"Normaali mies"?

[Mietiskelijä -80]

Millainen on "suomalainen, normaali mies" parisuhteessa? Minulla on ollut vain jossain määrin "epänormaaleja" kumppaneita: yhdellä oli mielenterveysongelmia, toinen oli väkivaltainen alkoholisti, kolmas itsekäs ja välinpitämätön... Nyt seurustelen miehen kanssa, joka maksaa osuutensa laskuista, tekee kotitöitä, tykkää halia, on huolehtivainen jne. Huonoina puolina vaan ne, että meillä on todella erilainen huumorintaju, mies ei tykkää keskustella (saattaa esim. jättää kokonaan kommentoimatta kun kerron jotain juttua, tai sitten vaihtaa aina yllättäen puheenaihetta jne) sekä hänelle riittäisi 1krt/kk seksiä kun itselleni minimi olisi pari kertaa viikossa.

Entisten mieskokemusten takia tuntuisi kuitenkin pikkumaiselta jättää minua rakastava mies vain sen takia, että en saa tarpeeksi seksiä enkä jutteluseuraa. Minulle on tullut kai siis kuva, että kaikissa miehissä on jotain (isoja) vikoja, ja tuollaiset ovat vielä hyvinkin siedettäviä jos pitäisi valita puutteessa elämisen ja väkivallan pelossa elämisen väliltä... Nykyinen miesystäni on siis ensimmäinen "normaali" mies, ja ainoa vika on se, että emme ehkä ole toisillemme niitä parhaiten yhteensopivia. Mutta kun pelkään, että tuollaisia normaaleja tyyppejä on tosi harvassa, niin ajatus suhteen lopettamisesta tuntuu hyvin vaikealta.

Eli, millaisia miehet ovat "keskimäärin"? Tekeekö keskivertomies kotitöitä, huolehtiiko naisestaan, on hellä, rakastava, vastuuntuntoinen... Vai ovatko he harvinaisia aarteita, jollaisen löydettyään pitäisi vaan pitää tiukasti kiinni ja unohtaa haaveet yhteensopivuudesta ja hyvästä seksielämästä?

 

[Teemu Tavis]

Totuus on, että naisten kriteerilistat täyttäviä on todella harvassa ja ne on kaikki tietysti jo varattuja. En sitten tiedä, onko vika miesten huonoudessa vai naisten liian suurissa vaatimuksissa. Siihenhän pitää tyytyä, mihin omat rahkeet riittävät tai pysyä sinkkuna.

 

[jdfh]

Minäkin olen ihmetellyt usein tuota samaa : millainen olisi "normaali" mies ja miksen minä ole sellaista tavannut ? Olisiko minulla kenties lapsia jos asiat olisivat toisin ? Ensimmäiseni oli alkoholisti. Toinen tunteeton pökkelö joka oli muuten kiltti muttei kertaakaan 7 vuoden aikana sanonut tykkäävänsä minusta ja seksiä oli myös noin kerran kuussa (= hänen pussiensa tyhjennys noin 10 sekuntia). Kolmas oli muuten suht normaali, mutta niin kiinni äidissään että suhde suurilta osin kariutui siihen. Lisäksi tämä piti kännykkäänsä koko ajan äänettömällä jostain syystä (ja kun sitten joskus sen tutkin niin olihan siellä puheluita ja tekstareita ex-tyttöystävälle).
Joukkoon sekalaiseen mahtui myös yksi "ihana" joka väitti olevansa yötöissä vaikka oikeasti olikin exänsä luona yötä!! Tämä suhde ei kestänyt kuin puoli vuotta.
Nyt seurustelen miehen kanssa joka kyllä vaikuttaa kaikin puolin hyvältä: kiltti, hoitaa asiansa (vaikkakin viime tingassa), tekee kotitöitä, hellii minua, kertoo rakastavansa ja seksiäkin saa tarpeeksi Ainoa vaan että hänellä oli sählinkiä toisenkin naisen kanssa suhteemme alussa, tästä hän jäi kiinni vasta jälkeenpäin ja nyt sitten taistelen mustasukkaisuuden ja epäluulojen kanssa. Koskaan ei ole hyvä.

