huudetaan, sovitaan myös ns. julkisesti jotta ei jää hänelle pelkoja yms. Ns. aikuisten asioita ei käsitellä lapsen läsnäollessa.
 

Yhteistyössä