Ajatellen tuota minun puupökkelöäni (joka siis oli kiltti, mutta...) niin sanoisin kyllä että jos epäröit ja tunnet että jäät aika paljonkin "vajaaksi" suhteessanne niin ei siinä kyllä positiiviset ajattelut paljoa auta. Vaikka kuinka yrität järjellä miettiä että näin pitäisi olla hyvä niin ei se niin ole jos ei ole.
Mutta AINA KANNATTAA YRITTÄÄ PUHUA asiasta asiallisesti, kertoa miltä tuntuu ja katsoa muuttuuko mikään ? Tosin eihän huumorintajua pysty muuttamaan. Mutta jos toinen kerran on välillä ihan mykkä niin kai sitä voi yrittää parantaa ??

 

[Mietiskelijä -80]

Kyllähän asiasta on puhuttu jo vuosia ja tuntikausia, mutta kun kyse on perusluonteesta niin ilmeisesti sitä on aika mahdoton muuttaa. Mies on kasvatettu siihen, että suu avataan vain silloin kun on jotain "fakta-asiaa". Esimerkiksi se, että toisen pyyntöihin tms. pitäisi "kuitata" on hänelle ihan käsittämätön homma - esim. jos pyydän toisesta huoneesta "laittaisitko uunin lämpiämään", hän on vain hiljaa (ja pistää uunin lämpiämään). Joudun sitten aina kysymään joka kerta "kuulitko", kun mitään reaktiota ei toisesta huoneesta kuuluu. Ja takaisin tulee vain "joo joo, laitoin jo". Mutta mistäs minä sen tiedän, ei pitäisi olla liian vaikeaa sanoa heti takaisin sitä "joo" että toinenkin tietäisi pyynnön menneen perille.

Tai jos kertoilen jotain päivästäni, ei miehen mielestä tarvitse kommentoida edes "jaahas" tms jos ei ole mitään "asia-kommentoitavaa". Yritä nyt sitten jutella ihmiselle, joka vain tuijottaa - tai vaihtaa puheenaihetta heti kun itse vaikenen (odottamaan niitä kommentteja).

Samoin tuo seksiasia. Hänelle riittää se kerta kuussa, eikä hän ilman eri virikettä kuulema edes ajattelisi seksiä sen useammin. Voisin kuulema vain yrittää vongata useammin (jolloin hän sitten "muistaisi" seksin olemassa olon useammin), mutta kokemukseni mukaan sekin menee sitten painostuksen puolelle ja pakit tulee useammin kuin m*naa. Eli luonteenpiirre, jolle ei voi mitään...

Mutta kuten sanottu, jos kaikki miehet onkin joko juoppoja/väkivaltaisia/tms, niin viat on pieniä. Itse en kuitenkaan sanoisi vaatimuslistaa pitkäksi, jos se sisältää lähinnä vaatimukset normaalin elämän elämisestä (ei väkivaltainen / ei alkoholi- huume -mielenterveys- tai talousongelmainen) ja normaalista lähimmäisen huomioimisesta (hoitaa osansa kotitöistä, huolehtii kumppanista kun hän on sairaana, ei ole sairaalloisen mustasukkainen tai harrasta henkistä väkivaltaa jne) ja keskimääräisestä seksivietistä (on kiinnostunut myös kumppaninsa nautinnosta ja seksistä enemmän kuin kerran viikossa). Olettaisin, että harva mieskään olisi noista valmis tinkimään naista valitessaan?

 

[niin, joo, mm, ahaa]

Kyllähän asiasta on puhuttu jo vuosia ja tuntikausia, mutta kun kyse on perusluonteesta niin ilmeisesti sitä on aika mahdoton muuttaa. Mies on kasvatettu siihen, että suu avataan vain silloin kun on jotain "fakta-asiaa". Esimerkiksi se, että toisen pyyntöihin tms. pitäisi "kuitata" on hänelle ihan käsittämätön homma - esim. jos pyydän toisesta huoneesta "laittaisitko uunin lämpiämään", hän on vain hiljaa (ja pistää uunin lämpiämään). Joudun sitten aina kysymään joka kerta "kuulitko", kun mitään reaktiota ei toisesta huoneesta kuuluu. Ja takaisin tulee vain "joo joo, laitoin jo". Mutta mistäs minä sen tiedän, ei pitäisi olla liian vaikeaa sanoa heti takaisin sitä "joo" että toinenkin tietäisi pyynnön menneen perille.

Tai jos kertoilen jotain päivästäni, ei miehen mielestä tarvitse kommentoida edes "jaahas" tms jos ei ole mitään "asia-kommentoitavaa". Yritä nyt sitten jutella ihmiselle, joka vain tuijottaa - tai vaihtaa puheenaihetta heti kun itse vaikenen (odottamaan niitä kommentteja).

Samoin tuo seksiasia. Hänelle riittää se kerta kuussa, eikä hän ilman eri virikettä kuulema edes ajattelisi seksiä sen useammin. Voisin kuulema vain yrittää vongata useammin (jolloin hän sitten "muistaisi" seksin olemassa olon useammin), mutta kokemukseni mukaan sekin menee sitten painostuksen puolelle ja pakit tulee useammin kuin m*naa. Eli luonteenpiirre, jolle ei voi mitään...

Höh. Tuo mitä kuvailit että mies ei vastaa tai kommentoi, eikä puhu:

Se ei ole mikään sellainen asia joka paranee vaihtamalla, vaan johtuu siitä että mies on nimenomaan mies, eikä esimerkiksi nainen.
Jos haluat saada täydellistä vastakaikua kaikelle mitä suollat ja tahdot, jos haluat että sinua kuunnellaan "ääneen", ja jos haluat yhteistyökykyisen kumppanin jonka kanssa askareet sujuvat kuin tanssi keskustellen samalla, niin ala lesboksi.
Koska minullakin on ollut monenlaista sulhasta, toiset ovat jollain tavalla viallisia ja toiset toisella,
kaikkia yhdistää silti tuo sama: Alussa kuunnellaan ja puhutaan, suhteen edetessä mies siirtyy yhden rivin lauseisiin. siis voi kuitenkin puhua määrällisesti paljon, mutta vähän asiaa. eikä helposti ota kantaa esim. suhteesta puhuttaessa, tai tunteista.

Itse olen ajatellut asian niin, että mies on mies, ja jos haluan puhua niin puhun toisille naisille. Miehelle puhun jos on asiaa, ja jos on välttämätöntä jostain syystä että mies ymmärtää näkökantani jossain jutussa.
Kysyn mieheltä sitten napakasti, että kuuntelitko, ja kun hän nyökkää katson asian "ymmärretyksi" enkä yleensä palaa siihen enää.

Pitää miehenkin saada olla sellainen kun on. Parhaimmillaan mies on saadessaan olla avuksi ja vaihtaa esim. hajonneen hehkulampun. Niin meillä ainakin toimii asiat.
Miestä pitää kiittää toiminnasta, sitä enemmän mieskin sitten vapaaehtoisesti puhuu mitä onnellisempi hän on. Mutta ei koskaan välttämättä puhu naisten asioista naisten tavalla. Molemmat kuunteluoppilaina vuoronperään. Eivät minua miehen pölinät kiinnosta varmaan sen enempää kuin minun pölinäni häntä, mutta myös kohteliaisuutta voi pyytää jos näyttää että jompikumpi osapuoli ei tajua edes teeskennellä kuuntelevansa jotta toisella olisi parempi mieli.

 

[hmm.....]

Ihmisiä on erilaisia, niin miehiä kuin naisiakin... Itselle ainakin asioista keskusteleminen on hyvin tärkeää, enkä voisi olla miehen kanssa, joka ei keskustelusta pitäisi. Ja keskustelulla en siis tarkoita pelkästään omasta parisuhteesta jaastamista tms "naisellista höpinää", vaan ihan perusjuttelua... Esim. jutellaan, mitä kummankin kavereille tai perheenjäsenille kuuluu, tai sitten keskustellaan päivän polttavista tapahtumista tai väitellään maailmanpolitiikasta. Se on ainakin minulle yksi tärkeimmistä asioista suhteessa, ei niinkään se, kuka vaihtaa lampun tai pannanko kerran vai kaksi kertaa viikossa. Toki välillä toisen naama ja jutut saattaa pänniä, eikä joka päivä jaksa kauheasti höpöttää. Mutta aina se keskusteluyhteys on löydettävä, muuten ei suhde mielestäni oikein toimi. Seurustelin ekan poikakaverini kanssa 7 vuotta ja nykyisen kanssa olen ollut kaksi vuotta, ja molemmat ovat kyllä olleet keskustelevaa tyyppiä. Että kyllä niitä normaaleja puhumisesta tykkääviä miehiä on...

 

[V.I.P.]

Yksinkertainen normaalin ihmisen määritelmä; Ihminen joka elää ja käyttäytyy yleisesti hyväksytyllä tavalla. Onko toinen sitten normaali, se joka niitä omia määritelmiään puolisoltaan perää? Onko vaatimukset ja toiveet toista kohtaan normaaleja?

 

[sinivuokko.......]

Ei ole meidänkään elämä sen kummoisempaa kuin ap:n kirjoittajan, mutta en minä ole miettinyt mikä on normaalia ja mikä ei vaan lähinnä sitä tuntuuko epämukavalta. Koska ei tunnu ovat asiat silloin ok.Meitä yhdistävät tietyt asiat ja tietyt eivät, enkä oikein ole sitä tyyppiä joka jaksaisi puolison kanssa aivan kaikkea jakaakaan.Pakko saada tehdä ihan omia juttuja, tavata omia tuttuja, käydä välillä omalla reissulla jne.

Aina voi miettiä sitäkin, mikä minussa tarvitsi ja yhä tarvitsee puolisoa? Uskon, että syyt jotka johtavat rakastumiseen eivät aina ole silkkaa onnen sattumaa vaan suhteen jatkuminen perustuu monesta tekijästä aina lapsuudesta alkaen. Esim. turvallisuus, jos puolisossa on jotakin mikä muistuttaa lapsuuden turvallisuudesta? Ehkä samankaltaisuutta mitä jossakin omassa lähisukulaisessa?

 

[Villalankaa]

Vähän samaa ongelmaa täällä kuin ap:llä. Elin pitkään suhteessa, jossa oli kyllä puhetta kohtuullisesti, mutta mies alkoholisoitui vähitellen ja elämä kävi mahdottomaksi. Nyt löysin miehen, joka on liki täysin raitis ja se on upeaa! Mutta miehen vähäpuheisuus on ahdistavaa. Juuri se, ettei hän vastaa, kun juttelen, tai vain mumisee epämääräisen "mmjooh." Minulle moinen on yhtäkuin "ei kiinnosta sun pöpinät."

Hän on hyvä ja luotettava mies, mutta juttelua kaipaan enemmän, samoin huumorintajumme poikkeavat kovasti. Olisi ihanaa nauraa yhdessä enemmän. Mutta joka tapauksessa hän on reilu ja rehti, joskin vähän äkkipikainen. Nielenkö puutteet, nautinko hyvistä puolista, vai jatkanko kalastamista..?

 

[nohohhoijaa]

Ehkä olisi asiallista kysyä kuinka paljon itse kuuntelette miestenne puheita? Itsellä ainakin naisista sellaista kokemusta, että puhe liittyy esimerkiksi työhön tai muuhun vastaavaan mikä ei a) kiinnosta b) ymmärrä mitään, kuitenkin sitä aluksi kuuntelee kiltisti ja esittää välihuomautuksia yms. Sitten ku puhuu omasta asiasta huomaa naisen vaihtavan saman tien aihetta. Joten miksi jaksaa vaivaa pysyä kärryillä naisen työkaverin veljen naisasioista tai pomon pukeutunusesta?

 

[nohohhoijaa]

Lisäyksenä edelliseen kysymys siitä, että voiko siitä edes miestä syytää, että alkoholistuu kun naisen turhan päiväistä pälpätystä ei jaksa kuunnella ennen kuin se kuudes kalja on juotu tai se kahdestoista. Puhumatta niistä naisista jotka ovat katselleet liikaa telkkaria ja ajattelevat että uusinnoissa on jotain hohtoa vaikka tarinan alussa mies on jo kertaalleen sanonut "joo kerroit tuon jo eilen". Menkää itseenne.

 

[ymmärrys]

Monta vuotta yksin pyörineenä olen tullut tulokseen että nk. normaalia ei ole.
Jokaisen pitää siis itse huomata myös omat puutteensa parisuhteessa eikä vain miehessä / naisessa.
Kun alkaa sitten tökkiä toisen piirteet, niin loppupelin alkaessa , jokainen tietää että se ei enää vaikuta lopputulokseen mitään.
Kyllä jokainen kuitenkin etsii itselleen alitajuisesti ainakin sellaista ihmistä joka on samankaltainen, kuuntelee edes jos toinen puhuu.
Minä ainakaan en kovin kestäisi jos toiselta ei saa mitään vasta kaikua..

 

[Siiruli]

Et saa seksiä etkä juttuseuraa? Minulle nämä ovat kyllä aika perustavanlaatuisia tarpeita parisuhteessa. Mitä te sitten teette yhdessä?

 

[turhautunut tipu]

Samanlaista puutetta täälläkin! Tää ei enää oo parisuhde, vaan mä oon pelkkä kodinkone. Yleensähän ihmisiä neuvotaan, että ei kannata erota, jos suhteessa ei oo "todellisia" ongelmia kuten väkivaltaa. Mutta kuinka kauan puutetta ja mykkäkouluaa pitää kestää? Se näyttää olevan ainoa tapa, jolla mies osaa riidellä, tai no osaa se haukkua ja huutaakin joskus... Mä en ymmärrä mihin luolakaudelle miehet on jämähtäneet. Meillä on myös lapsia ja tällä lailla ne oppii varmaan tosi hyvin jotain rakentavaa riitelyä tai toisten huomioonottamista. Miksi se on aina nainen, joka yrittää hoitaa parisuhdetta esim. puhumalla? Miksi miehen ei tarvii tehdä muuta kuin vaihtaa joku saakelin lamppu?

 

[panacea]

On aika kohtuutonta yleistää oman miehen käytös koskemaan miehiä yleensä. Jos oma mies on tavoiltaan "kivikautinen", se ei vielä tee muista miehistä sellaisia.

Käykö koskaan mielessä, että mikä noissa junteissa miehissä on teitä alunperin viehättänyt, tehän olette heidät nimenomaisesti valinneet ja heihin rakastuneet? Oliko oma isäkin samanlainen puhumaton moukka?

Sanotaanhan sitä, että "vakka kantensa valitsee".

 

[sosuli]

Kyllähän asiasta on puhuttu jo vuosia ja tuntikausia, mutta kun kyse on perusluonteesta niin ilmeisesti sitä on aika mahdoton muuttaa. Mies on kasvatettu siihen, että suu avataan vain silloin kun on jotain "fakta-asiaa". Esimerkiksi se, että toisen pyyntöihin tms. pitäisi "kuitata" on hänelle ihan käsittämätön homma - esim. jos pyydän toisesta huoneesta "laittaisitko uunin lämpiämään", hän on vain hiljaa (ja pistää uunin lämpiämään). Joudun sitten aina kysymään joka kerta "kuulitko", kun mitään reaktiota ei toisesta huoneesta kuuluu. Ja takaisin tulee vain "joo joo, laitoin jo". Mutta mistäs minä sen tiedän, ei pitäisi olla liian vaikeaa sanoa heti takaisin sitä "joo" että toinenkin tietäisi pyynnön menneen perille.

Tai jos kertoilen jotain päivästäni, ei miehen mielestä tarvitse kommentoida edes "jaahas" tms jos ei ole mitään "asia-kommentoitavaa". Yritä nyt sitten jutella ihmiselle, joka vain tuijottaa - tai vaihtaa puheenaihetta heti kun itse vaikenen (odottamaan niitä kommentteja).

Samoin tuo seksiasia.

Siis jos teidän suhteessanne ei ole paljon seksiä, ettekä juttele mistään? Mikä teidät sitten pitää yhdessä? Miksi ylipäänsä olette yhdessä? Mitä te TEETTE keskenänne?

Minä elän parisuhteessa seitsemättä vuotta. Seksin määrä on vähentynyt kiihkeän alun vuoksi, mutta aina välillä sekstaillaan. Muuten puhumme yhteisistä asioista, omista asioistamme, höpötämme, nauramme yhdessä. Kerromme toisillemme ja kysymme toisiltamme mitä kuuluu. Keskustellaan yleisistä asioista (politiikka, ajankohtaiset asiat, kaikki maan ja taivaan väliltä) ja ollaan niistä samaa ja / tai eri mieltä.

Ollaan me välillä hiljaa ja kumpikin puuhailee omiaan. Molemmat tarvitsevat omaa rauhaa ja sitä on sopivasti. Mutta kyllä me jutellaan, ei puhuta pelkästään pakollisia "ilmoitusasioita". Miten noin voi elää, puhumatta mitään?

 

[Mietiskelijä -80]

Kyllä me nyt "mitään" puhutaan, mutta miehen innostus keskusteluun on hyvin kausittaista. Silloin kun olen asiasta maininnut (mäkättänyt), hän jaksaa/muistaa tsempata jonkin aikaa mutta sitten taas hiljenee. Siihenhän se menee, että "toitko kaupasta maitoa"... Enkä ole ikinä yrittänytkään keskustella mistään naisten jutuista, ei ne minuakaan kiinnosta. Vaan ihan normaalista "mitä tänään tapahtui" tms jutuista. Mistä ihmiset nyt yleensä juttelee.

Ei kai me oikein tehdäkään mitään yhdessä. Meillä on kyllä yksi yhteinen (urheilu)harrastus jota joskus koitettiin tehdä yhdessä, mutta samanlaista kökötystä sekin oli. Koetin jutella miehen kanssa "väliajoilla", mutta ilmeisesti hänelle riitti yhteiseksi se, että olimme samassa tilassa. Nyt käydäänkin sitten erikseen (muistakin syistä toki, mutta ei edes yritetä asetella aikatauluja tms yhteen), niin säästyn siltäkin mielipahalta minkä toisen reagoimattomuus aiheuttaa.

Niin, yhdessä ollaan kai kuitenkin rakkauden vuoksi. Kyllä me toisiamme rakastetaan, vaikka koko ajan tuntuukin enemmän siltä, että pelkkä rakkaus ei riitä jos luonteet on toisilleen yhteensopimattomat .

 

[mää]

Lähipiirissäni on sitten poikkeuksellisen erinomaisia miehiä. En tiedä kovinkaan montaa, joilla olisi mitään perustavanlaatuisia vikoja.

Mielestäni on normaalia, että jos on parisuhde, niin viihdytään yhdessä. Että on yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Että toisen lähellä on hyvä olla. Kaikissa suhteissa tulee ongelmia ja erimielisyyksiä, mutta jos ei niistä pystytä puhumaan, niin eihän mistään mitään tule. En itse varmaan osaisi olla tuollaisessa suhteessa vaan mieluummin olisin yksin.

Itse seurustelin ekan kerran muuten vasta parikymppisenä. Ennen kun ei tullut minunlaistani miestä vastaan.

 

[normaali mies]

AP, onnittelut, olet löytänyt täysin normaalin miehen noiden vähän kummallisten jälkeen. Normaali elämä on nyt vaan aika normaalia, toivottavasti osaat arvostaa sitä noiden jännittävien mutta epänormaalien jälkeen.

 

[normi nainen -64]

normaali mies. se on kotimainen ja Se puhuu paaaaaaljon ja se pussaa, ja se likistelee ja hyväilee ja on aina valmis seksiin.
Ihana mies omituinen suomalainen

 

[kyllä löytyy]

Myös minulta löytyy ihan normaali mies, joka myös puhuu ja pussaa, ja seksiäkin löytyy tarpeeksi. Olin pitkään sinkkuna ennen kuin löysin nykyiseni ja olin myös jossain vaiheessa hyvin vakuuttunut siitä ettei ns. normaaleja miehiä ole olemassakaan. Onneksi luuloni oli väärä.

Kyllä minusta normaalin parisuhteeseen kuuluu keskustelu ja kommunikointi. Ainakin minun elämääni sellainen kuuluu. En ikinä pystyisi elämään miehen kanssa, jonka kanssa ei pystyisi keskustelemaan asioista. Ei se tietenkään jatkuvaa pälättämistä ole mutta kyllä joka päiväiseen elämään kuulu se, että kysytään mitä toiselle kuuluu ja ollaan valmiita kuuntelemaan myös toista. Ja silloin tällöin on paikallaan myös keskustella syvemmistäkin asioista. Onneksi mieheni on keskustelevaa tyyppiä.

Sitten jos suhteesta puuttu vielä seksikin. Onko se enää parisuhdekaan? Mun mielestä se on kämppäkaveruutta, jos saman katon alla asutaan. Ja jos ei vielä asuta, niin en suosittelisi kokeilemaan.

 

[kilttityttö]

Seksiä vain kerran kuussa? Ei voi olla normaalia! Onkohan ihan varma ettei mies katso kaiken aikaa pornoa? Tai käy vieraissa? Yksi kerta kuussa on tosi vähän, jos ei miehellä ole todettu mitään eturauhasongelmia tai muuta fysiologista juttua. Ja jos juttu on korvien välissä, niin ei se sieltä lähde, ellei se itse koe asiaa ongelmaksi.

Viimeisessä parisuhteessa huomasin pornon vaikuttavan erittäin latistavasti parisuhteeseen. Mies ei tuntunut piittaavan lainkaan minun tarpeistani (hellyys, koskettelu ja pussailu ennen aktia) ja seksi kutistui mekaaniseksi suoritukseksi. Mies itse ei tietenkään pornon katselusta halunnut luopua. Mutta ei mustakaan enää tuntunut hyvältä rakastella sen kanssa. Ei se enää edes tuntunut rakastelulta, vaan pelkältä tyhjältä panolta...